Kirkollisverojärjestelmä ylipäätään rikkoo yhdenvertaista kohtelua
Uskonnolliset yhdyskunnat samoin kuin järjestöt voivat Suomessa kerätä jäsenmaksunsa, myös mahdollisesti suoraan tuloihin, kuten palkkaan kytkeytyvät jäsenmaksunsa, ilman valtion verokoneiston käyttöä.
Esimerkiksi ammattiliitot keräävät prosenttiperustaisia jäsenmaksujaan ja työttömyyskassat keräävät työttömyysvakuutusmaksujaan työnantajien ja pankkien kanssa tehtyjen sopimusten perusteella. Hyväntekeväisyysjärjestöillä on erilaisia kuukausittaisia ja muita maksusitoumuksia.
Kirkollisverojärjestelmän evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle antamalle erityiselle positiiviselle erityiskohtelulle ei mielestämme ole perusoikeudellisia perusteita, joten siitä tulisi luopua.
Valtio myöntää tällä hetkellä erikseen suoraan budjetista vuosittain 114 miljoonaa euroa kirkon ns. yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen. Kirkon ulkomaanavun toimintaa rahoitetaan myös erikseen, samoin lähetysjärjestöjen.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaparivastainen robotti työnsi tämän avauksen pois etusivulta 8 minuutissa.
Vaparivastainen robotti työnsi tämän avauksen pois etusivulta 7 minuutissa.
Kannatatko avauksen esitystä?
Hyvä!
Vapaa-ajattelijaiin 1500 jäsentä on liian vähän (- vaikka ym. trollipattissa onkin vain 15 jäsentä ja sekin suuri salaisuus).
Tästä vapareihin: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
Kirkollisveron varjelijat ahertavat vaparivastaisia viestejään etusivut täyteen. Raha on kova motiivi likaiseen työhönsä.
Hyvä avaus ihan perusasiasta. Ei ole kestävä ja yhdenvertaisuuden mukainen ratkaisu.
Perusongelman lisäksi mahdollistaa heilurioviliikenteen. Vapaamatkustajia.. Ero. Liittyminen. Ero. Liittyminen. Välttää veron..
Kirkolle kaavotetaan tontteja keskelle asutusta. Jos ei tarvii rakentaa kirkkoa taikka seurakuntataloa, niin kaavotetaan se uudestaan omakotitonteiksi (10 kpl). Saadaan rahat pois ja valtava tuotto kiinteistösijotuksesta. Sivu 14, pykälä 86: http://www.hameenlinnanseurakunnat.fi/wordpress/materiaali/0918_001.pdf
Koko systeemi on valtava rälssi. Kansantaloudellisesti rasite.
Verotusoikeus muuten alkoi vasta vuonna 1960.
Aivan. Ennakoperintä verottajan kautta. Kallista on: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/06/08/kansantaloudellisesti-kallis-kirkko/
Tämä rahastusautomaatti on syytä pistää syyniin.