Tarveharkinta pois taksi- ja apteekkiluvista

Näyttää.tulevan

>>Nyt viikonloppuna koolla ollut vihreiden puoluevaltuuskunta esittää, että ammatinharjoittamista estävää lainsäädäntöä kevennetään antamalla tuleville maakunnille mahdollisuus poistaa tarveharkinta taksi- ja apteekkiluvista. Vihreiden mukaan se voi madaltaa lääkkeiden ja taksimatkojen hintaa.

– Taksi- ja apteekkilupien enimmäismäärän sääntelystä luopuminen edistäisi uuden liiketoiminnan syntymistä, vihreiden kansanedustaja Antero Vartia sanoi tiedotteessa.

Kun päätösvalta on maakunnilla, voidaan erilaiset olosuhteet eri puolilla maata ottaa huomioon. Vartia korostaa, että yhdenvertaisuuden toteutuminen ja erityisryhmät pitää ottaa huomioon.

Taksi- ja apteekkilupiin liittyvä esitys on osa vihreiden Uusi yrittäjyys -linjapaperia. Vihreiden yrittäjyyspolitiikassa korostetaan työllisyyden rinnalla kestävää kasvua.

Vihreiden mukaan uusien yritysten syntymistä voidaan vauhdittaa viranomaisasiointia helpottamalla, matalapalkkaisen työn verotusta keventämällä, yrittäjän sosiaaliturvaa uudistamalla ja perustulon käyttöön ottamisella.

Vihreiden mukaan yrittäjyydellä Suomen työllisyysaste voidaan saada pohjoismaiselle tasolle. Vihreille työllisyysaste nousee ennen kaikkea ympäristöystävällisen ja työllistävän palvelusektorin avulla.

Hallituskin keskittyi viime viikolla julkistamassaan yrittäjyyspaketissa pienyrittäjiin, vihreät samoin. Esimerkiksi yksinyrittäjien yrityksiä on jo 65 prosenttia kaikista yrityksistä.<<
____________
Tuo vihreitten vaatimus matalapalkkaisten työn verojen pienentämistä, se vaikea toteuttaa, kun eivät maksa lainkaan valtioveroa. Kunnallisvero vähennysten kautta vain onnistunee.

13

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitä.tarvitaan

      Pisteet vihreille tässä asiassa, vaikka monen muun seikan suhteen olenkin heidän kanssaan eri linjoilla. Pragmaattisuus alkaa voittaa heilläkin sijaa, mikä ei ole suinkaan häpeä, vaan merkki jostain uudemmasta.

      • Vihreät ovat kylläkin perustamisestaan lähtien olleet verrattain markkinaliberaali puolue, mikä selittynee pitkälti sillä, että puolueen suurimmat kannatusreservit ovat pääkaupunkiseudulla, jossa palvelutarjonta on runsasta.

      • Lennosta.tilaukset.miten
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Vihreät ovat kylläkin perustamisestaan lähtien olleet verrattain markkinaliberaali puolue, mikä selittynee pitkälti sillä, että puolueen suurimmat kannatusreservit ovat pääkaupunkiseudulla, jossa palvelutarjonta on runsasta.

        -sitten uusille yrittäjille.

        Vihreille sopiikin tämä hallituksen linja, tässä asiassa.
        Mitä sitten vapauttaminen tuokaan ? Iso menoerä, kun mittarit sun muut vermeet pitää autoon laittaa. Että, kyllä siinä kynnystäkin on aloittaa taksiajo.
        Lupaasiat kuntoon, hakijankin oltava kansalaisluottamusta nauttiva.
        Kuitenkin tähän ollaan nyt selvästi menossa. Ollaan monopoleja purkamassa.
        Kävin tovi sitten ison Helsinkiläisen taksifirman tilauskeskuksessa, jossa useat naiset hoiti tilaukset. Isot näytöt oli seinillä, jossa autot näkyi kaikenaikaa kartalla, suunnat ja nopeudetkin. Siitä naiset koppasivat aina lähimmän taksin tilaukseen. Koko ajan oli säpinä päällä. Tämä tulee puuttumaan pien yrittäjältä. Autoyrittäjät tunnetusti kateellisia, sinne järjestelmään vaikea sivullisen päästä.

      • Lennosta.tilaukset.miten kirjoitti:

        Mikä se hallituksen linja tässä asiassa sitten on? En täysin luota demareiden naama norsunvitulla kokouksissaan ja täällä heittämiin ennakkoarviointeihin hallituksen ratkaisusta. Kepussa ja persuissa on varmasti Ihmisten puolueen puheenjohtaja Tapsa Riihimäkeä lainatakseni "tiettyä varovaisuutta" muutokseen, joka voi houkutella maaseudun taksiyrittäjät suurempien lihapatojen ääreen kaupunkeihin. Apteekkareiden yrittäminen maaseudulla kannattaa sentään paremmin niin kauan kuin terveysasemat siellä säilyvät.

      • Aikamatkailuako
        Lennosta.tilaukset.miten kirjoitti:

        "Kävin tovi sitten ison Helsinkiläisen taksifirman tilauskeskuksessa"

        ?????????

      • Katsotaan.sitten
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mikä se hallituksen linja tässä asiassa sitten on? En täysin luota demareiden naama norsunvitulla kokouksissaan ja täällä heittämiin ennakkoarviointeihin hallituksen ratkaisusta. Kepussa ja persuissa on varmasti Ihmisten puolueen puheenjohtaja Tapsa Riihimäkeä lainatakseni "tiettyä varovaisuutta" muutokseen, joka voi houkutella maaseudun taksiyrittäjät suurempien lihapatojen ääreen kaupunkeihin. Apteekkareiden yrittäminen maaseudulla kannattaa sentään paremmin niin kauan kuin terveysasemat siellä säilyvät.

        Taisi huomenna tai alkuviikosta hallituksen edustaja avaavan tätä.
        "On syytä odottaa liikenne- ja viestintäministerin esitystä, joka on lisäksi saatettava laajalle lausuntokierrokselle. Keskusta on sitoutunut kehittämään ja turvaamaan kohtuuhintaiset taksi- ja muut joukkoliikennepalvelut koko Suomessa, Vanhanen totesi tiedotteessaan."

      • Peräpaperia
        Katsotaan.sitten kirjoitti:

        Taisi huomenna tai alkuviikosta hallituksen edustaja avaavan tätä.
        "On syytä odottaa liikenne- ja viestintäministerin esitystä, joka on lisäksi saatettava laajalle lausuntokierrokselle. Keskusta on sitoutunut kehittämään ja turvaamaan kohtuuhintaiset taksi- ja muut joukkoliikennepalvelut koko Suomessa, Vanhanen totesi tiedotteessaan."

        "Keskusta on sitoutunut kehittämään ja turvaamaan jne"

        Keskusta myöskin sitoutui vähentämään työttömyyttä ja luoman uusia työpaikkoja, mutta työttömyys onkin vain lisääntynyt ja uudet työpaikat vieläkin luomatta. Vanhasen tiedotteen uskottavuus on nolla, eli sillä voi pyyhkiä persettä.

      • Katsotaan.sitten kirjoitti:

        Taisi huomenna tai alkuviikosta hallituksen edustaja avaavan tätä.
        "On syytä odottaa liikenne- ja viestintäministerin esitystä, joka on lisäksi saatettava laajalle lausuntokierrokselle. Keskusta on sitoutunut kehittämään ja turvaamaan kohtuuhintaiset taksi- ja muut joukkoliikennepalvelut koko Suomessa, Vanhanen totesi tiedotteessaan."

        Odottaa rauhassa maanantain tiedotustilaisuuteen asti.

    • Pien.yrittäjyyttä

      Ilmeisesti taksia voidaan tulevaisuudessa ajaa ilmoitus menettelyllä ELY keskukseen.
      Kun tietyt kurssit ja muut asiat täyttyy. Itselläkin tila-auto joka soveltuu siihen hyvin, kuin tehty taksi kuljetuksiin.
      Maa menossa siihen, että toisia palvelemalla tulee työpaikkoja, kun nämä jeesuksen aikaiset esteet saadaan purettua. Turhat sääntelyt pois, lienee tulevaisuutta.'Ilmoitus menettelyllä aletaan yrittäjäksi, kuten jo on.
      Ei enään vanhanajan lääninhallituksiin hakemuksia, ja tulivat joskus takaisian ½- vuodenkin jälkeen.

      • Se joka pimeänä enemmin ajaa halvemmalla - selviää hengissä, vanhalla kalustolla.mahdollisesti epäkuntoisella ja vaarallisella.

    • Tervettä

      Tähän suuntaa maa menossa.

      • Tämä.suunta

        Lama jatkuu ja työttömyys lisääntyy.

    • Muncc.H

      "Kävin tovi sitten ison Helsinkiläisen taksifirman tilauskeskuksessa, jossa useat naiset hoiti tilaukset. Isot näytöt oli seinillä, jossa autot näkyi kaikenaikaa kartalla, suunnat "

      Mitä asiaa sinulla oli tilauskeskukseen? Oliko siellä upseerikerhon kokous?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      153
      2607
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      197
      1880
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      70
      1657
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1628
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1341
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1008
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      998
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      989
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      190
      914
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      901
    Aihe