Miksi elämäni ei mennytkään niin ...

Kyllä sitä nuorena ajatteli, että kun lähden seuraamaan Jumalaa eli annoin elämäni Jeesukselle niin elämässäni saan kokea Jumalan apua ja johdatusta monin tavoin ja ajattelin myös, että elämäni sujuisi onnellisissa merkeissä.

Mitä sitten tapahtui - elämä ei mennytkään niin kuin toivoin tai jopa uskottelin?

Kyllä se on syvä pettymys jopa Jumalaan, kun elämä tuokin eteen monenlaisia ongelmia eikä sujukaan omien toiveiden ja uskomusten mukaan. En tiedä, mistä ajatukseni Jumalan varjeluksesta ja siunauksesta perheeni elämään sitten tuli.

Löysin kyllä hyvän uskovan vaimon, jonka usko oli todellista arkielämässä, hän rakasti minua ja rakastaa yhä, sehän on Jumalan lahja, kun löytää hyvän vaimon.

Selvisimme kyllä taloudellisestikin ihan hyvin, vaikka tarkkana piti olla silloin, kun hankimme ensimmäisen oman asunnon ja vielä monesti sen jälkeenkin, kunnes asuntolainat tuli maksetuksi - siihen meni yllättävän pitkä aika. Lapset ehtivät jo aikuisiksi sinä aikana.

Jouduin syvästi pettymään omaan työelämääni, en jaksanutkaan töissä, vaan paloin loppuun jo alle 50 vuotiaana, olihan työni toki vaativaa aivotyötä, mutta syvä pettymys se on, kun kuitenkin odottaa Jumalalta johdatusta ja siunausta, odotin ja rukoilin, että voisin löytää sellaisen työn, jossa jaksaisin, kun ensimmäiset oireet jaksamisen suhteen alkoivat ilmaantua, mutta ei, ei mitenkään. Kun sitten oli pakko jäädä pitkälle sairauslomalle ja sieltä yritin sitten palata työttömänä etsimään uutta uraa, niin työkkäristä siihen ei todellakaan apua saanut, he vetosivat ammattitaitooni ja estivät kaikki pyrkimykseni päästä joihinkin kursseille valmistuakseni uuteen ammattiin.
Kyllä olen tuossakin kohtaa aika pettynyt Jumalan apuun, ikäänkuin hän ei olisi korvaansa lotkauttanut minun ongelmilleni ...

Vielä pahempaa oli kuitenkin tulossa. Kun itse kamppailin tuon loppuunpalamiseni kanssa, minun lasteni elämä alkoi mennä penkin alle. Ei esikoispoikani halunnutkaan seurata sitä elämän mallia, jota äiti ja isä edustivat; rehellisyys, raittius, vastuullisuus, korkea moraali olivat hänelle ikäänkuin kirosanoja ja hän lähti reippaasti mukkaan kaikkeen pahaan, kannabis, alkoholi, vapaa seksi, vastuuttomuus ja tuo elämä hänen kohdallaan on jatkunut jo pitkään ja saanut todellaa paljon pahaa aikaan...

Olisi paljon vielä kerrottavaa, mutta tässä on jo paljon. Kaiken sen jälkeen, mitä elämä on tuonut,, olen todella pettynyt Jumalaan ehkä eniten siinä, että hän ei voinut varjella lasteni elämää, vaan tuo murhe ja huoli lasteni elämästä on vienyt kaiken ilon, mitä muutoin lapset ja lastenlapset voisivat tuoda, jos heidän elämänsä olisi mennyt vastuullisesti...

Nyt olen jo vanha mies, mutta silti toivoisin, että joitakin unelmiani voisin vielä toteuttaa, mutta elämä ei nyt sitten näytä antavan siihenkään mahdollisuuksia, sairaudet ovat tulleet ja monet unelmat on vain haudattava...

En minä uskonut, että Jumalan kanssa kulkiessani olisin joutunut kaikkea tätä kokemaan, syvä pettymys tämä kaiken kaikkiaan on ollut. Näissä elämän kamppailuissa joskus ajattelen, että olisiko elämäni ollutkin helpompaa ilman Jumalaa, ei olisi tullut sellaisia toiveajatuksia ollenkaan, että Jumala voisi auttaa. Olisi vain ajatellut, että näin se elämä nyt vain sitten menee, siinä kaikki.

Jossakin laulussa lauletaan, etten päivääkään vaihtaisi pois. Kyllä minä olisin mieluusti vaihtanut monia päiviä pois, olisin mieluusti ollut ilman kaikkea tätä tuskaa ja vaivaa ja murhetta ja huolta, olisin mieluusti elänyt 'ihanan' elämän, jossa olisin kokenut, että työ on ihanaa ja sitä on ihana tehdä eläkkeelle asti, mieluusti olisin jaksanut sinne asti, mutta kun ei .. Mieluusti olisin myös nähnyt lasteni menestyvän elämässä ja varjeltuvan kaikelta pahalta ja tulevan vastuullisiksi ja omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, joista olisin voinut iloita.. mieluusti.

Nyt näyttää siltä, että saan murehtia lapsestani hautaan saakka .. toivoa muutoksesta ei näy olevan näköpiirissä ja kaikkein pahimmalta oikeastaan tuntuu se, että tuo hulttio poikani syyttää minua isäänsä kaikesta ja viimeksi tapatessani sanoi, että tapanko sinut tähän ... tuntuu todella pahalta, kun oma poika niin sanoo. Ehkä hänen 'omatuntonsa' syyttää häntä joistakin omista kamalista teoista niin rajusti, että ne syytökset on tukahdutettava ulkoistamalla ne .. apua hän ei suostu hakemaan..

Mieluusti olisin vaihtanut monia päiviä, monia vuosia pois... mieluusti olisin elänyt erilaisen elämän... mieluusti. Kyllä olen pettynyt syvästi Jumalaan, että hän ei voinut minua ja lapsiani enempää auttaa ... että hän kaiken tämän salli minulle ja perheelleni .....
Ilmoita


93 Vastausta

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.


Jos nyt jatkan hiukan tätä päiväkirjaani, niin kyllä olen pettynyt myös Jumalaan siinä suhteessa, että halusin olla hänen käytössään, mutta hän ei ottanut minua käyttöönsä millään tavalla. Voi kuinka monesti rukoilinkin sitä, että voisin jollain tapaa olla Jumalan käytössä viemässä evankeliumia tai sitten edes jollain muulla tavalla, mutta tuntui siltä, ettei Jumala niihinkään rukouksiini vastannut millään tavalla. Elämä vain meni eteenpäin, eikä mitään kutsua tullut koskaan mihinkään. Jollain pienellä tapaa olin mukana seurakunnan tehtävissä, kun pyydettiin ja ajattelin, että voinhan tässä odotellessa osallistua vapaaehtoistehtäviin aina, missä nyt tarvittiin ja jos minulla oli siihen mahdollisuus.

Olisin kuitenkin odottanut, että Jumala minut pelastaessaan ja omakseen ottaessaan olisi jotenkin selkeämmin osoittanut, että mitä voisin tehdä hänelle. Ei Jumala kuitenkaan suostunut minulle mitään vastaamaan ja osoittanut mitään erityistä tehtävää, en minä odottanut mitään 'suuria', minulle olisi riittänyt ihan mikä vain, kun olisin vain saanut Jeesukselta itseltään tuon tehtävän.

En tiedä, miksi elämäni tässäkin kohtaa oli pettymys, miksi minä en saanut 'kutsua', josta niin moni kuitenkin aina puhui. En minä odottanut 'suurta' lähetyskutsua, vaikka mielessäni olisin ollut valmis siihenkin. Mitään ei tullut Herralta, että voisin sanoa, että hän antoi tämän tehtävän minulle.

Niin, nyt olen jo vanha, mitä tässäkään kohtaa enää voi odottaa, ei mitään, nyt en enää odota mitään kutsua. Mieluusti olisin tässäkin kohtaa halunnut kokea jotakin henkilökohtaista Jumalaltani .. miksi tämäkin asia oli pettymys.

Vaikea on olla näistä pettymyksistä puhumattakaan, koska olen mieltynyt erityisesti rehellisyyteen kaikessa, siksi kerron nyt tämänkin alueen elämäni tarinasta..

Näin ikämiehenä on hyvä tehdä jonkinlaista tilitystä eletystä elämästä ... miksi niin moni unelmani ei täyttynyt ... siihen minulla ei ole vastauksia.
1 VASTAUS:
Hei! Onko minulla oikeus pukeutua kun pojat tai emo? ...:[
+Lisää kommentti
Eräs asia tuli vielä mieleeni, joten lisään senkin tähän omaan päiväkirjaani. Olen syntynyt pienellä maatilalla keskisessä Suomessa ja jo ainakin 40 vuotta olen rukoillut jo sitäkin, että tuolle maatilalle löytyisi jatkaja tai tuon maatilan kohtalo jotenkin selviäsi, ettei se jäisi rempalleen ja ilman hoitoa.

Nuokin rukoukset ovat menneet ties minne, Jumala ei ole korvaansa lotkauttanut tuonkaan asian suhteen millään lailla. En sitä itselleni halunnut, mutta suvusta ei löytynyt ketään joka olisi ollut siitä kiinnostunut ja yksi suvun jäsen halusi olla sitä myymättä, vaikka ei koskaan siellä mitään tee.

Kyllä sitä aika ajoin kyselee, että mikä tarkoitus tuollakin on, että maatila jää rempalleen, kaikki rakennukset pikku hiljaa ränsistyvät purkukuntoon, kun ei ole ketään, joka jaksaisi niitä hoitaa ja laskuja kuitenkin tuosta tilasta tulee koko ajan.

Nyt ei sillä enää ole mitään väliä minulle enää, asia jää tulevien sukupolvien asiaksi, mihinkä kuntoon sitten meneekään sitä ennen, kuin meistä vanhoista kaikista aika jättää.

Kyllä nämä tällaiset aiatkin on hyvä tavallaan tuoda esiin, jotta ymmärtää Jumalan todellisuuden ja sen, mitä Jumala tekee ja mitä hän ei tee. Jumalahan ei ole meidän käskettävissämme, mutta kyllä sitä jotenkin odottaa Jumalan apua kuitenkin ja sitten monessa kohtaa pettyy .......... eikö tuo asia nyt olisi noin mennyt ilman niitä rukouksiakin, niistähän tuossa kohtaa tuli vain lisää pettymystä Jumalaa kohtaan...

Kysymyksiä elämä siis tuo runsaasti, mutta vastauksia vähän .. en jaksa enää kaunistella mitään,
1 VASTAUS:
Tervehdys,

Sinulla on paljon hyvää elämässä.

Minä en saanut noista mitään, en lasta, en miestä.

Toivon vielä lasta, keinohedelmöityksen turvin, ja se syö kaikki säästöni, mutta en voi muutakaan kuin yrittää.

Maatila kaukana Hgistä on juuri sitä, missä haluaisin elää,
vaan eihän sellaisia rahoja ole.

Varmaan poikasi voi vielä palata kaidalle tielle, jos löytää oikeanlaista seuraa.
Itse kukin nuorena kokeilee huonoja tapojakin, mutta huomaa sitten erehtyneensä.
Itse jätin juhlimisen ym. turhat riennot 30 -vuotiaana ja alkoholista luovuin kokonaan melko äskettäin 45 -vuotiaana.
Huono seura tulee ehdottomasti vaihtaa parempaan, tämä oppi eksyneelle lapsellesi. Jos ei ole mihin vaihtaa, huono seura tulee sitten vain hylätä.
Seurauksena voi olla hirvittävä yksinäisyys, ja sen tilalle on ensiarvoisen tärkeää järjestää jotain sosiaalista ja kehittävää toimintaa. Sellaista on opiskelu mieluisalla alalle.

Toivotan onnea teille.
+Lisää kommentti
Jatkan vielä elämäni kertomusta. Olin nuorena poikana ja nuorukaisena siis hyvin ujo, enkä uskaltanut lähestyä tyttöjä ollenkaan, vaikka tuo mielenkiinto murrosiässä tietenkin tuli esiin. Ihastuin joihinkin tyttöihin, mutta nuo tytöt eivät koskaan saaneet tietää sitä. En nuorena edes opetellut tanssimaan ja vasta joskus 27 iässä aloin tajuta isäni kuoleman jälkeen, etten saa vaimoa, ellen lähde rohkeasti liikkeelle. En ollut ollut ennen tuota ikää ainoillakaan treffeillä naisen kanssa, vaikka kävin kauppakoulun ja kauppaopistonkin ja noilla luokilla tyttöjä oli suuri enemmistö, meitä oli vain muutama mies noilla luokilla. En kuitenkaan silloinkaan saanut ketään kysyttyä treffeille.

Vasta siis 27 vuotiaana vasta aloin etsiä vaimoa, etsin kirjeenvaihtopalstoilta sopivia ehdokkaita ja aloin kirjoitella ja sain vastauksia useammaltakin. Ensimmäinen treffikandidaatti oli aivan liian pitkän matkan takana, joten se oikeastaan kaatui omaan mahdottomuuteensa. Eihän työssäkäyvä kertakaikkiaan voi junalla matkustaa 600 kilometrin päähän kuin joskus harvoin. No sitten löysin toisenkin, jonka kanssa tapailin ja ihastuin kertakaikkiaan ja tuo nuori nainenkin ihastui minuun ja niin aloimme seurustella ja meninkin naimisiin tuon nuoren naisen kanssa, hän oli muutaman vuoden minua nuorempi.

Joskus olen ihmetellyt sitä, että nuo nuoruuden seksifantasiat ovat jatkuneet oikeastaan koko elämän, ehkä ne tuossa alkurakkauden huumassa olivat poissa, mutta palasivat kyllä sitten jo muutaman avioliittovuoden jälkeen. Jotkut naiset ovat olleet mukana noissa seksifantasioissani jo vuosikymmeniä, enkä tietysti oikeasti haluaisikaan heidän kanssaan seksiä harjoittaa, mutta jonkinlaista nautintoa nuo seksifantasiat tietysti ovat antaneet, kai ne siksi ovat säilyneet. Ehkä tuo naisen puute nuoruudessani teki sen, että ikäänkuin pakenin noihin seksifantasioihin eli mielikuvitusmaailmaan, jossa sain nauttia naisista mielin määrin. Eivätkä ne ole minua sen koommin oikeastaan jättäneet. Kyllä noita naisia on noissa seksifantasioissa ollut varsin paljonkin, mutta ehkä vakituisesti niissä on ollut vaihtelevasti vajaa tusina naista. Ei heistä kukaan tietenkään tiedä, että he ovat minun mielikuvituskumppaneita ja mielikuvissani nautin heistä estottomasti vaikka miten.

Ajatusmaailma on jotenkin urautunut noihin unelmiin aika ajoin. Eiväthän he ole tietenkään kuin joskus fantasioissani, joka tietysti ajoittuu siihen, kun tuo seksuaalinen tarve kasvaa ja sitten kun se laukeaa vaimon kanssa nuo fantasiat taas jäävät hetkeksi, mutta vain hetkeksi tullakseen taas uudestaan.

En osaa noista fantasioista syyllisyyttä kokea, pidän niitä luonnollisena miehen osana, ovathan ne varmaan lähes jokaisen terveen ihmisen luonnollinen tapa. Näin minä luulen.

Joskus voisi tietysti kertoa, millaisia fantasioita nuo ovat, mutta todella olen antanut mielikuvituksen mennä omia menojaan ja nauttinut noista lämpöisistä ajatuksista noiden naisten kanssa. Ehkä olen myös jonkin verran kokenut puutetta seksuaalisesti, jolloin nuo fantasiat ovat jääneet elämään koko iäksi.
Ilmoita
Nyt on tullut ikää ja monet sairaudet alkaneet vaivata. Pahin lienee tuo sydän, joka on jo operoitu ... sepelvaltimotaudin kanssa on nyt sitten pitänyt opetella elämään ...
Monet haaveet on tuo sairaus jo vienyt mennessään ... ei enää pitkille ulkomaanmatkoille uskalla oikeastaan lähteä .... siinä meni sekin haave ..
Puuhastelu ja askareet ovat myös sen mukaisia, mitä tuo sydän antaa myöten.. sehän kyllä ilmoittaa, kun veto loppuu ja ilmoittaa kyllä selvästi, että tietää.. että on mentävä lepäämään ..

Mistä sitä siis vanhana enää unelmoisi?

Onhan minulla unelmani ollut myös joskus kirjoittaa jotakin ihan omaksi ilokseni, ei mitään haaveita julkaista mitään, vaan kirjoittaminen tuo minulle iloa ... joskus olenkin ajatellut, että olisi varmaan mukava jos olisi nettiystävä, jonka kanssa voisi kertoilla kaikkea ja kirjoittaa kaikesta ja olisi luottamus, ettei asiat mene ulkopuolisille .. se olisi kyllä vielä yksi haave - ei taida kyllä toteutua. Ehkä ajattelisin, että ehkä naisen kanssa olisi mukavampi kirjoitella, saisi erilaista näkökantaa ja ulottuvuutta ajatustenvaihtoon..

Olen aina myös pitänyt lukemisesta, mutta jostain syystä nyt ei ole oikein jaksanut enää siihen keskittyä, jotenkin vain siihen ei into tunnu riittävän ...

Joitakin sarjoja katselen televisiosta, mutta hyviä sarjoja tulee hyvin harvoin... nyt on alkanut espanjalainen 'ommelten välinen aika', joka tuntuu mielenkiintoiselta todella, se on vasta alkanut hiljattain Teemalta ... näkeeköhän nuo jaksot netistä, jos jotain kiinnostaa .. Toinen englantilainen sota-ajan sarja jäi tauolle juuri, joka kertoo pienen paikkakunnan naisista ja heidän elämästään sodan aikana ..mikä sen nimi nyt olikaan .. ei ollut sitä yle areenassakaan näkyvissä enää ... jatkuu joskus. Yksi autralialainen sarja Kotiin takaisin jäi myös tauolle ja jatkuu vasta syksyllä... siinä ne taisivat ollakin...
Katselen myös uutisia tietysti ja ajankohtaisohjelmia, urheiluakin ja muuta, joskus tulee hyviä elokuvia, mutta aika harvoin .. joskus nappaan jonkun vanhan suomalaisen leffan päivällä, joita nykyisin tulee ..

Kyllä minä unelmoin myös veikkausvoitoista, teenkin aina silloin tällöin jonkun rivin, mutta voitot ovat antaneet odottaa itseään jo yli 40 vuotta ... koska se vuoro sitten tulisikaan ... voisihan rahalla tehdä hyvääkin, voisi saada vuokralla asuvan ja työssä sinnittelevän lapseni kiinni omaan asuntoon ... nyt vuokra vie niin suuren osan tuloista, ettei säästöön jää mitään ... voisi auttaa myös monia muita, jotka tulisivat aika vähälläkin autetuksi ja heidän elämänsä helpottuisi paljon ... tämä on siis eri lapsi, kuin se, joka on itse omilla valinnoillaan tuhonnut elämänsä ... häntä en enää voisi auttaa.
Ilmoita
Tännehän on mukava kirjoitella, kun eihän näitä kukaan lue, saa kirjoitella rauhassa.

Saa näitä lukea ja saa lainatakin, jos jollekin siitä iloa on.

Jatkan tätä taas ...
Ilmoita
Nyt sitten on vapunaatto, lauantaipäivä, vappu ajoittuu sunnuntaille; työnantajat ovat siitä tietysti iloisia, ettei tänä vuonna tarvitse maksaa palkkaa vapunpäivästä. Siirtävätkö päättäjät vapunkin joskus viikonloppuun pysyvästi, ehkä lauantaille. Kas kun eivät sitä ole vielä esittäneet. Onneksi on näinkin lämmin päivä, vaikka vähän pilveilee ja pieni sadekuurokin tulla ropsahti maahan, onneksi meni pian ohi.

Nato selvityskin tuli julkisuuteen, en ole siihen vielä tutustunut, mutta johan siitä jotain pressiklubi ohjelmassa keskusteltiin. Siinä ei siis mitään ihmeellistä tullut kait sitten. Kun puhutaan Ruotsi-Suomi sotilaallisesta yhteistoiminnasta, niin kai se niin on, että Suomelle ei siitä ole niinkauan oikeastaan mitään hyötyä, ennenkuin tehdään sotilasliittosopimus Ruotsin kanssa, jolloin mahdollisen sodan syttyessä puolustettaisiin näitä maita yhdessä, yhdistetyillä armeijoilla, jolloin saataisiin edes vähän lisää uskottavuutta puolustukseen. Mitä tulee Nato asiaan, siitä on hyötyä vain rauhan oloissa ja paljon lisää kuluja. Sodan tullen Nato olisi Suomelle katastrofien äiti. Ensin Venäjä miehittäisi Suomen ja sen jälkeen Naton joukot tuhoaisivat Suomen yrittäessään vapauttaa Suomea Venäjän miehityksestä. Tuon sodan jälkeen Suomi olisi täydellisesti raunioina. Tätä ei sanota Nato selvityksessä, mutta niin se asia vain olisi. Tosiasiahan on se, että Natosta puhutaan vain ja ainoastaan Venäjän tähden.

Minä en tapani mukaan juo tänäkään Vappuna viinaa, enkä mitään alkoholituotteita, ellei simaa siksi lasketa, en ole elämänikinäni juonut. En myöskään ole koskaan polttanut tupakkaa. Minulle siis kaikki vuoden juhlapäivät ovat raittiuden juhlaa. Soisin kaikille suomalaisille saman nautinnon ja ilon.

Haaveilin talvella, kun kuulin tuosta miljoonan linnunpöntön projektista, että minäkin voisi tehdä edes joitakin pönttöjä, mutta nyt terveys ei ole antanutkaan siihen mahdollisuutta - se kyllä vähän surettaa. Olisin halunnut tehdä kirjosiepoille pönttojä, nekun ovat kovia hyönteisiä ilmastakin sieppaamaan.

En oikein tiedä lähdenkö huomena minnekään Vappua viettämään - riippuu vähän kunnosta. Saas nähdä sitten.
Ilmoita
Nyt on niin kesäisiä päiviä, että pitää todella nauttia tällaisista päivistä, sillä tänä kesänä nämä ovat harvinaista herkkua - niin luulen. Puut ja pensaat puhkeavat lehteen ja ruoho on alkanut hetkessä vihertää ja kasvaa silmissä.

Kalat alkavat etsiä kutupaikkoja, hauki on ensimmäisenä liikkeellä laskuojissa, joita myöten se ui kutemaan aika pitkällekin, jos vain pääsee. Ahven tuntuu olevan myös liikkeellä ja särkikin jo katselee tilannetta ja ui mataliin vesiin, vaikka ei vielä ilmeisesti kudekaan.

Räkättirastaat ovat jo kauan olleet maisemissa, västäräkitkit ovat saapuneet, töyhtöhyypät lentelevät ja alkavat munintansa pikapuoliin. Kurjet ovat jo etsineet pesäpaikkansa ja asettuneet pesimäalueilleen.

Perhoset ovat heräilleet ja alkavat kiivaan ja nopean kesän lisääntymiskierroksensa. Ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset etsivät ahkerasti pesäpaikkoja, minne alkavat yhdyskuntaansa rakentaa. Tarhamehiläisillä tietenkin on omat mökkinsä valmiina, josta lähtevät keräämään hunajatarpeita.

Ensimmäinen kyy lähti liikkeelle pihapiiristä ja onko jo luonut nahkansakin, kun niin sulavasti liikkui pellolle etsimään hiiren- tai myyränkoloja, josta saisi lämpimän aterian pitkän talven jälkeen.

Muurahaiset ovat jo kovassa vauhdissa ja ahertavat etsien pesätarpeita ja syötävää talven varastojen korvikkeeksi. Sorsapariskunta katselee myös paikkaa, minne voisi turvallisesti pesän rakentaa.

Päivät ovat jo pitkiä, illalla kymmeneen asti on vielä valoisaa ja tämä hetkinen, jolloin pävä vielä pitenee menee nopeasti ohi - tämä on ehkä parasta aikaa luonnossa retkeilyyn, kun ei vielä ole juurikaan hyttysiä eikä muitakaan ötököitä paljoa liikkeellä.
Ilmoita
Vielä on kaunista, vaikka kaikkein lämpimimmät päivät jäivät taakse, ei vielä täällä sada, mutta ei mene kauaa, kun tulee vettä. Valoisaa on jo pitkään, illaalla myöhään vasta tulee pimeää hetkeksi ja sitten jo varhain valoisa jälleen.

Tiedotusvälineet tuovat asioita esiin, Venäjä on diktatuuri, jossa hallinto päättää vaalien tuloksesta. Venäjä on Putinin kaudella painunut todella pahaan jamaan - ennakoimaton ja arvaamaton Putin voi hetken mielijohteesta aloittaa mitä tahansa, koska millään ei hänelle ole väliä - ainoastaan hänen 'suurmiehen' unelmansa on tärkeä, ei edes Venäjän kansa ole tärkeä. Hän on todella vaarallinen, mikään laki ei koske häntä itseään, hän tekee mitä tahtoo ja on lain yläpuolella ja hoitaa vastustajat armotta pois pelistä. ... hm.. eräässä kirjassa puhutaan juuri tuollaisesta miehestä, joka on tulossa ..

Pohjoismaiden päämiehet kutsuttiin Obaman vieraaksi, tarkoituksena lienee vaikuttaa Venäjään niin, että Suomi ja Ruotsikin pian voivat liittyä Natoon ja nuo Naton terveiset tietysti tuotiin myös tiedotusvälineiden kautta esiin, että Suomi on aina tervetullut Natoon ... sitä ei sanottu, että 'ostamaan aseita ja tarvikkeita 3 miljardilla eurolla vuodessa' ja tietysti jenkit halukkaasti myyvät niitä. Jos siis rahaa on Suomella liikaa säästössä, eikä velkaa ole .. miksei sitä voisi sitten vaikka Natoon sijoittaa.. Nato on ehkä hyvä rauhan aikana, mutta sodan aikana Nato olisi kauhistus .. koko Suomi menisi matalaksi, kaikki kaupungit tuusan nuuskaksi ja kaikki voimalaitokset ja lämpövoimalat ja ydinvoimalat tuhottaisiin ja kaikki isot teollisuuslaitokset tuhottaisiin.. olisimme jälleen köyhempiä, kuin monta sataa vuotta sitten.

Pressiklubissa sivuttiin taas Kreikan tukipakettien menneen pankeille, eikä Kreikkalaiset saaneet mitään .. koko kansa on ajettu ahdinkoon ja hirveään puutteen tilaan, suurtyöttömyyteen, ei enää saa sairaanhoitoa, palkat romahdutettu ja yrityksiä sadointuhansin pantu konkurssiin, itsemurhia pilvin pimein.. järkyttäväähän tämä on, mitä EU voi tehdä yhdellä EU maalle ... kukaan ei joudu vastuuseen mistään .. on se järkyttävää.

Missikisat ovat menossa, samannäköisiä kauniita tyttöjä kymmenen, kuka niistä nyt on kauniimpi toista, mahdoton tehtävä tehdä tuollaisia valintoja. Tuomaristo joutuu sen jotenkin tekemään, surku tulee heitä ja ennenkaikkea tyttöjä .. eikö tuollaisista kisoista nyt päästä ikinä eroon. Tuolla on kauniit rinnat, tuolla kauniimmat silmät, tuolla on vähän kauniimpi ruppi, tuolla kauniit jalat, tuo vaikuttaa fiksulta, tuolla kauniit kasvot, tuolla liian korkea häpykukkula ja ties mitä lienee tuomarien mielissä.. kohta ratkeaa 10 tytön kohtalo.. no ei nyt sentään kohtalo, yksi pääsee vuodeksi kiertelemään ..
Ilmoita
Tänään tuntuu tulevan vähän viileämpi päivä, vain vähän päälle 10 astetta iltapäivälläkin, jos sitäkään. Eilen Suomi voitti Kanadan jääkiekon MM kisoissa 4-0. Kanada näytti alussa leikiten hoitavan Suomen, pelattiin kokoajan Suomen maalin tuntumassa, mutta kyllä se sitten kääntyi toisessa erässä varsinkin niin, että vaikka Kanadakin teki vaarallisia hyökkäyksiä, niin Suomi sai hyökkäyksistään maaleja. Eihän se Suomen pelikään kovin täydellistä ollut, sählinkiä tuli kyllä siinäkin, syötöt meni välillä Kanadan joukkueelle suoraan.. mutta voitto sentään ja aika komein numeroin.

Tänään lähden puuhastelemaan pihatöihin, onhan siellä jo paljon kaikkea puuhaa, ruohon leikkuuta ja paljon muuta. Ensimmäiset salaatit ovat tulleet lavassa taimelle ja jonkun ajan päästä voi hakea kurkun taimia, elleivät ovat kurkun kylvöt onnistu. Kerrallaan en kauaa jaksa olla pihatöissä, mutta jaksamisen mukaan, jotta saa ulkoilmaa ja liikuntaakin sentään, se on tärkeää sydänpotilaalle.

Kyllä jotenkin taas iltasella tuli niin surullinen olo siitä kaikesta, kun Jumalan vastauksia ei ole tullut elämässäni, vaan paljon on murhetta ja huolta ja tuntuu joskus, että onko Jumala minut kokonaan hylännyt. Joskus unissani saan nähdä suuremmoisiakin lupauksia, mutta ei meinaa jaksa uskoa siihen, että elämä vielä antaisi iloa ja riemua ja onnea.. murheet ovat kuitenkin alati läsnä ja tietoisuudessa, eikä muutoksista näy merkkiäkään .. olenko masentunut? En, en ole masentunut, olen vain rehellisesti yrittänyt kohdata elämän nyt sellaisena kuin se on, pieniä monia ilon aiheita kuitenkin löytyy, jos niitä alkaa laskemaan.
Ilmoita
Joskus tuolla aiemmin päiväkirjassani mainitsin noista seksuaalifantasioistani ja voisinkin tuoda tähän vaikka yhden esimerkin niistä. Ne eivät siis ole koskaaan tapahtuneet, vaan kysymys on puhtaasti mielikuvituksen luomista fantasioista, joita varmaan jokaisella on.

Fantasia Mary.
Olen nukkumassa mökin alakerrassa ja tuo Mary on mennyt nukkumaan yläkertaan. Hän tuleekin yöpaidassaan alas ja sanoo: 'Minusta ei kukaan tykkää.' Olen jo vuoteessa myös yöpuku päälläni ja nousen ylös ja menen hänen luokseen, kun hän on istuutunut pöydän ääreen. Laskeudun siihen hänen jalkojensa juureen istumaan ja asetan käteni hänen polviensa päälle ja sanon: 'Kaikkihan sinusta tykkää, sinähän olet ihana ihminen ja suloinen, ihana ja kaunis nainen, sinulla on ihanat rinnat ja ihana pimpsa.' Enhän minä ole hänen rintojaan tai pimpsaansa koskaan nähnyt, joten hän sanoo: 'Mulla on ruma pimpsa.' Vastaan hänelle: 'Sitä en usko, mutta näytäpä kuinka ruma se oikein onkaan.' Hän riisuu pikkuhousunsa ja levittää jalkansa ja nostaa yöpuvun helmoja ylös. Ihastellen katselen hänen pimpsaansa ja sanon: 'Sullahan on aivan ihana, soma pimpsa ja niin ihana häpykarvoistus.' Hyväilen sormin hänen pimpsaansa ja kysyn hetken päästä: 'Saanko nuolla sinun pimpsasi.' Hän antaa luvan ja levittää jalkojaan lisää, että mahdun hänen jalkoväliinsä ja alan nuolla hänen suloisia häpyhuuliaan ja häpykieltään, samalla käteni hyväilevät hänen selkäänsä hänen yöpaitansa alta ja hiljaa siirrän käteni etupuolelle ja alan hyväillä hänen rintojaan. Hän riisuu yöpaitansa pois ja tunnen kuinka hänen pimpsansa alkaa kostua, 'ihanaa' hän kuiskaa. 'Mennäänn tuonne vuoteelle.' sanon ja siirrymme vuoteelle ja riisun omat yövaatteeni pois. Kullini on jo komeassa seisonnassa ja huomaan, että Mary nauttii sen näkemisestä. Suutelen Maryä ja tunnen hänen kiihkeän vastaantulonsa suudelmiini. Otan hänen rintansa käsiini ja puristelen ja hyväilen niitä, alan imeä hänen nänniään ja suudella hänen rintojaan, tunnen kuinka hänen rintansa kiinteytyvät ja nännit paisuvat ja kovettuvat. Nostan hänen jalkansa ylös ja hyväilen hänen kosteaa pimpsaansa kullillani siinä häpyhuulien ulkopuolella painaen kulliani vasten hänen häpyhuuliaan. 'Tule jo sisälleni' hän pyytää ja avaan hänen häpyhuulensa ja ohjaan kovan kullini hänen sisäänsä. Työnnyn hänen sisällään edestakaisin, samalla kerron: 'voi Mary, sinä olet ihana, sinulla on aivan ihana pimpsa, tuntuu niin hyvältä, niin nautinnolliselta olla sinun sisälläsi, sinulla on ihanat rinnat ja ihana vartalo, voi rakas Mary, sinä olet aivan ihana nainen.' Jonkun ajan päästä ehdotan, että vaihdamme asentoa, hän käy kontalleen vuoteelle ja työnnyn hänen pimpsaansa takaapäin, ja jatkamme yhteistä nautinnollista matkaa. Vielä kerran vaihamme asentoa ja Mary tulee minun päälleni ja ohjaa kullini ihanasti omaan pimpsaansa ja liikkuu siinä niin, että hän saa parhaan nautinnon tunteen, samalla hyväilen hänen rintojaan käsin. Lopuksi vielä hän asetuu selälleen ja asetun hänen päälleen ja nautimme loppuhuipennukseen asti. Tunnen kuinka Mary saa orgasmin ja Mary tuntee minun siemensyöksyni sisällään. 'Se oli ihanaa Mary' huokaisen ja Mary vastaa: 'aivan ihanaa' .... tämä nyt jatkuu vielä toisella kertaa.
Ilmoita
Onpas täällä keski-suomessa taas kaunista, melkein päästään hellerajoille - luulen. Alkaa tareta jo ilman paitaa. Kesä on edennyt pitkälle, vaikka kylvöt olivatkin myöhässä kylvömaiden märkyyden takia, nyt vasta on päästy viimeisiä kylvöjä monin paikoin tekemään.

Liikenneministeri Berner taitaa joutua kovien selitysten paikkaan ja yrittää tietysti omasta vastuustaan johdannaiskaupoissa luistaa, jottei ministerin virkaa tarvitsisi jättää.

Pieni uimalampi lähellä, jossa olen jo käynyt pulahtamassa, ei se vielä kovin lämmintä ole, rantavedessäkin vain 18 astetta, mutta kuumalla se virkistää kummasti. Nyt on mentävä laittamaan grilliin tulet, jotta pääsee hiilloksella paistamaan ruokia, uusia perunoita ja grillissä paistettuja lihapaloja, kolmen sortin lihaa. Sipuli puolikkaat pitää paistaa myös. Nyt ei satu monenlaisia grilliherkkuja olemaan käsillä, joten tyydyn noihin.

Heinäkin on kasvanut niin, että pitää viikate ottaa käteen. Ei näin kuumalla jaksa, eikä viitsikään paljoa mitään tehdä, mukavaa se on vain lomailla ja ottaa aurinkoa ja välille mennä uimaan.
Ilmoita
Tänään on lauantai ja monet juhlivat valkolakkia tai valmistumistaan. Pitäähän sitä juhlia, kun on iso urakka takana.
Säät ovat nyt sitten viilenneet kerralla, pudotusta hellepäivistä melkoisesti.
Kilpailukykysopimus on sitten vissiin maalissa - kummallista, että tuollaisia pitää yrittää, vaikka kaikki puheet Suomen kilpailukyvystä perustuvat valheelle. Valhetta myytiin nyt suurella rintamalla, jotta saatiin työläisten etuja pudotettua. Myyviä tuotteita ja palveluja Suomelta puuttuu, ei kilpailukykyä. Kaikki hyvä suomalainen tavara käy kyllä kaupaksi. Ei tämä tällainen hyvältä näytä - Suomi jakautuu hyväosaisiin ja köyhään kansanosaan - 1917-1918 vuodet ovat unohdetut ja kylvetään taas uudelleen monella rintamalla uuden sisällissodan siemeniä. Katkeria ihmisiä tässä maassa on jo sadoin tuhansin, mutta heidän hätähuutonsa vaiennetaan ja niitä ei julkaista - kulisseja yritetään pitää pystyssä, ihan niinkuin silloin lähes 100 vuotta sitten.
Kyllä Suomen kesä on kaunis, siitä ei mihinkään pääse, luonto on niin vihreä ja kaikki niin kukoistaa näin alkukesästä varsinkin, päivä vielä pitenee hetken aikaa, mutta sitten taas käännytään toiseen suuntaan. Vuoden kierrot tulevat ja menevät. Nyt on osattava pysähtyä nauttimaan kesästä koko olemuksellaan ja kaikilla aisteillaan.
Saksa ja Ranska ovat valtavien tulvien kourissa. Pariisissakin Seine joki tulvii valtoimenaan, jo yli 6 m noussut pinta ja monet kadut ja alueet ovat jo veden vallassa. Kohta pitäisi alkaa Euroopan mestaruustaistot jalkapallossa, Ranska on helisemässä järjestäjänä, työntekijät lakkoilevat ja tulvat estävät valmisteluja, lisäksi on vielä huomioitava terroriuhka noiden kisojen aikana. Alkusarjat pelataan useilla stadioneilla eri puolilla Ranskaa. Valitettavasti Suomi ei päässyt mukaan, mutta ei päässyt Hollantikaan, vaikkei se nyt paljon lohduta.
Pakolaisvirta Eurooppaan ei näytä laantumisen merkkejä, EU tuntuu olevan siinä asiassa housut kintuissa. EU tukee rikollisjärjestöjen pakolaiskuljetuksia, eikä ole niitä pysäyttänyt. EU tuntuu olevan aika hukassa monissa muissakin asioissa. Mihin Eurooppa on menossa, herää kysymys.
Ilmoita
Aikaisen perunan varret paleltuivat - tuleeko niistä nyt sitten enää mitään, vai kasvattaako juurista uusia varsia. Sen näkee sitten.
EM jalkapallo alkoi sitten, ei mitään varsinaista taituruutta vielä ole esitetty. Kroatia pelasi hyvin ja Pohjois-Irlanti sitten tosi heikosti. No en tosin nähnyt kaikkia pelejä. Turkki oli myös aika kesyn oloinen. Puolalla oli kyllä otetta peliin.
Olen harrastanut veikkausta kai jo pienestä alkaen isän mukana. Isä oli ahkera veikkaaja, mutta ei koskaan mitään juuri voittanut ja sama perinne on jatkunut minunkin osallani. Milloinkahan veikkaus on Suomessa alkanut - todennäköisyys kasvaa siis, mitä pitempään mennään ilman suurvoittoja - niinhän se tilastollisesti on.
Valoisaa on ja joskus herää siihen, kun valoisuus tulee sisään klo 4 aamulla ja sitten voi käydä syömässä vaikka aamupuuron ja mennä uudelleen nukkumaan.
En tiedä mitä kommentteja ylläpito on poistanut, liekö ne liittyneet noihin pakolaisasioihin vai mihin, en ole niitä ehtinyt näkemään lainkaan. Mutta olisi kai aika yksinkertaista, että jokainen EU maa päättää itse paljonko pakolaisia ottaa ja hakee ne sitten itse pakolaisleireiltä - siellä ne kaikkein pahimmassa asemassa olevat ovat.
Tämä on päiväkirjasivu, joten tämä ei ole keskusteluosio, jossa pitäisi ruveta vaihtamaan ajatuksia - keskustelupalstoja on tällä foorumilla pilvin pimein. Ehkä voisi kunnioittaa sitä jakoa.
Ilmoita
Tämä Suomen ilmasto, tänään lämmin päivä, huomenna sataa ennusteen mukaan. Säät vaihtuvat äkisti säästä toiseen. No kauniita lämpöisiä päiviä on jo ollut, jos vain on päässyt niistä nauttimaan koko sielullaan.
Kyyt ovat tänä kesänä vilkastuneet ja ovat liikkeellä ahkerasti, lämpöiset kesäilmat ovat saaneet ne liikkeelle ja ne ovat hyvässä kunnossa, rohkeina ja pelkäämättöminä, vaikka kyy on arka eläin. Se lähtee pakoon vasta ihan viime tipassa - siinä se vaara piileekin. En tiedä, onko sillä huono näkö, vai miksi se ei ajoissa pakene. Se vain katselee, kun kävelee kohti, eikä liiku lainkaan - haluaa pysyä huomaamattomana ilmeisesti.
Pitkäveto meni pieleen - veikkasin Portugalin voittoa Islannista ja tasapelihän siitä tuli. Portugali hallitsi ottelua mielin määrin, mutta jotenkin Portugali yrittää jauhaa syötöillä palloa ihan maalin lähelle ja vasta sitten yrittää tehdä maalia - ehkä sitä pitäisi Portugalin valmennusjohdon hiukan tarkastella, jos maa meinaa päästä loppuotteluun asti. Olen nähnyt kaikkien EM jalkapallomaiden ottelut nyt kerran, ja ei mitään todellista huippumaata olekaan, Saksa jaksaa jauhaa kuin kone ja pärjää sillä pitkälle, Espanjan pelikään ei ollut mitään suurta loistoa, Italia pelaa omaa laadukasta peliään, mutta Ranskakaan ei mitenkään häikäissyt, Belgia ei kyennyt esittämään parastaan ja Englanti ei tuonut mitään uutta, Kroatia esitti laadukasta peliä, sillä voi päästä pitkällekin. Voi tulla aika yllättäväkin Euroopan mestari näissä kisoissa. Ylivoimaista voittajasuosikkia ei näy olevan.
No, nyt ei enää tarvitse joka ottelua seurata, kun on nähnyt nuo kaikkien maiden pelit kerran suurinpiirtein, en nyt koko otteluita ole jaksanut seurata sentään, mutta vähän jokaista melkein ainakin. Veikkaaminen on aika vaikeaa, kun ei ole selkeitä voittajasuosikkeja näköjään mihinkään peliin.
Tänään on ulkoilupäivä tai paremminkin ulkona puuhastelupäivä. Sinne siis, aamiainen on syöty - kaurapuuro, kahvi ja leivät, sillä pärjää päiväkahviin asti.
Ilmoita
Täällä keskisessä Suomessa on taas ollut sadepäivä, aika paljon on tullut sadekuuroja, välillä melkein yhtenään. Ulkona puuhastelu on jäänyt vähemmälle.
On saanut rauhassa lämmitellä ulkosaunaa ja nauttia saunan lämmöstä rauhassa ilman mitään kiirettä. Mukavaa lämpöä, ei mitään kovia löylyjä, vaan mukavaa oloa.
Nyt voisikin vähän jatkaa sitä Maryn fantasiaa, joka jäi kesken...
Tuon ihanan hetken jälkeen menemme rantasaunaa pesytymään ja kun olemme peseytyneet, otan Maryn itseäni vasten ja suutelen häntä ja pidän häntä siinä lähellä, 'Mary, sinä olet niin ihana, rakas, suloinen..' Mery nauttii siinä sylissä olossani ja jonkun ajan päästä hän kysyy: 'Saanko imeä kulliasi?', jos haluat, vastaan. Hän laskeutuu polvilleen ja alkaa suullaan hyväillä kulliani, hyvältähän se tuntuu, äskeisen koitoksen jälkeen menee tosin aikaa, ennen kuin kullini alkaa jälleen seistä kovana ja hän liikuttaa huuliaan kulliani pitkin.. 'Kumarru tuohon keskilauteelle jalat suorina, niin nussin sinua takaapäin.' sanon ja Mary kumartuu ja levittää jalkojaan, että voin hyväillä hänen pimpsaansa ja kun tunnen, että hän on taas valmis, levitän hänen häpyhuulensa ja työnnyn hänen pimpukkaansa, ihanalta se tuntuu, työntelen oikein nautiskellen ja tunnen, kuinka Mary nauttii myös. Nyt kullini seisoo kovana pitkään ja meillä ei ole mitään kiirettä, onhan Juhannusaattoyö. Lopulta tunnen kuinka Mary laukeaa ja sitten annan itsenikin laueta oikein nautinnollisesti. Menemme uimaan ja palaamme saunan lämpöön. Sitten menemme ihanan raukeina nukkumaan ja odottamaan uutta aamua...
Ilmoita
No niin, sateisen päivän päätteeksi Islannin tasapelistä Unkarin kanssa suoraan tangomarkkinoiden finaalin karsintaan. Nyt siis valitaan vissiin ne, jotka pääsevät Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaaliin. Taitaa olla 8 yrittäjää kummassakin sarjassa ja 6 valitaan. Jalkapalloa täytyy nyt vain seurata sitten pikkuvälähdyksinä ja pääasiassa kuunnella kauniita tangoja. Hienosti laulavat, en mitenkään osaisi ratkaista ketkä pitäisi finaaliin päästä - no enhän ole musiikki-ihmisiä, joten kai se siitä johtuukin, että valinta menee minulla liian hankalaksi. Ei se helppoa ole kyllä tuomareillakaan, yleisö se valitsee ne suosikit.

Tänään olisi tullut paljon kaikkea kivaa ohjelmaa, mutta pakkohan se on valita, kun ei vielä ole tehty niitä telkkareita, joihin saisi valita useamman ohjelman yhtäaikaa katsottavaksi - silloin voisi jalkapallon seuraksi ottaa jonkun elokuvan - koskahan semmoisia telkkareita tulee. Ei millään viitsisi panna kahta telkkua vierekkäin.

Tänään syötiin sitten hyvät pihvit, jotka kotona paistettiin ja kanttarelleja, perunoita, kukkakaalia ja tietysti salaatit ja muut ruuan lisäkkeet mukaan siihen - hyvää oli.

'Pieni ihmissydän on' .... tango lauletaan kauniisti, mutta joku olisi voinut sanoa tuosta mekosta jotain, eikö vaatekaapista löytynyt muuta ... sydämet oli toki paikallaan. Mutta Visa taitaa pudota jatkosta, vai kuinka käynee .. ei oikein minua sytytä hänen laulutaitonsa.. jotain tuntuu puuttuvan, vaikka en osaa selittää mikä.. tuomari vähän avasi tuota sitten, 'matkalle tarinaan jäi vähän vajaaksi'.
Seuraavana 'sä annat mut pois..' ja niin taitaa käydäkin, vaikka kasvot ovat tosi kauniit 'ei oo muutakaan' missä se tango oli.

Tuomarit kehuvat kaikkia ja toivovat kaikille hyvää...
Ilmoita
Nyt sitten on Juhannus takana ja saatu kuulla Britannian äänestyksen tuloskin siinä jossain Juhannuksen vieton välissä. Britannia äänesti, että Britannia lähtee EU:sta. No tuollaiset supervallat, joka EU on muiden supervaltojen lailla, eivät ole oikea tie, senhän jokainen tietää. Yhtäkään kansaa ei saisi alistaa jonkun suuremman vallan alle. Näitä suurvaltoja on myös USA, Venäjä ja Kiina ja joitakin muitakin mm. Intia.

EU olikin menossa aivan väärään suuntaan, tuo suuntahan oli USA:n mallin mukainen liittovaltio, jossa tärkeät päätökset tekeekin liittovaltion hallitus jatkossa. Nythän tämä EU päätösvalta on aika halvaantunutta ja Saksa vetoista, joka todella on pelottava suunta. Nuo pankkiirien päätösvalta kauhistuttaa, koska veronmaksajien rahoja ollaan valmiit syytämään pankeille tuhansien miljardien summilla.

Mikäli Saksa yrittää jatkossa tiivistää EU:n kohti liittovaltiota ja kohti pankkiunionia, jossa Brysseli päättää EU rahapolitiikasta ja myös kansallisten budjettien rajoista, ollaan menossa kauhistuttavaan suuntaan. Siinä jyrätään pienet maat ja käy niinkuin Kreikalle kävi - kansalaiset ajettiin köyhyyteen ja kurjuuteen ja työttömyyteen ja suuret pankit lihotettiin mahtavin voitoin veronmaksajien rahoilla.

Englantilaiset saivat tilaisuuden sanoa todellisen mielipiteensä EU:sta. Englantilaiset olisivat varmasti pysyneet siellä, jos EU olisi muuttanut suuntaa itsenäisten jäsenvaltioiden suuntaan, jossa olisi lisätty kansojen itsenäistä päätöksentekoa taloudessa, maahanmuutossa ja monissa muissakin asioissa, mutta koska suunta oli aivan päinvastoin, kansa äänesti ulos. Siitä tuossa äänestyksessä oli minusta kyse.
Ilmoita
Islantilaiset juhlivat, kun Englanti kaatui EM jalkopallon mestaruuskisoissa. Islanti selvisi alkulohkosta jatkoon ja voitti sitten jo Englannin huippupelaajat. Miljoonamiehet eivät taida olla sittenkään niin innokkaita pelaamaan ilmaiseksi otteluita. Olisiko heillä ollut lisätienastia EM mestaruudesta, en tiedä? Mikä siinä on, että Suomi poloinen ei kykene samaan - on meillä vähintään samantasoisia pelaajia rivissä kymmeniä, kuin Islannillakin. Joukkueena ei vain peli luista.

Mansikka-aika lähestyy, nyt näyttää jo kotimaista mansikkaa tulevan myyntiin. Ehkä täällä keskisuomessa itsepoiminta alkaa vasta myöhemmin. No minusta ei siihen enää ole, iskias estää sen. Ei siis marjastusta ainakaan tänä kesänä enää.

Kauniit kesäpäivät jatkuvat. Kelpaa nyt olla Suomessa ja nauttia kesäisistä valoisista päivistä pitkän talven jälkeen. Vaikka talvikaan ei nyt niin paha ollut.

Eteiseen asennettiin uusi muovimatto, jotta parketti säästyy, sitä ei tarvinnut liimata, se vain leikeltiin kaikista kohden, kun niitä kaikenlaisia putkia ja muita esteitä on joka puolella ja jalkalistat pitävät loput. Huopapohjainen matto säästää parkettia ja tuo muovimatto pitää kengissä tulevan veden poissa parketilta.

Ostettiin tarjouksesta nyt sitten ensimmäinen navigaattori tomtom ja nyt sitten asentelin tietokoneelta siihen uudet päivitykset ja rekisteröin sen. Seuraavaksi on lähdettävä sitä sitten kokeilemaan, jotta miten sillä sitten ajetaan, jotta päästään perille. Eihän sitä täällä maalla juurikaan tarvitse, mutta jos lähtee noihin suuriin kaupunkeihin, Helsinkiin tai muihin, ehkä siitä on apua, kun pitää löytää jonnekin perille. Tulee sitä kuitenkin joskus käytyä ihan tuolla pääkaupungissa astikin.

Pari punaherukka pensasta ovat tuolla takapihalla räksien kiinnostuksen kohteena, niinkuin joka vuosi, ihan raakileina ne linnut niitä alkavat syödä. Mikään ei niitä tunnu pelottavan, vaikka mitä tekisi. On huminalankaa, on jopa kirkkaat linnunpelätit, paidat ja hatut kepin nokassa, on riippuvat cd-levytkin. Pakko on taas verkkoja laitella - kun yksi jää kiinni, sen varoitukset ilmeisesti pitävät muut poissa.
Ilmoita
No maailma on pahasti pahan vallassa. Raamattu puhuu lopunajoista jolloin ihmiset ovat pahaapuhuvia, juonittelevia, juomareita yms. Suomikin on menossa huonoon suuntaan, laittomuus lisääntyy. Poliiseja vähennetään. Historia kertoo sen, että suurin osa ihmisistä on pelkureita ja myötäilijöitä. Jälkiviisaasti ihmetellään, mutta tosiasiassa jos ihminen laittaa vastaan pahalle joutuu kärsimän. Eli jos olet oikea henkilö niin olet oikea uskova.
Jos itse tekee rikoksia ja vääryyksiä joutuu maksamaan joskus. Paha ihminen lopulta sortuu mielettömyyteensä. Ja mikä on se muisto jonka hän jättää? Kukaan ei oikeasti rakasta ihmistä joka käyttää elämänsä pahaan. Eläessään hän saa selkääntaputuksia, mutta ne eivät ole aitoja.
Pahojen ihmisten ongelma on se, että matkalla omaan loppunsa he tuhoavat sivulle elämiä. En kadehtia pahantekijöitä koska näen ihmisen pinnan alle. Mutta tosiaan rauhallinen Vauras yhteiskunta on lahja. Jos omalle kohdalle osuu paha aika ja pahat ihmiset ynnä sairautta niin onhan tämä pettymys.
Ilmoita
Lauantaina ihmiset olivat aurinkoa ottamassa rannalla ja uimassa. Sunnuntaina vielä ehti aamupäivällä kerätä vähän mansikoita pellolta jossain päin Suomea ainakin. Nyt ollaan sitten sateisen viikon alussa. Melkoisen sateista viikkoa on luvassa, nyt voi siis puuhastella sisällä vaikka mitä. Suomen kesä näyttää siis kyntensä ja vaihtelunsa. Taitaa moni katsella etelänmatkoja ja äkkilähtöjä, joilla loma alkoi juuri. Sadesääkin on siis ihan mukavaa, jos siihen osaa suhtautua. Heinänpaalaajille kelit eivät nyt ole parhaat, mutta osin heinät on jo korjattu ainakin niihin muovikääryleisiin, joten ei niillä ainakaan ole huolta.

Nyt ehtii vaikka lukea jonkin kirjan tai tehdä muuta mukavaa, käydä vaikka kirpputoreilla.
Ilmoita
Lauantai. Tangokuningas on valittu, kaikki lauloivat hyvin, mitä nyt seurasin. Minun taitoni ei riittänyt tekemään eroa finalistien välillä.
Saksa pudotettiin EM jalkapallon finaalista ja huomenna sitten nähdään Ranskan ja Portugalin välinen finaali. Ranska lienee aika vahvoilla kyllä, Portugalin otteet ovat olleet aika haparoivat.
Nyt tulee myös yleisurheilun EM kisat ja tänä iltana samaan aikaan naisten tangofinaali Seinäjoelta. Kyllä on taas tarjontaa mahdottomasti, että on pakko vain valita joku tai siltä väliltä.
Nyt aletaan uutisoida jo Italian pankkikriisiä, jossa tarvitaan taas ilmeisesti meidän veronmaksajien rahoja. On tämä surkeaa asioiden hoitoa EU tasolla. Jotenkin tuntuu, että EU on tehnyt maista ja hallituksista holtittomia kaikessa. Tämä johdannaiskauppojen ja muiden spekulatiivisten pikavoittojen maailma alkaa olla luhistumassa. Paluuta rehelliseen kaupankäyntiin ja spekulaatioiden kieltämiseen ei kuitenkaan taida olla, ellei sitten hirvittävien sotien jälkeen tule hallituksia, jotka ymmärtävät tämän huijareiden maailmantalouden mahdottomuuden.

On vähän tylsää, kun kevään Noro viruksen jälkeen sai taas eilen ripuloida kaiken pihalle ja siirtyä vesi/tee paastoon lähes vuorokaudeksi. Elämä nyt kulkee niinkuin kulkee. Tuntui onneksi menevän pian ohi, nyt voi taas syödä ja juoda, paitsi kahvia en ole vielä uskaltanut juoda ollenkaan.

Mitä sitten nyt vielä voisi elämältä toivoa? Siinä onkin kysymystä pohdittavaksi kerrakseen. Tuo kysymys nousi mieleeni uneni jälkeen, kun näin unta, että menin uuteen työpaikkaan ensimmäistä päivää. Erikoisia nuo unet joskus ovat. Uneni mukaan elämällä olisi siis vielä uutta tarjottavaa minullekin, joten antaa unelmien tulla, ehkä niistä löytyy vielä toteuttamiskelpoisiakin, joihin on mahdollisuuksia.
Ilmoita
Taas kahtena aamuyönä on raskaasti tullut mieleen nuo lasten asiat. Miksi heidän elämänsä ei mennyt hyvin. Miksi Jumala salli heille niin paljon vaikeuksia ja koettelemuksia, vaikka heidät niin tuhannen kertaa on Jeesuksen eteen kannettu jo ennen syntymää. Kysymyksiä Jumalalle riittää, miksi hän ei voinut varjella lasteni elämää, miksi kaikki se kohtasi heitä, miksi he eivät saaneet onnistua niin, että olisi voinut iloita heidän elämästään.
Monen jumalattoman perheen lapset ovat menestyneet ja pärjänneet elämässä, he ovat saaneet hyvät ammatit, heillä on perheet ja lapset ja näyttävät menevän eteenpäin ja olevan tyytyväisiä elämäänsä ja heidän isänsä ja äitinsä voivat olla ylpeitä lapsistaan.
On myös uskovia perheitä, joiden lapset ovat menestyneet ja pärjänneet elämässä hyvin.

Miksi minun täytyy alati murehtia lapsistani, milloin Raamatun lupaukset käyvät toteen - miksi niitä lupauksia on sinne kirjoitettu, jos niillä ei ole mitään katetta. Kai minulla on lupa murheeni Jumalan eteen kantaa ja kysellä, miksi näin sallit minulle tapahtua. En taida kuitenkaan koskaan saada vastauksia, on vain kysymyksiä.

En minä ihmettele, etteivät monet usko hyvään Jumalaan, kun tuntuu, että Jumala ei välitä kaikesta siitä pahuudesta, kärsimyksestä, joka täällä ihmispoloisia kohtaa. Eikä ole erotusta sillä, onko uskova vai uskomaton. Joillakin menee hyvin tai ainakin sivusta katsoen niin näyttää, joillakin menee huonosti - oli sitten uskova perhe tai uskomaton perhe - tämä on elämän raadollinen tosiasia, jota on mahdoton kieltää.

Nousee tietysti myös kysymys, mitä minä olisin voinut tehdä toisin, jottei näin olisi käynyt? Kukaan ei siihenkään vastaa! Eihän kuitenkaan mennyttä enää voi muuttaa ja armahtava Jumalakaan ei voi ajan kulkua taaksepäin kääntää, jotta lasteni kohtaama epäonni ja väärät valinnat ja sairaudet voisi kääntää olemattomiksi ja nähdä lasten onnistuvan elämässään. Ei paluuta menneeseen ole. Jumalakaan ei voi muuttaa menneisyyttä. Jotkut asiat ovat Jumalallekin mahdottomia.

Eräs tapahtuma Raamatussa: ' niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan murheella tuonelaan".'

Joudunko minäkin menemään murheella täältä ajasta... miten minä voisin iloita iankaikkisuudessa, jos lasteni elämä on kipua ja murhetta täynnä ..

Missä on Jumala, joka auttaa ... syvä huokaus ja huuto vain jää ..
1 VASTAUS:
Jäin lukemaan kirjoitustasi kunnes pääsin kohtaan, missä lainaat erästä tapahtumaa Raamatusta. " niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan murheella tuonelaan". Jaakob lausui nuo sanat pojilleen, jotka oli aiemmin lähettänyt heidät Egyptiin hakemaan ruokatarvikkeita ja nyt he olivat viemässä sinne mukanaan myös nuorimman veljensä, joka oli hyvin rakas Jaakobille. Ymmärtääkseni tässä ei ollut kysymys siitä, että Jaakob olisi ollut pettynyt kaikkeen elämässään! Yksittäisiä hetkiä ja tapauksia tulee jokaisen elämään, jolloin petymme kun asiat eivät ole menneetkään toivomallamme tavalla. Mutta ei kaikki suinkaan ole Jumalan syytä!
+Lisää kommentti
Kesäinen lauantaipäivä taas täällä keskisessä Suomessa alkamassa tai onhan se jo alkanut. Aamiainen nautittu ja hetki aikaa viipyä koneen ääressä ja sitten riennetään taas ulos puuhastelemaan.
Katselin mainoksista telttasaunaa, ei ne pienet ole kovin kalliita tonnilla saa jo pienen telttasaunan kamiinoineen, vain kivet ja puut puuttuvat enää. Se voisi olla joskus matkalla mukava, kun pysähtyy järven rantaan ja lämmittää telttasaunan ja käy uimassa. No en tiedä tuleeko hankittua moista.
Olen öisin alkanut nähdä taas pitkiä ja monimutkaisia unia. En tiedä mihin kaikkeen ne liittyvät, alitajunta työstää uniin monenlaisia asioita sekaisin eri elämän tapahtumista, menneistä ja nykyisistä, uutisista ja tulevaisuuden ajatuksista.
Iskiasvaiva rajoittaa elämää myös, marjanpoiminta on aika rajallista, vain vähän aikaa voi poimia, kun iskias ilmoittaa, että selässä ei ole kaikki kunnossa. Pitää muistaa säännöllisesti tehdä iskias vaivaa helpottavia liikkeitä ja toistoja. Helpoimmasta päästä on liike, jossa käyn selälleen lattialle ja nostan jalat sohvan päälle ja olen siinä, samalla voi katsella telkkaria tai nostella pieniä käsipainoja. Toinen hyvä on mennä kyljelleen sängylle ja panna jalat koukkuun ja sitten heittää toista kättä taakse ja polvea myös samalla ja toistaa tuota liikettä noin parikymmentä kertaa.
Viinimarjat ja karviaiset alkavat kypsyä ja avomaakurkut valmistuvat syötäviksi.
Kyyt ovat tänä kesänä olleet runsaasti liikkeellä, pihapiirissäkin niitä useita. Jos eivät ole ihmistä nähneet, aikansa ihmettelevät, ennenkuin lähtevät pakoon. Kyy on aika huomaamaton, kun se ei liiku, puun oksaksi voisi luulla.
Kurjet huutelevat lähimaastossa, ovat asustelleet jo vuosia paikkakunnalla, yksi pariskunta, joskus onnistuvat saamaan poikasia, joskus eivät. Liekö kettu tai supikoira ehtii varastaa munat jossain välissä, kun hautoja lähtee syömään ja pesä jää hetkeksi tyhjäksi.
Kalevan kisatkin ovat näköjään tänä viikonloppuna, Rio kutsuu joitakin Suomen poikia ja tyttöjä taas, viimeinen paikka ilmeisesti tehdä tulosrajat.
Kyllä niitä olympialaisia tulee varmaan jonkin verran seurattua. Harmi vain että lajeja on niin paljon, että moni mielenkiintoinen laji jää väkisin väliin. Miksei niitä voisi jakaa lajeittain eri aikoihin, jolloin voisi seurata parmmin vähän kaikkea. Kaikki mahdollinen pitää panna yhteen sumppuun, eihän silloin voi kaikkea millään seurata.
Ilmoita
Onpas taas helteinen päivä suorastaan, aivan kerrassaan ihana päivä pelkkään oleiluun veden äärellä. Nyt ei kyllä kannata mitään raskasta puuhastella, vaan nauttia tästä hetkisestä helteestä, joka voi taas kohta olla ohi.
Kalevan kisoja katsellessa ja urheilu-uutisia kuunnellessa tuli mieleen, että miksi Suomen pitää lähettää ketään olympialaisiin, nehän ovat vain niitä foorumeita, jotka innostavat urheilijoita dopingin käyttöön. Urheilijat yrittävät päästä huipulle keinolla millä hyvänsä ja yrittävät välttää kiinnijäämistä. Surkuhupaisinta on se, että valtaisa määrä urheilijoita käyttää dopingia pääsemättä koskaan edes mihinkään suurkilpailuihin, he yrittävät, mutta heistä ei koskaan tule tunnettuja urheilijoita - heille jää vain dopingin haitat ja terveysriskit, mitään muuta ei. Lopulta joutuvat pettyneinä lopettamaan urheilun, eivätkä uskalla edes kertoa käyttäneensä aineita. Olisiko aika lopettaa nuo suurkilpailut, olympialaiset, MM kisat ja muut dopingin houkuttimet. Jos ei ole mahdollisuutta tulla kuuluisaksi urheilussa, ei ole tarvetta dopingiin. Terve liikunta pitäisi saada kyllä jokaisen ihmisen päiväohjelmaan kuuluvaksi ja siihen ei tarvita dopingia.

Näin hellepäivänä voisi jatkaa taas vähän noita fantasioita, otanpan tuossa toisen fantasian, Pia.
Olin mökillä ja muut olivat lähteneet kaupunkiin ostosreissulle ja olin mökillä kaksistaan tuon sukulaistytön Pian kanssa, joka juuri oli täyttänyt 18 vuotta. Oli kaunis kesäpäivä ja olimme ottamassa aurinkoa ulkona uimapuvuissa. Pia oli vatsallaan viltillä ja aloin sivellä aurinkoöljyä hänen hartioilleen ja käsivarsille, avasin hänen bikiniensä yläosan hakasen ja jatkoin aurinkoöljyn levitystä, Pia ei sanonut mitään, vaan antoi minun rauhassa levittää aurinkoöljyä hänen selkäänsä. Sitten riisuin hänen bikiniensä alaosankin ja Pia nosti pyllyä, että sain nuo bikinit pois. Jatkoin aurinkoöljyn sivelyä ja sivelin hänen pakaroihinsa ja jalkoihinsa ja viimeiseksi hänen reisiensä sisäpinnalle, sitten etenin varovasti hänen häpynsä tienoille ja Pia levitti vähän jalkojansa ja sain levittää aurinkoöljyä hänen häpyvakoonsakin. 'Voi Pia, sä olet aivan ihana', riisuin omat uikkarini myös ja Pia kääntyi selälleen ja näki minun seisovan kullini pitkänä ja paksuna. Kumarruin suutelemaan Pian huulia ja hän halukkaasti vastasi suudelmiini. Jatkoin aurinkoöljyn levitystä nyt hänen etupuolelleen ja noihin Pian nuoriin ihaniin koskemattomiin rintoihinsa ja tunsin kuinka nuo rinnat alkoivat kiihottua, paisua ja kiinteytyä, otin ne hellästi käsiini ja hyväilin niitä ja sitten aloin imeä ja suudella Pian rintoja, 'voi Pia, sulla on ihanat rinnat', samalla tunsin kuinka hänen nänninsä kovettuivat ja paisuivat ihanasti. Jatkoin aurinkoöljynn levitystä hänen vatsalleen, navan seudulle ja alavatsalle ja samalla ihastelin hänen suloista häpykukkulaansa, ihanan karvoituksen ympäröimää suloisuutta, voitelin aurinkoöljyllä hänen jalkansa ja erityisesti hänen reisiensä sisäpinnalla käteni hyväilivät pitkään Pian suloisia reisiä. Sitten aloin hyväillä aurinkoöljyisin käsin hänen suloista häpyään. 'Pia, sulla on aivan ihana pimpsa' ja tunsin kuinka Pia levitti vähän jalkojaan, että sain kunnolla kädelläni hieroa hänen häpyhuuliaan ja tunsin kuinka hänen ihana pimpsansa alkoi kostua ihanasti. Sitten levitin hänen jalkojaan lisää ja nuolin hänen suloista koskematonta pimpsaansa, kieleni teki pitkiä liikkeitä hänen koko pimpsansa läpi, alhaalta ylös häpykielen päälle asti. Tunsin, että Pia oli valmis elämänsä ensimmäiseen yhdyntään, hyväilin vähän kovalla kullillani hänen häpyhuuliansa ja tunsin kuinka Pia nautti siitä kaikesta. Sitten työnnyin hänen sisäänsä ja tunsin tuon ihanan koskemattoman pimpsan suloisuuden, kosteuden ja kiihottuneen pimpsan ihanan nautinnon, työntelin hiljaa edestakaisin ja tunsin kuinka Pia kiihottui yhä lisää kohti elämänsä ensimmäistä orgasmia. 'Pia rakas, sinulla on aivan ihana pimpsa, voi että se tuntuu hyvältä, aivan ihanalta.' Hyväilin samalla hänen rintojaan ja imin hänen nännejänsä ja välillä suutelimme kiihkeästi, Pia antautui ihanasti tuohon elämänsä ensimmäiseen yhdyntään miehen kanssa. Lopulta tunsin kuinka Pia sai ihanan orgasmin ja hän sanoikin sen ääneen ja annoin sitten itsenikin laueta mahtavaan siemensyöksyyn Pian sisällä (kondomiin tietenkin).
'Voi Pia, ihana kulta rakas, miten voitkin olla niin suloinen, se oli aivan ihanaa'.
Jäimme siihen aurinkoon lepäämään ihanan hetken jälkeen.
Ilmoita
Kyllä nämä hellepäivät taitavat vähän inspiroida ja saada aikaan jonkinlaista hormonitoimintojen lisäystä, vai mistä lie tämä johtuu, että juuri näinä kauniina helteisinä päivinä tulee mieleen noita edellisiä fantasioita ja mielikuvia.

Vadelmat alkavat olla kypsiä ja paikka paikoin niitä on runsaastikin, isojakin hakkuuaukeilla, jotka ovat muutamassa vuodessa saaneet paljon kasvustokseen vadelmapensaita. Linnutko niitä levittävät, kun vadelma niin runsaana valtaa hakkuuaukeita.

Vielä on niin helteistä, että on mentävä uimaan.
Ilmoita
Nytkö viimeinen hellepäivä tälle kesälle? Ehkä niitä on vielä tulossa. Pätkin pienen auton peräkärryllisen polttopuita ja heittelin liiteriin, tai puukatoshan tuo vain lienee paremminkin sanottuna. No mahtuuhan sinne noin 5 m3 polttopuuta eli sen verran kun talvessa jaksaa poltella takassa.
Huomennako niitä jo sadekuuroja saadaan ehkä. Sade pudottelee kypsät vadelmat pensaista, joten nyt kiireellä noukkimaan.
Taas on uutisissa USA presidentin vaalit. Näyttäisi siltä, että Trump tulee valituksi, kunhan rebuplikaanit saavat puolueen vaalikoneen käyntiin, silloin alkaa Trumpin lausuntoihin tulla sitä oikeaa presidentin puhetta. Nythän meille on tuotu vain niitä Trumpin vitsejä, joita hän on heitellyt kuulijoiden iloksi.
Ilmoita
Kesäpäivät rientävät kovaa vauhtia, vielä on kesää jäljellä, niinkuin laulussa kuvataan. Lokakuullakin on vielä kauniita päiviä, joten ainakin 3 kuukautta vielä on kesää jäljellä. Nykyisin syksyt ovat paljon lämpöisempiä, kuin ennen.
Sääjaksoja pitäisikin paremmin tarkastella eri vuodenaikojen mukaan, jolloin saataisin paremmin sitä kuvaa, miten syksyt ovat muuttuneet ja miten keväät, jos ovat muuttuneet.
Semmoinen kuukausitarkastelu antaa vähän vajaan kuvan koko sääkuvasta. Kuukausien säät eri vuosina vaihtelevat niin valtaisan paljon.
Monenlaista puuhaa on tässä ollut, joten ei ole paljon ehtinyt tänne päiväkirjaan mitään kirjoittamaan. Puita on tuotu liiteriin talven varalle ja kohta on pikkuliiteri täynnä. Samoin marjankeruu on nyt kiireisimmillään, vadelmien poiminta on lopuillaan ja viinimarjojen ja karviaisten poiminta aluillaan, joten on puuhaa joka päiväksi, minkä nyt jaksaa puuhastella.
Sienien keruu jää nyt kyllä väliin, koska ei jaksa enää niin paljoa metsissä kävellä, että sieniä saisi kerätyksi. Metsät ovat avohakkuiden vuoksi muuttuneet niin paljon, että ei ole enää edes helppo kulkea siellä. Kauas ei viitsi ajella, tulee liian kalliita sieniä.

Nyt sitten alkoivat olympialaiset Riossa Brasiliassa, yöllä ovat avajaisetkin, aika siellä kulkee aika paljon jäljessä, taitaapi olla 6 tuntia jäljessä siellä kello, joten Suomen aikaa nyt klo 15 on siellä vasta kello 9 aamulla tätä päivää. Luulenpa että jää aika vähille kisojen seuranta, vaikka sieltä tuleekin 3250 tuntia lähetyksiä, yle areenassa lie kaikki mahdollinen. Voihan jummi jammi sentään. Suomalaisille ei liene paljon sanottavaa kisoissa, saavat kuitenkin mukavan matkan kauas maailmalle.
Ilmoita
Suomalaiset ovat olleet kisoissa lähinnä turisteina, onhan se varmasti mukava kokemus käydä Riossa ja kun oma urakka on suoritettu ja pudottu listoilta, niin lienee aikaa tutustua kaupunkiin. Mukava elämys se varmaan on. No en minä oikeasti suomalaisilta mitään odottanutkaan, joten en ole silloin pettynytkään mitenkään. Iloitsin kyllä sen ruotsalaistytön uinnista, maailmanennätysajalla voitti kultaa. Entisaikojen olympiakisoissa urheilijat urheilivat alasti. Toisihan se varmasti lisämielenkiintoa, jos edes joissain lajeissa alasti urheiltaisiin. Vaikkapa rantapallossa voisi ihan hyvin alastikin pelata. Miksei uinneissakin ja joissain muissakin lajeissa. Ehkä uusia katsojiakin ilmaantuisi televisioiden äärelle. Monenlaisia lajeja siellä olympialaisissa on, harvoin tulee edes nähtyä noita kaikkia lajeja, joista nyt näkee välähdyksiä.

Tänään on mentävä vielä keräämään viinimarjoja pensaista, punaisia ja ehkä kypsempiä mustiakin. Ensin on kuitenkin keitettävä aamukahvit, aamupuuro on jo syöty. Vielä voi käydä lammessa uimassa, kun vähän panee saunaan lämmintä.
Ilmoita
Olipas tuo mustaherukan poiminta aika urheilulaji. Ampiaiset pörräsivät pensaissa ja vasta ensimmäisen piston jälkeen tajusin, mikä oli pelin henki. Peukaloon pisti yksi ja sitten piti hakea talvihanska toiseen käteen ja tarkastaa ensin oksasta, että missä marjassa on ampiainen syömässä - olihan niitä, ainakin tusinan tapoin hanskakädellä, eivät ne ymmärtäneet edes karkuun lähteä. Mutta koko ajan tuli jostain lisää, poltin ämpäriin paperia ja tuoreita heiniä, jotta olisin saanut ne pois pensaasta, mutta ei mikään auttanut. Ampiaiset tykkäävät mustaherukoista. Lisäksi piti kerätä nuo kotilot pensaista myös - niitäkin oli tusinoittain syömässä lehtiä mustaherukkapensaassa. Oli aika hidasta touhua, kun yritin jättää ne pienet marjat vielä kasvamaan ja ampiaisille!

Ampiaisen pistoon auttaa vähän, kun pitää kylmässä vedessä pistokohtaa, peukaloa oli helppo pitää vedessä, mutta pulloa voi pitää tietysti monissa muissakin kohtaa - pulloa, joka on täynnä kylmää vettä ja painaa sen ihoa vasten niin, ettei vesi valu pois.

No se oli eilinen päivä, tämä aamu alkoi sitten ankaralla lihasranpilla vasemmassa pohkeessa - sängystä väkisin ylös ja painaa jalkaa voimakkaasti lattiaa vasten. Vaatii kyllä tahdon lujuutta nousta tuon ramppijalan kanssa ylös sängystä. Sitten otettiin mangesium tabletti, joka ehkä ehkäisee sitten rampin toistumisen huomisaamuna.
Ilmoita
Huh kyllä tulee nyt tuutin täydeltä olympialaisia. Ei jaksa sentään kaikkea katsoa, kyllästyy väkisinkin aina välillä...
Phelps rynnii uinnissa edelleen, mutta onhan niitä muitakin uimareita sentään ..
Farah näyttää olevan voittamaton, eivät toiset kykene tekemään sellaista juoksua, jolla Farah kukistettaisiin ..
Suomi ei ole vielä päässyt mihinkään ... ei kai sitä kukaan odottanutkaan.
Naisten tennis sai uuden voittajan, mukavia nuo yllätysvoittajat, piristävät kisoja.
Pituushypyssä oli pientä dramatiikkaa...
Trampoliinihyppelykin on olympialaji ...

Rauhallinen sunnuntaipäivä. Oli aikaa rukoillakin, vaikka kyllähän siihen on aina aikaa, sydämen huokauksia pitkin päivää ja unelmien kertomista Taivaan Isälle.
Ilmoita
Tänään sitten ampiaiset karkoittivat minut mustaherukkapensaista. Ei kertakaikkiaan jaksanut tapella niiden kanssa. Hirvikärpäspusero on liian kuuma käytettäväksi auringonpaisteessa. Kokeilen sateella uudestaan, eiköhän silloin ole helpompaa. Valtavaa tuhoa ovat ampiaiset tehneet puskissa. Lähes puolet marjoista jo ampiaisten pilaamia.
Taas oli kiva käydä uimassa ja sitten saunaan lämmittelemään. Eihän uimavesi enää lämmintä ole - eihän se ole oikeastaan koko kesänä ollutkaan lämmintä, mutta virkistävää se on ollut ja on nyt.
Joitakin ihmisiä on ollut tänään esirukouksen kohteena, jotkut ihmiset tulevat mieleen ja silloin on hyvä rukoilla heidän puolestaan.
Nyt ei enää jaksa olympialaisia katsella, aamulla näkee 9 aikaan yön tapahtumat pienessä hetkessä, se riittää kyllä.
Suomi taas harjoittelee amerikkalaisten hävittäjien kanssa, mitähän tämä nyt sitten tarkoittanee ... onko Suomi polo varautumassa johonkin ..
Ilmoita
Saatiin ne vähän mustaherukat sitten poimittua, hirvikärpästakki päälle ja kumikäsineet käteen. Ei tarvinnut ampiaisista mitään välittää. Sai rauhassa poimia ampiaiset kumihanskalla pois marjasta ..
Kyllä näillä keskustelupalstoilla on kaikenlaista tarinaa ja kaikenlaisia kirjoittajia, innokkuutta näyttää ihmisillä olevan... mitenkäs sitä ennen tultiin toimeen, kun ei ollut nettiä, eikä keskustelupalstoja..
Koulut ovat sitten alkaneet ja lapset päässeet taas kesäloman jälkeen opintielle. Kuuma poliittinen syksy alkamassa, kun kunnallisvaalit ovat tulossa.
Ilmoita
Rekiltä entinen olympiavoittaja putoaa mätkähtää matolle ja se on siinä.
Itkevä nyrkkeilijä kasvot tohjoksi hakattuna hävittyään ottelun.
Karsinnassa ei lainkaan tulosta, ei mitään asiaa finaaliin.
Välierissä törmää viimeiseen aitaan ja siinä meni kaikki mahdollisuudet.
Keihäänheittäjäkin putoaa finaalista, vaikka suomalaisten toiveet olivat korkealla.

Miten suuri onkaan pettymys? Kaikki on pantu harjoituksissa peliin, kaikki on tähdännyt näihin olympialaisiin, on selvitetty karsintarajat ja selvitty maan karsinnoista olympiajoukkueeseen, mutta sitten kaikki on mennyt .. ei mitään tuotavaa kotiin ...
Suru, häpeä, pettymys, turhautuneisuus, sekavia epätoivoisia ajatuksia.. seuraaviin olympialaisiin on 4 vuotta.. voiko enää siellä olla lainkaan mukana.. ikää karttuu ja jossain vaiheessa se on ohi kokonaan ...

Ei osaa kuvitellakaan kaikkea sitä tunteiden kirjoa ja tunteiden virtaa, missä urheilija näiden pettymysten jälkeen kulkee .. kotiinpaluun vaikeus .. mitä sanottavaa on, kun haastattelijat kyselevät kaikenlaista .. mitä läheiset sanovat, mitä urheiluystävät, mitä sanottavaa on valmentajalla ..

Mihin urheilija tähtää seuraavaksi.. mitä tavoitteita asettaa ...

Onneksi olympialaiset ovat kohta ohi.... mitä hyötyä on ihmiselle siitä, että juoksee, heittää tai muuta maailman parhaiten juuri silloin .... raha ja kunnia ja maine, sitähän tässä kaikessa kuitenkin on kysymys. Mitä sinä siviilissä teet noilla taidoilla, joita olympialaisissa esität ...

No minä en ole urheillut kilpailumielessä koskaan, paitsi tikanheitossa sm tasolla, joskus 10 parhaankin joukossa kansallisissa kilpailuissa, mitä minä tietäisin huippu-urheilijan ajatuksista, tunteista, motiiveista jne.
Ilmoita
Jaa jaa, onpas taas aikaa vierähtänyt. Käväistiin Kreikassakin tässä välillä, Kreetan saarella Haniassa.
Mikäs siinä äkkilennot Aurinkomatkojen sivustolta ja sitten Booking sivustolta katseltiin edullista yökortteeria .. eipä se kallis matka ollutkaan lainkaan.
Lento meni mukavasti ja oli siinä ihmettelemistä 4 vuotiaalla, joka ensimmäisen kerran koki kuinka lentokone nousee ilmaan .. siinä ei riemulla ollut rajoja, kunpa olisi sen videolle saanut, mutta kun ei ollut siihen varautunut ..
Taksi lentoasemalta hotelliin .. eipä taksi jaksanut hotellille asti ajaa, noin puolen kilometrin päässä jätti meidät ja sanoi, että jätän tähän ja tuosta menette suoraan ja sitten valoista oikealle niin pääsette hotelliin,,, eipä ollut Hania karttaa mukana, meillä vain hotelli Room47 osoite kreikan kirjaimilla.. onneksi sentään paikallinen kauppias löysi meille kartan ja merkkasi siihen hotellin paikan, jonne laukut raahattiin.
Ovi oli auki, mutta eipä pikku recepsuunissa ollut ketään kotona .. istuttiin ja odoteltiin aikamme ja sitten yksi asukas yritti soittaa hotellin pitäjälle Sofialle .. eipä se vastannut kuin vasta muutaman tunnin kuluttua..kolmen tunnin pihassa istuskelun jälkeen Sofia vastasi ja sanoi, että menkää kolmanteen kerrokseen ja viekää sinne laukut, siellä on ovi auki, hän tulee sitten ja antaa teille toisen huoneen myös ..
Vaarallisen kapeat ja jyrkät puuportaan kivuttiin ja nuo portaan olivat sitten varottava 4 vuotiaan kanssa..
Mitä me löydettiin huoneesta .. ilmastointi piti olla, mutta kas kone olikin koko meidän loman ajan pois päältä ja vain ikkunatuuletuksen varassa oltiin koko loma .. mitä nyt 30 C asteen lämpö ulkona ja onneksi öisin vain alimmillaan n. 24 astetta... unet jäi vähän heikoille noissa lämpötiloissa..
Piti olla muitakin asioita, vedenkeitintä ym. sellaista, jotta saisi aamukahvit lastenlasten kanssa keitellä kotona hotellilla ja odotimme keittolevyäkin .. ei ollut. Jääkaappi oli eteisessä kerroksen väen yhteiskäytössä ... vedenkeittimet ilmestyivät sitten kyllä lopulta ja saatiin aamukahvit sentään ... ja lopulta vielä kahvinkeitinkin, ihan oikea vanha käytetty toimiva kahvinkeitinkin.
Murokuppeja kyseltiin, jotta lapset jostain kiposta saisivat aamiaismuroja syödä... tuli nekin lopulta ..
Lähdettiin joka päivä uimarannalle, useimmiten siihen parin kilometrin päähän, jossa oli hieno hiekkaranta ja Välimeren aallot ja lapsilla hauskaa noissa aalloissa, nelivuotias vain aika tavalla pelkäsi ja juoksi pakoon aaltoja, isompi nautti ja sukelteli aaltojen läpi ... jostain tuli lapsen uimapukuun mustaan mönjää .. mistä lie merestä tullut ajattelin tietysti ensin .. kunnes yllätys yllätys viimeisenä päivänä katselin noita putkia, jotka tulivat uimarannan muuriin kaupungilta, noin 30-40 cm putkia, viemäreitä, joista hulevedet virtasivat suotaan uimarannalle ja joku kai sattui pesemään autokorjaamon lattia tai ja ehkä ravintolan lattiaa, kun sieltä virtasi mustaa mönjäistä vettä suoraan tuohon uimarannan veteen ... sellainen Hanian uimaranta ... ilmankos ei kovin paljon ollut uimareita, vaikka väkeä oli kyllä kylässä valtavasti .. iltaisin varsinkin tungokseen asti.
Kauimmaisella uimarannallakin käytiin, jonne oli ehkä 3 km ja mikäs siinä, 5 euroa ravintolan pitäjä otti kahdesta lepotuolista vuokraa, kun siihen satuttiin asettumaan. No tuossa ravintolassa oli hyvä ruoka, lapsetkin söivät lautasensa tyhjiksi .. vaikka monesti he jättivät osan syömättä...
Mukava oli tietysti uida vihreissä Välimeren aalloissa .. kaikesta huolimatta...kesää siis riitti, piti ahkerasti voidella aurinkovoiteilla itseään ja noita pieniä etenkin ..aika nopeasti panin itselleni paidankin päälle, jottei hartiat ja selkä pala .. äkkiä se aurinko ottaa tuolla leveysasteella ...
Joissakin ravintoloissa petyttiin ruuan laatuun, mutta mistä sen voi ennakkoon tietää, ei mistään ..ravintoloita on vieri vieressä kilometritolkulla, samoin noita kaiken maailman kauppiaita, jotka kauppaavat mitä kukakin ja turistihinnoin tietysti .. turistiltä lähikauppa peri maitolitrastakin 2 e. Inka marketista kauempaa sai sentään vähän halvemmalla.
Lapset halusivat käydä hevoskärryajelulla, niitä oli rannalla jonossa, kuin takseja ikään ... 20 e maksu 10 min kierroksesta .. no lapset pääsi ajelulle.
Kadut kapeita ja jalkakäytävät erityisen kapeita joissain kohden, satamassa ei mitään kaiteita, joten lapsia piti pitää tiukasti silmällä ja taluttaa kädessä, kun katseltiin kaloja ja jopa merikilpikonnakin nähtiin, se kuulemma vierailee määrätyn laivakaupan vierellä lähes päivittäin, jotkut antavat sille kalanpäitä ruuaksi ..
Ilmoita
Öisin kuumavesipumppu lähti käyntiin aina, kun joku päästi vettä ja pumpussa niin mahtava ääni, että naapuritkin sen varmaan kuulivat ..
Toinen hotellihuone oli alakerrassa ja muutamana yönä jotkut vieraat soittelivat ulko-oven kelloa, kun avainta ei ollut mukana .. klo 2 ja klo 4 ja siitä avaamaan ovea ja heräsikö 4 vuotias ...
Olipa joku ruotsalaistyttö löytänyt jonkun vanhemman kreikkalaisen gigolonkin yöksi viereensä ja aamulla tulisesti hyvästeltiin ... mitähän vanhemmat kotona sitten sanovat, jos tyttö tuo tuliaisia Kreetalta ...
Kissoja, paljon kissoja, ei kenenkään kissoja ja kulkukoiria .. kyllä paikalliset niitä ruokkivatkin, laihoja .. matoja tietysti ..
Kuivaa, ei satanut kertaakaan, vaikka yhtenä päivänä vähän pilveili ... ihmiset kastelivat vähäisiä kasvejaan pihoilla.. mikään siellä menesty ilman apua, paljon vettä tarvitaan.. eipä siis paljoa ollut istutuksia..
Hotellimme oli pieni, taisi olla vain 7 huoneistoa koko monisatavuotisessa rakennuksessa .. joka nyt oli sitten vähän huonolla hoidolla kaiken kaikkiaan, eipä menisi läpi Suomessa, sähkötyötkin lähes vaarallisia.. kylppärin rikkoontuneeseen kynttilälamppuun oli paikallinen 'sähkömies' kytkenyt uuden polttimon ... eihän nyt köyhällä hotellinpitäjällä ollut varaa uusia koko WC peilikaappia .. eivät lapset onneksi menneet niitä sähköjuttuja kopeloimaan ... henki olisi voinut lähteä .. ei se ollut suojattu, sormen olisi voinut panna suoraan lampun kytkentäjohtoihin ...pum!
Mistäpä niistä netin esitteistä voisi päätellä, millainen hotelli oikeasti on .. vaikeaa se oli ... hotellinpitäjä oli entinen opettaja, joka nyt hoiti kahta pientä hotellia .. liekö perinyt ne vai mitä lie.. omistuksista en kysellyt, vaikka hotellinpitäjä Sofia olikin puhelias ja utelias, aina valmis juttuamaan ja aina mennen tullen huomioi noita lapsia ...
Olisi ollut kalliita kietoajeluja ja retkiäkin tarjolla ja laivaristeilyjä Välimerelle, mutta lasten kanssa tyydyttiin näihin paikallisiin leikkipuistoihin ja uimaan Välimeren aalloilla ja katselemaan, mitä kivaa voisi ostaa tuliaisiksi .. karkkia tietysti ja Kreetan pyyhkeet ja pientä muuta, mitä lapset halusivat .. pitihän kouluunkin viedä kavereille karkkia tuliaisiksi ..
Eräänä yönä hotellin ylätasanteella, jonne ei päässyt siitä hotellin kadulta suoraan, oli jotkut juhlat, jotka jatkuivat aamu 3 ja sitten alkoivat purkaa tarjoilua, pöytiä, tuoleja ym. en jaksanut seurata, mitkä juhlat siellä järjestettiin ... ulkona voi hyvin järjestää kaikkea, kun sateesta ei ole tietoakaan ...
Monet hotelliin tulijat joutuivat odottelemaan kauan, ennenkuin Sofia ehti paikalle avaamaan huoneen oven ..
Ei hotellissa ollut mitään tarjoilua, pieni historiallinen kivitalo monen vuosisadan takaa ...mutta sijainti oli tietysti hyvä, lähellä kaikkea, mutta silti rauhallinen päättyvä katu, jolla ei siis juurikaan liikennettä ..
Paluutaksi otettiin lennosta tai taksi otti aamulla meidät, kun oltiin menossa lähimmälle taksiasemalle, kun epäilimme, että taksi ei hae meitä hotellista asti, koska on niin hankala pääsy sinne ... taksi pysähtyi ja kysyi olemmeko menossa lentoasemalle ja eikun siitä kyytiin ... 25 euroa hinta ... ennen klo 8 jo.

Siis ihana, kamala matka, niin voisi sanoa.. ei nyt ihan terveinäkään kaikki pysytty, vaan vähän kuumeilua siellä joillakin ja kyllä siitä nyt sitten kohtuullisesti selvittiin, hotelli oli tietysti pettymys ...olisi pitänyt vähän paremmin ottaa selvää ensin ja valita sellainen, jossa olisi ollut oikeasti keittomahdollisuus ja uima-allas lapsille pihalla ..
Mikä ettei Kreeta ole hyvä matkailukohde, jos vain vähän tekee taustatyötä ensin, ettei haksahda halvimpaan hotelliin, josta ei tiedä mitään oikeasti .. mainokset netissä pettävät aika tavalla ...
No valmismatkan järjestäjät eivät ota tuollaisia hotelleja kohteeksi koskaan ..
Haniassa on toki paljon historian havinaa ja sitä on yritetty säilyttääkin .. kaivauksia on näkyvissä vanhassa kaupungissa joka paikassa ja mahtavia muureja, linnoituksia jne.
Kreetan saari sinänsä on varmasti myös mielenkiintoinen, jos on mahdollisuus lähteä sitä vähän kiertämään ...
Mihinkään varkauksiin tai muuhun emme törmänneet ja yllättävän vähän kuului hälytysajoneuvojen ääniä öisin, vaikka varmasti noissa ravintoloissa viina ja viini virtaa iltaisin ja öisin, moni näytti aloittavan jo aamusta pitäen ..
Turisteja käy vuosittain varmasti valtavasti .. niin paljon on noita ravintoloita ja pikku kauppoja kilometritolkulla ... minulle jopa tympeyteen asti .. enhän minä niitä olisi paljoa kaivannut ..eihän Hania mikään iso kaupunki ole asukasluvultaan, mutta turistit moninkertaistavat väkimäärän ...
Joskus yli 20 vuotta sitten kävimme Kosin saarella Kreikassa ja siellä oli silloin enemmän tyrkyttäviä kauppiaita ... ehkä ne olivat tuolta nyt hävinneet .. vasta sitten tultiin kyselemään, kun alkoi katsella jotain .. Kos oli silloin myös aika pieni kaupunki.

Suomi tuntuu mukavalta taas ...
Ilmoita
Onpa taas mennyt aikaa, kun olen tänne jotain raapustanut.

Puolukassakin on käyty ja niitä saatu riittävästi. Kyllä keskisuomessa kelpaa asua ja elää. Omenoitakin on saatu keräiltyä vähän sieltä ja täältä. Mehustamossakin käyty ja tuli sille litrahintaa mehulle. Laskeskelin, että noin 4 e litralta, jos vähän bensakuluja otti laskuihin mukaan. Enpä taida enää teettää mehuja, vaikka omenia olisi kuinka paljon saatavissa - en edes tykkää omenamehun mausta. Tuleehan ne toki juotua.
Ilmoita
Jääkiekon worldcup ei ole enää innostanut yhtään, en ole katsonut ainoatakaan ottelua. Urheilukesä on kyllästänyt vissiin niin paljon, että joksikin aikaa urheilu ei nyt jaksa kiinnostaa.
Eihän siellä Suomi pärjääkään, enkä käsitä noita joukkueitakaan. Euroopan joukkue, Pohjois-Amerikan joukkue ja sitten muutamia maita.
Ilmoita
Kukahan tuon oikein voitti, sekin meni ohi. Tuntuu olevan nyt kaikenlaista puuhastelua niin paljon, ettei paljon kerkiä tätä päiväkirjaa täyttelemään. Vielä on ajeltu viimeisiä polttopuukuormiakin ja pätkitty ja nyt on alettu jo polttaa takassa pienpuuta, ei vielä kunnon puuta.
Uimalammen vesi oli jo pudonnut 8 asteeseen, joten kylmään päin se on mennyt kovaa vauhtia. Yöt ovat kylmiä, niin että kurkutkin ovat jo kasvunsa päättäneet. Niitä tulikin aika mukavasti, sai antaa osan poiskin, kun ei itse jaksanut kaikkea syödä ja osan panin purkkiin säilöönkin etikkaliemeen ohjeen mukaan.
Rastaat ovat nyt käyneet kovasti pihlajanmarjojen kimppuun, ovat jo kokoontumassa ilmeisesti muuttopuuhiin ja syövät kovasti jaksaakseen lentää etelän maille. Viimeisiä syysistutuksia vielä tehtiin, perennapenkkikin käytiin kokonaan läpi ja uusittiin.
Ilmoita
Nyt ollaan sitten mökillä ihmettelemässä pimenevää iltaa. Kyllä aika pimeäksi on jo illat menneet. Pitkät päivät ovat jo ohitse, aamulla päivä valkenee vasta ylösnousun jälkeen useimmiten, vaikkei sitä nyt säännöllistä aikaa olekaan ylösnousulle. Mitäpä sitä, jos ei ole menoa minnekään, nukkuu niin kauan kuin nukuttaa ja nousee sitten. Joskus tosin herään jo neljän jälkeen lukemaan aamun lehden keittelen samalla vähän hopeateetä ja sitten menen uudestaan nukkumaan ja yleensä vielä nukun parikin tuntia. On se helppoa näin eläkkeellä, nukkuu kun nukuttaa ja herää kun siltä tuntuu. Joskus on tosin ihan mukava olla vain sängyssä aamusella, vaikka olisi hereilläkin. Siinä voi jonkun rukouksenkin hiljaa rukoilla ihan ajatuksissaan ja tuoda vaikka niitä ihmisiä Jeesuksen eteen, jotka mieleen laskeutuvat.
On se jo aika kalsean tuntuista, tuo ilma nimittäin, yöt ovat jo kylmiä ja päivätkin aika vilakoita, villapaitaa on jo pitänyt katsella ja pitkiä kalsareita. Vaikka ihan sopivat kelit on olla puunkasaushommissa tuossa lähimetsässä, niitä töitä aina riittää, vaikka osa kasatuista puukasoista meinaakin hapantua jo kasoihin, kun ei kerkiä niitä polttelemaan samaan tahtiin. Moottorisaha tosin on pikkuisen hankala käynnistää, niin harvoin sitä tulee käytettyä nykyään, jotta tulppa meinaa aina kastua ja joutuu sen sitten avaamaan ja kuivaamaan - sitten se yleensä lähtee jo käyntiin.
Talitiaisille vein jo puunoksiin vähän talipalloja, ehkä se on vielä liian aikaista, lopettavat normaalit ruuanetsintä puuhat, vaikka vielä runsaasti ulkoa lintuset ruokaa kyllä löytää, siemeniä ja pieniä ryömiviä ötököitä vielä on, vaikka lentävät hyönteiset ovatkin jo vähentyneet. Talitiaisten mukaan tulee pitkä ja kylmä talvi, jo pari viikkoa sitten kävivät ikkunan takana kertomassa - lienevätkö sitten oikeassa. En muista koska olisivat näin aikaisin käyneet kertomassa asiasta. Yleensä tulevat vasta sitten, kun päivätkin ovat pakkasella. Ehkä niillä on sitten ollut hyvä poikasvuosi ja siitä tulee se huoli, että onko poikasille ruokaa tarpeeksi. Rastaat eivät malta lähteä etelään, vaikka hyviä tuulia olisi ollut, mutta kun on niitä pihlajanmarjoja, rastaat syövät ne pois, niin ettei tilhille ja punatulkuille jää talviravintoa lainkaan. Ehkä niitä on sitten alueita, joita rastaat eivät ole tyhjentäneet. Vielähän nuo joutsenetkin parvissa pelloilla paikka paikoin ovat, ovat vain tulleet vähän matkaa etelämmäs pesintäalueiltaan. Poikaset ovat niillä vielä osittain harmaita, mitenkähän niiden pesintä sitten niin myöhäiseksi on jäänyt. Poikaset eivät taida pitkiä matkoja jaksaa vielä lentää, siksi ne pysähtyvät tankkaamaan puiduille sänkimaille, siellä varmaan jotain syömistä löytyy.

Tuossa kerran kesällä kävimme kärsimässä Holiday Clubin viikko-osake esittelyssä ja siitä sai sitten ihan mukavan kylpyläreissun palkaksi, kun jaksoi sinnikkäästi kuunnella koko esittelyn. Nyt on sitten mökillä lämmitelty muureja ja kyllähän niistä lämpöä tulee, kun vain varovasti ensin polttamisen aloittaa, ettei halkea kylmät muurit. Pesän alla olevassa nuohousluukussa kun polttaa vähän ensin paperia, niin tietää alkaako uuni vetää - sitten kun humina siellä kuuluu paperia poltellessa, niin voi sytyttää puut palamaan pesässä.

Tuossa on katseltu telkkarista maajussille morsianta ja ensireffit alttarilla ohjelmaa, onhan se aika metkaa, että ihmiset haluaa tuolla tavalla päästä telkkariin. Sehän siinä kai suurinpana pontimena on, toissijaista lienee se, löytyykö sopivaa morsianta maajussille. Tuo ensitreffit alttarilla on kyllä aika kornia, kun siinä mennään naimisiin suoraan ja nähdään vasta silloin tuleva puoliso - se on niinkuin ennenmuinoin, kun vanhemmat valitsivat puolison lapsilleen ja sitten heille kertoilivat. Miksikäs ei se niinkin voi onnistua, mutta en minä sentään menisi tuollaiseen teatteriin esiintymään - avioliitto on niin tärkeä asia kuitenkin, ettei siitä saisi pelkkää teatteria sentään tehdä. Kohta siihen juttuun tulee varmaan homoparikin ... no en taida siitä sanoa mitään. Ehkä se jää sitten katsomatta.

Tänään jää telkkarin katsomin vähille, ei taida oikein mitään mielenkiintoista sieltä tulla. En jaksa enää katsella sitä eduskunnankaan teatteria, joka torstaisin telkkarista tulee, sehän on pelkkää suunsoittoa äänestäjien viihdyttämiseksi.

Minua todella ihmetyttää tuo amerikan presidentin vaali, kun Suomen media ei tuo kummankaan mielipiteitä oikeasti esiin, vain pelkkiä 'myyviä ja huvittavia' lausuntoja. Molemmilla ehdokkailla on hyvin seikkaperäiset ohjelmat, mitä he lupaavat ajaa presidentiksi tultuaan ja ei ne ole ollenkaan huonoja ohjelmia, joita he lupaavat edesauttaa. Yhdysvaltain presidentti on vain pelkkä sätkynukke amerikan teatterissa, toisista naruista vetävät vaalituen antajat ja toisista naruista sitten kongressiedustajat; edustajahuoneen 435 jäsentä ja 100 senaatin jäsentä, jos he ovat enemmistönä ei presidentin puolueesta, he voivat kaataa aika hyvin kaikki presidentin ehdotukset. Yhdysvalloissa on rahan valta.
Ilmoita
Ensiviikolla on sitten luvattu ensimmäisiä lumi- tai räntäsateita ihan etelä-Suomea myöten, saa nyt sitten nähdä miten käynee. Ainakin lämpötilaennusteet ovat lähellä nollaa, joten hyvät mahdollisuudet lumisateelle on.
Nyt sitten oli lapsenlapsia kylässä ja vielä yksi hoitokoirakin viikonloppuvieraana.
Suomen uutisista ei saa todellista kuvaa maailman tapahtumista ja se on surullista, mikä ihmeen itsesensuuri tätä vapaata lehdistöä ja muuta mediaa vaivaa, kun se ei uskalla uutisia julkaista, tärkeitä uutisia, jotka täytyy lukea sitten tuolta suuren maailman lehdistä ja uutiskanavilta.
Ilta alkaa hämärtyä ja pian käännetään kelloja, niin että pimeä tulee jo paljon aikaisemmin. Kyllä voitaisiin jättää kesäaika voimaan pysyvästi, niin että illat olisivat mahdollisimman valoisia ympäri vuoden. Eihän se toki pimeään vuodenaikaan koskaan iltaisin valoisaa ole, kun hämärä tulee jo ennen neljää täällä etelässäkin.
Lämmityskausi on sitten taas alkanut ja takassa poltetaan joka päivä pesällinen puita, jotta muuri pysyy lämpöisenä, kun kerran puuta on, kun vaan jaksaa kerätä ja ajaa tänne kotinurkalle.
Ilmoita
yhteiskunta säästänyt hoitomenoista.
Et aivan terveeltä vaikuta. Olen surullinen puolestasi.
Jumalaa ei tässä voi syyttää. Hän ei helppoa elämää minullekaan luvannut, joten miksi olisi sinulle?
Syntiinlankeemuksen seurausta tämän maailman synti ja sen seuraukset.
Ehkä sinäkin olet sellainen jäärä, että olet tarvinnut järeämmän "koulutuksen" ?
Mielesi täynnä tätä maailmaa.
Olet ollut tekemisissä ns. menestysteologian kanssa, jossa uskovalle luvataan vaan pelkkää hyvää.
p.s. jätä tv:n katselu vähemmälle, tee parannus fantasioistasi ja avaa Jumalan Sana Raamattu, ja lue vaikka Jobin kirja, jossa sanotaan näin: "Otammehan Jumalalta vastaan hyvää, emmekö myös pahaa". Ja mieti mihin harhaoppiin olet sotkeutunut koko ikäsi?
Tsemppiä kuitenkin ja parantumista.
Ilmoita
Tänään vaihdoin autoon talvirenkaat, kun on luvattu jo pakkasia ja ei tiedä, milloin tiet ovatkin sitten jäässä. Vaikka nyt autoa ei välttämättä aina tarvitakkaan, mutta onhan se turvallisempaa, jos pitääkin jonnekin autolla lähteä, kun on renkaat vaihdettuna. Tänne keskisuomeen voi tulla koviakin pakkasia aika yllättäen, vaikka ei se nyt lokakuun lopussa ole mikään yllätys.
Ilmoita
Nyt on sitten USA:n vaalit pidetty. Trumpista tulee presidentti, jos saa elää. Miksi Clinton ei pyydä mielenosoittajia lopettamaan?
Nyt on kunnon hiihtokelit jo aika laajalti. Vaikka ei täällä keskisuomessa paljoa lunta ole, etelässä kuuluu olevan ja Tukholmassa.
Ilmoita
Lyhyitä ovat päivät. Kahden hämärän välillä on pieni päivänkajo, sekin pilvien katveessa, jolloin valoja tarvitaan myös keskellä päivää sisälläkin. Lumet sai kyytiä ja taas on kesäkelit. Linnut ja oravat saavat taas ruokaa luonnosta, ainakin vähän. Monenlaista toimintaa on taas ollut. Viikon ilmainen kokeilu kuntosalillakin, joten siitä sai tuntumaa ja omat rajoitukset kyllä aika äkkiä löytyivät. Sitä ei ole enää nuori, joten niitä kaikenlaisia rajoituksia on jo elämä tuonut ja asettanut, niiden mukaan se on liikuntakin järjestettävä, mutta tärkeää se on liikunta. Edelleen puhutaan Trumpin vaaleista ja siitä miten media petti meitä koko ajan. Miksi Suomen mediakin halusi uutisoida puolueellisesti, miksei voitu tuoda esiin puolueetonta uutisointia. Missään en nähnyt vertailua siitä, mitä nuo ehdokkaat ilmoittivat haluavansa ajaa, vaikka ne oli luettavissa kummankin edokkaan sivuilta hyvinkin yksityiskohtaisesti. Ranska valmistautuu myös kevään presidentin vaaleihin ja voi olla, että presidentti vaihtuu taas. Merkel ilmoittautuu jälleen liittokansleriksi, voi Eurooppa parkaa, Merkel on ajanut Euroopan lähes kaaos tilaan. Ei hyvältä näytä. Onneksi Englanti on poikkeus, jossa itsenäinen ajattelu vielä elää ja voi hyvin.

Guggenhaim nostaa jälleen päätään, on se melkoista vedätystä, kun yritys hakee valtaisia määriä veronmaksajien rahoja ja muut vastaavat yritykset jäävät ihan omilleen, niille ei makseta tukiaisia - minusta se on väärin ja se on kilpailulain hengen vastaista antaa lähes kahdensadan miljoonan tuet yhdellä amerikkalaiselle yritykselle ja jättää suomalaiset elämysmatkailuyritykset nuolemaan näppejään.

Muutamia veikkauksen pelejäkin olen taas pelannut, ei vain paljon voittoja ole tullut, niinhän se on tilastollisestikin, mahdollisuudet ovat tosi pienet, lotossakin 1 viidestätoistamiljoonasta. Nyt kaikki Suomen rahapelit yhdistetään yhden veikkauksen alle. Netissä toki on kaikenlaisia pelejä ulkomaita myöten, en tiedä miten niiden luotettavuutta voi varmistaa ja miten niitä voittoja Suomessa verotetaan. Ilmeisesti aika paljon netissä pelataan kaikenlaisia rahapelejä.

Kävin taas maalla katsomassa, että sähköt on päällä ja kaikki kunnossa. Siltä ainakin näytti. Eihän siellä oikein viihdy kylmässä mökissä ja sateisessa ulkoilmassa. Kirpputorillakin pitää välillä pistäytyä.
Ilmoita
Talvi tupsahti taas takaisin ja luntakin tuli taas maa valkoiseksi, niin että aurat ja hiekoittajat pääsivät liikenteeseen. Pakkastakin taas tulossa ja välillä suojaa ja taas pakkasta. Ehkä tämä talvi jo jää voimaan.. kuka tietää. Talitiaiset tulivat taas muistuttamaan vaikeasta talvesta. Taitavat jo tuntea minut, tietävät, että tuo se on, joka sitä ruokaa tuo aina. Vai ehkä kävivät kiittelemässä.
Muutamia pöllejä taas pilkoin sopiviksi. Jätin nimittäin talveksi vähän puuhaa, jotta voi joutoaikoina halkoa puita, kun niitä sisälle kantelee. Joka päivä on melkein tullut puita takassa poltettua, niin että muuri on aina vähän lämmin. Tiedä siitä, säästääkö siinä mitään, mutta onhan se kodikasta, kun takka on lämmin.. jotenkin siltä tuntuu. Kylmä takkamuuri alkaisi jäähdyttää taloa.

Sitä nyt on vähän kuntosalillakin käyty, mutta hyvin nuo rajoitteet ilmaisevat itsensä, mutta kyllä sitä kaikenlaisia laitteita voi käyttää sentään, kun pitää rajan, ettei rehki liikaa, eikä liian suurilla painoilla yritä. Toistoillahan on merkitystä, ei sillä millainen vastus tai paino on laitteissa.

Nyt piti laittaa oravien kiusaksi talipallot vaijeriin roikkumaan linnuille. Oravat ovat löytäneet paikan ja ne eivät hellitä helposti, jos helppoa ruokaa on tarjolla. Vievät paljon ja yrittävät piilottaa niitä pitkin eri paikkoihin. Linnut jäävät ilman, kun kaikki niin äkkiä lähtee menemään. Saas nähdä, minkälaisia temppuja oravat nyt keksivät päästäkseen vaijerissa roikkuviin talipalloihin käsiksi.

Onkohan Paavo Väyrynen saanut Kansalaispuolueen jo kokoon, pitää olla jonkinmoinen määrä ilmoittautuneita, jotka haluavat tuon puolueen voimaan, muutoin sitä ei tule. Merkillinen mies tuo Paavo, miten ihmeessä on jaksanut ja jaksaa niin valtavasti kaikkea. Hän on kirjoittanut kaiken muun ohessa ilmeisesti jo kasan kirjoja politiikasta. Hän on monenlaisissa yrityksissä ja jutuissa mukana ja politiikassa vaikuttamassa nytkin Brysselissä. Täytyy olla miehellä hyvät geenit, että virtaa riittää noin valtavasti, milloin hän lepää ja nukkuu. Järki ja muisti pelaa ja energiaa riittää vielä uusiin juttuihin. Ihan piti periaatteessa lähettää se ilmoittautumiskortti Paavolle tuosta kansalaispuolueesta - täytyyhän se nyt katsoa, tuleeko siitä mitään vai ei. En ole kyllä vissiin yhtäkään Paavo Väyrysen kirjaa lukenut, kyllä kai sentään ainakin yksi pitäisi lukea, se kai kuuluisi jo sivistykseen.

Kaupat rynnistävät nyt joulumarkkinoille tosissaan, pyydyksiä tulee kotiin kilokaupalla. Monenlaista jouluun liittyvää tapahtumaakin on jo kalenterissa, on joululaujen iltaa ja on joululounasta ja myyjäisiä ja mitä kaikkea tässä vielä tuleekaan. Mutta katellaan, jotenkin helpottaa taas, kun joulu on ohi. Siinä on niin paljon sitä turhaa touhua, jota ei tarvitsisi olla, mutta mihinkäs niistä perinteistä pääsee, kun on lapsia ja lastenlapsia jo liuta. No meillä on aika rauhallista, vain yksi lapsista kai tulossa jouluksi, joten siltä osin pääsee helpolla.

Eutanasia keskustelu on taas vauhdissa ja kansalaisaloitetta puuhaavat. Minkä niille mahtaa, jos tappavat vanhana, kun ei itse enää mitään mistään tiedä, jos nimittäin sattuisi niin huonoon kuntoon menemään. Suokoon Herra, että saa terveenä elää ja kuolla rauhaisan kuoleman kotona, vain hiljaa nukkua pois, niinkuin isäni aikanaan.. siitä onkin jo aikaa.. yli neljäkymmentävuotta .. on vuodet vierineet, olen jo ylittänyt isäni iän muutamalla kuukaudella. Saas nähdä, paljonko niitä vuosia vielä suodaan.
Ilmoita
Nyt on taas vierähtänyt aikaa siitä, kun olen tänne päiväkirjan puolelle ehtinyt. Säät sahaavat edestakaisin, pakkasta ja suojaa vuorotellen. Talitiasille panin vaijeriin talipallot ja oravia harmittaa nyt kovasti, eivät ole onnistuneet sinne pääsemään. Eivät ole uskaltaneet hypätä talipalloihin.
Sipilä yritti vaikuttaa ylen toimintoihin. Nyt on tietokoneessa jotakin, kun se takkuaa näin kovasti. Tämä kirjoituskin tulee välillä viiveellä, vaikkei tämä nyt voi konetta rasittaa, jotain muuta sen täytyy olla.
Ilmoita
Tammikuu on jo pitkällä. Jouluaika on takana ja sen tuomat vaiheet. En minä tuosta kaupallistuneesta joulusta erikoisesti pidä. Siihen liittyy turhaa tohinaa, joka ei nyt sitten suinkaan anna aikaa hiljentyä joulun sanoman äärelle erikoisemmin.

Päivä pitenee taas ja ei ole nyt kerinnyt tai oikein ollut intoa tätä päiväkirjaakaan kirjoittaa. Lunssat meinaavat nyt tulla peräjälkeen, mistä niitä nyt riittääkin aina erilaisia viiruksia.
1 VASTAUS:
Vinkki: Jumala ei ole ulkopuolellamme, vaan sisäpuolella. Olemme kaikki kotoisin samasta Lähteestä ja meillä on vapaan valinnan oikeus. Uskontoja emme tarvitse , se on kirkon keksintöä. Ainoa Totuus : kohtaa kaikki haasteet Ehdottomalla Rakkaudella ja violetilla liekillä.
Siis kaikki pelot, murheet, vihat jne. Anna itsellesi anteeksi ja myös toisille anteeksi. Jokaisella on oma polkunsa .
+Lisää kommentti
Olen patrick kane olen paska en osaa tehdä maaleja.
Ilmoita
Onpas kulunut todella pitkä aika siitä, kun olen tätä päiväkirjaa kirjoittanut. Aikansa kutakin, ehkä välillä sentään tänne jotain raapustan. Tämä on ollut helppo talvi jotenkin, vaikka liukkaita kävelykelejä on kyllä riittänyt. Nyt on ollut sitten kevään lämpöisten odotusta jo pitkään. Maaliskuu antoi pieniä merkkejä aikaisesta keväästä, mutta huhtikuu on ottanut kaiken takaisin, kylvöt taitavat viivästyä tänä keväänä, eipä ole pelloille ollut asiaa edes etelä suomessa, puhumattakaan täällä keski suomessa, jossa lumi vielä viipyilee varjoisissa paikoissa varsinkin.

No kyllä tuolla etelässä matkatessa jossain näki jo leskenlehden kukkivan ja sinivuokon nupullaan. Täällä keski suomessa vielä odotellaan kevään ensimmäisiä elonmerkkejä. No lämpöiset kelit tulevat aikanaan kyllä, on niitä joka kesä ainakin muutama päivä ollut.

Kuntavaalit ovat sitten takana. Vaalien tulos ei oikeasti yllättänyt, etukäteisgallupit aika hyvin näyttivät suunnan. En tiedä, jääkö perussuomalaisten puolue nyt pysyvästi tuonne alle 10 % kannatukseen, he ovat hallituksessa ollessaan antaneet periksi kaikki vaalilupauksensa ja siksi on vaikea nähdä, että he enää sieltä nousevat - pettyneitä heihin on jo niin paljon, eivät ne takaisin tule, vaikka puheenjohtaja vaihtuukin.

Ranska taitaa valita nyt sitten presidentin, joka kelpaa koko Eu eliitille, pankkiiri on mieluinen juuri noille raharikkaiden ja omistajapiirein edustajille. Ranskan työläiset ovat sitten häviäjiä. Äänestäjät hylkäsivät Ranskan perinteiset valtapuolueet, mutta tuo kritiikki nyt ei tainnut sittenkään mennä siihen suuntaan, johon nyt näyttää vaaka kallistuvan. Le Pen ei taida voiittaa toisella kierroksella ja länsimaiden oikeistolehdistö julistaa taas sitä, kuinka hyvin vaaleissa kävikään, kun muutosta Ranskaan ei tulekaan, vaan pahempi meno jatkuu. Kansa ei saakaan sitä, mitä he protestillaan halusivat.
Ilmoita
Onneksi tämä on minun salainen päiväkirjani, joten tätä ei kukaan muu lue. Voin siis kirjoittaa tänne salaisemmatkin juttuni.
Luminen vapunaatto tuli sittenkin, eilen olisi ollut vaikka hiihtokelit nurmikentillä, sen verran paljon lunta satoi. Ei tainnut olla auringon ottajai ja vapunviettäjiä vielä eilen ulkosalla, eikä taida olla tänäänkään.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Aurinko taitaa kohta tulla esiin pilkistämään ja huomiseksi on luvattukin kaunista säätä. Vappusää taitaa sittenkin olla kohtuullisen mukava, jotta voi kansa lähteä liikkeelle toreille ja kaikkiin vapputapahtumiin.
Toivottavasti nyt pysyy juhliminen kohtuullisena.
Ilmoita
Mihinkähän se vappusää nyt sitten jäikään. Ihmiset haluaa vappuna mennä valkolakit päässä toreille juhlimaan.
Ilmoita
Vein linnuille vähän ruokaa, niillä on nyt tosi vaikea löytää mistään mitään. Hyönteiset eivät liiku, eivätkä tule esiin, kastemadot pysyvät piilossa ja lumi tuli maahan. Voi olla että ensimmäisenä munineet linnunpoikaset kuolevat, jos kuoriutuvat liian pian näihin kylmiin oloihin. Kovasti oli innokkaita ruokailijoita pihassa, ilmeisesti olivat vähän nälkäisiä, kun ei sitä luonnollista ruokaa oikein missään linnuille nyt ole.
Ilmoita
Jotkut autoilijat jo näillä talvikeleillä liukastelivat ulos tieltä ja taisi tulla joitakin kolareitakin. Ainakin uutisissa jo joistain onnettomuuksista kerrottiinkin. Toivottavasti ihmiset ajavat varovasti, vaikka onkin paljon vapunviettoon menijöitä ja paljon liikennettä teillä. Taisi olla kyllä vilkkain päivä tuo perjantai jo, onhan nyt pitkä viikonloppu melkein kaikilla. No kyllähän poliisit varmaan ovat työllistettyjä tänäkin vapuntienoona.
Ilmoita
Minkähänlainen kesä tästä tulee. Nyt on jo kylvötyöt pahasti myöhässä. Ei ole pelloilla vielä näkynyt liikettä, ei ilmeisesti vielä etelässäkään, kun on satanut aina välillä, ei ne ole pellot kuivuneet, on niin kylmääkin, että tarvitaan viikon poutaiset aurinkoiset säät. Aikaisen perunan kylvötkin voivat nyt pahasti viivästyä, vaikka viljelijöillä ovatkin harson alla. Ehkä jotkut jo saivat ne sinne aiemmilla poutakeleillä, mutta kyllä monilta jää nyt uudet kotimaiset perunat juhannuksena saamatta, ei peruna kylmällä kasva.
Ilmoita
Äitienpäivä on nyt takana ja lapsenlapsia oli viisi käymässä. Sain äitienpäivänä urakoida oikein kunnolla, tein leipomuksia ja grilliruokia ja pöytään asettui 6 aikuista ja viisi lasta, joten grillattavaa kin oli tehtävä jonkin verran, että kaikille riitti - kyllä riitti ja jäikin.
Eihän se nyt vielä oikein ollut mikään grillausilma, mutta kyllä se siitä sujui kuitenkin.
Ilmoita
On tässä nyt yritetty turhaa tavaraa hävittää kirpputoreilla, vaan ei se tunnu oikein kauppa käyvän, paljon jää myymättä, mutta menee sitten lahjoitukseen... annetaan pois. Ei niitä turhia kannata säilytellä. Tuntuu että kaikki tilat, mitä asunnossa on täyttyvät, jos ei tarpeellisesta niin turhasta.. ehkä lapsenlapset tarvivat tuota kun tulevat mummolaan tai ehkä joku lapsista.. tällaisilla ajatuksilla asunto pian täyttyy kaikesta turhasta....
Nyt on sentään kesä jo tullut, puut ovat lehdessä ja pensaat ja ruoho kasvaa kohisten, äkkiä lämpöisten kelien tullen kaikki alkoi elää, lehdettomät puut tulivat hetkessä täyteen lehtiä.. melkein voisi nähdä niiden lehtien kasvavan.. kielotkin nousivat aivan hetkessä nupulle ja aukeavat kohta...
Ehkä nuo seksifantasiat ovat pakoa elämän arjesta, jotta murheet edes hetkeksi unohtuisivat.. tällainenkin ajatus tuli mieleen.. ehkä ne ovat pakoa 'salaiseen puutarhaan', jonne ei oikeasti haluaisikaan mennä, eikä voisikaan, vaikka haluaisikin..
Olen pitänyt toisaalla rukouspäiväkirjaa ja nyt luin sitä neljän vuoden ajalta ja murheekseni totesin, kuinka vähään olen saanut vastauksia.. kovin kovin monet rukoukset odottavat yhä.. miten jaksaa yhä kantaa niitä rukouksia Jumalalle, kun rukouksiin ei tule vastausta. Ne kliseiset sanonnat Jumalan tavasta vastata tuntuvat tosi onnettomilta.. silloin kun rukouksiin lasten puolesta ei tule vastausta, vaan elämä tuntuu kolhivan yhä lisää.. rukoilla aviopuolisoa lapselle ja sitten muutaman vuoden päästä lapsi eroaa siitä avioliitosta... enhän minä sellaista pyytänyt oikeasti.. ensin muka tulee vastaus ja sitten se muuttuukin murheeksi ..
Yksikään lastenlapsistani ei elä onnellisessa perheessä... miten tätä kestää, kun katselee, kuinka jumalattomien kotien lapset elävät onnellisesti aviossa ja pärjäävät elämässä... sitähän Saarnaajakin tarkkaili ja tutkisteli:
Saar 8:
14 On turhuutta sekin, mitä tapahtuu maan päällä, kun vanhurskaita on, joiden käy, niinkuin olisivat jumalattomain tekoja tehneet, ja jumalattomia on, joiden käy, niinkuin olisivat vanhurskaitten tekoja tehneet. Minä sanoin: sekin on turhuutta.

Emmehän me kukaan voi tietää osaamme täällä ajassa, tapahtuu mitä tapahtuu, vasta iankaikkisuudessa tuomiot julistetaan ja ihmiset erotellaan... toiset armahdetaan ja toiset eivät ole ottaneet armoa vastaan ...

Jos saisi toivoa sellaisen elämän kuin haluaisi, millainenhan se toive sitten olisi ...
Ilmoita
Eikö uskova saisi olla rehellinen ja kertoa ajatuksistaan ja mieliteoistaan... miksi pitäisi teeskennellä jotain, mitä ei ole...
Eikö juuri Jumala halua ja vaadikin meiltä ehdotonta rehellisyyttä... hän ei pahastu minun mieliteoistani ja ajatuksistani .. ei mistään, koska hän on minut ihmiseksi luonut ja olisihan kummallista, jos hän pahastuisi siitä, että olen ihminen ja mies ja minulla on miehen ajatukset ja mieliteot.. tällaiseksi hän on minut luonut ja niin hyväksi nähnyt - minähän kiitän Jumalaa siitä, että hän on luonut minut tällaiseksi, mieheksi haluineen ja himoineen ..
Eikö Jumala murehdi minun kanssani, eikö hän itke minun kanssani .. eihän minulla siihen ole vastausta, että miksei hän muuta kohtaloita toiseksi, vaan murheet seuraavat toistaan.. onhan minulla iankaikkisuus toivo.. eikä tästä lihasta pyhimystä koskaan tule..
Eikö meidän ajatusmaailmamme ole Jumalan luoma, rikkaudeksi ja luovuuden lähteeksi luotu.. pitäisikö minun omia ajatuksiani hävetä ja pelätä.. ei tarvitse .. Jumala on minun ajatukseni hyväksynyt jo aikoja sitten .. jos joistain ajatuksistaan saa nautintoa ja iloa, eihän Jumala siitä pahastu..
Eikö Jumala juuri rakasta aitoutta ja rehellisyyttä..
1
Ilmoita
Hei! Oo n lukenut näitä sinun mietteitäsi ja täytyy todeta , että ne jotenki kiinnostaa. Täälä kun niin vähän loppujen lopuksi asiallisia kirjoituksia. Enimmäkseen toisarvoista hölynpölyä .
Enemmän saisi olla vaikka tämän kaltaista harmitonta kirjoittelua arkipäivän asioista. Jatka ystäväni !
Ilmoita
Kiitos rohkaisustasi.
1 VASTAUS:
Ihminen voi oppia uusia asioita koko ikänsä, jos vain antaa itsellensä siihen luvan. Eikä kangistu kaavoihin, vanhoihin sääntöihin, normeihin, uskomuksiin, opetuksiin. Jos uskoo itseensä, voi luoda jotain uutta, ennen näkemätöntä, ennen kokematonta, entistä hienompaa.

Mitä se sitten edellyttää, se uuden keksiminen, toteuttaminen, luominen. Tietenkin ajattelua omilla aivoilla. Kuvittelua, haaveilua, päättelyä, loogista ajattelua. Rohkeutta ajatella itse, rohkeutta kyseenalaistaa entinen, ylhäältä annettu valmis toimintamalli. Rohkeutta epäillä vanhan tiedon hyvyyttä, oikeellisuutta. Uskallusta kokeilla, voisiko asiat toisella tavalla toteuttaa paremmin.

Ja epäillä, onko KAIKKI meille kerrottu, opetettu, uskoteltu, julistettu, saarnattu, totta...

Jokainen meistä muodostaa oman todellisuutensa itse. Jokaisen ihmisen todellisuus, maailmankatsomus, kuva ja käsitys ympäristöstä ja tapahtumista, on erilainen. Todellisuutemme muodostuu sen mukaan, mitä näemme, kuulemme, mitä tunnemme, mitä luemme, millaista informaatiota vastaanotamme. Ja myös sen mukaan, mihin uskomme...

Mitäpä kävisi, jos uskoisit itseesi, jumalien sijaan? Joillekin varmaan kauhistuttava ajatus. Uskallatko edes ajatella, että jumalia ei olisi? Että olisi vain itsestään tietoinen ihminen. Ihminen, joka uskaltaa ajatella, käyttää järkeään. Joka elää omaa elämäänsä. Ihminen, joka antaa uuden elämän alun lapsilleen, ja siten elää ikuisesti. Ei taivaassa, ei helvetissä, vaan omissa lapsissaan, ja heidän jälkeläisissään. Ihminen, joka on osa tätä loputtoman pitkää elämän ketjua, uskaltaa käyttää omia aivojaan hyvän elämän rakentamiseen, totuuden etsimiseen, kauneuden luomiseen. Jokainen tietää sisimmässään, mikä on oikein, ja hyväksi, itselle ja muille. Tarvitaanko siihen kuvitelmaa kaikkivoivasta jumalasta? Minusta ei.

Kokeilepa lukea kaikki tekstisi uudelleen siten, että vaihdat jokaisen "jumala" sanan tilalle "elämä". Muuttuuko mikään, ja jos, niin mihin suuntaan?
+Lisää kommentti
Kesäiset kelithän nämä, rakeet kuuluvat Suomen kesään. Muistan kun eräänä vuonna kaivinkone siirteli kesäkuisena lauantaina marjapensaita, niin seuraavana päivänä satoi lunta, ihan oikeaa lunta... ettei tässä mitään erikoista ole. Kesät ja talvet ovat erilaisia ja ovat aina olleet, yhtäkään samanlaista talvea ei ole ollut, eikä tule, eikä kesää. Eikä nämä säät mistään ilmastonmuutoksesta tule.. ei sillä, etteikö jäätiköiden sulaminen olisi totta. Mutta eräänä tuhatvuotisena jaksona tämä maa taas taitaa saada jääkauden.. taitaa nämä ilmastot maapallolla olla vähän suuremmista tekijöistä kiinni, kuin ihmisen toimista. Meillä ei taida olla kyllin tarkkoja mittareita edes mittaamaan, kun sään vaihtelut ovat suuria jo varsin pienelläkin alueella, pitäisi olla valtaisa määrä mittauspisteitä, jotta todellisuus maapallon sääilmiöistä ja lämpötiloista kohdalleen osuisi.. eihän sellaiseen ole millään valtiolla varaa edes, että omalla maalla saisi tarkasti keskilämpötilan mitatuksi. Suomessakin eri paikkakuntien keskilämpötilojen vaihtelut ovat hirmuisen suuria..

Turha siitä Trumpin kannasta on huolehtia, kyllähän yritykset tekevät sillä ilmastonmuutosagendalla paljon rahaa ja ovat jo tehneetkin miljardeja miljardien jälkeen.. joten se rahan nyhtäminen ei lopu Trumpin lausuntoihin.

Sauli Niinistö sitten asettui vielä ehdolle presidentin vaaleissa, kysäisiköhän hän asiaa Jenniltä, vai tekikö päätöksen omin nokin..Niinistö on hyvä presidentti, ei minulla mitään sitä vastaan ole, että hän jatkaisi vielä 4 vuotta.

Minkä ihmeen takai vihreät ei asettanut Ville Niinistöä ehdokkaaksi, siinähän olisi sukulaismiehet olleet vastatusten vaaleissa..

Demareiden pitäisi nyt löytää kaksi ehdokasta ja antaa esivaaleissa kansan äänestää kumpi tulee heidän ehdokkaakseen, mutta eihän ne taida löytää edes yhtä, kun häviö nyt näyttää jo etukäteen varmalta.. muut ehdokkaat taitavat olla nyt vain sitten nimellisiä näissä vaaleissa, jotain erikoista pitäisi tapahtua, ellei Sauli Niinistö tulisi valituksi uudelleen..
Ilmoita
Mikäpäs tässä on kesää viettäessä, eläkeukkona. Vaimo välillä harrastaa vielä työntekoa huvikseen ja ajankuluksi, kun pyytävät joskus. Tänäkin aamuna lähti kokeeksi taas. Ei se aina tykkää, joskus on huonompia päiviä, joskus parempia.
Nyt on luvassa tänne keskisuomeenkin parempia lämpösiä, kumpa nyt tulisikin, että osuisi ennustus siltä osin kohilleen.. no lupaahan se jo lapiinkin lämpösiä, eiköhän ne ala sieltäkin tuntureilta loput lumet sulaa 20 lämpöasteen kelissä... tulvat vasta lapissa siis tulossa..
Tänään nikkaroin pienen lootan ulkoleluille, jotta saa ne pitää jossakin paikassa, josta ne aina sitten löytää, kun lapsenlapset tulevat niillä leikkimään. Tulihan siitä melkoinen laatikko, tuli mieleen entisaikojen lapsuus kotonani, tuollaisella laatikolla isä ennen lähti sianporsasta keväällä hakemaan, pahnoja laatikon pohjalle ja laatikko hevoskärryihin ja sitten mentiin hakemaan sitä kesäpossua ja joskus tuotiin kaksikin, jos hinta ei ollut paha. Toinen niistä syksyllä pantiin omiksi tarpeiksi ja toinen myytiin sitten lihoina. Pakkaskelejä sitä aina odoteltiin, että voitiin teurastaa sikapossu. Joskus kävi naapuri teurastamassa ja hänellä oli pistooli, jolla hän ensin posautti sian otsaan ja sitten vasta laski veret astiaan ja me pienet poijat aina sitä sitten vatkattiin, ettei mene veri pilalle, illalla saatiin veripalttua syödä puolukkahillon kanssa.. hyvää se olikin. Joskus isä teurasti itse, jos ei naapuri ehtinyt silloin sopivana pakkaspäivänä, saunan padassa lämmitettiin vesi - kuumaa vettä tarvittiin, jotta saatiin nahka puhtaaksi karvoista. Isällä ei nyt ollut asetta, vaan hän siitä ruokakaukalolta posautti kirveen kamarapuolella sian otsaan kovan laakin ja taintui se sika siitäkin sen verran, että valtimon sai avatuksi ja veret pois lasketuksi.. Eipä niitä enää saa tuollalailla sikoja teurastaa, nyt on kovat parakraafit, pitää olla melkoisen hyvät puitteet, missä eläimiä teurastetaan.
Äitihän siitä sitten laitteli kaikenmoiset aladoopit ja muut herkut ja kyllä siitä joulusiasta aina jäi vähintään yksi jalka kesäpalvaukseenkin, joka säilyi sitten vilja-aitassa kyllä, suolaa käytettiin silloin tietysti paljon, ei ollut pakastimia, ei edes jääkaappia, kellarikin oli vähän niin ja näin. Perunat säilytettiin niin sanotussa perunakuopassa, joka oli kaivettu maahan ja vahvistettu betonilla seinät, sekä katto, meillä sinne piti laskeutua pienestä luukusta, juuri siitä mahtui aikuinenkin ja tuo kuoppa on edelleen siellä lapsuuden kodissa, vaikka ei sitä enää vuosiin ole käytetty. Sika säilytettiin suuressa saavissa suolavedessä ja äiti jonkun ajan päästä sitten keitti tuon suolaveden kokonaan, jottei mikään bakteesi pääse pesiytymään.. ennen siis suolaa käytettiin säilöntään - oli pakko, ei ollut nykyajan vempaimia.

Joskus nuo sian veitikat karkasivat ulkokarsinasta ja oli siinä hauskuutta, kun koko porukka sitä yritti ottaa kiinni, kova se on sikakin juoksemaan.. oli siinä monesti naurussa pitelemistä, kun juuri oli saamassa sian kiinni ja se mokoma luisti käsistä ja lähti taas juoksemaan niin kovaa kuin pääsi ..
Olihan sekin kesä, kun sika jo kesäkuussa lähti karkuteille, eikä jäänytkään kotipihaan, vaan lähti metsään ja ei sitä sieltä kukaan löytänyt. Tulihan se laihana sitten elokuussa katselemaan, josko sitä parempaa ruokaa olisi kotosalla tarjolla, eikä se sitten halunnutkaan enää pakoon lähteä, karsina tuntui hyvältä paikalta.. kyllähän sikä ruokansa kesällä metsästä löytää, sehän syö kaikkea, mitä löytää.. sinä jouluna oli kinkkukin vähän kevyemmän sorttinen..
1
Ilmoita
Joku tuolla oli tehnyt päiväkirjaani välikirjoituksen ja kehotti luopumaan Jumalasta. Hän ei ole kohdannut Jeesusta niinkuin minä olen, siksi hän ei tiedä. Ei ole kysymys uskomuksesta tai mielipiteestä, vaan elävän Jumalan kohtaamisesta Jeesuksessa Kristuksessa, tuon Jumalan tuleminen todeksi omassa elämässä, että hän muuttaa asumaan sydämeen eikä lähde pois, vaan on siellä ja antaa elämälle sen toivon ja tulevaisuuden, jota ei ole sillä, jolla Jumalaa ei ole, joka ei ole häntä henkilökohtaisesti kohdannut sydämen tasolla. Ehkä pitää joskus palata tuohon asiaan, millaisten vaiheiden kautta minut johdatettiin löytämään Jeesus.
Aika rientää, ei ole tullut taas paljoa kirjoiteltua, on kesäkuussa ollut niin paljon muuta, lapsenlapsetkin olleet tuossa välillä pari viikkoa melkein putkeen mummolassa ja siinä on mummon ja papan ohjelmat silloin päivittäin lukkoon lyötyjä, lasten lapset saavat kaiken sen ajan, mitä päivässä on, silloin kun ovat käymässä. On käyty uimassa ja leikkipuistoissa ja ongellekin on pitänyt mennä ja tulihan sieltä vähän kalojakin aina, kun vain sinne mentiin. 6 vuotias oli niin innokas onkimies, että alkoi kaikkien kivien alta niitä matoja etsimään, vaikkei niistä edes ollut pulaa.
Politiikassa on ollut kesäkuussa melkoisia vaiheita, mutta sekin on niin pitkä tarina, etten nyt taida siihen puuttua, mutta täytyy sanoa, että en todellakaan pitänyt pääministerin ja valtionvarainministerin tavasta hoitaa tilannetta. Kyllä hallituksen olisi pitänyt erota ja sitten katsoa, mitä uusi hallituksen muodostaja olisi saanut aikaan.
Tänään olen ollut mökillä ja tarttunut viikatteeseen, on tuota niittyä niin viljalti kaiken kivikon keskellä, ettei sinne oikein ole menoa muilla työvälineillä, mutta ei tällä sydämellä paljon kerrallaan niitetä enää, mutta tuohan se paljon muistoja sieltä nuoruuden ajoilta, jolloin viikate oli käytössä ihan oikeasti heinän ja viljan niitossa. Muistan varmaan loppuelämäni sen päivän, kun niitin nuorukaisena lakoontunutta ruista ja toiset seivästivät perässä.. silloin jaksoi, välillä hiottiin viikatetta ja välillä juotiin vettä mukana olevasta pullosta. Viikate niitto on taitolaji, siinä ei jaksa käsivarsilla niittää, vaan se tapahtuu vartalon liikkeellä, koska vartalossa on voimaa kylliksi koko päivän kestävään niittämiseen. Kädet vain ohjaavat viikatetta ja vartalo tekee työn, koska vartalossa on lihaksia siihen riittävästi. Aikanaan jo koulupoikana olin lyhteitä tekemässä ja pillikkeitä oli siellä rukiin seassa niin että sormet verillä oli illalla, kun nuo pienet piikit pitkin päivää haavoittivat käsiä, muistan senkin, kun lyhteet sitten ajettiin riiheen, kun olivat ensin kuivaneet seipäillä tai kuhilailla ulkona pellolla. Isä pani tulet riihen uuniin ja siellä tuo savu kuivatti rukiin ja sitten varstoilla se riihen lattialla puitiin ja siitä jauhettiin jauhot ja tehtiin uutisleipää, siihen tuli hieno maku tuosta savusta ja hyvää oli tuore ruoisleipä lämpöisenä uunista otettuna ja siihen voita päälle sulamaan.. Aina äiti lähetti meidät poikaset viemään muutamaan naapuriin lämpimäisleivän, se oli tapana silloin vielä viiskytluvulla, kun olin poikanen..
Saunaan lämmitin sen verran, että pääsi vähän lämmittelemään kun kastautui rannassa, kylmää se vesi edelleen on, ei siellä vielä uimisesta voi puhua, virkistää se kastautuminenkin. Sauna on mielenkiintoinen paikka, siellä ajatukset kulkevat vapaana ja valtoimena, kiitollisuus nousi tänään sydämestä, että vielä saa kokea tällaisia päiviä ja hetkiä, jolloin elämän murheet ja huolet unohtuvat luonnon kauneutta katsellessa ja tuon lapsuuden maiseman tuomien muistojen tullessa mieleen ja monien ihanien ajatusten vallatessa mielen.. kaikkea ei saa tänne edes kirjoittaa, ne poistettaisiin ...
No tuolla lammessa olevat ahvenet ovat nälkäisen näköisiä, tulivat siihen laiturin viereen ruokaa pyytämään ja niinpä minä tilasin niille pienen säkin lohen poikasten evästä, kun se tulee, saas nähdä tykkäävätkö ahvenet niistä eväistä... ehkäpä saan eräänä päivänä alkaa pyytää komeita ahvenia ..
Ilmoita
Taas olen täällä mökillä ja eilen keräsin kasvimaalta vähän lehtokotiloita ja keitin niitä noin puolituntia ja murskasin ne kiehumisen alussa ja sitten vein ne kaloille lammen rantaan. Tänään kun tulin, niin kaikki oli syöty aika tarkoin. Kalat saivat hyvää ravintoa, hyvä että kelpaavat ruoaksi kaloillekin - raakoja ei saa heittää veteen, kotilot kantavat järvisyyhyn virusta (vai mikä se lie) ja vievät sen helposti rantaveteen. Kanoja pitäisi ottaa tänne vapaasti pihapiiriin kulkemaan, jotta kotilot saisivat kyytiä.. kanat on oikein innokkaita kotiloiden pyytäjiä.
Toin tullessani muutamia kurpitsan taimia, jotka istutin ison niitetyn heinäkasan päälle, johon vähän multaa ja siihen taimi ja sitten vielä heiniä niin, ettei taimi helposti kuivu poudillakaan. Tuo heinäkasa märkänä alkaa palamaan ja synnyttää lämpöä, josta kurpitsa tykkää ja samalla alkaa muodostua vapaita ravinteita kurpitsan käytöön, joten kasvua tulee. Kotilot kyllä löytävät nuo taimet ja siksi panin multasäkkiin pesiytyneen muurahaisyhdyskunnan sinne vartijaksi. Muurahaiset huolehtivat tuholaisista ja varmaan karkottavat kotilotkin läsnäolollaan, hehän puolustavat pesäänsä hyvinkin agressiivisesti, joten tarvittaessa syövät kotilon niin, että siitä jää pelkkä kuori.
Nyt täytyy lähteä niittämään omenapuiden ja marjapensaiden juurilta heinää ja samalla kerätä kotilot sieltä pois häiritsemästä ja keittää ne taas kaloille.
Tänään on vähän viileämpi päivä, joten en taida mennä uimaan ollenkaan, mutta saunaa vähän lämmitän, onhan se mukava paikka käydä rentoutumassa puuhastelun lomassa. Eipä tässä paljoa päivän aikana aikaan saada, mutta onhan se mukava olla täällä maaseudun rauhassa ja nauttia luonnon kauneudesta ja ajatusten virrasta..
Ilmoita
Nyt on lähdettävä jälleen puuhastelemaan.. enempää ei nyt ehdi kirjoitella tänne..
Ilmoita
Taas täällä mökillä, tuvassa pieni valkea keittien liedessä, kun on sen verran kylmää sää, että pieni lisälämpö on hyväksi, samoin sauna lämpiää, mutta tänään saattaa jäädä uimapulahdus väliin kokonaan.
Voi noita kotiloarmeijoita, täällä on kivikkorinteitä, joissa pitkä heinä kasvaa, eikä niitä jaksa viikatteella niittää, joten kotilot viihtyvät ja lisääntyvät.. ei edes ole kyitä näkynyt ..ne hän syövät myös kotiloita paremman puutteessa.
Joidenkin marjapensaiden juurilla ja niissä pensaissakin on niitä vaikka kuinka paljon.. kylvin keväällä kalkkia niiden juurille.. no kalkkia kotilo tarvitsee mökkinsä rakennusaineiksi, tottakai ne tuli siihen marjapensaiden juurille sitä hakemaan ja syömään ..
No ei sitä kannata turhia murehtia.. Jumalan luomia ovat kotilotkin ja ovat selvinneet miljoonia vuosia tuommoisina hitaina ja kaikkien saalistajien ulottuvilla, mutta nyt ovat saalistajat vähentyneet.. sammakot ovat vähentyneet rajusti ja varislinnut myös monin paikoin.
Pitäisi kanalauma ottaa niitä syömään, mutta silloinkin pitäisi niittää nuo heinäkarkeat lyhyiksi, jotta kanat saavat kaikki ne noukittua nokkaansa.. eihän siihen enää voimia ole..
Mielenkiintoistahan se on, vaikka ihminen vanhenee, niin ei ne seksifantasiat lakkaa kiinnostamasta, niissä on oma viehätyksensä.. ehkäpä niistä saisi kirjan tehtyä.. julkaisisiko sitä kukaan.. olen vähän harjoitellut niiden kirjottamista tuonne seksi palstalle seksinovellit osastoon yhteen tarinaan aina jatkan .. varmaan joku sen löytää halutessaan sieltä, jos kiinnostaa tuollaiset tarinat.. en ole kiinnostunut mistään muusta kuin naisen ja miehen kauniista ja ihanasta seksistä noissa tarinoissa, mielikuvituksen tuotteita ne tietysti kaikki ovat.. ylittäväthän nuo tarinat tietysti moraalin rajoja, mutta fantasiat ovat fantasioita.. eihän ne ole toteutettaviksi tarkoitettukaan.
Voihan niistä joku pahastuakin.. minkäs sille sitten mahtaa..
Päiväkahvit on keitetty ja juotu ja pitää mennä katsomaan, onko sauna jo lämmin.. tänään jää työt vissiin aika vähille.. mutta eihän se olekaan tärkeätä ..
Ilmoita
Tänään on keskisuomessakin kaunis päivä vielä ja sitten taas muuttuu epävakaisemmaksi ja sitä on luvattu taas riittämiin eteenpäin. Näin se kesä siis menee.. uimavedet eivät taida lämmetä koko kesänä.. elokuussa usein tulee jo viileät yöt, jolloin ei yleensä uimavedet enää lämpene.. Jaakko heittää kylmän kiven jo Jaakon päivänä..
Tulet helliin, jotta saa lämmintä tiskivettä, en viitsi kuumavesiboileria muutaman kuuman veden takia lämmittää.. tuossa hellillä 10 l kattilassa tulee riittävästi. Hirsitalo ei lämpiä kuuminakaan päivinä liikaa.. hirsi on siitä mukava..
Nyt voi ottaa varmaan jo tuulensuojaisessa aurinkoakin ja pulahtaa veteen kastautumaan.. ei seillä kauaa viihdy.. tänään on viikateniiton päivä, vaikkei sitä paljoa enää jaksa. Aarin alan niittää, niin pitääkin jo lähteä huilimaan, siinä se mukavasti päivä menee, välillä huilii täällä netissä ja sitten keittelee kahvit ja käy syömässä ja jossain välissä uimassa ja vähän lämmittelemässä saunassa. En saunaa kuumaksi ollenkaan lämmitä, vain sen verran, että voi uinnin jälkeen vähän lämmitellä..
Pihalammessa näyttää olevan ainakin ahvenia ja ruutanoita.. muutamia jo ihan syöntikelpoisiakin, yllättävästi ovat pärjänneet lammessa näköjään talvenkin yli.. ruutana pärjää missä vaan, mutta ahven ei missä tahansa..
Ilmoita
Tänään kun tulin mökille, oli joutsen tullut vieraaksi uimalammelle, eikä mennyt edes pajoa karkuun, kun menin kuvaamaan sitä, se vain meni uimaan ja sitten myöhemmin, kun näki että on liikettä niin päätti sitten itekseen lähteä muualle, lähipellolle lähti ja siellä on myös jonkinlainen pieni lampi, johon varmaan sitten menee.. no onhan se sentään tuolla puolen kilometrin päässä, joten siellä voi rauhassa olla. Yksinäinen isokokoinen joutsen.. ei kai poikanen vielä noin iso.. olisiko se menettänyt puolisonsa vai eikö löytänyt sitä lainkaan. Keväällä aikaisen joutsenpariskunta vieraili lähipelloilla, mutta lensi sitten pois jonkun ajan päästä. Kurkipari tuli pesimään tapansa mukaan ja nyt näyttää olevan kaksi poikasta, aika isoja jo ovat ja etsivät kovasti ruokaa.. kasvava tarvitsee paljon ruokaa.. en tiedä, vieläkö vanhemmat vievät niille lisää vatsan täytettä, vai joko osaavat kerätä itse kaiken ruokansa..
Välillä tuli vettä aikamoinen kuuro, mutta nyt taas paistaa aurinko, mutta ei varmaan kauan, pilveilee nimittäin kyllä aika tavalla.
Sauna lämmin ja makkaraa mukana, siellä se käristyy mukavasti saunan pesässä. Ehkä voi lammessa käydä uimassakin.
Ruutanat oppivat ensimmäiseksi syömään lohenpoikasten ruokaa, saas nähdä miten ahvenet oppivat, eivät ainakaan ole tulleet näkösälle syömään.. katsotaan nyt.
Ilmoita
Eilen sitten kaksi kyytä tuli mökkitiellä vastaan, aika lähellä pihapiiriä, olivat tulossa vissiin kylään.. olisiko lähialueen kyyt haistaneet lohenpoikasten ruuan; kyyllä on mahtavan hyvä hajuaisti, se kaksihaaraisella kielellä poimii hajumolekyylejä ja tietää tasan tarkkaan sen kohteen, mistä mieluinen ruuan haju lähtee.. on nimittäin hirveän harvinaista, että näkee kaksi kyytä samalla kertaa ja kuitenkin niiden välimatka oli 50 m, mutta suunta näytti olevan sama.. kylään olivat tulossa, tarkastamaan sen säkin verannan pöydältä, että mitähän herkkua siellä onkaan.. toinen kyy harmaa uros ja toinen ilmeisesti naaras, musta ja ehkä kantoi poikasia mahassaan tai sitten oli jo syönyt ja silti liikkeellä..
Tänään ajattelin, että kun tulen mökille, ehkä vieraita on tulossa lisää, mutta vielä ei ole näkynyt yhtäkään vierasta.. olisiko niin, ettei lähialueella tuulen alapuolella ollut enempää, ehkä tulevat vasta myöhemmin.. no vien lohenpoikasten ruuan vähäksi aikaa pois täältä..
Nätin näköinen ahven kulkee laiturin kupeessa , siitä pääsee nopeasti joko laiturin alle suojaan tai syvemmälle, ehkä se katselee millaisia eväitä olisi tarjolla, vaikka minä en laiturin lähelle eväitä viekään, vaan tuon uimalammen sinne nurkkaan, josta sitten ylimääräinen vesi virtaa pois, sinne kasvuston viereen.. on mukava katsella, kun ruutanat tulevat parvena syömään, eivät tunnu enää minua arkailevan, jos en liiku.. arkoja kaloja ovat.. nopeasti lähtevät kasvuston suojaan, jos liikahdan vähänkin.. ahvenet eivät tule yhtäaikaa ruutanoiden kanssa syömään, jäävätkö sitten ilman, vai tulevatko hämärissä tarkastamaan, jäikö mitään..
Sammakon poikia on paljon lammen ympärillä pitkän kasvuston seassa, jonka niitelin osaksi viikatteella ja jätin osan niittämättä, ettei sammakon pojat joudu liian helposti vaaraan.. nehän ovat isoina kotiloita syöviä tosi hyviä kotieläimiä, kyllä niitä isompia sammakoita on pitkin mäkeä pitkän heinän seassa.. siellä on niitä kotiloitakin.. vai houkuttaako sammakoiden haju kyitä, vai vain aurinkoiset kallioiset paikat, jossa voi patterit auringossa ladata täyteen ja sitten lähteä saalistamaan..
Eipä näillä 'moottorin tehoilla' enää paljoa kerralla niitetä, ehkä aarin ala ja sitten on mentävä huilimaan, kyllä se niin paljon vaikuttaa, kun sydämen valtimot ovat ahtautuneet.. tässä mäkimaisemassakin on kävelemistä ylös ja alas, mutta on liikuttava kuitenkin ja täällä voi nyt ottaa aurinkoakin.. vielä on lämmintä jäljellä tämä päivä.. huomenna taas luvassa sateita.. pari kertaa on jo uimassa käyty ja vielä ehkä kerran ennen lähtöä pois.
Aika nautinnollistahan tämä elämä näin on, eihän siitä voi muuta kuin kiittää Taivaan Isää, joka vielä antaa tällaisia onnen päiviä vanhanakin.
Ilmoita
Mökille tullessa haettiin apteekista nitroja, jotta sydän vielä pystyy toimimaan; nitro laajentaa vähän niitä tukkeutumassa olevia sydämen verisuonia. Tuttuja tuli tietenkin kaupassa vastaan ja siinä jutustellessa meni hyvinkin puolisen tuntia, kun kuulumisia vaihdettiin. Ensimmäiseksi mökillä pantiin kahvi tippumaan, olihan jo puolipäivä, kun tänne selvisin. Eläkeläisen aamut on siitä mukavia, että voi löhöillä sängyssä niin kauan kuin haluttaa ja nousta sitten aamupalalle, jonka tänäkin aamuna oli vaimo jo valmistanut, sai vain pöytään käydä. Tämähän on sitä eläkeläisen nautinnon yksi pieni osa-alue.
Onhan tämä mökki myös jonkinlainen nautinto, vaikka toisaalta harmittaa, kun näkee miten kaikki rapistuu, kun voimia kunnostamiseen ei enää ole, vaikka olisi tarvis, eikä viitsi sitten vieraalla teettää, kun kuitenkin kaikki sitten jää. Ei lapset ole tästä kiinnostuneita, mutta kun yksi osakkaista ei halua myydäkään, niin tämä nyt jatkuu sitten tällä tavalla.
Säät tuntuvat jatkuvan samankaltaisina edelleen, välillä sataa, välillä vähän pilveilee ja joskus on aurinkoakin. Kai ne mansikatkin kohta kypsyvät, että pääsee niitä noukkimaan - tuolla etelässähän niitä jo kovaa kyytiä poimitaan..
Suomiradio on päällä ja siellä tulee juttujen lomassa musiikkia ja välillä uutisiakin, onneksi nyt ei ole tullut niitä ikäviä uutisia paljoakaan, vaikka maailmalla tapahtuu vaikka mitä, jos niitä uutisia alkaa oikein netistä selaamaan.
Ruutanoille ja ahvenille vietiin taas vähän ruokaa ja tulivat mielellään taas syömään, ahvenet eivät tule vieläkään, ehkä tulevat sitten, kun ketään ei ole rannalla - ovatko ehkä kuitenkin varovaisempia. Ahven on petokala ja luulisi sille maistuvan lohenpoikasten ruoka.
Sauna on tietysti taas lämpiämässä sen verran, että jos haluaa pulahtaa lampeen pääsee lämmittelemään saunaan, sen verran viileää on vesi ja myös ilmakin nyt.
Ehkä tänäänkin vielä kuntoani hoidan viikatteella eli käyn niittelemässä vähän tuolla noita heinäpuskia pihapiiristä. Tämä on mahdoton pihapiiri kunnossa pidettäväksi, kivikoisia heinäkarkeita on ainakin hehtaarin verran tässä vieressä siellä täällä, enkä jaksa niistä niittää kuin pienen osan. Koneilla noihin kivikoihin ei oikein pääse, kannettavalla siimaleikkurilla jotain voisi tehdä, jos jaksaisi jo lyhyenä aloittaa niittämisen, nyt se ei enää sillä onnistu - ainoa väline on viikate.
Kirjoittelen tätä kamarissa, jossa äitini nukkui koko lapsuuteni ja vanhuutensa ja seinällä on taulu, joka esittää Jeesusta istumassa jossakin Jerusalemin puutarhamaisemassa ja rukoilee; on siitä jo aikaa, kun äitini täältä lähti ja paljon pitempi aika, kun isäni täältä lähti. Nyt olen itse vanhus, kuka tietää, milloin minun aikani tulee. Niin se elämä menee, yhtäkkiä tuo lapsuuden ja miehuuden aika onkin takana ja vanhuus on tullut; nyt on tärkeää muistaa iloita jokaisesta päivästä, jonka saa.
Ilmoita
Urheilusta on nyt saanut kotisohvalla taas nauttia. Katselin EM naisten jalkapallon mestaruustaistoja ja tänään on sitten loppuottelu Tanska - Hollanti. Itävallan kohtalo oli kova, ensin jatkoajallako se oli, kun rangaistuspotku taivaan tuuliin ja sitten vielä rangaistuspotkukilpailussa ensimmäinen taivaan tuuliin ja pari seuraavaa Tanskan maalivahti torjui. Hollanti taas kesytti yhden voittajasuosikin, Englannin. Saksa putosi jo Tanskaa vastaan pelissä.
Nyt on alkanut sitten jo MM kisat yleisurheilussa ja kaksi kovaa ovat viimeisissä kisoissaan, Farah voitti kevyen näköisesti 10 000 jälleen kerran, mutta Bolt näytti jo vaikealta alkuerässään ja jäikin sitten loppukilpailussa kolmanneksi, mutta mahtavat juoksu-urat molemmat ovat tehneet. Naisten kympillä nähtiin sitten verratonta ylivoimaa. Kyllä nämä kisat taas tuovat mieleen Lasse Virenin mahtavat juoksut,, se oli nautittavaa katseltavaa silloin.. ei niitä nyt suomalaisia näy juoksuradoilla.. Eihän nuoret Lasse Virenistä mitään tiedä..
Kesä tuntuu menevän samaa rataa, viileää, sataa ja välillä vähän paistaa... siis vähän. No en minä helteitä kaipaa, mutta lapset olisivat kaivanneet vähän lämpöisempiä uimavesiä, ei niitä taida tulla tänä kesänä ollenkaan.. nythän alkavat jo koulut taas ja siinä se lasten kesä sitten oli..
Radiojumalanpalvelus Radiodeiltä olikin aika hyvä, pappi puhui oikeasti pelastuksesta Jeesuksessa ja sellaista ei aina kirkoissa nykyään kuulekaan.. Raamattuopistolla on sentään vielä Raamatun sana voimassa, näköjään..
Ilmoita
Luin päiväkirjasi. Olen myös vanhahko mies, uskon että Jeesus on Herra, ja minäkin fantasioin seksistä. Yhteistä on sekin, että ensimmäinen ihastukseni ei ikinä tullut tietämään tunteistani. Politiikasta minulla on aika erilainen näkemys kuin sinulla. Kuulun ilmeisesti vihaamaasi eliittiin. Mutta kivahan tuota oli lukea.
Ilmoita
Marjojen noukkimakausi on meneillään ja silloin ei juuri jaksa täällä paljoa olla ja kirjoitella. Mustikoita oli hyvin ja vadelmia oli hyvin ja kausi oli pitkä, vielä syyskuun puolella hyviä vadelmia sai noukkia. Puolukat alkavat olla kohta parhaimmillaan, niiden noukkiminen alkaa pikapuoliin, niitäkin tulee paljon, joten pakastimet täyttyvät. Oli puutarhamarjojakin, punaherukkaa, mustaherukkaa ja karviaisia. Mansikat käytiin noukkimassa pellolta.

Erikoinen kesä tämä on kuitenkin ollut, uimakesää ei lapsille tullut lainkaan, vedet eivät lämmenneet ollenkaan. Nyt on jo vaarana myös viljasato, saadaanko sato puitua ja minkälaatuisena saadaan, jos saadaan. Monet pellot ovat märkiä nyt, ei ole puimurilla asiaa pelloille vielä.

Jotain erikoista on kyllä nyt tapahtunut esikoispoikani suhteen. Pitkän jakson jälkeen, kun hän ei pitänyt mitään yhteyttä, hän kutsuu minut häihinsä, nyytärihäihin ja menemme tietysti ja mitään siitä katkeruudesta, joka on ollut, hän ei tuo esiin ja on niinkuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan ja hän on tullut jo käymään muutaman kerran lastensa kanssa meillekin käymään ja ei puhu mitään katkeruudestaan, ei ole syytöksiä. Ollaan vähän kummissamme, että mitä nyt on tapahtumassa vai onko tapahtumassa. Onko tämä kiitosaihe vai ei, onko katkeruus kokonaan hoidettu hänen sisimmästään, vai eikö hän vain halua tuoda sitä esiin.
Ilmoita
Taas on näköjään kohta kuukausi kulunut ja aika on mennyt sateiden lomassa puuhastellessa. Tulee kirjoitettua tuonne keskustelupalstoille niin ahkeraan, ettei tänne tahdo enää ehtiä kirjoittelemaan.
Sataa jälleen ja koko viikko on luvattu melkoista sadekeliä. Monen maanviljelijän silmissä on huoli ja kyyneleet, kun viljat jäävät peltoon. Joiltakin jää koko sato puimatta ja kaikki rahat jäävät saamatta. Katselin viljojen hintoja Hankkijan sivuilta ja myllykaurasta voisi saada 137 euroa tonnilta eli (1000 kg) ja jos hehtaarilta saa 5000 kg, joka on hyvä sato, niin hehtaaria kohti tuo raha on aika pieni. 137 x 5 = 685 e/ hehtaari. Siemenillä on hintansa, lannoitteilla, kasvinsuojeluaineilla ja muokkaus ja kylvö, puinti ja kuivaus ja lajittelu ja kuljetus ostajalle; tuosta hinnasta vielä ostaja vähentää kosteudesta ja muusta laadusta miinuksia pois. Joten ei käy kateeksi. Nuo pellot pitäisi vielä pitää kunnossa eli ojitus ja muu hoito vie myös kustannuksia, vaikka se jaetaankin pitkälle ajalle poistoina vähennettäväksi. Entä jos viljelijällä on vuokrapeltoja, joihin sato jää kokonaan peltoon - vuokra on maksettava pelloista kuitenkin joka vuosi. Ei tuo hinta todellakaan kata kustannuksia edes, mutta jos tuo hinta jää saamatta, luultavasti jää silloin palkka kokonaan saamatta. EU tuet eivät kata palkkaa, ne korvaavat vain tuon alihinnoittelun aiheuttamia tappioita maanviljelijöille.
Katokorvauksia ei enää makseta - ne ovat jo historiaa.

Tällaisia ajatuksia tietysti tulee, kun on itse pientilan poika, isäni oli mäkituvan poika. Mäkituvaksi sanottiin tilaa, joka oli pienempi kuin torppa eli tila oli vain 1,5 ha kokoinen ja peltoa n. 0,7 ha. Torpat olivat isompia pinta-alaltaan.
Ilmoita
Parahin Oman elämäsi Sankari,

Pahoittelen aluksi etten lukenut jokaista sanaasi, sinulla niitä riittää mikä on hyvä asia!

En tiedä haluatko kuulla sitä mikä mielestäni on asian sanomista ääneen? Sinua kunnoittaen? Perustan tämän kaiken aloituksellesi vaikka elämää on jo kulunutkin, yleensä ihmiset pitävät kiinni rutiineista, huonoista vielä enemmän.

Mitä, kuka, millainen ja kenelle sinä haluat olla? Jumalat ja uskonnot ovat siinä hyviä että pysyvät paikallaan, mutta ihmiset(rakkaus, ihastus, intohimo, vaimo, mies, lapset,lastenlapset, kaverit, naapurit, ystävät) ovat vain hetken meillä.......

Minkälainen uskonto ja Jumala haluaa oikeasti tuollaista lopputulosta? Hulttio-poika voikin olla juuri se suurin sydämen ääni joka yrittää kutsua sinuakin.....ja joka kaipaa juuri SINUA, ISÄÄ eikä uskonmiestä. Se on ainutlaatuista, kerran elämässä osalle meistä, osalle ei koskaan.

Mikä ikinä sinun Jumalasi on, miksi haluat uskoa siihen jos se ei halua että sinä voit hyvin ja suhteesi lapsiisi/lastenlapsiin voi hyvin ja TE KAIKKI olette onnellisia?! Onko väärä tulkinta? Väärät ihmiset tulkitsemassa? (itse ajattelen että väärä usko mutta kunnioitan sinun uskontoasi ja tämä on vain minun käsitys, pahoittelen).

Sulla on aikaa tehdä mitä vain, rakastaa, kertoa asiat ääneen -hyvät ja huonot - sekä antaa palaa! ja muuttaa Californiaan jos haluat. Elämä on just ja nyt. Sinä teet valinnat. Tai uskonto eli ihmiset jotka ko uskonnon ovat määritelleet, Jumala katsoo ihmisiä hyvin kaukaa ja hyvät teot ovat enemmän x mijoona kuin kukaan joka kuuluu ryhmään x.
Ilmoita
Elämässä näyttää olevan monenlaista tekemistä, niin ei tänne näköjään usein ehdi. Aika kuluu näköjään nopeasti. No tämmöisen laiskan ihmisen elämä ei nyt enää niin kiireistä saa ollakaan. Aamulla nousee sitten kun tuntuu siltä, usein näyttää menevän aamupala tonne kymmenen korville ja sitten sitä lähtee katsomaan tietokoneelta sähköpostit ja sinne pukkaa mainoksia niin mahdottomasti. Sitten vilkasee jotain muuta ja välillä käy vähän kirjoittelemassa mielipiteitä keskustelufoorumeihin ja sitten lämmittää takan tai lähtee maalle, jos sää sallii - ei sinne maalle sateella juurikaan tee mieli mennä, eihän siellä silloin ulkona kiva ole puuhastella.
Kahdentoista jälkeen yleensä onkin jo päiväkahvien aika ja sitten ruoka joskus kahden kolmen välissä aika usein.. ei sitä enää niin paljoa tarvitse, kahta kertaa ei enää voisikaan ateriaa syödä, koska kulutus on jo niin pientä. Joskus käyn kirpputorilla vähän puuhastelemassa tai sitten vain katselemassa. Veikkaus on myös yksi harrastuksistani, ja varsinkin noita puntaroitavia pitkäveto tai vakiokohteita joskus veikkaan. Saatanhan noita arpapelejäkin, lottoa ja muita joskus panna rivin vetämään. Saahan sitä antaa itselleen mahdollisuuden rahallisiin onnenpotkuihin - eipä ole ikinä sen suurempaa tullut. Aina ei edes tule katsottua kuponkeja sen jälkeen, kun nykyään saa kaikki voitot suoraan tilille tai sitten veikkauksen tilille, jolla voi pelata netissä.

On kaunis päivä, aurinkoinen päivä. Nyt menee vuodenajat nopsaan, juuri oli talvi ja nyt tuntuu kevätpäivältä, lumet on kallioiden kupeilta sulaneet .. kohta tuleekin kesä taas. Viikon sisällä kaikki vuodenajat tässä melkein taas jo käydään läpi. Koko kesähän on ollut tosi vaihtelevaista säätä, ei niitä helteitä ja uimakelejä tullut ollenkaan ja kun sateisen kesän jälkeen ajatteli, että tulee kaunis syksy, niin eipä tullut, sama sadekausi vain jatkui ja jatkui ..

Tänä aamuna heräsin varmaan jo tossa kuuden jälkeen ja jäin siinä nautiskelemaan ajatuksistani, naisista, kummallista, että nuo naisten ajatteleminen tuo mielihyvää ja kuinka nuo ajatukset kiitävätkin omia polkujaan ihan ilman mitään sen kummempaa tietoista ohjausta. Saahan ne kulkea omia aikojaan, mihin haluavat, iloa ne tuovat ne ajatuksetkin. Minullahan on vilkas ja runsas mielikuvituksen lahja, kai se johtuu siitä, että olin jo poikasena kova lukemaan kirjoja, kuinkahan paljon olen lainastoista elämäni aikana kirjoja kotiin kantanut.. Nytkin sattui käsiini Lutherin Galatalaiskirjeen selitysteos, valtaisa opus 700 sivuinen teos tuosta lyhyestä Raamatun Paavalin kirjeestä .. täytyy siihen vähän tutustua näin 700 vuotisjuhlan kunniaksi ..
Ilmoita
Tuolla joku kyseli, että miksi haluat uskoa Jumalaan .. Eihän kysymys ole minun ajtuksestani, että haluan uskoa Jumalaan. Ei ollenkaan, kysymys on siitä, että olen kohdannut Vapahtajani, hän on tullut minun elämääni ja antanut uskon, muuttanut asumaan minun sydämeeni, eikä hän sieltä lähde, ellen käske hänen lähteä; miksi ihmeessä käskisin, kun hän juuri on se, joka on antanut minulle niin paljon ja antaa yhä.
Uskonto voidaan valita, uskoa ei voi ihminen valita. Uskoa voi pyytää ja rukoilla, että Jumala sen antaisi - usko on kokonaan Jumalan ihmeteko - ei ihminen sitä voi ottaa, jos sitä ei anneta.

Tämä on tietysti täyttä 'hebreaa' sellaiselle, joka ei asiaa voi mitenkään käsittää. Kuinka voisikaan käsittää semmoinen, joka ei ole Jumalan kutsua ymmärtänyt, eikä lähtenyt etsimään totuutta. Heille uskonnot ovat ainoa todellisuus ja vieras monelle on sekin; uskontoja on maailman täynnä ja niistä voi ihminen valita minkä haluaa, mutta eivät ne johda mihinkään, ei ne voi antaa ihmiselle tulevaisuutta ja toivoa. Niitä voi ottaa - uskontoja - ja jättää ja kokeilla taas jotakin toista, mutta sydän jää kokonaan tyhjäksi, ei siellä mitään uskonnossa tapahdu, ulkonaiset menot muuttuvat uskonnon mukaan, siinä kaikki.
Ilmoita
Onpas tällä päiväkirja palstalla hiljaista, kun minunkin tarinani on aina vain siinä melkein kärjessä, vaikka en ehdi useinkaan kirjoittaa. Nytkin on kohta kulunut kuukausi jo viimeisestä kirjoituksestani.
Kyllä tämä on mielenkiintoinen vuosi, kun keväällä alkoi tämmöiset sateiset säät, niin tuntuvat aina vain jatkuvan.. ovatko englantilaiset lähettäneet osan sateistaan meille.. siellähän sataa paljon ja usein, otaksun. Luntakin on jo tullut pariin kertaan ja ovat sitten mennetkin ja taas tällä viikolla taitaa tulla maa valkoiseksi ja sitten taas luvattu että se sulaa pois.
Harvensimme tuossa pihapiirissä kasvavia tuijia ja lyhensimme ja ajattelin tehdä niistä ransseja ja teinkin - eivät kyllä ole kirpputorilla menneet kaupaksi. Kai niissä on vielä puutteensa, enkä tiedä, millaisia niiden pitäisi olla, että kelpaisivat ihmisille.
Paavo Väyrynen on kyllä virtaa täynnä edelleen, vaikka ikää on jo paljon, vielä kerää kannattajakortteja päästäkseen ehdokkaaksi presidentin vaaleihin - toivotaan nyt, että pääsee, onhan Paavo jo legenda eläessään. No isäksi hän ei sentään aio, niinkuin nyt näyttää käyvän Saulille, on siinä sitten vaipanvaihtoa ja muuta pientä puuhaa isukille pienen vauvan kanssa. Minä olen Saulin kanssa melkein saman ikäinen, tosin vajaan vuoden vanhempi, minä en kyllä enää jaksaisi isäksi, vaikka olisi kuinka nuori vaimo hyvänsä.. no voimavarat on kullakin erilaiset; enhän minä enää jaksaisi hoitaa presidentin virkaakaan, no saatikka siihen en tietysti kykenisikään, onhan se senverran vaativainen homma. Toivotaan että Sauli jaksaa hoitaa, kun yöt valvoo vauvan kanssa ja aamulla pitää lähteä tapaamaan muiden kansojen pomoja, niin onhan ainakin kädet paskassa ja on mukavia puheenaiheita, kun puhelee vauvan valvomisista ja vaipanvaihdoista ja syötöistä ja vaimon väsymyksestä, kun vauva syö yölläkin niin usein.
Mistähän nuokin tuli mieleen juuri nyt.. no niin jossakin näin uutisen, että Paavolla on jo 15 000 kannattajakorttia kasassa ja uskovat saavansa loput tarvittavat.

Saksa pähkäilee hallituksen muodostamisen kanssa, kun kukaan muu puolue ei ole Merkelin kanssa samaa mieltä, vaan vaativat muutoksia politiikkaan. Olisi kyllä hyvä, jos Merkelistä eroon päästäisiin; on hän niin paljon pahaa meille suomalaisille veronmaksajillekin jo tehnyt; kuinka paljon onkaan vastuita Suomella aivan vääriä vastuita, eihän niillä autettu Kreikkaa eikä muitakaan maita. Nyt hehkutetaan sitten talouskasvua, mutta se on jo katkeamassa, koska euron kurssi dollariin nähden menee väärään suuntaan.. Euroopan vienti hiipuu ja USA:n vienti kasvaa. Tuo kurssi oli jonkun aikaa Euroopalle hyvä, kun euro halpeni dollariin nähden, silloin vienti alkoi sujua taas pitkästä aikaa.
Trump ei ole tehnyt ulkopolitiikassa oikeastaan siirtoja mihinkään suuntaan, hän ei ole oikeastaan Syyrian sodastakaan suuria lausuntoja antanut; mitä lie sitten ajatteleekaan. Pohjoi-Koreasta vähän oli sananvaihtoa Pohjois-Korean jumalan kanssa, mutta nyt sekin on hiljentynyt - Kiina lienee sanonut jotain kaikessa hiljaisuudessa Pohois-Korean pikku hallitsijalle; pikku hallitsija hän on Kiinaan verraten - hänen on kuunneltava Kiinaa, sitä hän ei halua ärsyttää, ettei sieltä tule sellainen armeija rajalle, joka marssii maan läpi joutuisasti.
Lähi-idässä on nyt tilanne aika vaikea: Saudi-Arabia ja Iran ovat tukkanuottasilla ja nuo kaksi mahtimaata tällä hetkellä siellä alueella haluavat laajentaa vaikutusvaltaansa - mihin se sitten johtaakaan, tuskin siitä hyvää seuraa. Saudi-Aravian sunnit ovat kuitenkin se voittajapuoli lähi-idän kampailussa, sillä sunneja on maailmassa valtaisa enemmistö muslimeista. Eihän tuossa tulevassa kamppailussa uskonsodasta ole kysymys, vaan valtapolitiikasta, jossa nuo uskonnot ovat politiikan pelinappuloita, joilla kansalaiset saadaan ottamaan puolensa.
Suomi valmistelee sote soppaa ja mahtavalta keitokselta se tuntuukin, kyllä sitä moni veronmaksaja joutuu syömään kitkerä maku suussa, kun laskujen maksun aika koittaa. Säästöt valuvat kaiken säätämiseen ja paljon tulee lisälaskua kaikesta tuosta sopasta. Lähtökohta kun olisi pitänyt olla asiakas ja terveyden hoidon potilas, mutta lähdettiinkin politiikan pelin kautta rakentamaan sote soppaa ylhäältä alas - asiat tulevat menemään siis entitä kurjemmiksi, ei siinä paljon ennustajan lahjoja tarvita.
Luin tuossa Lutherin 500 vuotisjuhlavuoden kunniaksi Lutherin teoksen Galatalaiskirjeen Selitys n. 700 sivuinen teos, täynnä armon julistusta. Jotakin se Luther oli oppinut ymmärtämään, mikä meille nyt on itsestään selvyys - silloin se ei ollut.
Ilmoita
Joulu alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin. Jotenkin se aina tuntuu menevän entisen lailla, vaikka joskus haluaisikin vähän erilaisen joulun. Lastenlapset eivät juurikaan syö niitä perinteisiä jouluruokia; no riisipuuro tietysti maistuu heille aamulla, mutta laatikot ovat vähän niin ja näin, peruna ja jauhelihapihvi on suosiossa, ei kinkkukaan juuri maistu, vähän kalaa maistavat. Voisi ihan tehdä jouluna tavallista ruokaa, ei niitä laatikoita enää oikeasti taida kukaan kaivata, eikä kohto kinkkuakaan, aika vähän sitä meni.. pakkaseen se täytyy pilkkoa ja ehkä tehdä hernekeitto siitä luusta, joka aina sieltä löytyy sisältä. Valkea joulu tuli sentään, vaikka ei sitä aina etukäteen tiedä, millainen se joulu minäkin vuonna on. Vaimo ostelee lahjoja lastenlapsille ja lapsillekin aina tohinalla ja yksi riittäisi, kun ostavathan omat vanhemmatkin sentään lapsilleen lahjoja.
Tästä joulun kieppeiltä se lähtee tämä päivä onneksi pidentymään, joten käännytään kevääseen päin, vaikka talvi varsinaisesti on edessä päin. Jos sateet jatkuvat tällaisina taitaa tulla ennätysmäärä lunta ainakin niille Suomen alueille, jossa sade lumena tulee; etälärannikko saanee tänäkin talvena vesisateita. Eihän Turussa kovin monena talvena hiihtokelejä olekaan.
Presidentinvaaleista ei jaksa millään innostua, niissä ei ole mitään jännitettävää nyt, kun tuntuu, että vaalit on selvät jo hyvissä ajoin niinkuin tuossa naapurissakin; Venäjällä.
Ilmoita
Päivät rientävät joutuisaan, mutta valo lisääntyy, kun päivät pitenee, joten kevättä kohti ollaan taas menossa. On ollut pehmeät säät joulu-tammikuussa, ei siis kovia pakkasia näillä leveysasteilla. Lappi on Suomessa kyllä säiden puolesta ihan oma lukunsa - on niin erilaiset säät lapin leveysasteilla, kuin täällä etelämmässä.
Vaalien tulos oli aika lailla galluppien mukainen. En tiedä, miten paljon gallupit ohjasivat äänestäjiä, monikaan ei viitsinyt edes perehtyä ehdokkaiden mielipiteisiin, vaan äänesti Niinistöä oman ennakkomieltymyksensä mukaan. Olisi tuo tulos voinut olla erilainen, jos ei olisi kukaan tiennyt ennakkoon kenenkään kannatuslukuja. Nils Torvalds olisi varmasti saanut enemmän Nato kannattajien ääniä, jos ei gallupit olisi julkaisseet tietoa, että Nilsillä ei ole mitään mahdollisuutta vaaleissa. Hänen kohdallaan ainakin gallupit ohjasivat Nato kannattajien äänet Niinistölle, jonka tiedetään Kokoomuksen miehenä olevan myös Nato miehiä, vaikka hän väisti poliitikon oveluudella sen suoraan sanomisen. Niinistön uuden kauden tärkein agenda tulee olemaan Suomen vieminen Natoon - sitä voi kyllä ennakoida. Hän alkaa puhua Natosta ihan Suomen turvallisuuden välttämättömyytenä ja vetoaa Venäjän epävarmuuteen Putinin kauden jälkeen. Kun Niinistö alkaa viedä Suomea Natoa kohti, niin moni äänestäjä haluaisi vetää äänensä pois, mutta ei sille enää mitään voi. No vaaleissa ei kuitenkaan osattu kysyä oikeita kysymyksiä. Olisi voitu kysyä suoraan, että mitä ehdokkaiden mielestä tarkoittaisi se tilanne, että Suomi olisi Naton jäsen - ei kysytty. Eikä kysytty sitäkään, että mihin lopputulokseen päädyttäisiin Eu puolustusyhteistyön kehittämisessä, mitä se tarkoittaisi, kun se olisi viety päämääräänsä ja mikä tuo päämäärä olisi - ei kysytty sitäkään.
No nyt on sitten kohta alkamassa talviolympialaiset Etelä-Koreassa, sielläkin lämpöisessä maassa löytyy paikkoja, joissa voidaan hiihtää ja hypätä ja kaikkea muuta talvilajeja harrastaa. TV sohvaperunalle se tietää joitakin hetkiä lähinnä kai uusintojen muodossa, aika ero taitaa olla sen verran kuitenkin iso, ettei niitä suoria lähetyksiä viitsi katsoa. Siellä kello on 7 tuntia edellä. Suomen aika klo 10 aamulla on siellä jo klo 17 iltapäivällä ja klo 15 Suomessa on siellä jo kello 10 illalla .. joten miten lie tapahtumat siellä sitten on järjestetty .. kaikki iltakisat menevät yöhön Suomen aikaa .. uusinnat kai sitten seuraavana aamuna täällä nähtävissä .. jotkut tietysti valvovat, minä en.
Työttömien aktiivimalli tulee panemaan hallituksen tosi koville.. voi tulla vaikka hallituksen ero keväällä eteen, elleivät peru tai tee jotain parannuksia malliin. Työttömyys on ihmiselle jo niin kova rangaistus, ettei siihen enää pitäisi mitään lisärangaistuksia panna, vaikka onhan nuo epäoikeudenmukaiset karenssit jo nyt. Työnantajat eivät vain tarvitse haluttomia karenssin pelossa työtä vastaanottavia tekijöitä - he tarvitsevat innokkaita ja ahkeria tekijöitä. Vain pieni osa on työtä vieroksuvia ja heidän kohdallaan on epäonnistuttu jossain kohtaa, että he eivät ole motivoituneet oman elämänsä rakentajiksi.
Ilmoita
Päivät kuluvat, talvi tulikin vasta helmikuun lopulla ja nyt maaliskuussa sitten, mutta tuli se kuitenkin, aina se talvi ruukaa tulla ja joka vuosi erilaisena se tulee. Säät ovat Suomessa aina vaihtelevaisia, yhtäkään samanlaista vuotta säiden puolesta ei ole ollut eikä koskaan tule olemaankaan. Keskiarvot ovat sitten aivan mitään sanomattomia.
Olympialaiset menivät ja tulihan niitäkin katsottua, mitalejakin tuli Suomellekin enemmän kuin minä uskalsin odottaa. No Mäkäräinen pettyi taas kerran, häneltä taitaa puuttua olympiamitalit kokonaan. Ei sitten kuitenkaan taida pää kestää tuota suurinta mahdollista kilpailujännitystä; no ampumahiihto on vaikea laji muutenkin - kyllä moni muukin urheilija pettyi. Eniten pettyivät tietysti ne, jotka eivät yrityksestä huolimatta päässeet edes kisoihin urheilemaan. Meidät penkkiurheilijathan on olympialaisissa jätetty kokonaan huomioimatta. Ei millään jaksa tai ehdikään katsoa kaikkia mielenkiintoisia lajeja.. pitäisi jakaa olympiaadi pitemmälle ajanjaksolle, niin että eri lajit olisivat eri aikoina olympiavuonna. Kesäolympialaisissa penkkiurheilijat on vielä enemmän unohdettu, lajeja on niin suunnattomasti samaan aikaan menossa, että monta mielenkiintoista lajia jää katsomatta ja näkemättä.
Ilmoita
Venäjä sai taas keisarinsa, joka valittiin demokratian kulisseissa. Kun sulkee kaikki erimieliset mediat ja heittää vankilaan tai ajaa ulkomaille pakoon kaikki, jotka ovat eri mieltä asioista, niin helppo on keisarin tulla valituksi vaikka kuinka monta kertaa.
Kaikki sisäpolitiikan ongelmat voi panna hallituksen syyksi ja keisari hallitsee ja ottaa kunnian kaikesta mitä tekee ja myy kansalle 'hyvän keisarin' satukirjaa.
Mitähän keisarilla on mielessä, kun hän aloittaa nyt 18 vuotisen hallintakautensa jälkeen uuden 6 vuotiskauden. Hänhän haluaisi tehdä Venäjästä uudelleen todellisen Neuvostoliiton kaltaisen suurvallan, jolla olisi sananvaltaa maailmassa. Tuleeko uusia sotilaallisia miehityksiä vai tyytyykö niihin rajoihin, jotka nyt ovat.
Mitähän tuosta pitäisi ajatella; Venäjä on armaamaton maa, koska yksinvaltiaan mieli voi sumentua ja hän voi sitten tehdä aivan järkyttäviä päätöksiä, koska häntä ei kukaan lääkäri voi panna pois tehtävistään, jos mieli sumenee.. yksinvaltiailla on vaara joutua 'suuruudenhulluuteen' ja sitten voi olla maailma helisemässä, jos kaikki ei tanssikaan hänen pillinsä mukaan.
Asettaako Putin Medvedevin edelleen pääministeriksi, joka tottelee kiltisti keisarin päätöksiä ja ottaa sisäpoliittiset epäonnistumiset vain syykseen ja näin Putin säästyy siltä.
Putinhan käyttää ulkopolitiikkaa oman valtansa ja suosionsa pönkittämiseen, kun hän julistaa, kuinka USA ja muut länsivallat uhkaavat Venäjää monin tavoin ja hän on ainoa, joka kykenee puolustamaan Venäjää USA ja länsivaltoja vastaan.
Putin voi olla Venäjän keisarina halutessaa kuolemaansa asti .. mutta mitä sitten tapahtuu?
Ilmoita
Kesä on jo puolivälissä. Toukokuu oli lämmintä ja kuivaa, niin että tulee katovuosi vääjäämättä. Muistan erään vuoden, kun kylvin viljat aikaisin ja sitten tuli 3 viikon poutajakso ja puolet oraista kuivi, niin että satoa ei paljoa tullut. Kukaan ei halunnut ilmaiseksikaan tulla puimaan niitä harvoja viljoja; ne piti kuitenkin puida ja eihän jyvistä saanut puimurin maksujakaan maksetuksi. Tuonkaltainen vuosi tulee monille viljelijöille tästä vuodesta; kuivuneita oraita ei sateen enää henkiin saa, ne on lopullisesti menetetty, eikä enää voi uutta kylvöä tehdä, siihen on liian myöhäistä nyt.
Juhannusjuhlat on juhlittu ja nyt on aikaa sitten viettää kesää kotosalla ja välillä vähän mökillä, kimppamökillä, eihän se yksin minun ole. Vähiin on jäänyt kirjoittelu täällä.
Ilmoita
Niin kesä jatkuu, mutta ilman käänteet ovat nopeita, torstaina vielä hellepäivä etelässä ja perjantaina melkein myrsky sateineen.
MM jalkapalloa tulee nyt joka päivä, alkusarjojen viimeiset ottelut menossa ja selviää, mitkä joukkueet pääsevät jatkoon ..
Mansikat alkavat olla noukittavissa ja mansikkakausi menee aika pian ohi.. aikaisessa kaikki luonnossa, vaikka huhtikuussa oltiin kevään tulossa paljon myöhässä ..
Rastaat ovat muuttaneet jo metsiin marjoja syömään ja tekemään uuden pesinnän ..
Jokaisesta kesäpäivästä kannattaa nauttia, koska kesä on lyhyt ja se on ohi hetkessä taas ..
Jokaisesta lauseesta saisi tarinaa vaikki kuinka paljon, mutta into kirjoittamiseen on nyt lopahtanut; ehkä syksyn ja talven sateiset ja kylmät saavat taas aikaa kirjoittamiseen.
Ilmoita
Oletko jo leski?
Kysyn siksi kun et sananpuolikastakaan mainitse vaimostasi.
Anteeksi jos puhun suoraan:
Tee parannus seksifantasioistasi! Eivät kaikki uskovaisen nimeä kantavat elä kuten oletat.
Ehkä olet kohdannut aidosti Vapahtajan, mutta miksi et elä Sanan mukaan? Ruokit itseäsi tämän maailman asioilla. Mielesi on liikaa täynnä vain tätä näkyvää.
Ymmärsin sinun olevan jo iäkäs, joten eikö ajatuksesi ja sydämesi kuuluisi jo olla "tuonpuoleisessa"?
Ja mitä tulee aikuisiin lapsiisi, et sinä ole enää heistä vastuussa, päästä heistä jo irti ja anna heidän itse elää omaa elämäänsä-oli se sitten onnelista tai onnetonta.
Raamatun mukaan surkuteltavampia ovat ne ihmiset, jotka ovat panneet toivonsa vain tähän maailmaan".
Ja mitä tulee ns. menestysteologiaan, niin oletan sinun luuleen uskovaisen elämän olevan sitä, ja olet pettynyt?
Elämä on enemmän menetysteologiaa. Joudumme luopumaan monista asioista, ruumiimme rapistuu ja lopukta luovumme siitäkin sekä koko näkyväisestä elämästä.
Ja miksi Jumala olisi velvollinen vastaamaan rukouksiisi? Ei Hänen tarvitse. Hänellä on syynsä olla vaiti.
Oletko kilvoitellut vanhurskauden tiellä?
Vaikutat siltä että olet pannut kaiken tarmosi ja turvasi menestyksekkääseen uraan, mammonaan ym.tämän ajan juttuihin.
Kuinka Jumala olisi voinut kutsua sinua evankelioimaankaan, kun onko sinulla edes koskaan ollut aikaa todella pysähtyä Hänen eteensä kuuntelemaan millä ehdoilla uskovan tulee vaeltaa?
Itse en haluaisi kuunnella "hengen miestä", jonka ajatusmaailma on noin likainen seksifantasioineen. Anteeksi, mutta en pystynyt edes lukea niitä kun alkoi jo etoa.
Onko vaimosi kuuro ja sokea, kun kirjoituksesta päätellen vaikutat elävän aivan omassa kuplassasi-ilman vaimoa?
Pidän elämääsi uskovaisena erittäin outona.
Jopa voisi luulla että olet keksinyt kaiken ja olet feikki. Mutta kai elämään mahtuu yksi sinunkin kaltaisesi.
Vaikuttaa kuitenkin että olet ikäsi elänyt vain "lihassasi", et Hengessä, kuten uskovan kuuluisi.
Jotenkin tuntuu kirjoituksistasi päätellen, että olet elänyt koko elämäsi vain omaa napaa tuijotellen? Ja halunnut että Jumala siunaa jokaisen sinun päätöksesi ja tekemisesi?
Lähtökohtaisesti on jo virhe se, että odotetaan Jumalan antavan varman menestyksen, rikkauden ja terveyden kun vain ensin olet alkanut uskovaiseksi.
Jos tuon opin olet saanut jostakin uskonnollisesta porukasta, niin väitän että sinut on johdettu harhaan, uskoteltu sinulle jotain sellaista, mitä Jumala ei henkilökohtaisesti ole sinulle koskaan luvannutkaan.
Olet saanut vaimon, lapsen ja lapsenlapsen- eikö siinä kylliksi ole kutsumusta yhdelle miehelle?
Ilmoita
Jotakin se jumala meinas. Kun toi MINUT lukemaan tekstejäsi..... Olet vain pieni pala suurta palapeliä. Nauti joka hetkestä. Jumala on Jumala. Ei mikään lampun henki.
Ilmoita
Olen purkanut omaa sisimpääni jonkin verran ja nyt on aikaa taas kulunut; ei ole tarvinnut kirjoitella, on ollut kaikkea muuta, joka on vienyt aikani. Olen kuluttanut aikaa monilla nettifoorumeillakin kirjoitellen kaiken laista sinne ja tänne. Tässä päiväkirjassani olen tavallaan suojannut perhettäni, niin että esim. vaimon olen jättänyt lähes koskemattomaksi, eli en ole hänestä kirjoittanut, Suomi on niin pieni ja ei tiedä kuka on lukemassa, joten en halua paljastaa perhettäni enempää kuin olen tehnyt.

Tänään alkoivat jälleen MM hiihdot ja Suomi sai jäädä nuolemaan näppejään. Norja otti ensimmäiset kultamitalit, paljonko lie sitten ottaa niitä kaiken kaikkiaan. Pientä dramatiikkaakin oli sprinttihiihdoissa, kaatumisia, pientä kolarointia ja ehkä sen takia, joku jäi ilman mitaliakin.

Eihän minulle nuo hiihdot niin tärkeitä ole, että välittäisin oikeasti kuinka monta mitalia tai hyviä sijoituksia Suomi saa, oikeasti eihän sillä oikeasti ole mitään väliä.

Joku on kommentoinutkin tätä päiväkirjaani ja juttujani; haluan olla rehellinen kirjoituksissani, en halua ottaa jotain teeskenneltyä uskonnollista roolia ja salata sisimpäni ajatukset ja mieliteot. Eihän teeskentely ketään oikeasti auta, vain rehellisyys auttaa purkamaan sisimpänsä asioita ja kun ne on purettu, ne ikään kuin on päästetty irti, eikä niissä tarvitse sen jälkeen enää ajatuksissaan piehtaroida. Kannattaa kokeilla.
Ilmoita
Minäkin luin viime vuonna koko ketjusi ja harmistuin kun lopetit kirjoittamasta. Puhuit normaaleista
elämään kuuluvista asioista ja mielipiteistäsi milloin mihinkin asiaan. Toivon että jatkat samaan malliin.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Miksi elämäni ei mennytkään niin ...

Kyllä sitä nuorena ajatteli, että kun lähden seuraamaan Jumalaa eli annoin elämäni Jeesukselle niin elämässäni saan kokea Jumalan apua ja johdatusta monin tavoin ja ajattelin myös, että elämäni sujuisi onnellisissa merkeissä.

Mitä sitten tapahtui - elämä ei mennytkään niin kuin toivoin tai jopa uskottelin?

Kyllä se on syvä pettymys jopa Jumalaan, kun elämä tuokin eteen monenlaisia ongelmia eikä sujukaan omien toiveiden ja uskomusten mukaan. En tiedä, mistä ajatukseni Jumalan varjeluksesta ja siunauksesta perheeni elämään sitten tuli.

Löysin kyllä hyvän uskovan vaimon, jonka usko oli todellista arkielämässä, hän rakasti minua ja rakastaa yhä, sehän on Jumalan lahja, kun löytää hyvän vaimon.

Selvisimme kyllä taloudellisestikin ihan hyvin, vaikka tarkkana piti olla silloin, kun hankimme ensimmäisen oman asunnon ja vielä monesti sen jälkeenkin, kunnes asuntolainat tuli maksetuksi - siihen meni yllättävän pitkä aika. Lapset ehtivät jo aikuisiksi sinä aikana.

Jouduin syvästi pettymään omaan työelämääni, en jaksanutkaan töissä, vaan paloin loppuun jo alle 50 vuotiaana, olihan työni toki vaativaa aivotyötä, mutta syvä pettymys se on, kun kuitenkin odottaa Jumalalta johdatusta ja siunausta, odotin ja rukoilin, että voisin löytää sellaisen työn, jossa jaksaisin, kun ensimmäiset oireet jaksamisen suhteen alkoivat ilmaantua, mutta ei, ei mitenkään. Kun sitten oli pakko jäädä pitkälle sairauslomalle ja sieltä yritin sitten palata työttömänä etsimään uutta uraa, niin työkkäristä siihen ei todellakaan apua saanut, he vetosivat ammattitaitooni ja estivät kaikki pyrkimykseni päästä joihinkin kursseille valmistuakseni uuteen ammattiin.
Kyllä olen tuossakin kohtaa aika pettynyt Jumalan apuun, ikäänkuin hän ei olisi korvaansa lotkauttanut minun ongelmilleni ...

Vielä pahempaa oli kuitenkin tulossa. Kun itse kamppailin tuon loppuunpalamiseni kanssa, minun lasteni elämä alkoi mennä penkin alle. Ei esikoispoikani halunnutkaan seurata sitä elämän mallia, jota äiti ja isä edustivat; rehellisyys, raittius, vastuullisuus, korkea moraali olivat hänelle ikäänkuin kirosanoja ja hän lähti reippaasti mukkaan kaikkeen pahaan, kannabis, alkoholi, vapaa seksi, vastuuttomuus ja tuo elämä hänen kohdallaan on jatkunut jo pitkään ja saanut todellaa paljon pahaa aikaan...

Olisi paljon vielä kerrottavaa, mutta tässä on jo paljon. Kaiken sen jälkeen, mitä elämä on tuonut,, olen todella pettynyt Jumalaan ehkä eniten siinä, että hän ei voinut varjella lasteni elämää, vaan tuo murhe ja huoli lasteni elämästä on vienyt kaiken ilon, mitä muutoin lapset ja lastenlapset voisivat tuoda, jos heidän elämänsä olisi mennyt vastuullisesti...

Nyt olen jo vanha mies, mutta silti toivoisin, että joitakin unelmiani voisin vielä toteuttaa, mutta elämä ei nyt sitten näytä antavan siihenkään mahdollisuuksia, sairaudet ovat tulleet ja monet unelmat on vain haudattava...

En minä uskonut, että Jumalan kanssa kulkiessani olisin joutunut kaikkea tätä kokemaan, syvä pettymys tämä kaiken kaikkiaan on ollut. Näissä elämän kamppailuissa joskus ajattelen, että olisiko elämäni ollutkin helpompaa ilman Jumalaa, ei olisi tullut sellaisia toiveajatuksia ollenkaan, että Jumala voisi auttaa. Olisi vain ajatellut, että näin se elämä nyt vain sitten menee, siinä kaikki.

Jossakin laulussa lauletaan, etten päivääkään vaihtaisi pois. Kyllä minä olisin mieluusti vaihtanut monia päiviä pois, olisin mieluusti ollut ilman kaikkea tätä tuskaa ja vaivaa ja murhetta ja huolta, olisin mieluusti elänyt 'ihanan' elämän, jossa olisin kokenut, että työ on ihanaa ja sitä on ihana tehdä eläkkeelle asti, mieluusti olisin jaksanut sinne asti, mutta kun ei .. Mieluusti olisin myös nähnyt lasteni menestyvän elämässä ja varjeltuvan kaikelta pahalta ja tulevan vastuullisiksi ja omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, joista olisin voinut iloita.. mieluusti.

Nyt näyttää siltä, että saan murehtia lapsestani hautaan saakka .. toivoa muutoksesta ei näy olevan näköpiirissä ja kaikkein pahimmalta oikeastaan tuntuu se, että tuo hulttio poikani syyttää minua isäänsä kaikesta ja viimeksi tapatessani sanoi, että tapanko sinut tähän ... tuntuu todella pahalta, kun oma poika niin sanoo. Ehkä hänen 'omatuntonsa' syyttää häntä joistakin omista kamalista teoista niin rajusti, että ne syytökset on tukahdutettava ulkoistamalla ne .. apua hän ei suostu hakemaan..

Mieluusti olisin vaihtanut monia päiviä, monia vuosia pois... mieluusti olisin elänyt erilaisen elämän... mieluusti. Kyllä olen pettynyt syvästi Jumalaan, että hän ei voinut minua ja lapsiani enempää auttaa ... että hän kaiken tämän salli minulle ja perheelleni .....

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta