Suomi rahoittaa 100 000 eurolla Putin-tutkimusta

Suomen puolustus- ja ulkoministeriö ovat sopineet osallistumisesta maailmankuulun yhdysvaltalaisen Brookings-instituutin Venäjä-aiheiseen tutkimusprojektiin.

Sopimus on allekirjoitettu viime joulukuussa ja hankkeen tiimoilta suunnitellaan jo ensimmäistä seminaaria.

Tutkimusprojektin nimi on "Russia's Revisionism: Implications for the West" (Venäjän revisionismi: Seuraukset lännelle).

Puolustusministeriö maksaa tutkimuksesta 50 000 euroa, ulkoministeriö loput. Suomen kokonaispanos on ulkoministeriön mukaan noin 100 000 euroa. Molemmat ministeriöt ovat nimenneet kaksi edustajaa, jotka osallistuvat hankkeen toteuttamiseen Brookings-instituutin kanssa.

Kestääkö Putin?

Tutkimusprojektin aihepiiri on hyvin mielenkiintoinen. Hankkeessa pyritään kartoittamaan laajasti, mitkä ovat Venäjän tavoitteet lännen suhteen. Mistä Venäjän käyttäytyminen johtuu, miksi se haluaa vastakkainasettelua lännen kanssa? Projektissa pureudutaan myös Venäjän sisäisten tapahtumien arviointiin ja presidentti Putiniin.

- Venäjän presidentin Vladimir Putinin kausi presidenttinä ulottuu vuoteen 2018. Nykyisen perustuslain mukaan hän voisi olla virassa vuoteen 2024 saakka. Miten oletettavaa on, että Putin kestää niin pitkään? Millaisia muutoksia hän saattaa tehdä pysyäkseen vallassa ja jatkaakseen lännen vastustamista? Brookings-instituutin projektipaperissa asetellaan tutkimuskysymyksiä.

"Tavallinen hanke"

Puolustus- ja ulkoministeriössä "Putin-tutkimuksella" ei nähdä olevan syvempiä ulkopoliittisia merkityksiä.

- Tämä on aivan tavallinen kansainvälinen tutkimushanke. Yhteistyötä Brookings-instituutin kanssa on tehty jo kymmenisen vuotta. Haluamme nyt kuulla yhdysvaltalaisten näkemyksiä tästä aihepiiristä, kertoo erityisasiantuntija Charlotta Collén puolustusministeriöstä.
Samoilla linjoilla on vastuuvirkamies Sini Paukkunen ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksiköstä. Paukkusen mukaan näkemyksiä halutaan hakea suomalaisen kuplan ulkopuolelta.

- Tutkimuksen havainnot eivät millään tavalla sido Suomea, Paukkunen tiivistää.

Brookings-instituutti on paitsi maailmankuulu, myös maailman parhaaksi mainittu ajatushautomo. Sen johdossa on Strobe Talbott, Venäjä-asiantuntija, joka toimi varaulkoministerinä presidentti Bill Clintonin hallinnossa.

Talbott on ollut vetämässä Suomea Venäjän vastaiseen rintamaan. Kesäkuussa 1997 Suomen silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) tapasi Talbottin Valkoisessa talossa Yhdysvalloissa. Tuolloin Talbott pyysi, että Suomi antaisi sotilaalliset turvatakeet Baltian maille yhdessä Tanskan ja mahdollisesti myös Ruotsin kanssa.

Rahaa toiseenkin

Aiemmin kuluvalla viikolla Hufvudstadsbladet uutisoi harjoituksesta, jossa simuloitiin Venäjän hyökkäystä Baltiaan. Kirjoituspöytäharjoitus pidettiin kaksi kuukautta sitten.

Yhdysvaltalaisen ajatushautomon CNAS:n (Center for a New American Security) järjestämään harjoitukseen osallistui viitisenkymmentä virkamiestä Euroopasta ja Yhdysvalloista. Suomesta oli mukana kolme virkamiestä.

Harjoitus oli kuvitteellinen, mutta käytännössä siinä harjoiteltiin, millä tavalla lännessä pitäisi reagoida erilaisiin Venäjän aggressioihin.

Myös tämän harjoituksen rahoittamiseen Suomi osallistui. Puolustusministeriön mukaan Suomen rahoitus CNAS-projektista oli reilut 31 000 euroa, ulkoministeriön osuus ei perjantaina selvinnyt. il
23179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

-----------------------------------------------

Hyvä että Länsi on valmiina ja harjoittelee yhdessä r..än nuolijoiden valehtelut ei mene Läpi

Äänestä
  • Valmiina ollaan, jos pilli soi. :)

    Äänestä

  • Onneksi Lännessä varaudutaan r..än hyökkäyksen torjuntaan

    Äänestä

itä narisijat itkee kohta tutkimuksesta.

Äänestä

Natouttamisprosessi etenee erilaisten hankkeiden, tutkimusten jne.kautta.Tämäkin raha 100 000 ohjata pitäisi kotimaan leipäjonojen ruokintaan.Paljon isänmaallisempi kuin tukea Pentagonin fasistisen hallituksen tutkimuksia.

Äänestä
  • Joko tetsareissasi lukee MAANPETTURI ja SUOMISYÖJÄ, jotta voimme toteuttaa viimeisen tahtosi ylistämäsi "NATO doktriinin" mukaisesti ja polkea sinut tunkioon?.

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Sauli Niinistö valmistelee Suomen, USAn, NATOn hyökkäystä Venäjälle.

Äänestä

Naton kannattajat eivät ymmärrä, että heitä käytetään hyödyllisinä idiootteina hyväksi. Kyse ei ole Suomen turvallisuudesta vaan amerikkalaisten turvallisuudesta. Eli millä tavalla suomalaiset saadaan innostumaan eturintama-asemaan sodassa USA vastaan Venäjä.

Natoon voidaan liittyä, kunhan eturintamassa olosta saadaan täysi korvaus eli rahaa pöytään. Eikö olekin selvää ja yksinkertaista?

Äänestä
  • r..än nuolijat hiljaa teitä ei kuunnella eikä uskota.

    Äänestä

USA, NATO, CIA, Sanoma Oy, kokoomus, Stubb, Sauli Niinistö, Kanerva aloittivat Venäjän vastaisen propagandan jo 2006.

Tavoitteena oli liittää Suomi NATOon.

Kun kansa ei halua NATOon, Sauli Niinistöstä ja Stubbista on tullut täysääliöitä infosotineen, trolleineen, Putin-, Venäjä-, kasakka-vihoineen, venäläisnaisvihoineen, USAn ja NATOn sotaharjoituksinern, sodan valmisteluineen, NATO-isäntämaasopimuksineen.

Äänestä

Hyvä, että tutkitaan, voisivat tutkia vähän sitä päätäkin, että onko kaikki tallessa.

Äänestä

Tuommoista nihilismiä se sitten on kun meillä on presidenttinä mies joka ei osaa puhua, keskustella ja joka on tärvellyt Suomen hyvät suhteet Venäjään.
Ollaan jo Viron tasoa.

Äänestä

Putin heittää aprillipilan myöhässä jopa juliaanisen kalenterin mukaan:

"Putin ilmoitti omaisuutensa: Lada, peräkärry, 77 neliön asunto ja vaatimaton palkka – ”Tässä on kaikki”"

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001161231.html

"Ilmoituksen mukaan Putinilla on henkilökohtaisessa omistuksessaan 77-neliöinen asunto, autotalli ja 1500 neliömetrin suuruinen tontti. Tämän lisäksi hänellä on käytössään 153-neliöinen asunto ja autopaikka. Presidentillä on myös kolme venäläisvalmisteista autoa GAZ-M-21, GAZ-M-21P ja Lada Niva sekä Skif-peräkärry."

Putin ei siis omista edes lukuisia luksuskellojaan joista useimmat arvokkaampia kuin luetellut omaisuusartikkelit :)

Äänestä

voitaisiinko nämä itä trollit ja idän nuolijat tutkija samalla? miten ne vaikuttaa meidän yhteiskuntaan ja kuinka niiden valehtelu saadaan loppumaan.

Äänestä

Sauli Niinistö on juuri tuollainen selän takana suhmuroija selkään puukottaja kun on itse pelkuri, kateellinen lyhytkasvuisuudesta, tyhmyydestä, moukkamaisuudesta ja puhetaidon puuttumisesta kärsivä moukka, joka ei uskalla puhua kun ei osaa niin kuin mies miehelle.

Äänestä

Putin-tutkimus on erinomainen asia.
On hyvä tuntea naapurimaan johtoa ja heidän politiikkaa.

Äänestä

Sauli Niinistö ei osaa eikä uskalla hoitaa mitään asiaa kunnolla.

Nytkin hänen olisi pitänyt uskaltaa keskustella Putinin kanssa kun Putin ja Venäjä on rajanaapurimme eikä maksaa salaa jonnekin USA:han että ne tekee omasta vihollisestaan analyysin.

Äänestä

itä trollit paniikissa

Äänestä

putte tutkimus tulossa

Äänestä

Putin-"tutkimuksen" tarkoitus on kaataa Putin vallasta, keksiä Putinin vastaista propagandaa ja viime kädessä tappaa hänet.

Äänestä
  • itä vinkuja hiljaa

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ERommel kirjoitti:

Suomen puolustus- ja ulkoministeriö ovat sopineet osallistumisesta maailmankuulun yhdysvaltalaisen Brookings-instituutin Venäjä-aiheiseen tutkimusprojektiin.

Sopimus on allekirjoitettu viime joulukuussa ja hankkeen tiimoilta suunnitellaan jo ensimmäistä seminaaria.

Tutkimusprojektin nimi on "Russia's Revisionism: Implications for the West" (Venäjän revisionismi: Seuraukset lännelle).

Puolustusministeriö maksaa tutkimuksesta 50 000 euroa, ulkoministeriö loput. Suomen kokonaispanos on ulkoministeriön mukaan noin 100 000 euroa. Molemmat ministeriöt ovat nimenneet kaksi edustajaa, jotka osallistuvat hankkeen toteuttamiseen Brookings-instituutin kanssa.

Kestääkö Putin?

Tutkimusprojektin aihepiiri on hyvin mielenkiintoinen. Hankkeessa pyritään kartoittamaan laajasti, mitkä ovat Venäjän tavoitteet lännen suhteen. Mistä Venäjän käyttäytyminen johtuu, miksi se haluaa vastakkainasettelua lännen kanssa? Projektissa pureudutaan myös Venäjän sisäisten tapahtumien arviointiin ja presidentti Putiniin.

- Venäjän presidentin Vladimir Putinin kausi presidenttinä ulottuu vuoteen 2018. Nykyisen perustuslain mukaan hän voisi olla virassa vuoteen 2024 saakka. Miten oletettavaa on, että Putin kestää niin pitkään? Millaisia muutoksia hän saattaa tehdä pysyäkseen vallassa ja jatkaakseen lännen vastustamista? Brookings-instituutin projektipaperissa asetellaan tutkimuskysymyksiä.

"Tavallinen hanke"

Puolustus- ja ulkoministeriössä "Putin-tutkimuksella" ei nähdä olevan syvempiä ulkopoliittisia merkityksiä.

- Tämä on aivan tavallinen kansainvälinen tutkimushanke. Yhteistyötä Brookings-instituutin kanssa on tehty jo kymmenisen vuotta. Haluamme nyt kuulla yhdysvaltalaisten näkemyksiä tästä aihepiiristä, kertoo erityisasiantuntija Charlotta Collén puolustusministeriöstä.
Samoilla linjoilla on vastuuvirkamies Sini Paukkunen ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksiköstä. Paukkusen mukaan näkemyksiä halutaan hakea suomalaisen kuplan ulkopuolelta.

- Tutkimuksen havainnot eivät millään tavalla sido Suomea, Paukkunen tiivistää.

Brookings-instituutti on paitsi maailmankuulu, myös maailman parhaaksi mainittu ajatushautomo. Sen johdossa on Strobe Talbott, Venäjä-asiantuntija, joka toimi varaulkoministerinä presidentti Bill Clintonin hallinnossa.

Talbott on ollut vetämässä Suomea Venäjän vastaiseen rintamaan. Kesäkuussa 1997 Suomen silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) tapasi Talbottin Valkoisessa talossa Yhdysvalloissa. Tuolloin Talbott pyysi, että Suomi antaisi sotilaalliset turvatakeet Baltian maille yhdessä Tanskan ja mahdollisesti myös Ruotsin kanssa.

Rahaa toiseenkin

Aiemmin kuluvalla viikolla Hufvudstadsbladet uutisoi harjoituksesta, jossa simuloitiin Venäjän hyökkäystä Baltiaan. Kirjoituspöytäharjoitus pidettiin kaksi kuukautta sitten.

Yhdysvaltalaisen ajatushautomon CNAS:n (Center for a New American Security) järjestämään harjoitukseen osallistui viitisenkymmentä virkamiestä Euroopasta ja Yhdysvalloista. Suomesta oli mukana kolme virkamiestä.

Harjoitus oli kuvitteellinen, mutta käytännössä siinä harjoiteltiin, millä tavalla lännessä pitäisi reagoida erilaisiin Venäjän aggressioihin.

Myös tämän harjoituksen rahoittamiseen Suomi osallistui. Puolustusministeriön mukaan Suomen rahoitus CNAS-projektista oli reilut 31 000 euroa, ulkoministeriön osuus ei perjantaina selvinnyt. il

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu