Eversti Steve Warren kommentoi Daily Mailille Yhdysvaltain johtaman liittouman ilmaiskujen saavutuksia äärijärjestö Isisiä vastaan.
Brittilehti Daily Mail uutisoi, että Yhdysvaltain johtaman liittouman toteuttamat ilmaiskut ovat tappaneet yli 25 000 äärijärjestö Isisin taistelijaa Irakissa ja Syyriassa 20 kuukauden aikana.
Isis-taistelijoiden määrä on lehden arvion mukaan puolittunut ja pommituksissa ja ohjusiskuissa on kuollut terroristijärjestön tärkeitä johtajia.
Lehti perustaa tietonsa yhdysvaltalaisen everstin Steve Warrenin haastatteluun. Warren toteaa lehdelle, että toistuvat ilmaiskut ovat estäneet Isisiä tienaamasta päivittäin miljoonia myymällä öljyä mustassa pörssissä. Näin taistelijoiden palkka on jouduttu puolittamaan. Everstin arvion mukaan taistelijoita olisi jäljellä alle 30 000.
Warren myös sanoo, että liittouman joukot valmistelevat viimeistä iskua Isisin pääkaupunkiin Syyrian Raqqaan. Valtavat pommitukset avaavat tien kurdijoukoille, jotka aikovat hyökätä Raqqaan maata pitkin.
– Kuten nyrkkeilijä, Daesh (Isis) on ottanut useita kovia iskuja keskivartaloon. Uskomme, että polvet ovat heikot, pää alkaa pudota ja he tuntevat poikkeuksellisen paineen, jonka olemme kohdistaneet heihin 20 kuukauden aikana, Warren toteaa Daily Mailille.
Warren kommentoi lehdelle myös brittiläisen Isis-pyövelin Mohammed Emwazin kohtaloa. ”Jihadi-Johnina” tunnettu teurastaja tappoi useita terroristien panttivankeja leikkaamalla heiltä pään irti Isisin propagandavideoilla. Hän kuoli ilmaiskussa viime vuoden marraskuussa. Warren toteaa, että silminnäkijöiden mukaan miehestä ei jäänyt juuri mitään jäljelle.
Warren arvioi lehdelle, että pelkästään viimeisen kolmen viikon aikana iskut ovat tappaneet 600 Isis-taistelijaa. Viimeisimmät iskut ja erikoisjoukkojen tehtävät johtajien tappamiseksi ovat saaneet äärijärjestön Warrenin mukaan ”vainoharhaiseksi ja kaaokseen”.
Eversti ei kerro tulevien iskujen tarkkaa ajankohtaa, sillä myös Isis luonnollisesti haluaisi tietää sen. Hän toteaa Daily Mailille, että on vain ajan kysymys, milloin joko amerikkalaisten tai brittien lennokki nappaa pommillaan koko järjestön johtajan ja ”islamilaisen valtion kalifin” Abu Bakr al-Baghdadin. Britannia on tehnyt Irakissa ja Syyriassa 2 200 lentoa ja 640 ilmaiskua.
Antti Halonen

Vastaukset 13
Vanhimmat
kuin tiltujen väitteet.
Jos Raqqa vallataan, niin se on lopun alkua ISIKSELLE.
Khöm ... "Kun Raqqa vallataan koalition toimesta" ... lienee se oikea muoto.
Kiitos ja Anteeksi. :)
Esimerkki suuresta sumutuksesta, tosiasiassa vain media antaa kuvaa että jotain on tehty länsikoalition toimesta.
Esim. Syyriassa asia tiedetään paljon paremmin, ja kuinka länsikoalitio yht' äkkiä olisi 'niin' mahdottoman tehokas....median avulla kaikki on mahdollista. Ja kuinka sitä tehokkuutta kohdistettaisiin omiin luomuksiin? Valehtelulla ei ole äärtä eikä laitaa kun puhutaan Lähi-Idän tapahtumista.
Yrittikö rusina-aivoinen KYY taas syödä agakonnan. Sai myrkytyksen ja hallusinoi?. Idootti toistaa virheensä uudelleen ja uudelleen. IMO.
Joo nyt yrittävät kääntää voiton omaksi kun ensin Venäjä kävi hoitamassa homman. Onneton jenkki he he
ja häipyi kehittelemään selityksiä, joihin vain tiltut uskovat.
Taistelut kiihtyvät ja jenkit joutuvat kurdien kanssa hoitelemaan homman kotiin.
Jenkit eivät hoitele kotiin muuta kuin mahdolliset ryöstösaaliit.
Niillä ei edes tarkoitusta hoidella mitään mitä sanotaan, jenkkien suunnitelmaan kuului Syyrian hajottaminen ja Assadin hallinnon kaataminen.....eli jatkumoa Libyan tilanteeseen. Ja sen tilanteen pitäisi palstan provonkin käsittää...siis 44.Div?
ovat loputtomat.
Jenkit hoitavat hommat loppuun ja Syyriaan saadaan demokratia. Aivan kuten saadaan Libyaankin.
Ensin on diktaattorit kukistettava tiltujen kirkunasta huolimatta.
Olematon illuusio uskotteko todella että tämä kaikki on todellista?
USA sumuttaa aina.
Irakissa ja Serbiassa ei kuulemma pommitettu yhtäkään siviiliä.
Totuus oli aivan muuta. Suoranaisia mattopommituksia sairaaloihin ja kouluihin.
Jenkit ovat patologisia valehtelijoita.
Jo Vietnamissa ne tappoivat miljoonia siviilejä napalmilla ja muilla uskomattoman julmilla menetelmillä...kuten erilaisilla myrkyillä.
Silti lähtivät paljaat perseet vilkkuen ja lujaa....kaaoksessa....puoli miljoonaa taistelevaa sotilasta ...romut jäivät kun ei keritty ottaa mukaan.
Nekin jotka pääsivät kotiin olivat huumeiden orjia, ihmisraunioita....mutta silti politiikka ei ole muuttunut....eivät ole oppineet mitään?
Jenkit tehokkaita isistä vastaan ,sanoo jenkit.Tämähän olikin luotettava uutinen.
Stolen Valor: Washington Post Claims Credit for Syrian Anti-ISIS Victories for the US
http://russia-insider.com/en/stolen-valor-washington-post-taking-credit-syrian-kurdish-russian-anti-isis-victories-america