PS:n Terho: Berner esitti omia näkemyksiään
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho tyrmää liikenneministerin esittämät taksialan muutokset ja tie- ja rautatieverkoston sekä meriväylien yhtiöittämisen. Terhon mukaan perussuomalaiset eivät tue ministerin esitystä.
Terhosta hankkeessa on vielä paljon avoimia kysymyksiä, kuten sen tekninen toteutus.
– Myös se, ettei loukata kenenkään yksityisyyttä. Tietenkin ennen kaikkea se, ettei autoilijaa laiteta miksikään lypsylehmäksi. Ettei autoilun hinta nouse, jos tieverkkoa ruetaan käyttämään jonkinlaisena tulonlähteenä.
Perussuomalaisten ryhmäjohtajan mukaan puoluetta närästää Bernerin omavaltainen käytös asiassa.
– Tällaiset uudistukset täytyy sopia yhteisesti. Mielellään jo hallitusohjelmassa tai sen jälkeen yksimielisesti, Terho painottaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksei persut lytänneet pääministeri Sipilää silloin, kun hän sanoi että Suomen täytyy pitää rajat auki matuja varten? Nyt sitten tuollaisessa vähämerkityksellisessä asiassa rupeavat vastustamaan?
Sauna ilta ja kaikki muuttuu.
viimeinen kerta 2015 kun äänestin perussaamelaisia - kehityksen jarrumiehiä, huippukalliiden taksikyytien kannattajia höh!