ja ministerille varsinkin on auttamaton tyhmyys, josta aiheutuva typeryys antaa mahdollisuuden häpeilemättä tehdä sellaisia avauksia, jotka ennen olisi luokiteltu lähinnä pilaksi. Nämä "superministerit" syöttävät kokoajan kaikenlaista "aivotonta" ja suunnitelematonta älämölöä julkisuuteen, eikä heitä edes hävetä.
Missähän meillä on ne kaikki "korkeasti" koulutetut, ja maailman parhaat journalistit, jotka ymmärtäisivät otta kantaa tähän "maamme johdon" toistuvaan ja jatkuvaan" hölmöilyyn.
Nykyisin politikolle tärkein ominaisuus
8
81
Vastaukset
Niin se vaan menee. Ilman kunniaa ja omatuntoa, politiikkakin on paljon helpompaa. Arvotelukyvytön ja lammasmainen media syöttää arvostelematta, analysoimatta kaiken kansalle hurraten, ja ne suuresti arvostetut korkeastikoulutetut asiantuntijat myötäilevät idiootteja politikkoja, lähinnä paikkansa säilyttääkseen ja julkisuuteen päästäkseen.
Toteutuksista ja sen mahdollisuukdistakaan eivät puhu mitään, heittävät pallon jonnekin, ja seuraavaa älyttömyyttä putkeen ennen kuin vanha kuolee.
Täysin osaamatonta vastuutonta porukkaa.
Oppositiohan pääsee jatkuvasti lyömään vastapalloon, ja se hämmästyttää, että media ei tartu noihin hallituksen esittämiin lapsuksiin, vaikka oppositio niitä heille tarjoilee.- Joxanen
Parempi on ettei tehdä mitään, istutaan vaan ja odotellaan.
Jos kerran tiedät miten Suomen ongelmat ratkaistaan niin nyt olisi hyvä aika tuoda se julki ?
Ainut mitä itse toivon ettet ehdota lisävelan ottamista.
Voisit myöskin kertoa kenen tulisi maksaa nykyinen velkamme ?
Mielestäni julkinen velka on käytetty julkisiin kuluihin.
Puolueista juurikin SDP on se joka käyttäytyy röyhkeästi ja vetäytyy vastuusta vaikka on itse suuresti vaikuttanut koko kurjuuden syntymiseen.
Palokuntaa ei pidä syyttää tulipalosta !Miksi ei oteta lisävelkaa? Tuota velanoton turmiollisuutta hoetaan jonkinlaisena mantrana. Osaa valtioiden veloista ei ole tarkoituskaan lyhentää. Suomalaiset vain ovat niin hölmöjä tässäkin asiassa "Velat on Maksettava" asenteineen.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miksi ei oteta lisävelkaa? Tuota velanoton turmiollisuutta hoetaan jonkinlaisena mantrana. Osaa valtioiden veloista ei ole tarkoituskaan lyhentää. Suomalaiset vain ovat niin hölmöjä tässäkin asiassa "Velat on Maksettava" asenteineen.
Valitettavasti valtio, joka ei ole niin maksukykyinen, että voi halutessaan maksaa velkansa pois - on markkinoiden, eli muiden armoilla "luokituksineen". Velaton, siis erittäin maksukykyinen taas määrää itse toimintansa ehdot ja tavat - hyvin pitkälle.
Parempi olla tekemättä mitään, jos ei tiedetä yhtään mitä ollaan tekemässä, ja mennä sitten vaikka vanhalla sen aikaa kunnes löytyy yhteinen sävel ja tieto, mitä kannattaa tehdä. Nyt tämä tollisko porukka törmäilee ja sekoittaa kaikki, saamatta mitään hyötyä muille kuin miljonääreille. Muut maksavat nämä toilailut.
Klassinen kommentti typerykseltä - "kerro sitten mitä pitäisi tehdä, jos kerran tiedät", sen lisäksi että ei ole minun tehtäväni, ainakaan toistaiseksi - hakatkoot idelogiallaan yhteiskunnan palasiksi, se voidaan korjata myöhemminkin, hitaasti ja kalliisti - mutta voidaan kuitenkin.
Kunhan ensin ovat saaneet nämä markkinatalous-yksityistäjäporvarit ajaa itsensä upoksiin toistuvilla ahneudesta johtuvilla virheillään.
Mielstäsi varmaan onkin käytetty, mutta itseasiassa sitä on jaettu yrityksistä voittoina omistajille, ylläpidetty "Suomalaista versiota korruptiosta" jne. jne.
Pieni piiri on ne "julkiset lainat" aika pitkälti kerännyt taskuihinsa. Velkaantumisen hulluushan alkoin porvarihallituksen aikana. Demareista voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta demarihallituksilla oli yleensä kassa kunnossa.
Urpilainen kuuluu niihin kokoomushenkisiin, eli porvaridemareihin, jotka itseasiassa ajavat kokoomuksesta oikealta ohi.Rodricks_life kirjoitti:
Parempi olla tekemättä mitään, jos ei tiedetä yhtään mitä ollaan tekemässä, ja mennä sitten vaikka vanhalla sen aikaa kunnes löytyy yhteinen sävel ja tieto, mitä kannattaa tehdä. Nyt tämä tollisko porukka törmäilee ja sekoittaa kaikki, saamatta mitään hyötyä muille kuin miljonääreille. Muut maksavat nämä toilailut.
Klassinen kommentti typerykseltä - "kerro sitten mitä pitäisi tehdä, jos kerran tiedät", sen lisäksi että ei ole minun tehtäväni, ainakaan toistaiseksi - hakatkoot idelogiallaan yhteiskunnan palasiksi, se voidaan korjata myöhemminkin, hitaasti ja kalliisti - mutta voidaan kuitenkin.
Kunhan ensin ovat saaneet nämä markkinatalous-yksityistäjäporvarit ajaa itsensä upoksiin toistuvilla ahneudesta johtuvilla virheillään.
Mielstäsi varmaan onkin käytetty, mutta itseasiassa sitä on jaettu yrityksistä voittoina omistajille, ylläpidetty "Suomalaista versiota korruptiosta" jne. jne.
Pieni piiri on ne "julkiset lainat" aika pitkälti kerännyt taskuihinsa. Velkaantumisen hulluushan alkoin porvarihallituksen aikana. Demareista voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta demarihallituksilla oli yleensä kassa kunnossa.
Urpilainen kuuluu niihin kokoomushenkisiin, eli porvaridemareihin, jotka itseasiassa ajavat kokoomuksesta oikealta ohi.Virkistävää lukea näin asiallista tekstiä! Ainoa asia mistä olen vähän eri mieltä on tuo Porvaridemarien Oikeistolaisuuden aste. Mutta Demarit joka tapauksessa ottavat vallan 2019.
Sitä tässä ihmettelen että miten näillä uudistuksilla nyt on niin helvetin kiire? Joku tässä haisee ja pahasti.
Voi olla että toistan itseäni mutta tuo Suomalainen Korruptio on jäänyt maan tavaksi toimia vuosien 1956-1981 Ryssän nuolennasta.
Lisäksi meillä on Kepukunnissa täysin Cosa Nostraan ja Camorraan verrattava mafia.
Suomihan on siitä poikkeuksellinen Länsimaa että täällä media nuoleskelee vallanpitäjiä ja toimii heidän äänitorvenaan. Parhaana esimerkkinä Maikkarin "Uutiset".
Valitettavana jäänteenä on kansalle iskostettu "uutisten lahjomattomuus ja luotettavuus" ajattelu. Sitähän ne eivät ole koskaan olleetkaan, ja nykyisin olisi mahdollista hankkia tietoa monelta taholta, ei tarvitsisi kuin kansan alkaa ajatella omilla aivoillaan.
Se kun pitää paikkaansa, että olemme olleet yksi maailman koulutetuimmista kansoista, meillä vaan viimeiset hallituspuolueiden valinnat ovat kansalta olleet kuin tyhjäpäiden arpajaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514545Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741720Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551314
- 931225
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075