Anne Berner tarjosi persuille , no ei sitä

Anne Berner tarjosi persuille mahdollisuuden profiilin nostoon
19.4.2016 KymenSanomat

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ulostulo liikennekaaren uudistuksessa sai vipinää poliittiseen kenttään. Bernerin ehdottaman valtion liikenneverkkoyhtiön mukanaan tuomat edut ja haitat ovat vielä hämärän peitossa, mutta yksi hyötyjä on jo tiedossa: perussuomalaiset.

Perussuomalaisille Bernerin sooloilu tarjoaa erinomaisen tilaisuuden profiilin nostoon hallituksessa. Toistaiseksi puolueen oman politiikan näkyminen on jäänyt aika vähälle.

Sipilä HS:lle: Perussuomalaisten tyrmäämistä liikenne­hankkeista sovittu kehysriihessä
19.4.2016 HS

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan hallitus on sopinut väyläinfrastruktuurin yhtiöittämisen selvittämisestä kehysriihessä.

HS:n haltuunsa saaman kehysriihen pöytäkirjaotteen tarkka kirjaus on seuraava: ”Päätetään, että liikenne- ja viestintäministerin johdolla valmistellaan esitys liikenneverkon kehittämiseksi liiketaloudellisesti. Esitys tulee laatia siten, että tarvittavat päätökset voidaan tehdä toiminnan käynnistämiseksi vuoden 2018 alussa”.

Perussuomalaiset jatkaa Bernerin menettelyn kummastelua: ”Hallituksen toimintatavoissa olisi petrattavaa”, sanoo puoluesihteeri Slunga-Poutsalo.


PS. On meillä hallitus, oikea SSS hallitus
8106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kommentti: Sipilän triosta tuli kriisihallitus – ”Vain kolme puoluetta ja jatkuvaa riitelyä”
19.4.2016 IltaSanomat


Juha Sipilän (kesk) hallituksen yhtenäisyys ja toimintakyky ovat romahtaneet vajaassa vuodessa, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutistuottaja Mika Koskinen.
Syyskuussa 2015 se tapahtui. Juha Sipilän (kesk) hallituksen sisäinen elämä alkoi käydä vaikeaksi. Mitä tapahtui? Pakolaisten vyöry Suomeen kiihtyi. Tulivat pakkolait. Perussuomalaisten kannatus romahti. Ilta-Sanomien tuore analyysi kuului: perussuomalaisten kannatuksen romahtaminen on myös Sipilän ongelma. Toiseksi suurimman hallituspuolueen kannatusongelmat johtivat nopeasti tilanteeseen, jossa hallitus joutui pakittamaan monissa perussuomalaisille tärkeissä asioissa, esimerkkinä eläkeläisten asumistuen leikkaus. Kokoomuksen kipuilu sote- ja maakuntahallintoväännössä oli kaataa koko hallituksen. Kesäkuussa aloittaneen perusporvarihallituksen kuherruskuukaudet olivat nopeasti ohi.

Moni kysyi, miten näin pääsi käymään? Eikö kolmen suhteellisen lähellä toisiaan olevan puolueen muodostaman hallituksen pitänyt olla toimiva vaihtoehto Jyrki Kataisen (kok) ja Alexander Stubbin (kok) kuuden, viiden ja lopulta neljän puolueen hallitusten jälkeen. Hallitusten, joiden toimintaa leimasivat jatkuva riitely, ideologiset erimielisyydet, päättämättömyys ja armoton sekoilu.

Huhtikuinen maanantai 18.4. on uusi merkkipaalu Sipilän hallituksen tuskaisella tiellä. Juuri kun hallitus oli jollain tavalla päässyt yli paikallisen sopimisen ja uusien sotelinjausten aiheuttamasta kriisistä, se ajatui julkiseen riitelyyn taksitoiminnan vapauttamisesta kilpailulle ja valtion liikenneinfran yhtiöittämisestä. Pelin henki on suunnilleen sama kuin syksyllä. Timo Soinin johtamat perussuomalaiset asettuivat neliraajajarrutukseen. Siinäkin taustalla vaikuttaa puolueen surkeat kannatusprosentit. Soini on puheissaan tuonut monta kertaan esiin sen, että taksiyrittäjät kuuluvat puolueen ydinkannattajakuntaan. Ei siis ihme, että puolue ei halua olla heikentämässä heidän asemaansa. Ei vaikka eteen ladottaisiin kaikki järkisyyt kilpailun vapauttamisen puolesta. Kannattaisi muistaa mitä tapahtui linja-autoliikenteessä.

Asetelma on suorastaan outo. Taksiliikenteessä pyörii valtavasti veronmaksajien rahaa, jota hallitus pyrkii säästämään monin keinoin. Se on esimerkiksi valinnut palvelujen tuottajien välisen kilpailun soteuudistuksen johtavaksi periaatteeksi ja sote sentään on täysin toisen kokoluokan kysymys kuin joku taksiliikenne.

Kipuilua on myös keskustassa. Maakuntien keskustaväki, joka edelleen edustaa puolueen enemmistöä, eivät cityliberaaleihin kuuluvien Sipilän, Anne Bernerin tai Olli Rehnin tavoin, katso hyvällä taksiliikenteen vapauttamista, koska he pelkäävät sen heikentävän haja-asutusalueiden taksipalveluja.

Oman lisänsä hallituskriisiin tuo tapa, jolla liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ajaa liikenneuudistusta. Sipilän tapaan toimitusjohtajamaisesti toimiva Berner unohti, että politiikassa kannattaisi aina varmistaa ensin omien joukkojen tuki. Hallitukset kun ei voi toimia kuin toimitusjohtaja. Päätökset on tehtävä yhdessä. Edes Sipilällä ei ole hallituksessa toimitusjohtajan valtuuksia, toisin kuin hän ehkä alussa luuli. Jos hallituksessa on toimitusjohtaja, niin heitä on ainakin kolme eivätkä he voi kävellä toistensa yli.

Vain kolme puoluetta ja jatkuvaa riitelyä. Viimeistään nyt nähdään, että hallituksen yhtenäisyys ei riipu pelkästään sen sisäisestä kokoonpanosta tai tavasta toimia. Suuri ongelma on myös siinä, että hallituspuolueet ovat sisäisesti hajalla. Sipilä, Rehn ja Berner ovat tähän asti saanet touhuta hallituksessa melko vapaasti. Nyt tilanne on muuttumassa. Puolueen enemmistön muodostama maakuntien keskustaväki ja eduskuntaryhmä napisevat entistä enemmän ja näkyvämmin hallituksen politiikasta. Kokoomuksessa oikeistolaita ja Stubbin persoonaan ja toimintatapaan kyllästyneet heittävät kapuloita rattaisiin. Perussuomalaiset näyttävät olevan sisäisesti melko yhtenäinen joukko, mutta ”hallituksen ainoana työväenpuolueena” puolue joutuu usein paineeseen, jota merkittävästi nostaa se, että pääoppositiopuolue Sdp on ottanut perussuomalaiset päämaalitaulukseen.

Millään tavalla liioittelematta voidaan sanoa, että hallituksen yhtenäisyys ja toimintakyky ovat romahtaneet vajaassa vuodessa. Jokainen arvaa, mitä siitä seuraa.

Äänestä

Persujen populismi uppoaa vain kaikkein hölmöimpiin.

Äänestä
  • Kertoo ylen plitiikan "asiantuntiamme" hheheheheeh.

    Äänestä

  • thh00i kirjoitti:

    Kertoo ylen plitiikan "asiantuntiamme" hheheheheeh.

    Plitiikasta en muista koskaan kuulleeni,mitä sitten lieneekin.

    Äänestä

Berner ja Kokoomuksessa vaikuttavat Nallen juoksupojat yhtiöittäisivät kaiken suomenkielisten omaisuuden.
Taksikuskit taistoon pakkoruotsia vastaan.
Poliisit vastustakaa virkaruotsi tutkintoa, matut on vapautettu!

Äänestä

Valtio on totaalisessa alennuksessa. Se ei johdu taksien kilpailuttamisesta, tai liikenneverkon olemisesta valtion hallinnassa.

Mutta täysin tyhjä hallitus leikkii aikaa yhteiskuntasopimuksesta mikä ei elvytä maatamme , toki rahaa kertyisi osakesalkuihin.

anne berner kuuluu niihin naisiin jotka mainitaan sanalla kana

Äänestä

Katso kyselytunti areenasta. Sampo Terho on paljon myöntyväisempi nyt.

Äänestä
  • Vai ostit talliisi .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaatananTunarit kirjoitti:

Anne Berner tarjosi persuille mahdollisuuden profiilin nostoon
19.4.2016 KymenSanomat

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ulostulo liikennekaaren uudistuksessa sai vipinää poliittiseen kenttään. Bernerin ehdottaman valtion liikenneverkkoyhtiön mukanaan tuomat edut ja haitat ovat vielä hämärän peitossa, mutta yksi hyötyjä on jo tiedossa: perussuomalaiset.

Perussuomalaisille Bernerin sooloilu tarjoaa erinomaisen tilaisuuden profiilin nostoon hallituksessa. Toistaiseksi puolueen oman politiikan näkyminen on jäänyt aika vähälle.

Sipilä HS:lle: Perussuomalaisten tyrmäämistä liikenne­hankkeista sovittu kehysriihessä
19.4.2016 HS

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan hallitus on sopinut väyläinfrastruktuurin yhtiöittämisen selvittämisestä kehysriihessä.

HS:n haltuunsa saaman kehysriihen pöytäkirjaotteen tarkka kirjaus on seuraava: ”Päätetään, että liikenne- ja viestintäministerin johdolla valmistellaan esitys liikenneverkon kehittämiseksi liiketaloudellisesti. Esitys tulee laatia siten, että tarvittavat päätökset voidaan tehdä toiminnan käynnistämiseksi vuoden 2018 alussa”.

Perussuomalaiset jatkaa Bernerin menettelyn kummastelua: ”Hallituksen toimintatavoissa olisi petrattavaa”, sanoo puoluesihteeri Slunga-Poutsalo.


PS. On meillä hallitus, oikea SSS hallitus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu