Pilanpäiten

MTV3 lähetti äsken ohjelman "pilanpäiten". Ohjelmassa humalaiset kaljaa juovat ja tupakoivat arkunkantajat sekoilivat (klo 17.07). Eivät meinanneet saada arkkua ruumisautoon. Kaikilla oli hauskaa ja naurua riitti. TÄMÄKÖ ON MTV:N KANTA VIIMEAIKOJEN TAPAHTUMIIN? Varmaan uskoitte, että uhrien omaisillakin oli hauskaa, kun osasitte lähettää asiasta näin hyvän pilan. Minua ei naurattanut.
9980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kullakin.

Se tosin on vähän kun iltalehden lukemista, kertoo paljon ihmisestä.

Äänestä
  • Uskoin katsovani hupiohjelmaa. Ei tullut mieleenkään, että TV:ssä lähetetään näinä aikoina vainajia häpäisevää ohjelmaa. Itsepähän valitsevat kantansa ja myös katselijansa.

    Äänestä

Näin myös tuon kohdan ja en voinut uskoo silmiäni. MTV3 jatkaa edelleen omaisien ja vainajien pilkkaamista. Kaiken huippu oli ku sunnuntaina näytettii Turhapuro-elokuva ja Hockey Nightin juontajat oli pukeutuneet suruvaatteide sijasta rienaavan oransseihin takkeihin!

Äänestä
  • Tässä olisi iltalehdelle tms. hyvä aihe lööpiksi.
    Toivoisin myös, että MTV3 johto kykenisi vastaamaan tähän, kun saavat naurunsa loppumaan.

    Äänestä

  • Itkekää pellet itsenne hengiltä!!!

    Äänestä

Tulisi aika kalliiksi vaihtaa kaikki ohjelmat sen takia, että ne saattavat aiheuttaa mielipahaa joillekkin ihmisille. Ja kyseinen ohjelma on Kanadalainen ja tehty muutama vuosi sitten, joten se tuskin liittyi mitenkään Tsunamiin.

Äänestä
  • Ettekö huomanneet se oli maikkarin ylimääräinen uutislähetys. Siinä tuotiin juuri jonkun Akin arkkua. Se oli jossain onnettomuudessa kuollu. Sen verran mä jyvälle pääsin kun sivu silmällä sitä seurasin.

    Äänestä

  • Eli mielestäsi on hyvän maun mukaista pelleillä ruumisarkuilla.

    Äänestä

  • Kallu kirjoitti:

    Eli mielestäsi on hyvän maun mukaista pelleillä ruumisarkuilla.

    Kyllä arkkua saa juovuksissa kantaa, mutta ruumisautoa ei saa ajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reijo kirjoitti:

MTV3 lähetti äsken ohjelman "pilanpäiten". Ohjelmassa humalaiset kaljaa juovat ja tupakoivat arkunkantajat sekoilivat (klo 17.07). Eivät meinanneet saada arkkua ruumisautoon. Kaikilla oli hauskaa ja naurua riitti. TÄMÄKÖ ON MTV:N KANTA VIIMEAIKOJEN TAPAHTUMIIN? Varmaan uskoitte, että uhrien omaisillakin oli hauskaa, kun osasitte lähettää asiasta näin hyvän pilan. Minua ei naurattanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu