On tullut aika alkaa huolehtia omista vanhemmista, antaa takaisin se minkä itse lapsena sai. Aika huolehtia siitä että ympäristö on esteetön ja turvallinen. Huolehtia siitä että apua ja palveluita on riittävästi saatavilla tarpeisin nähden. Aika auttaa pitämään yllä elämäniloa ja virikkeitä, sosiaalista verkostoa kun voimansa eivät siihen enää omatoimisesti riitä. Aika huolehtia siitä ett ihmisarvonsa säilyy ja heitä kohdellaan hyvin.
Olisi mielenkiinoista lukea miten teillä tämä elämänvaihe on mennyt, millaisiin ratkasuihin olette päätyneet. Itse olen vielä työelämässä ja vanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla aika kaukanakin. Miten sovittaa oma elämä heidän tarpeisiinsa unohtamatta kuitenkaan itseään.
"Kohtele minua hyvin silloin kun en enää muista nimeäni
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jällen
Sitten kun en ole enää tuottava yksilö
Kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä
Välittäkää minusta, antakaa rakkautta
Koskettakaa hellästi
kello hidastaa
eräänä päiänä se pysähtyy kokonaan
Mutta siihen on vielä aikaa
Antakaa minulle arvokas vanhuus."
Uusi rooli elämässsä
108
1108
Vastaukset
- muistoissa.ovat
Suurimmalta osalta lienevät vanhemmat jo kuolleet, teitä nuorempiakin täällä tosin on, joilla vielä elävät.
- siilimuori3
hmp.f kirjoitti:
Sitähän hän vissiin kysyi, että miten se hoitui?
Kiitos hmp.f, sitä juuri. Koen että täälä varmasti monelta on jo tuo vaihe takanapäin, joten olisi kiinnostavaa kuulla miten itse kukainenkin ratkaisi tuon elämänvaiheen.
- Psykoterapeutitar
Onneksi ovat jo delanneet! Oli aina etäinen suhde ns. vanhempiin, eivät "hoitaneet" lapsiaan. Olivat jääneet itse jotenkin lapsentasoisiksi.
Eivät kaikki ns. vanhemmat ole ansainneet hoitovelvoitettaan!- siilimuori3
Aivan. Me olemme äitini kanssa etenkin eläneet sekä tullet että tuiskut yhdessä, lapsuusajoistani lähtien joten meillä lienee läheisempi suhde sen johdosta kuin keskimäärin. Joten minä koen että se on minulle luonnollinen rooli ja tehtävä, ei velvollisuus. Mutta elämäntarinoita on monia ja siksi juuri aloituksen tein.
- Psykoterapeutitar
Niinpä, mutta velvollisuuteni tosin tein, kun mutsista jouduin huolta pitämään. Viimeiset kolme vuotta vietti dementialaitoksessa, mutta sitä ennen asui perheessäni.
- Lorenaa
Kommentoin aloitusta, "On tullut aika alkaa huolehtia omista vanhemmista, antaa takaisin se minkä itse lapsena sai".
Aika aikaa kutakin sano pässi kun päätä leikattiin! Ennen oli ennen, mutta nyt on nyt. Lainsäätäjät ovat laatineet lait, jotka säätävät vanhempien hoidon ja huollon yhteiskunnan vastuulle. Siispä yhteikunta on vastuullinen vanhempiemme hoidosta, huollosta. Jokainen voi miettiä - tai ottaa selvää missä nyt asiassa mennään. En siis odota lasteni hoitavan, huoltavan minua kun se aika koittaa.
Jo varhain kun 70v täyttää terveydenhuollon tädit saapuvat kartoittamaan, miten elämme, olemme ja miten toimeen tulemme nyt ja tulevaisuudessa. Siis täydellinen kuntokartoitus, tulevaisuutta silmällä pitäen. Tehdään jopa pienoinen testi kyselyineen miten nyt menee ja testillä ennakoidaan ovatko herrat Dementia ja Alzheimer tulossa vierailulle tulevaisuudessa. Hyvä sinänsä, kun näin toimitaan.
Tottakai lasten ja lähipiirin vierailut piristävät vanhenevaa mieltä. Uskallan sanoa, ei eläköityminen niin hauskaa ole, se vaatii omatoimisuutta 24t/vrk. Miten sen ajan käyttää, onkin tuhannen taalan kysymys. Helppoa ei ole henkolökohtainen siis omatoiminen tulevaisuuden kartoitus.
Miten sitten kun kumppani lähtee nuoren ah niin viehättävän daamin matkaan, sairastuu joskus tulee tot. On aika nauttia elämästä kun villoja vielä on käsillä, ei pidä elää sitku - mutku elämää. Yksinäisyys voi kohdata odottamattomalla tavalla.
Kun vielä järki pelaa, jalat kantavat, elämä pysyy kuosissa.
Hieman alakuloisesta krjoituksestani huolimatta, toivon sydämestäni seesteisiä, rikkautta, rakkautta täynnä olevia päiviä tästä eteenpäin jokaisell arvoo ja säätyyn katsomatta. - vaintyttölapsi
Psykoterapeutitar
Ei minunkaan vanhempani olisi ansainneet huolenpitoa, olivat varsinkin tyttölasta kohtaan törkeän ilkeitä ja välinpitämättömiä.
Huolehdin heistä silti kun opin lapsesta asti heitä palvelemaan. Jos nyt olisi sama tilanne antaisin olla, kokea saman surkeuden mitä itse lapsena jouduin kokemaan. - hyii-mikä-narsisti-olet
psykoterapeutitar,
OHOH,
olipas kylmä piittaamaton analyysi omista vanhemmistasi,
kammottavaa,
omat vanhempani olivat loppuun asti tärkeitä,
joka päivä poikkesin heitä kattomassa,
kun ajoin ohi työstä tullessani, tarkistin tarviiko he jotain ja yölläki menein apuun jos heillä oli joku hätä,
oma lapsuuteni ei ollu turvallinen,
sain kokea monenlaista vastoinkäymistä
ja muutaki jaksamattomuutta heidän taholtaan,
MUTTA
ikinä en olis vanhana heitä hyljänny oman onnensa nojaan, EN IKINÄ
, - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Niinpä, mutta velvollisuuteni tosin tein, kun mutsista jouduin huolta pitämään. Viimeiset kolme vuotta vietti dementialaitoksessa, mutta sitä ennen asui perheessäni.
Oletkos koksaan miettinyt sellaista että äitisikin oli vain vajavainen ihminen. Eikö ollut raskasta aua saman katon alla ja kuitenkin kantaa kaunaa?
- siilimuori3
Lorenaa kirjoitti:
Kommentoin aloitusta, "On tullut aika alkaa huolehtia omista vanhemmista, antaa takaisin se minkä itse lapsena sai".
Aika aikaa kutakin sano pässi kun päätä leikattiin! Ennen oli ennen, mutta nyt on nyt. Lainsäätäjät ovat laatineet lait, jotka säätävät vanhempien hoidon ja huollon yhteiskunnan vastuulle. Siispä yhteikunta on vastuullinen vanhempiemme hoidosta, huollosta. Jokainen voi miettiä - tai ottaa selvää missä nyt asiassa mennään. En siis odota lasteni hoitavan, huoltavan minua kun se aika koittaa.
Jo varhain kun 70v täyttää terveydenhuollon tädit saapuvat kartoittamaan, miten elämme, olemme ja miten toimeen tulemme nyt ja tulevaisuudessa. Siis täydellinen kuntokartoitus, tulevaisuutta silmällä pitäen. Tehdään jopa pienoinen testi kyselyineen miten nyt menee ja testillä ennakoidaan ovatko herrat Dementia ja Alzheimer tulossa vierailulle tulevaisuudessa. Hyvä sinänsä, kun näin toimitaan.
Tottakai lasten ja lähipiirin vierailut piristävät vanhenevaa mieltä. Uskallan sanoa, ei eläköityminen niin hauskaa ole, se vaatii omatoimisuutta 24t/vrk. Miten sen ajan käyttää, onkin tuhannen taalan kysymys. Helppoa ei ole henkolökohtainen siis omatoiminen tulevaisuuden kartoitus.
Miten sitten kun kumppani lähtee nuoren ah niin viehättävän daamin matkaan, sairastuu joskus tulee tot. On aika nauttia elämästä kun villoja vielä on käsillä, ei pidä elää sitku - mutku elämää. Yksinäisyys voi kohdata odottamattomalla tavalla.
Kun vielä järki pelaa, jalat kantavat, elämä pysyy kuosissa.
Hieman alakuloisesta krjoituksestani huolimatta, toivon sydämestäni seesteisiä, rikkautta, rakkautta täynnä olevia päiviä tästä eteenpäin jokaisell arvoo ja säätyyn katsomatta.Mikä laki säätää vanehmpien hoidon yhteiskunnan vastuulle? Ja koko ajan ollaan menossa siihen suuntaan että yhteikunta pesee kätensä vanhusten hoidosta ja entistä enemmän jää omaisille. Yksityisiä palveluiden tuottajia nousee kuin sieniä sateella ja niissä hoito ei ole ilmaista.
- Psykoterapeutitar
siilimuori3 kirjoitti:
Oletkos koksaan miettinyt sellaista että äitisikin oli vain vajavainen ihminen. Eikö ollut raskasta aua saman katon alla ja kuitenkin kantaa kaunaa?
Itseasiassa en edes miettinyt, että ylipäänsä oli ihminen, kun en häntä koskaan ihmisenä tuntenut. Oli ikuinen yksin pärjäämätön hullu, eikä hoitava "äiti" koskaan. Toki mielisairaalassa joitakin jaksoja vietti, mutta silloinkin kotiutettiin heti, kun vaan vähänkin siltä näytti ja joskus joutui samantien takaisin lähettämään, kun ei ollut tarpeeksi lääkitty. Muodikkaalla taideterapialla kroonista mielisairasta yrittivät parantaa ym. "kevyemmillä" hoidoilla.
Enkä kantanut hänelle kaunaa, en ennen, enkä silloin, enkä jälkeenkään päin, kun eihän hullu hulluudelleen mitään voi ja se systeemi nyt vaan meni niin. Kyllä sitten helpotti, kun hänet dementiaosaston ovesta sisään tyrkkäsin! - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Itseasiassa en edes miettinyt, että ylipäänsä oli ihminen, kun en häntä koskaan ihmisenä tuntenut. Oli ikuinen yksin pärjäämätön hullu, eikä hoitava "äiti" koskaan. Toki mielisairaalassa joitakin jaksoja vietti, mutta silloinkin kotiutettiin heti, kun vaan vähänkin siltä näytti ja joskus joutui samantien takaisin lähettämään, kun ei ollut tarpeeksi lääkitty. Muodikkaalla taideterapialla kroonista mielisairasta yrittivät parantaa ym. "kevyemmillä" hoidoilla.
Enkä kantanut hänelle kaunaa, en ennen, enkä silloin, enkä jälkeenkään päin, kun eihän hullu hulluudelleen mitään voi ja se systeemi nyt vaan meni niin. Kyllä sitten helpotti, kun hänet dementiaosaston ovesta sisään tyrkkäsin!Onko tullut koskaan mieleesi että äidilläsi olisi voinut olla toisenlainen elämä muualla kuin sinun luonasi?
- Psykoterapeutitar
Luuletko, ettei sitä kokeiltu, mutta tuotapikaa naapurit soittelivat, että häiritsee kiljumisellaan ja kämppä haisee, kun ei ollut oman kotinsa siivoojaksi.
Eivät hänen kanssaan pärjänneet päiväpaikankaan työntekijät, vaan ilmoittivat, etteivät voi häntä sinne ottaa, kun sitoi yhden työntekijän koko ajaksi.
Hänen hoidossaan ei lempeys tepsinyt. "On sen verran kova luu!" ; sanoivat poliisitkin häntä kiinni ottaessaan, kun pakolla piti hoitoon kuskata. - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Luuletko, ettei sitä kokeiltu, mutta tuotapikaa naapurit soittelivat, että häiritsee kiljumisellaan ja kämppä haisee, kun ei ollut oman kotinsa siivoojaksi.
Eivät hänen kanssaan pärjänneet päiväpaikankaan työntekijät, vaan ilmoittivat, etteivät voi häntä sinne ottaa, kun sitoi yhden työntekijän koko ajaksi.
Hänen hoidossaan ei lempeys tepsinyt. "On sen verran kova luu!" ; sanoivat poliisitkin häntä kiinni ottaessaan, kun pakolla piti hoitoon kuskata.Oliko siis äitisi hoitopaikka aina väärä? Oikeassa hoitopaikassa oikein hoidettuna olisi voinut olla levollisempi elämä. Vai? Sinä joka et edes ihmisen päitnyt pärjäsit hyvin vai?
- Psykoterapeutitar
En tietenkään "pärjännyt", mutta laitoshoitoa oli jo vähennetty ja kotiutettiin hoitojaksoilta mahdollisimman nopeasti. Ihminen, joka ei osaa asioitaan hoitaa, ei ole sairaudentuntoinen, eikä ota lääkkeitään, eikä taudin taas vallatessa mielen, ymmärrä tilaansa ja ahdistuu ole "kotona" hoidettava.
Muutama viime vuosi laitoksessa oli hänellekin hermolepoa, kun hoito oli kaikinpuolin kokonaisvaltaista. Lääkkeet ja ruoka annettiin säännöllisesti, puhtaudesta huolehdittiin ja työntekijä oli aina paikalla ja ovi lukossa. Hänellä oli ehkä ensimmäistä kertaa elämässään turvallinen olo. Ei kaikista vaan ole oman elämänsä eläjiksi. Hänen paikkansa olisi ollut suljetulla koko elämänsä. Olisi ollut helpompaa monella ihmisellä, jotka jouduimme hänen väkivaltansa kohteeksi. Mutta kun sitä "avohoitoa" suositaan!
Jos olet siinä onnekkaassa tilanteessa, että sun apua otetaan vastaan, niin nauti siitä. On niin tuskastuttavaa ja turhauttavaa kun toinen tarvii apua, mutta kieltää kaiken. Niin oli meillä äidin kanssa. Tilanne meni niin pahaksi, että viranomaisten piti sanella, että nyt tehdään näin jos haluat asua kotona.
Mikä tuo uutta tuskaa, on taistelu viranomaisten kanssa, koska kun ensin sanelevat mitä tehdään, he ovat todella nopeat vetämään näppejään pois pelistä, jolloin voi olla ettet saa enää mitään aikaiseksi.
Silleen tuo on raskas duuni, että itse haluaisi saada kestävän ratkaisun asiaan, että elämä soljuisi kaikille mukavasti. Ei sitä aina saa, valitettavasti ainut lopullinen ratkaisu on kuolema. Pardon me, kun sen näin kuivakkaasti sanon. Meidän kohdalla se oli totuus.
Tasapaino oman jaksamisen ja toisten tarpeiden välillä on joskus kuin narulla kävely. Onneksi ihmisen mieli on sellainen, että se kestää todella paljonkin enemmän kuin sitä alkuun kuvittelee. Itsensä kannattaa pistää äärirajoille, olen sitä mieltä. Kummasti sitä vaan saa enemmän, mitä enemmän ittensä likoon laittaa. Avain kaikkeen jaksamiseen on siinä, että tekee asioita oikeista syistä. Ilosta ja rakkaudesta, ei velvollisuudesta. Jos rupeaa laskemaan kaikki kilometrit ja tunnit, niin mieli vaan happanee.
Samalla on hyvä myös muistaa, että kaunein lahja minkä itse voit antaa kaikille sun läheisillesi, on se, että pidät huolta itsestäsi. Koska, jos sun terveys ja hyvinvointi pettää, se vaikuttaa kaikkiin sun ympärilläsi. Tämä on asia jonka yleensä huomaa ja muistaa vasta siinä vaiheessa, kun se hyvinvointi pettää. Siihen saakka se on itsestäänselvyys.
Voimia!- Psykoterapeutitar
Niinpä! Oli se sellainen koitos, että välillä mutsin lekurikäynnillä lekuri kirjoitti sairaslomaa minulle!
- Hertzlig
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Niinpä! Oli se sellainen koitos, että välillä mutsin lekurikäynnillä lekuri kirjoitti sairaslomaa minulle!
Mitä mietit saikku lapun saadessasi. Kumpi teistä sinä vai äitisi oli enempi hoidon tarpeessa.....sinäkö?.
Hertzlig kirjoitti:
Mitä mietit saikku lapun saadessasi. Kumpi teistä sinä vai äitisi oli enempi hoidon tarpeessa.....sinäkö?.
Hertzlig, joskus hoidettava voi olla siinä tilanteessa ettei hän tajua itse olevansa sairas. Jolloin hän ei omasta mielestään tarvitse hoitoakaan. Minkäänlaista empatiaa hän ei osaa tuntea siitä, miten vaikeaksi elämä menee myös hänen ympärillään. Se on hankala paikka - kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan.
Meillä meni niin, että toinen sisareni romahti totaalisesti äidin sairastumisen myötä. Että pikkasen kylmältä tuntuu sinunkin suhtautumisesi.- asko775s
hmp.f kirjoitti:
Hertzlig, joskus hoidettava voi olla siinä tilanteessa ettei hän tajua itse olevansa sairas. Jolloin hän ei omasta mielestään tarvitse hoitoakaan. Minkäänlaista empatiaa hän ei osaa tuntea siitä, miten vaikeaksi elämä menee myös hänen ympärillään. Se on hankala paikka - kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan.
Meillä meni niin, että toinen sisareni romahti totaalisesti äidin sairastumisen myötä. Että pikkasen kylmältä tuntuu sinunkin suhtautumisesi.Vanhempi voi olla myös niin ilkeä ja paha että häntä vaikea haluta hoitaa.
Tällaistakin on. - Psykoterapeutitar
Niinpä, mutta lekuri kirjoitti minulle sairaslomaa uupumisen takia. Mutsini ei koskaan ollut helppo ihminen, eikä helppo hoidettava. Aikoinaan vanhempani erosivatkin mutsin mielisairauden takia. Mielisairaus teki hänestä ajoittain hyvinkin agressiivisen ja väkivaltaisen, joita pahensivat vielä sairaudentunnottomuus ja myöhemmin lisäksi dementia.
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Niinpä, mutta lekuri kirjoitti minulle sairaslomaa uupumisen takia. Mutsini ei koskaan ollut helppo ihminen, eikä helppo hoidettava. Aikoinaan vanhempani erosivatkin mutsin mielisairauden takia. Mielisairaus teki hänestä ajoittain hyvinkin agressiivisen ja väkivaltaisen, joita pahensivat vielä sairaudentunnottomuus ja myöhemmin lisäksi dementia.
Samantapaista meillä, menetimme äidin skitsofrenialle jo vuosia ennen hänen kuolemaa.
Kun kaikki oli ohi, ja kämppäkin siivottu ja myyty, olin hänelle niin vihainen. Vaikka hän ei sairaudelleen mitään voinut, halusin vaan irti ja eroon koko ihmisestä. Vasta nyt, vuosi sen jälkeen, olen alkanut löytää uudestaan sitä itse ihmistä ja persoonaa joka oli tavallaan sen sairauden vankina.
Mielisairaudet ovat melkein yhtä paljon omaisten sairauksia kuin potilaankin.- akustti
hmp.f kirjoitti:
Samantapaista meillä, menetimme äidin skitsofrenialle jo vuosia ennen hänen kuolemaa.
Kun kaikki oli ohi, ja kämppäkin siivottu ja myyty, olin hänelle niin vihainen. Vaikka hän ei sairaudelleen mitään voinut, halusin vaan irti ja eroon koko ihmisestä. Vasta nyt, vuosi sen jälkeen, olen alkanut löytää uudestaan sitä itse ihmistä ja persoonaa joka oli tavallaan sen sairauden vankina.
Mielisairaudet ovat melkein yhtä paljon omaisten sairauksia kuin potilaankin.Minulla sellainen ajatus ett kun oma äiti alkanut dementian tullen olla vihainen ja ilkeä minulle, ajattelen et se on hänen pohjimmainen luonteensa, se nousee sieltä suodattimen väistyessä. osaa peittää ulkopuolisilta alkaneen muistisairauden ja dementian ja ulkopuoliset ei heti huomaa, et siitä kyse, kun minusta puhuu pahaa, jota en koskaan ole hänelle tehnyt.
akustti kirjoitti:
Minulla sellainen ajatus ett kun oma äiti alkanut dementian tullen olla vihainen ja ilkeä minulle, ajattelen et se on hänen pohjimmainen luonteensa, se nousee sieltä suodattimen väistyessä. osaa peittää ulkopuolisilta alkaneen muistisairauden ja dementian ja ulkopuoliset ei heti huomaa, et siitä kyse, kun minusta puhuu pahaa, jota en koskaan ole hänelle tehnyt.
Näiden juttujen kanssa voi olla hyvinkin vaikeaa elää. Joskus on ihan hukassa suunnan ja vauhdin kanssa. Huomasin, että sitten kun löytää sen oman lähestymistapansa sairauteen ja sairastavaan, on itellään paljon helpompaa. Homma alkaa rullaamaan ikään kuin omalla painollaan.
Siinä on suuri ero, ajatteletko että äitisi on ilkeä, vai ajatteletko että dementia tekee hänestä ilkeän. Mega-ero sekä sinun kannalta, että äitisi kannalta.
Ite ajattelin että äiti oli hankala teini-ikäinen, jonka piti saada välillä tehdä virheitä ja välillä taas tarvitsi minut pitämään hänet tukevasti kaidalla polulla :) Kun siihen suhtautumiseen pääsin, oli kuin rauha olisi laskeutunut.hmp.f kirjoitti:
Näiden juttujen kanssa voi olla hyvinkin vaikeaa elää. Joskus on ihan hukassa suunnan ja vauhdin kanssa. Huomasin, että sitten kun löytää sen oman lähestymistapansa sairauteen ja sairastavaan, on itellään paljon helpompaa. Homma alkaa rullaamaan ikään kuin omalla painollaan.
Siinä on suuri ero, ajatteletko että äitisi on ilkeä, vai ajatteletko että dementia tekee hänestä ilkeän. Mega-ero sekä sinun kannalta, että äitisi kannalta.
Ite ajattelin että äiti oli hankala teini-ikäinen, jonka piti saada välillä tehdä virheitä ja välillä taas tarvitsi minut pitämään hänet tukevasti kaidalla polulla :) Kun siihen suhtautumiseen pääsin, oli kuin rauha olisi laskeutunut.Siis.. tarkennus. Skitsofrenia teki äidistä hankalan teinin. Siellä sen takana kuitenkin äitini oli, vaikka se sairaus otti aina vaan enemmän valtaa.
- siilimuori3
Mun vanhemmat ovat olleet aika hyväkuntoisia, ts pärjänneet omillaan. Nt kuitenkin alkaa näyttää siltä että esim asuminen nykyisessä asunnossa ei tule enää kyseeseen. On vienyt aikaa saada heidät kypsymään ajatukseen että olisi aika vaihtaa esteettömämpään asumismuotoon, se ei ole ollut heille vaikea hyväksyä. Meidän apumme heille tulee luontaisesti sitten, siitä eivät tee he numeroa, emmekä me lapset. Ja rahalla saa mitä me emme jaksa, olemme apuna järjestelyissä ja palveluiden tuottajien valinnassa.
- siilimuori3
asko775s kirjoitti:
Vanhempi voi olla myös niin ilkeä ja paha että häntä vaikea haluta hoitaa.
Tällaistakin on.Aivan. Vaatii kuitenkin suurta sydäntä olla hylkäämättä kokonaan. Voihan olla järjestämässä hoitoaan ilman että itse täytyy kohdata.Jos on lapsena kovin traumatisoitu. oisko aihetta halea ammattiapua?Ihan itsensä vuoksi
- siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Niinpä! Oli se sellainen koitos, että välillä mutsin lekurikäynnillä lekuri kirjoitti sairaslomaa minulle!
Miten se sairasloma järjestettiin? Käytitk äitiäs tekosyynä saadaksesi saikkua?
- Psykoterapeutitar
siilimuori3 kirjoitti:
Miten se sairasloma järjestettiin? Käytitk äitiäs tekosyynä saadaksesi saikkua?
Se on sellainen A4 lomake, johon se lekuri kirjoittaa ne omat juttunsa ja koodinsa, joiden perusteella sitä sairaslomaa sitten saa. En niitä sen kummemmin ole koskaan seurannut. Toimitin vaan paprun duuniin.
Lekuri ne käynnit ihan itse mutsille määräs ja saattajan ominaisuudessa jouduin niihin mukaan. - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Se on sellainen A4 lomake, johon se lekuri kirjoittaa ne omat juttunsa ja koodinsa, joiden perusteella sitä sairaslomaa sitten saa. En niitä sen kummemmin ole koskaan seurannut. Toimitin vaan paprun duuniin.
Lekuri ne käynnit ihan itse mutsille määräs ja saattajan ominaisuudessa jouduin niihin mukaan.Ai niinkö et olit työssäkäyvä omaishoitaja. Kukas äitiäs hoti päivisin kun sinä olit töissä. Vai ihan yksikseenkö pärjäsi?
- Psykoterapeutitar
En todellakaan ollut mikään "omaishoitaja" ja itsekseen "pärjäs", kun kerran kotonaan asui. Laitokseen meni, kun ei yksinolo enää onnistunut.
Jos olisin omaishoidon tukea saanut, niin se on niin pieni, että sillä ei elä, enkä ollut voittanut lotossakaan, että olisin kotiin voinut jäädä.
Minulla oli oma elämäni ja hänellä omansa! En ollut hänen "hoitajansa"! - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
En todellakaan ollut mikään "omaishoitaja" ja itsekseen "pärjäs", kun kerran kotonaan asui. Laitokseen meni, kun ei yksinolo enää onnistunut.
Jos olisin omaishoidon tukea saanut, niin se on niin pieni, että sillä ei elä, enkä ollut voittanut lotossakaan, että olisin kotiin voinut jäädä.
Minulla oli oma elämäni ja hänellä omansa! En ollut hänen "hoitajansa"!Ja kuitenkin sait hänen vuokseen saikkua?
siilimuori3 kirjoitti:
Ja kuitenkin sait hänen vuokseen saikkua?
Mitä ihmeen syyllistämistä tämä siilimuori täällä harrastaa? Mun mielestä, jos joku on jo silleen romahtanut, ettei enää jaksa ja joutuu hakemaan siitä sairauslomaa, niin hän on jo tavallaan lyöty. Tarviiko sellaista lyödä lisää?
- siilimuori3
hmp.f kirjoitti:
Mitä ihmeen syyllistämistä tämä siilimuori täällä harrastaa? Mun mielestä, jos joku on jo silleen romahtanut, ettei enää jaksa ja joutuu hakemaan siitä sairauslomaa, niin hän on jo tavallaan lyöty. Tarviiko sellaista lyödä lisää?
Aijaa, näinkö näet.
Minä omasta mielestäni esitin tarkentavan kysymyksen. En ole vastuussa siitä mitä itse meille kullekin sieltä mielen syövereistä pinnalle nousee aihetta käsiteltäessä.
Minua kiinnosti lähinnä se kun hän sanoi tuossa ettei ollut hänen hoitajansa, molemmilla oma elämä. Eli siis saikun syy oli joku muu kuin äitinsä hoitorasitus. - siilimuori3
siilimuori3 kirjoitti:
Aijaa, näinkö näet.
Minä omasta mielestäni esitin tarkentavan kysymyksen. En ole vastuussa siitä mitä itse meille kullekin sieltä mielen syövereistä pinnalle nousee aihetta käsiteltäessä.
Minua kiinnosti lähinnä se kun hän sanoi tuossa ettei ollut hänen hoitajansa, molemmilla oma elämä. Eli siis saikun syy oli joku muu kuin äitinsä hoitorasitus.Joten ää syyttä syyllistä minua :D.
siilimuori3 kirjoitti:
Aijaa, näinkö näet.
Minä omasta mielestäni esitin tarkentavan kysymyksen. En ole vastuussa siitä mitä itse meille kullekin sieltä mielen syövereistä pinnalle nousee aihetta käsiteltäessä.
Minua kiinnosti lähinnä se kun hän sanoi tuossa ettei ollut hänen hoitajansa, molemmilla oma elämä. Eli siis saikun syy oli joku muu kuin äitinsä hoitorasitus."Käytitk äitiäs TEKOsyynä saadaksesi saikkua?" Kirjoitti siilimuori. Paitsi että tarkensi kysymystä, tarkensiko se samalla sun suhtautumista?
Eihän täällä kirjoittaja ole vastuussa, ei :/- Psykoterapeutitar
siilimuori3 kirjoitti:
Ja kuitenkin sait hänen vuokseen saikkua?
Se on "smuorinkin" vaikea ymmärtää, millaista on olla vaikeasti mielisairaan "omainen". Toki hänen hoitonsa olisi kuulunut jollekin muulle ja asumisensa suljetulle, mutta hänen katsottiin kuitenkin "avohoidossa" pärjäävän, vaikka ei oikeasti pärjännyt, eikä kyennyt ottamaan elämästään ja teoistaan vastuuta.
Jos sain sairaslomaa hänen kanssaan asumisesta, niin tottakai otin tarjouksen vastaan, vai kadulleko hänet olisi pitänyt pistää ja itse olisin käynyt töissä ilman sairaslomia?
Sinulla on hyvä logiikka ja kirjoitustaito! Ei ne suuret sanat suuta halkase! - Siilimuori3
hmp.f kirjoitti:
"Käytitk äitiäs TEKOsyynä saadaksesi saikkua?" Kirjoitti siilimuori. Paitsi että tarkensi kysymystä, tarkensiko se samalla sun suhtautumista?
Eihän täällä kirjoittaja ole vastuussa, ei :/Ei suhtautumista vaan sitä et saako äitiinsä uupunut lapsi sairaslomaa ilman että on äitinsä hoitaja? Se kiinnostaa nnosti. Miksi haluat väen vängällä vääntää siitä ilkeän?
Siilimuori3 kirjoitti:
Ei suhtautumista vaan sitä et saako äitiinsä uupunut lapsi sairaslomaa ilman että on äitinsä hoitaja? Se kiinnostaa nnosti. Miksi haluat väen vängällä vääntää siitä ilkeän?
Häh, minunko syy se oli että sen teko-sanan sinne kirjoitit? Jos se lipsahti sinne vahingossa, niin eihän siinä sitten mitään. Hyvä että sun aikomus oli hyvä ja pelkästä mielenkiinnosta :) Mulle ei sellaista kuvaa äkkinäisesti syntynyt, mutta olen pelkästään iloinen jos tulkitsin väärin.
- Psykoterapeutitar
Se on niin mainio toi "smuori"! "Hoitaja on hoitaja vasta kun on hoitaja!" Onko hienoista putkiaivomaisuutta havaittavissa?
Kateellinen slomista tai tkeläkkeistä! - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Se on niin mainio toi "smuori"! "Hoitaja on hoitaja vasta kun on hoitaja!" Onko hienoista putkiaivomaisuutta havaittavissa?
Kateellinen slomista tai tkeläkkeistä!Sovitaas kuule näin ;). Katteeline han mie siullekin
- Psykoterapeutitar
No, sitä minäkin :)
- siilimuori3
hmp.f kirjoitti:
Häh, minunko syy se oli että sen teko-sanan sinne kirjoitit? Jos se lipsahti sinne vahingossa, niin eihän siinä sitten mitään. Hyvä että sun aikomus oli hyvä ja pelkästä mielenkiinnosta :) Mulle ei sellaista kuvaa äkkinäisesti syntynyt, mutta olen pelkästään iloinen jos tulkitsin väärin.
Se oli aito kysymys. Jotkuthan koittaat saada saikkua vaikka millä iliveellä :)
siilimuori3 kirjoitti:
Se oli aito kysymys. Jotkuthan koittaat saada saikkua vaikka millä iliveellä :)
En ole nähnyt että kellään olisi ollut helppoa saada burnout-saikkua, tai työkyvyttömyyseläkkettä. Saati että kukaan kauheen paljon haluaisi niitä kumpaakaan vaikka olisi tarvettakin. Mä en ainakaan niillä liksoilla pärjäisi, en ymmärrä kuka pärjää.
Psykoterapeutitar kertoi että hänen äidillänsä oli jonkinlainen mielen sairaus. Onko sulla siilimuori mitään henk.kohtaista kokemusta niistä? Millaista se on kun läheinen sairastuu henkisesti? Se on helvettiä.- eppu2
hmp.f kirjoitti:
En ole nähnyt että kellään olisi ollut helppoa saada burnout-saikkua, tai työkyvyttömyyseläkkettä. Saati että kukaan kauheen paljon haluaisi niitä kumpaakaan vaikka olisi tarvettakin. Mä en ainakaan niillä liksoilla pärjäisi, en ymmärrä kuka pärjää.
Psykoterapeutitar kertoi että hänen äidillänsä oli jonkinlainen mielen sairaus. Onko sulla siilimuori mitään henk.kohtaista kokemusta niistä? Millaista se on kun läheinen sairastuu henkisesti? Se on helvettiä.Nykyään, kun laitospaikkoja on ajettu rutkasti alas ja avohoitoon ei ole resursseja laitettu, niin kuin suunniteltiin, monet potilaat päätyivät omaisten kontolle.
Mielenterveysongelmainen, kun toimii ei normaalilla tavalla, ilman, että puheella voidaan saavuttaa hänen maailmaansa, saattaa saada läheisensä uuvuksiin.
Sairaan maailma on hänen totuutensa, jolla hän saattaa sekoittaa omat asiansa ja läheistenkin.
On tilanteita, että läheiset ovatkin niitä, jotka ensisijaisesti tarvitsevat apua. Esim. juuri lepoa sairaasta omaisesta. - siilimuori3
hmp.f kirjoitti:
En ole nähnyt että kellään olisi ollut helppoa saada burnout-saikkua, tai työkyvyttömyyseläkkettä. Saati että kukaan kauheen paljon haluaisi niitä kumpaakaan vaikka olisi tarvettakin. Mä en ainakaan niillä liksoilla pärjäisi, en ymmärrä kuka pärjää.
Psykoterapeutitar kertoi että hänen äidillänsä oli jonkinlainen mielen sairaus. Onko sulla siilimuori mitään henk.kohtaista kokemusta niistä? Millaista se on kun läheinen sairastuu henkisesti? Se on helvettiä.Eläpä poikkea aiheesta.
Sen takia ei saa saikkua että sukulainen sairastuu henkisesti tai fyysisesti. Siitä ainakin minun kommenteissani oli kyse. Kiinnosti tietää et saiko hän. Burn out saikkua ei saa ainoastaan burn out diagnoosilla vaan siinä pitää olla rinnalla joku masis-diagnoosi.
Läheisteni asioista en halua täällä avautua. Tossaalta eiköhän jokaisella mesitä ole tiesossa joku mieletään sairastunut, toisilla se on helvetimpää kuin toisilla. - siilimuori3
eppu2 kirjoitti:
Nykyään, kun laitospaikkoja on ajettu rutkasti alas ja avohoitoon ei ole resursseja laitettu, niin kuin suunniteltiin, monet potilaat päätyivät omaisten kontolle.
Mielenterveysongelmainen, kun toimii ei normaalilla tavalla, ilman, että puheella voidaan saavuttaa hänen maailmaansa, saattaa saada läheisensä uuvuksiin.
Sairaan maailma on hänen totuutensa, jolla hän saattaa sekoittaa omat asiansa ja läheistenkin.
On tilanteita, että läheiset ovatkin niitä, jotka ensisijaisesti tarvitsevat apua. Esim. juuri lepoa sairaasta omaisesta.Miten ottaisit lepoa sellaisesta omaisesta joka ei kuulu minkään valvonnan tai hoidon piiriin. On ns "avopotilas"?
- eppu2
siilimuori3 kirjoitti:
Miten ottaisit lepoa sellaisesta omaisesta joka ei kuulu minkään valvonnan tai hoidon piiriin. On ns "avopotilas"?
Keinot ovat vähäiset.
Joillakin on onni saada välillä intervallipaikalle.
Usein vain käy niin, että potilaan tilanne menee niin pahaksi, että joudutaan päivystyksen kautta tarkkailuun ja sitä kautta pakkohoitoon.
Hoitohenkilökunnan pitäisi nähdä se, milloin on vaarana, että omainenkin sairastuu.
Minä en näe siinä mitään väärää, jos lääkäri on kirjoittanut sairaslomaa psykoterapeutittarelle, päin vastoin, sehän on kaukonäköistä toimintaa.
Kysymykset eivät ole yksiselitteisiä, paljon riippuu lääkäristä ja hänen näkemyksestään.
Paljon on kiinni myös siitä nykyään, kuinka tomerasti jaksaa asiaansa ajaa. - Psykoterapeutitar
"Saada saikkua!" Kroonista mielisairautta useamman vuosikymmenen sairastanut ja useamman kerran pakkohoitoon mielisairaalaan toimitettu on kyllä vahvasti sairaanhoidon piirissä, mistä hänelle lekuriajat annettiin "tilan tarkkailua varten" ja jouduin hänet sinne saattamaan, kun ei muuten mennyt.
Että oli kyllä lekurilla tieto tilanteestamme ja sen pohjalta hän minulle sairaslomaa tarvittaessa kirjoitti ihan itse oma-alotteisesti ja oman näkemyksensä mukaan.
Ei ollut mikään ihmeellinen juttu! Ihmiset on erilailla sairaita ja kukin toimii tilanteen mukaan, huvitti tai ei. Hullunkin kanssa voi joutua elämään, jos ei kantti kestä kadulle kipata. Sairaus, kun sairaus! Kulloisenkin tilanteen mukaan voi toimia!
Toiset ovat vanhempia lapsilleen ja joskus lapset joutuvat olemaan vanhempia vanhemmilleen jo hyvinkin nuoresta, kuten me jouduimme. - siilimuori3
Psykoterapeutitar kirjoitti:
"Saada saikkua!" Kroonista mielisairautta useamman vuosikymmenen sairastanut ja useamman kerran pakkohoitoon mielisairaalaan toimitettu on kyllä vahvasti sairaanhoidon piirissä, mistä hänelle lekuriajat annettiin "tilan tarkkailua varten" ja jouduin hänet sinne saattamaan, kun ei muuten mennyt.
Että oli kyllä lekurilla tieto tilanteestamme ja sen pohjalta hän minulle sairaslomaa tarvittaessa kirjoitti ihan itse oma-alotteisesti ja oman näkemyksensä mukaan.
Ei ollut mikään ihmeellinen juttu! Ihmiset on erilailla sairaita ja kukin toimii tilanteen mukaan, huvitti tai ei. Hullunkin kanssa voi joutua elämään, jos ei kantti kestä kadulle kipata. Sairaus, kun sairaus! Kulloisenkin tilanteen mukaan voi toimia!
Toiset ovat vanhempia lapsilleen ja joskus lapset joutuvat olemaan vanhempia vanhemmilleen jo hyvinkin nuoresta, kuten me jouduimme.Meillä päin e saa saikkua sukulaisen sairauden perusteella, pitää ottaa ommoo lommoo jos ei jaksa tai sitte hankkia itelle joku diagnoosi. Sen takia kiinnosti et saitko.
- siiimuori3
eppu2 kirjoitti:
Keinot ovat vähäiset.
Joillakin on onni saada välillä intervallipaikalle.
Usein vain käy niin, että potilaan tilanne menee niin pahaksi, että joudutaan päivystyksen kautta tarkkailuun ja sitä kautta pakkohoitoon.
Hoitohenkilökunnan pitäisi nähdä se, milloin on vaarana, että omainenkin sairastuu.
Minä en näe siinä mitään väärää, jos lääkäri on kirjoittanut sairaslomaa psykoterapeutittarelle, päin vastoin, sehän on kaukonäköistä toimintaa.
Kysymykset eivät ole yksiselitteisiä, paljon riippuu lääkäristä ja hänen näkemyksestään.
Paljon on kiinni myös siitä nykyään, kuinka tomerasti jaksaa asiaansa ajaa."Minä en näe siinä mitään väärää, jos lääkäri on kirjoittanut sairaslomaa psykoterapeutittarelle, päin vastoin, sehän on kaukonäköistä toimintaa."
Oikea tai väärä, minua ei se kiinnosta. Kiinnosti vin e että saiko saikkua sululaisen sairauden perusteella, meil päi ei saa. - siilimuori3
eppu2 kirjoitti:
Keinot ovat vähäiset.
Joillakin on onni saada välillä intervallipaikalle.
Usein vain käy niin, että potilaan tilanne menee niin pahaksi, että joudutaan päivystyksen kautta tarkkailuun ja sitä kautta pakkohoitoon.
Hoitohenkilökunnan pitäisi nähdä se, milloin on vaarana, että omainenkin sairastuu.
Minä en näe siinä mitään väärää, jos lääkäri on kirjoittanut sairaslomaa psykoterapeutittarelle, päin vastoin, sehän on kaukonäköistä toimintaa.
Kysymykset eivät ole yksiselitteisiä, paljon riippuu lääkäristä ja hänen näkemyksestään.
Paljon on kiinni myös siitä nykyään, kuinka tomerasti jaksaa asiaansa ajaa.Ja intervallipaikalle ei saa jos ei hoida tai ole omaishoitaja.
- Psykoterapeutitar
Se on kaupunkilaiset erittäin ja maalaiset erittäin ;)
siilimuori3 kirjoitti:
Eläpä poikkea aiheesta.
Sen takia ei saa saikkua että sukulainen sairastuu henkisesti tai fyysisesti. Siitä ainakin minun kommenteissani oli kyse. Kiinnosti tietää et saiko hän. Burn out saikkua ei saa ainoastaan burn out diagnoosilla vaan siinä pitää olla rinnalla joku masis-diagnoosi.
Läheisteni asioista en halua täällä avautua. Tossaalta eiköhän jokaisella mesitä ole tiesossa joku mieletään sairastunut, toisilla se on helvetimpää kuin toisilla.Millä tavalla poikkesin aiheesta?
Olen sun kanssa samaa mieltä, että siksi ei saa saikkua, kun joku on muu on sairastunut. Mutta, jos elämäntilanne on raastava ja vie kyvyn toimia (ja nukkua), silloin saa sairauslomaa mikäli se katsotaan olevan tarpeen. Riippuen myös työtehtävästä, joistakin töistä pääsee nopeammin kotiin toipumaan.
Niin kuin itsekin totesit, ei sitä helpolla saa.
Totesit myös, että toisilla on helvetillisempää kuin toisilla. Se on just niin. Toiset elää sellaista helvettiä, että muiden on vaikeaa edes tajuta sen koko raadollisuuden. Ja vaikka mä esim. kertoisin sulle kaikista ne kamaluuksista jotka oma skitsofreeninen äitini teki ja aiheutti, niin silti et pystyisi tuntemaan samaa kuin minä ellet ole käynyt läpi jotain samansuuntaista. Siksi kysyin sun kokemuksista. En pyytänyt sua ilmiantamaan oman suvun mustat lampaat :)
Noin niinkuin yleissääntönä, olisin varmaan päättäjänä ihmetellyt että pystyykö toisesta pitämään huolta jos itse on ihan loppuun palanut. Mutta senkin olen nähnyt, että säästötoimenpiteissään kunnat ovat valmiit melkein mihin vaan jotta se yksi petipaikka säästyy.
Ja toisaalta, vaikka niin paljon puhutaankin vanhusten heitteillejätöstä, niin ON myös olemassa lapsia ja omaisia jotka omaa terveyttään/työtään uhraten hoitavat vanhempiaan/puolisoaan.- eppu2
siiimuori3 kirjoitti:
"Minä en näe siinä mitään väärää, jos lääkäri on kirjoittanut sairaslomaa psykoterapeutittarelle, päin vastoin, sehän on kaukonäköistä toimintaa."
Oikea tai väärä, minua ei se kiinnosta. Kiinnosti vin e että saiko saikkua sululaisen sairauden perusteella, meil päi ei saa.Ymmärsin niin, että lääkäri näki hänen uupuneen tilanteensa ja sairasloma tuli siitä hänen tilanteestaan, ei toisen sairaudesta.
- Psykoterapeutitar
eppu2 kirjoitti:
Ymmärsin niin, että lääkäri näki hänen uupuneen tilanteensa ja sairasloma tuli siitä hänen tilanteestaan, ei toisen sairaudesta.
En ollut hakemassa itselleni sairaslomaa, vaan saattamassa sairasta lääkärin määräämille käynneille. En keskustellut lääkärin kanssa omasta tilanteestani, vaan hän teki omat päätöksensä täysin omien havaintojensa perusteella. Joka toinen viikko täytyi lekurissa käydä omaiseni sairauden takia, että eiköhän se lekuri osannut kulloisenkin tilanteen arvioida ilman turhia höpinöitä.
- eppu2
Psykoterapeutitar kirjoitti:
En ollut hakemassa itselleni sairaslomaa, vaan saattamassa sairasta lääkärin määräämille käynneille. En keskustellut lääkärin kanssa omasta tilanteestani, vaan hän teki omat päätöksensä täysin omien havaintojensa perusteella. Joka toinen viikko täytyi lekurissa käydä omaiseni sairauden takia, että eiköhän se lekuri osannut kulloisenkin tilanteen arvioida ilman turhia höpinöitä.
Juuri tähän malliin ymmärsin asian kulkeneen.
Äiti on tehostetun palvelun asumisyksikössä, entinen vanhainkoti, nimi muuttui että voidaan laskuttaa kaikesta erikseen.
Ei se haittaa, tärkeintä että saa huolenpidon, hän itse on tyytyväinen, se on tärkeintä.
On riittänyt hoidettavia, mies ensin, hän sairastui melko nuorena, sitten äiti, onneksi sai hoitopaikan.
En halua että minua joutuisi kukaan omainen hoitamaan, tiedän siitä tarpeeksi.- siilimuori3
Tuohon on meilläkin pyrkimys, että saavat huolenpidon mihin ite ovat tyytyväisiä ja ennen kaikke elämään tulee lisää virikkeitä ja elämäniloa.Meidän pitää tämä muutos järjestää heidän suostumuksellaan koska heidän voimansa eivät siihen enää riitä.
Mamma asui viimeiset vuotensa dementiakodissa, jossa häntä hoidettiin mielestäni hyvin. Muutto sinne oli vaikea, koska kukapa sitä haluaa pois kotoaan muuttaa ja laitos ei ole koti, vaikka sinne saakin viedä jotain henkilökohtaista mukanaan, yöpöydän, tutun tuolin, vaatteita jne. Siinä vaiheessa kun äiti ei enää tunnistanut minua eikä muistanut että hänellä sen nimistä tytärtä olisi koskaan ollutkaan (ei sen puoleen, ei hän muistanut enää muitakaan lapsiaan) niin tuntui todella vaikealta olla hänen kanssaan, varsinkin kun hän koki minut vieraana ihmisenä ja oli epäluuloinen aikomuksistani häntä kohtaan.
Siskoni jotka asuvat (asuivat) lähellä olivat hoitaneet kaikki käytännön asiat ja mammalla oli niin hyvin kuin pahasti muistisairaalla vanhuksella voi olla. Lapset kävivät katsomassa (minäkin pari-kolme kertaa vuodessa silloin vielä kun hän edes kaukaa muisti minun olemassaoloni), veljeni joka asuu vielä kauempana kävi joka kesä, siskot ja heidän lapsensa kävivät, mutta vaikka alussa uskon äidin ilostuneen ja piristyneen käynneistä, niin loppusuoralla oli vaikeaa ja tuntui siltä että mitä vähemmän hänen arkirutiiniaan siellä järkyttää niin sen parempi, sitä rauhallisempi hän on.
Minä aina koin kaikkein vaikeimmaksi äidille sen kun hänen itsemäärämisoikeuttaan alettin rajoittaa ja muut (lapset, sittemmin hoitajat) alkoivat tehdä päätöksiä hänen puolestaan. Sairauden alkuvaiheessa (Alzheimers) hänellä oli selvä kuva siitä mitä varotoimenpiteitä hänen piti tehdä koska muisti oli alkanut heikentymään. Esimerkiksi se että siskoni kävi ottamassa hellan sulakkeet pois oli hänelle vaikea asia: vaikka hän saikin ateriapalvelusta ruokaa päivittäin niin ikänsä ruuanlaitton tottunut naisihminen on kyllä hellaansa kiintynyt.- siiliuori3
Itsemääräämoisoikeuden rajoittamisesta minäkin olen huolissani ja sen koenkin suurena haasteena valvoessani vanhempieni hoitoa jatkossa. Palveluiden tarpeen ja laadun tulee lähteä vanhempieni tarpeista eijä niin että maksaisimme jostan sanelupolitiikasta.
Omalta osaltani pyydän kaivelemaan aikaisenpia kuolema-aloituksia.
Kerroin niissä, kuinka paljon kyyneltä ja muuta ruikkua piti minun pulitaaa.
Pieni lapsikin, siskoni, yhyy!
Äitini tappoon annoin lääkärille luvan.
Miehekkäänä miehenä lääkäri ei edes ehtottanut minulle, miehekkäälle miehelle sairas-lomaa.
H.- Lorenaa
Perimmäisten kysymysten äärelle tahtomattamme joudutaan, niiden ratkaisu on aina vaikea kysymys. Ei voi antaa toiselle neuvoja miten suhtautua asiaan joka jokaiselle on hyvin henkilökohtainen, syvälle sismpään painottuva ratkaisu. Mitään yleispätevää neuvoa on vaikea löytää.
Omassa ongelmassani piehtaroidessa 30v sitten, työpaikan pastori antoi omalla käsialallaan (ei siis koneella) kirjoitetun Aila Meriluodon kirjoittaman runon,
ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ. Siinä on kaikki se mikälohdutti, antoi voimaa ajatuksille
palata päiväjärjestykseen. Se on ja pysyy minun huoneentaulunani.
Tänään:
Alamaissa oloani saan päivitettyä katsomalla vaikuttavia elokuvia, kuten
REVENANT sekä EVEREST, nämä mainitakseni. Sisäistettyä niiden sanoman oma itsetuntoni nousi malliin, vaikeimmistakin asioista sitkeydellä, tahdonvoimalla selviytyy uuteen päivään. Tapahtumia on vaikea muuttaa, ei saa lannistua on yritettävä vaikeuksista (pahasta mielestä) huolimatta.
Aku neuvoi poikiaan
"ÄLÄ JÄÄ TULEEN MAKAAMAAN, SIITÄ ON PYRITTÄVÄ ULOS". Oli AKU-sedältä tosi viisas neuvo.
Näissä merkeissä, t Lorena - Lorenaa
Lorenaa kirjoitti:
Perimmäisten kysymysten äärelle tahtomattamme joudutaan, niiden ratkaisu on aina vaikea kysymys. Ei voi antaa toiselle neuvoja miten suhtautua asiaan joka jokaiselle on hyvin henkilökohtainen, syvälle sismpään painottuva ratkaisu. Mitään yleispätevää neuvoa on vaikea löytää.
Omassa ongelmassani piehtaroidessa 30v sitten, työpaikan pastori antoi omalla käsialallaan (ei siis koneella) kirjoitetun Aila Meriluodon kirjoittaman runon,
ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ. Siinä on kaikki se mikälohdutti, antoi voimaa ajatuksille
palata päiväjärjestykseen. Se on ja pysyy minun huoneentaulunani.
Tänään:
Alamaissa oloani saan päivitettyä katsomalla vaikuttavia elokuvia, kuten
REVENANT sekä EVEREST, nämä mainitakseni. Sisäistettyä niiden sanoman oma itsetuntoni nousi malliin, vaikeimmistakin asioista sitkeydellä, tahdonvoimalla selviytyy uuteen päivään. Tapahtumia on vaikea muuttaa, ei saa lannistua on yritettävä vaikeuksista (pahasta mielestä) huolimatta.
Aku neuvoi poikiaan
"ÄLÄ JÄÄ TULEEN MAKAAMAAN, SIITÄ ON PYRITTÄVÄ ULOS". Oli AKU-sedältä tosi viisas neuvo.
Näissä merkeissä, t LorenaKorjaus edelliseen.
Runo: Älä elämää pelkää, on Kaarlo Sarkian kirjoittama. Lorenaa kirjoitti:
Perimmäisten kysymysten äärelle tahtomattamme joudutaan, niiden ratkaisu on aina vaikea kysymys. Ei voi antaa toiselle neuvoja miten suhtautua asiaan joka jokaiselle on hyvin henkilökohtainen, syvälle sismpään painottuva ratkaisu. Mitään yleispätevää neuvoa on vaikea löytää.
Omassa ongelmassani piehtaroidessa 30v sitten, työpaikan pastori antoi omalla käsialallaan (ei siis koneella) kirjoitetun Aila Meriluodon kirjoittaman runon,
ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ. Siinä on kaikki se mikälohdutti, antoi voimaa ajatuksille
palata päiväjärjestykseen. Se on ja pysyy minun huoneentaulunani.
Tänään:
Alamaissa oloani saan päivitettyä katsomalla vaikuttavia elokuvia, kuten
REVENANT sekä EVEREST, nämä mainitakseni. Sisäistettyä niiden sanoman oma itsetuntoni nousi malliin, vaikeimmistakin asioista sitkeydellä, tahdonvoimalla selviytyy uuteen päivään. Tapahtumia on vaikea muuttaa, ei saa lannistua on yritettävä vaikeuksista (pahasta mielestä) huolimatta.
Aku neuvoi poikiaan
"ÄLÄ JÄÄ TULEEN MAKAAMAAN, SIITÄ ON PYRITTÄVÄ ULOS". Oli AKU-sedältä tosi viisas neuvo.
Näissä merkeissä, t Lorena"Lorenaa"
Minulleko?
Jos on, niin.
Tarkennatko missä minä neuvon.
-
En tarvitse elo-kuvia.
Minulla on Jesse, ja se on käynyt Everestilläkin.
Oikeastaan paljon korkeammallakin.
H.Lorenaa kirjoitti:
Korjaus edelliseen.
Runo: Älä elämää pelkää, on Kaarlo Sarkian kirjoittama."Lorenaa"
Riimi-palstani on toisaalla.
Olis kiva jos tekisit oman riimin.
Kopiointi tuntuu aina niin vanhuksen-aikaiselta.
H.- Lorenaa
hunksz kirjoitti:
"Lorenaa"
Riimi-palstani on toisaalla.
Olis kiva jos tekisit oman riimin.
Kopiointi tuntuu aina niin vanhuksen-aikaiselta.
H.Kirjoitukseni ei ole neuvo eikä ohje kenellekään. Totean vain oman elämäni vaikeat ongelmat 30v sitten ja tänään. Minulla ei ole varaa ohjeistaa, neuvoa ketään, joten tämä tästä.
Valitan, minun pännäni ei ole nyt hyvässä terässä, ehkä joskus myöhemmin, toivon niin.
Anteeksi jos aiheutin jutullani sinulle pahaa mieltä, se ei todella ollut tarkoitus,
PARDÓN , Lorena Lorenaa kirjoitti:
Kirjoitukseni ei ole neuvo eikä ohje kenellekään. Totean vain oman elämäni vaikeat ongelmat 30v sitten ja tänään. Minulla ei ole varaa ohjeistaa, neuvoa ketään, joten tämä tästä.
Valitan, minun pännäni ei ole nyt hyvässä terässä, ehkä joskus myöhemmin, toivon niin.
Anteeksi jos aiheutin jutullani sinulle pahaa mieltä, se ei todella ollut tarkoitus,
PARDÓN , Lorena"Lorenaa"
Ei se mitään.
Aloitushan on pelkkää hömppää ja provoa.
Sanoisinko, aloitus missä voi vain huvitella.
H.- mitenkä.muuten
hunksz kirjoitti:
"Lorenaa"
Ei se mitään.
Aloitushan on pelkkää hömppää ja provoa.
Sanoisinko, aloitus missä voi vain huvitella.
H.Palsta huvittelua firtuaallisesti, fiktiot saavat keskustella ilman paineita.
- siilimuori3
Minun aloitukseni ei ole kuolema-aloitus vaan ELÄMÄNILO-aloitus ja siinä on vissi ero. Miten saada viimeisille vuosilleen laatua ja rakkautta. Onneksi heitä on kaksi, ei tarvitse muuttaa yksin uuteen paikkaan. Itse tunnen pakahduttavaa iloa saada järjestää heille mukavuuksia ja sisältöä elämään. Sellaista mistä tiedän heidän iloa saavan. Kannanottosi HuVITUTTAA minua.
Se aika on jo takanani. Olen saattanut molemmat vanhempani jo kymmenen vuotta sitten. Usein he viivähtävät pienin tärkein vilahduksin arkipäivässäni.
Lainaan tähän tuntemattoman kirjoittajan tärkeitä sanoja... sama vain vähän pitempi versio tuosta kirjoittamastasi.
"Sitten kun en muista nimeäni... Sitten kun tämä päivä sekoittuu eiliseen... Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani jälleen pieniksi... Sitten kun en tuota mitään... Kohdelkaa minua myös silloin ihmisenä.
Sitten kun käteni eivät enää nouse... Koskettakaa minua hellästi.
Sitten kun en enää pysty kertomaan tarpeistani... Havaitkaa tarpeeni. Välittäkää minusta. Antakaa aikaanne. Ennen kaikkea antakaa hyvyyttänne.
Kello hidastuu. Eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan. Siihen on vain vähän aikaa, vähän... Mutta siihen saakka hoivatkaa minua hellästi. Kohdelkaa minua kauniisti. Antakaa minulle arvokas vanhuus.
Sitten kun kello pysähtyy... Saatelkaa minut turvallisesti viimeiselle matkalleni."- asko775s
eikö ne herrat jotka aikoo velvoittaa lapset hoitaan vanhempiaan, laita siihen lakiin poikkeuksiakin ettei kaikkien tarvitse niin tehdä.
- marjomaa
esim. lastaan hyväksikäyttänyttä vanhempaako pakotetaan hoitaan?
- siilimuori3
En usko että sellaista lakia säädetään joka yksiselitteisesti määräisi lapset hoitamaan vanhempansa. Kyklä varmaan silloinkin sossu hoitaa sellaisten lasten vanhemmat, joita lapset eivät halua tai suostu hoitamaan. Eihän ketään voi hoidotta jättää.
- de-meter
Minunkin vanhempieni kuolemasta on jo niin pitkä aika, että sen aikaiset hoitokuviot ovat jo historiaa.
Tämän ajan pisteytyksillä molemmat olisivat olleet kotihoidon asiakkaita loppuun saakka. Isällä oli tupakkamiehenä COPD (keuhkoahtaumatauti), äiti oli aivoinfarktipotilas, mutta toipui kolmennestakin aika hyvin. Kummallakaan ei ollut muistisairautta. Äiti vietti usein talvia lasten luona, meillä hän oli kolmisen vuotta, kun olin sopivasti kotiäitinä silloin. Isä pärjäsi omillaan aika pitkään, mutta talvet kävivät raskaiksi ja hän asui vanhainkodilla vähän toista vuotta. Äiti oli siellä vain puoli vuotta.
Pyrin käymään molempien luona kerran kuukaudessa, joko yksin tai perheen kanssa.
Kumpinkin vanhemmistani sopeutui vanhainkotiin päällisin puolin hyvin, mutta äiti oli pettynyt siihen, että joutui jakamaan huoneen toisen kanssa, isä taas kaipasi kotiin, omiin oloihinsa, muista syistä.
Vaikka vanhempani eivät tulleet keskenään juttuun, he välittivät meistä lapsista. Niinpä meille oli luontevaa jakaa hoitovastuuta vanhemmista silloin kun sen aika oli.
Nythän ollaan jo yleisestikin tilanteessa, jossa on pakko keksiä uusia virityksiä, jakaa vastuita vanhuksista viranomaisten ja omaisten kesken.
Tuo Lorenan mainitsema "terveydenhuoltotädin kuntokartoitus" taitaa olla vain juhlapuheiden sisältöä. Vaikka palveluntarpeen arviointi olisi lakisääteinen - ikäraja taitaa muuten olla 75 - enpä tunne ketään, jolle se olisi tehty, ainakaan noin laajassa muodossa (kuntokartoitus, muistitesti). Jos hoksaa pyytää sitä itselleen sen saattaa hyvinkin saada..."de-meter"
Mitäs sinäkin höperys tällaiseen höpötykseen puutut :)
Eikös minulla, kuten sinullakin silmät kaipaavat enää keino-tekoisia tippoja.
Venytä toista luomea ja tiputa :)
Ihqu törkeesti, eiks ollutkin?
"Älä kaivaja kaiva minua rakkaani kanssa ristiin"
H.- siilimuori3
Tuo kuntokartoitus taitaa olla kuntakohtainen. Joissain pienemmissä kunnissa tiedän sen olevan käytäntö.
Meillä vanhemmat eivät halua tulla kenekään kotiin asumaan, mutta nyt ovat suopuneet harkitsemaan muuttamista esteettömämpään asuntoon ja mikä tärkeintä, lähemmäs meitä lapsia. Siis niin kuin vuokra-asuntoon, johon alkuun ei otettaisi mitään palveluja muuta kuin ateriapalvelu. Tervaskantoja ovat. Toinen 87 ja toinen juuri täyttämässä 80.
Jännä että kun ollaan tässä pisteessä, koko elämänkaari muistuu mieleen. Siis oma elämä, lapsesta aikuisuuteen. - eikä.allekaan
hunksz kirjoitti:
"de-meter"
Mitäs sinäkin höperys tällaiseen höpötykseen puutut :)
Eikös minulla, kuten sinullakin silmät kaipaavat enää keino-tekoisia tippoja.
Venytä toista luomea ja tiputa :)
Ihqu törkeesti, eiks ollutkin?
"Älä kaivaja kaiva minua rakkaani kanssa ristiin"
H.Höpö hunksi, ei 75-vuotias välttämättä viel oo höperys.
- de-meter
hunksz kirjoitti:
"de-meter"
Mitäs sinäkin höperys tällaiseen höpötykseen puutut :)
Eikös minulla, kuten sinullakin silmät kaipaavat enää keino-tekoisia tippoja.
Venytä toista luomea ja tiputa :)
Ihqu törkeesti, eiks ollutkin?
"Älä kaivaja kaiva minua rakkaani kanssa ristiin"
H.Ihan vain harrastuksen vuoksi puutuin, hunksi. Jotenkin on kiva muistella, niin kauan kuin muistaa..))
- de-meter
eikä.allekaan kirjoitti:
Höpö hunksi, ei 75-vuotias välttämättä viel oo höperys.
Ei minunkaan mielestäni 75-vuotias ole vielä höperys, typerys hän voi kyllä olla. Nuoremmatkin voivat olla...
- de-meter
siilimuori3 kirjoitti:
Tuo kuntokartoitus taitaa olla kuntakohtainen. Joissain pienemmissä kunnissa tiedän sen olevan käytäntö.
Meillä vanhemmat eivät halua tulla kenekään kotiin asumaan, mutta nyt ovat suopuneet harkitsemaan muuttamista esteettömämpään asuntoon ja mikä tärkeintä, lähemmäs meitä lapsia. Siis niin kuin vuokra-asuntoon, johon alkuun ei otettaisi mitään palveluja muuta kuin ateriapalvelu. Tervaskantoja ovat. Toinen 87 ja toinen juuri täyttämässä 80.
Jännä että kun ollaan tässä pisteessä, koko elämänkaari muistuu mieleen. Siis oma elämä, lapsesta aikuisuuteen.Meidän äidillä oli hoivan tarve (omasta mielestään) jo silloin kun meidän taloa rakennettiin. Niinpä siihen tehtiin pieni, erillinen asunto häntä varten. Jälkeenpäin sillä on ollut paljonkin käyttöä. Sitä kautta pojat lähtivät maailmalle, siinä on voitu tilaipäisesti majoittaa vieraampiakin ja vierashuoneena se palvelee edelleenkin.
Vanhempani kuolivat molemmat kahdeksankymppisinä, toinen vähän yli, toinen vähän alle... - siilimuori3
de-meter kirjoitti:
Meidän äidillä oli hoivan tarve (omasta mielestään) jo silloin kun meidän taloa rakennettiin. Niinpä siihen tehtiin pieni, erillinen asunto häntä varten. Jälkeenpäin sillä on ollut paljonkin käyttöä. Sitä kautta pojat lähtivät maailmalle, siinä on voitu tilaipäisesti majoittaa vieraampiakin ja vierashuoneena se palvelee edelleenkin.
Vanhempani kuolivat molemmat kahdeksankymppisinä, toinen vähän yli, toinen vähän alle...On varmaan ihanteellista jos on voinut asua samaa taloa pidempään. Minun kotitaloani ei enää ole olemassa ja synnyinkuntaani ei enää samaksi tunnista. Monta muuttoa takana ja siitä jäänyt jotenkin sellainen irrallinen olo, vaikka kuitenkin samoissa maisemissa pyörinytkin pää-asiasa. Siis sellainen tunne et ei oikein ole mistään kotoisin :D. Mut läheisimmät ihmiset ne on ja pysyy.
- de-meter
siilimuori3 kirjoitti:
On varmaan ihanteellista jos on voinut asua samaa taloa pidempään. Minun kotitaloani ei enää ole olemassa ja synnyinkuntaani ei enää samaksi tunnista. Monta muuttoa takana ja siitä jäänyt jotenkin sellainen irrallinen olo, vaikka kuitenkin samoissa maisemissa pyörinytkin pää-asiasa. Siis sellainen tunne et ei oikein ole mistään kotoisin :D. Mut läheisimmät ihmiset ne on ja pysyy.
Kulkuri minäkin olin pitkään, siilimuori. Mitenkähän monta Helsingin osoitettakin minulla ehti olla ? Kun sitten tämä talo rakennettiin kahden suvun voimin, päätin, että tässä pysyn pitkään, kuten olen pysynytkin.
Juurillani en silti koe olevani, ehkä ne ovat siellä, mistä kerran lähti...
Ja kai se "koti" on minullakin enemmän ihmissuhteista rakentuva, se on siellä, missä läheiset ovat... - siilimuori3
de-meter kirjoitti:
Kulkuri minäkin olin pitkään, siilimuori. Mitenkähän monta Helsingin osoitettakin minulla ehti olla ? Kun sitten tämä talo rakennettiin kahden suvun voimin, päätin, että tässä pysyn pitkään, kuten olen pysynytkin.
Juurillani en silti koe olevani, ehkä ne ovat siellä, mistä kerran lähti...
Ja kai se "koti" on minullakin enemmän ihmissuhteista rakentuva, se on siellä, missä läheiset ovat...Aivan. Voisiko sanoa että henkiset juuret on siellä mistä on lähtöisin.
Äitini on havahtunut omiin juuriinsa nyt kun ilmeisesti alkanut oivaltaa viimeisen vuoden aikana että kunto on heikentynyt. Kaipuu synnyinseutunsa maisemiin ja vanhempiensa asuinpaikkoihin on herännyt sillä tavoin että haluaa käydä siellä paikan päällä katselemassa ja muistelemassa. Viime kesänä käytiin katsomassa hänen palaneen kotitalonsa raunoita tai metsittynythän se paikka kuitenkin jo oli. Samalla kun tämä päivä alkaa pikkuisen sekoittua jo eiliseen....... de-meter kirjoitti:
Ihan vain harrastuksen vuoksi puutuin, hunksi. Jotenkin on kiva muistella, niin kauan kuin muistaa..))
"de-meter"
Henkeä vähän pidätellen odotin kommenttiasi.
Onneksi kommenttisi tyyli oli mitä odotin.
Huumorin-tajuisen naisen.
-
"Pidä linjasi, hoida linjojasikin."
H.- de-meter
siilimuori3 kirjoitti:
Aivan. Voisiko sanoa että henkiset juuret on siellä mistä on lähtöisin.
Äitini on havahtunut omiin juuriinsa nyt kun ilmeisesti alkanut oivaltaa viimeisen vuoden aikana että kunto on heikentynyt. Kaipuu synnyinseutunsa maisemiin ja vanhempiensa asuinpaikkoihin on herännyt sillä tavoin että haluaa käydä siellä paikan päällä katselemassa ja muistelemassa. Viime kesänä käytiin katsomassa hänen palaneen kotitalonsa raunoita tai metsittynythän se paikka kuitenkin jo oli. Samalla kun tämä päivä alkaa pikkuisen sekoittua jo eiliseen.......Hyvin nähty, siilimuori, nuo "henkiset juuret". Varhaisvuosina sitä imee itseensä lähipiirinsä ja kotipaikkansa ilmapiiriä, magnetoituu sille ja se on meissä aina pohjimmaisena. Elovena ei meistä lähde..))
- de-meter
hunksz kirjoitti:
"de-meter"
Henkeä vähän pidätellen odotin kommenttiasi.
Onneksi kommenttisi tyyli oli mitä odotin.
Huumorin-tajuisen naisen.
-
"Pidä linjasi, hoida linjojasikin."
H.Noinko tulit tunnonvaivoihin, hunksi ?.. Mitä turhia. Kiukuttelu menee sinun piikkiisi. Kevyttähän se oli, vailla pahaa tahtoa.
Pidä vain linjasi sinäkin - se prepaidkin..)) Kai se sentään on vielä voimassa ? On aina hyvä keskittyä siihen, minkä osaa...)) - Siilimuori3
de-meter kirjoitti:
Hyvin nähty, siilimuori, nuo "henkiset juuret". Varhaisvuosina sitä imee itseensä lähipiirinsä ja kotipaikkansa ilmapiiriä, magnetoituu sille ja se on meissä aina pohjimmaisena. Elovena ei meistä lähde..))
Ei lähde Elovena. Elovena olemme me.
- eppu2
Isä on kuollut jo n. 25 vuotta sitten, suorilta jaloilta kaatui kohtaukseen ja se oli siinä.
Äiti lähti n. 9 vuotta sitten. Huonoa oloa valitellen, empien vielä lähtisikö lääkäriin vai ei.
Katsoin parhaaksi tilata ambulanssin ja se oli 9kk sairaalareissu, kunnes siirtyi rajan taa.
Joten vanhemmista ei ole tarvinnut huolehtia. Käytännön asioista tietenkin, äidin sairausajalta sisareni kanssa.
Muille omaisille olen kyllä kotihoiva-apua antanut paljonkin, sydän- ja syöpätautien vuoksi.
Läheisten hoivaaminen on minulle itsestäänselvyys, siinä puitteissa mihin pystyn ja tarvetta on.- siilimuori3
Minun oma isäni on kuollut kolmekymmentä vuotta sitten viinapullo toisessa ja punainen nortti toisessa kädessä :D, seisovilta jaloiltaan hänkin. Sitten äitini otti itselleen uuden miehen, joka on kohta 90 vee, äitini kahdeksankymmentä, joten ikää on jo mittarissa mutta kunto tähän asti hyvä.
- henrjii
Isä kuoli 30 vuotta sitten oli varmaan saanut tartunnan karjalan korvessa.
Äiti jotain kymmennen vuotta myöhemmin. En ole koskaan kuullut äidin valittavan huonoja oloja ja surkeutta, mullekin äiti antoi ohjeet älä itke vaikka kuonoon tulisi.
Viimmeisillä voimilla vielä aivoinfraktin jälkeen meni kontaten vanhalle puolelle kukkamaata perkaamaan ojan yli kontaten, kun toinen puoli kehosta oli halpaantunut- siilimuori3
Mitäs mietit kun katsoit konttaava äitiä? Millaisia ajatuksia heräsi?
- 1eero
Ee oo vanhempia isä kuoli ennen aikuistumistani, äetee 10 vuotta sitten aivoverivuodon jälkeisten halvaannuttamana joka kesti 10 vuotta melkein vihanneksena. Aika kultaa muistot noniin kohta ollaan itse vanhuksia mutta ei ihan, parempi elää tätä päivää ja huomisia.
- siilimuori3
Sinä oisit tarvinnu isää siinä mieheksi kasvamisen aikana. Äitis varmaan menetit silloin kun hän lakkasi sinua tunnistamasta. Sanovatkin nämä, joiden vanhemmat on dementoituneet, jotta elossa olevan vanhempansa menettää silloin kun hän ei enää tunnista. Silloin häytynee varmaan kuitenkin sitten koittaa muistaa ne asiat mitä yhdessä on koettu. Et äiti on äiti vaikka hän elää jo eri maailmassa.
Itse elän juuri tätä vaihetta jossa muutos on alkanut vaikka paljon on vielä läsnä. Haasteellista toimia kun huomaa avun tarpeen ja puolesta toimimisen tarpeen, miten toimit sillain heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen. Esimerkiksi kun muistisairauteen kuulunee alkuvaiheessa salailu. Koitetaan peitellä sitä ettei enää muista tai osaa. Jossain vaiheessa kuitenkin mennään sen rajan yli että salailu ei enää onnistu.
Minun äitini tarvitsee minua ja sisaruksiani turvallisen vanhuuden järjestämisessä.
Hän on ansainnut parasta.
Molemmat vanhemmat on menneet, mihin, se on hyvin mielenkiintoinen juttu. Kirkkomaahan arkuissa laskettiin. Ainaishauta, 900 vuotta eteenpäin on suvulla, senjälkeen ei ole maailma kai enää entisensä.
Loppuaika molemmilla oli vaivaista, kuten isä kohdaltaan totesi. Kotona asuivat loppuun asti, omatoimisina. Olivat eronneet, mutta samassa rivarissa asuivat. Toisiaan sietivät ja olivat ihan hyviä naapureita. Isä suoritti kaikki muut paitsi ent.siivooja ehti käydä sielläkin tämän palstan lisäksi. Äidillä me lapset tehtiin siivoukset ja kauppaan vietiin äiti.
Nopeasti tuli lähtö molemmille, ei missään ehtineen sen enempää kitua. Ikää oli molemmilla runsaasti, äiti 89 ja isä 85 sehän jo riittääkin, sen jo itsekin totesivat.- ent.siivoojaparka
Koska nyt nuorempi sukupolvi ei näytä olevan täällä vastaamassa aloituksen kysymykseen, niin vastaan vähän itse.
Hyvin he minua vanhusta hoitavat, ihan moitteettomasti ainakin tähän asti.
Oikein hellyttävälle tuntuu, kuinka he ohjailevat minua tuolla liikenteessä, etten kävele autojen alle, ohjaavat minut oikealle paikalleni teatterissa, ettei tarvitse kaivaa lukulasejaan esille. Tuovat jos jonkinmoista kotitekoista herkkua minulle silloin tällöin. Vievät aina roskapussin mennessään ulos. Ovat kovasti huolissaan voinnistani, jos satun olemaan valveilla jo seitsemän aikaan aamulla. Sitten, kun sanon, että enhän vielä ole mennyt nukkumaankaan, niin huokaisevat helpotuksesta, että sittenhän kaikki on ihan normaalisti ja hyvin.
Kun nyt tässä aina joskus pyörähtävät muutenkin, niin teetän niillä kaikenlaista pikku hommaa, että tuntevat itsensä korvaamattomiksi. Saman periaatteen mukaan vedän kuin elämässäni muutenkin, että älä tee mitään minkä olet ensin katsonut, jos joku muu tekisi sen, vasta sitten ala itse hommiin.
Välillä roolini vanhuksena meinaa unohtua, jos he tarvitsevat itse jotain apua minulta, mutta sen voi lakaista maton alle sellaisen ja olla eihuomaavinaankaan.
Nyt vievät vanhuksen illalla bioon katsomaan uuden version Viidakkokirjasta. Toinen on ostanut liput ja toinen tulee hakemaan minut autollaan tuosta rapun edestä. Pitäähän sitä jotain virikkeitä tämän ikäiselle, ettei ihan köntisty tänne mökkihöperöksi.
Siinä iässä tässä aletaan olla, ettei enää uskalla olla nuoremman sukupolven aikana yhtä huolimaton, hajamielinen ja hassunhöperö kuin on nuorempana ollut, etteivät ala touhuamaan minua minnekään laitokseen.- yönkylmä
Jokos on aamu.
- ent.siivoojaparka
yönkylmä kirjoitti:
Jokos on aamu.
Taitaa se alkaa olla.
On tässä jo puoli tuntia oltu pystyssä. Vielä kun saisi itsensä heräämään.
Pois ovat vanhemmat, myös monet tuntemani työtoverit. Hautausmaalla kerran viikossa käyden käy esille elämän tarkoitus ja sen arvoitus katsellessa vuosilukuja.
Uusi aika on koittanut alkoi 2011 ja tavallaan uusi 2017 alkaa taloudessani.- tytärkaukaa
Kun pääsin eläkkeelle ja ero tuli samaan aikaan,luulin et nyt koittaa vapaus.Päinvastoin kävi,vanhempani sairastuivat lähes yhtä aikaa ja kaikki muuttui,tuli uudet velvoitteet ja huolet.Ei sitä silloin nuorempana tullut ajatelleeksi että mitäs sitten?
Molemmat pääsi hoitokoteihin,isä on nukkunut pois,äiti vielä elää altzheimerissaan Palvelutalossa ja olen hoitanut kaikki heidän asiansa näinä vuosina matkaten lähes kerran kk:ssa 600 km päähän ja voin sanoa että raskasta on ollut.Siihen hoitanut suvun muutkin ongelmat,veljen kuolema pari vuotta sitten,hänen ainoan lapsensa hunningolle menneen elämän ja sen seuraukset jne.
On surullista huomata ja nähdä että se äiti joka on ollut tuhattaituri taloudenhoidossa,on vain mieleltään kuihtuva samaa levyä pyörittävä pois hiipuva ihminen.Myös ajatuksiltaan.Hän on kaukana vaikka fyysisesti läsnä.
Näin se elämä on luotu kulkemaan mutta tieto siitä että hän on turvassa siellä hoitopaikassa kuin että olisi yksin kotona jossain.Se olisi pahinta hälle.- siilimuori3
Aivan.
Kun oma eläke alkaa häämöttää luulet jonkin aikaa et sitten koittaa helpotus ja ei tarvitse kulkea niin paljoa kellon kanssa. Mutta kohta huomaakin että ruuhkavuodet alkavat alusta. Kun olet omat lapsesi saanut jaloilleen, huomaa että vanhempasi alkavat yhä enemmän kaivata hoitoa ja hoivaa.
Meillä nämä ovat vielä siinä vaiheessa että eivät halua myöntää et avun tarve on alkanut ja omassa nykyisessä kodissa ei ole enää turvallista vaan pitää vaihtaa esteettömämpään asumiseen. Lisäksi meidän tapauksessamme heidän muuttonsa tarkoittaisi lähemmäs meitä lapsia, koska me emme voi muuttaa sinne hedän lähelleen koska siel ei ole työllistymismahdollisuuksia. Töistä pois jääminen ei ole vaihtoehto.
Kipeää tekee nähdä ennen niin aktiivisten ihmisten toiminnan hiipuminen, muistin heikkeneminen ja avuttomuuden lisääntyminen. Ja kun on vielä se vaihe menossa että ymmärtävät sen itse ja koitttavat salailla. Tavallaan menetys on jo alkanut.
Mutta elämä on. Saamista ja antamista. Mielelläni autan järjestämään turvallista hoitoa ja hoivaa, autankin. mutta koitan tehdä siitä mahdollismman sujuvaa ja helppa ja yksin en kuvittelekkaan selviäväni. Olen sisarusteni kanssa organisoija.
Mutta: jännä että täsä vaiheessa joutuu miettimään myös omat rajansa. Äidilläni on kuusi sisarusta, kaikki samassa vaiheessa kutakuinkin. Kun huomaavat että järjestelemme äitimme ja "isämme" asioita avun tarvitsijoita alkaa ilmaantua vaikka heillä on omiakin lapsia.
Onko epäkohteliasta rajata omat auttamisenkohteet omiin vanhempiin? siilimuori3 kirjoitti:
Aivan.
Kun oma eläke alkaa häämöttää luulet jonkin aikaa et sitten koittaa helpotus ja ei tarvitse kulkea niin paljoa kellon kanssa. Mutta kohta huomaakin että ruuhkavuodet alkavat alusta. Kun olet omat lapsesi saanut jaloilleen, huomaa että vanhempasi alkavat yhä enemmän kaivata hoitoa ja hoivaa.
Meillä nämä ovat vielä siinä vaiheessa että eivät halua myöntää et avun tarve on alkanut ja omassa nykyisessä kodissa ei ole enää turvallista vaan pitää vaihtaa esteettömämpään asumiseen. Lisäksi meidän tapauksessamme heidän muuttonsa tarkoittaisi lähemmäs meitä lapsia, koska me emme voi muuttaa sinne hedän lähelleen koska siel ei ole työllistymismahdollisuuksia. Töistä pois jääminen ei ole vaihtoehto.
Kipeää tekee nähdä ennen niin aktiivisten ihmisten toiminnan hiipuminen, muistin heikkeneminen ja avuttomuuden lisääntyminen. Ja kun on vielä se vaihe menossa että ymmärtävät sen itse ja koitttavat salailla. Tavallaan menetys on jo alkanut.
Mutta elämä on. Saamista ja antamista. Mielelläni autan järjestämään turvallista hoitoa ja hoivaa, autankin. mutta koitan tehdä siitä mahdollismman sujuvaa ja helppa ja yksin en kuvittelekkaan selviäväni. Olen sisarusteni kanssa organisoija.
Mutta: jännä että täsä vaiheessa joutuu miettimään myös omat rajansa. Äidilläni on kuusi sisarusta, kaikki samassa vaiheessa kutakuinkin. Kun huomaavat että järjestelemme äitimme ja "isämme" asioita avun tarvitsijoita alkaa ilmaantua vaikka heillä on omiakin lapsia.
Onko epäkohteliasta rajata omat auttamisenkohteet omiin vanhempiin?Tuo viimeinen kysymys on muutes hyvä. Tässä tulee se lojaalisuus taas eteen, jos auttaa yhtä, saattaa astua toisen varpaiden päälle. Ja keskikaista voi olla suht varpaita täynnä.
- siilimuori3
hmp.f kirjoitti:
Tuo viimeinen kysymys on muutes hyvä. Tässä tulee se lojaalisuus taas eteen, jos auttaa yhtä, saattaa astua toisen varpaiden päälle. Ja keskikaista voi olla suht varpaita täynnä.
Jos minä autan omia vanhempiani, se on ookoo, Mut hjos alan autamaan näitä kuuta muta tai varsinkin osaa heitä, iskee kateus et miki mulle j eipähän minua :). Joten parempi vetää heti raja että omat vain, toisilla on omat jälkikasvunsa.
- rajansakaik
Minä en jaksanut auttaa kuin omia vanhempia, en juoppoa sisarusta vaikka hän valittaa koko ajan miten kukaan ei auta.
- siilimuori3
Kyllä minä auttaisin juoppoa sisarusta mutta tietyin ehdoin ja tieyissä rajoissa. Ruuan sai ja kylään vois selvänä tulla, mutta rahaa ei ole mistä antaa. Vaatteistakin voisin joskus ostaa.
- rajansakaik
minun tapauksessa, on aika ilkeä juovuspäissään oleva sisarus, joka haukkuu ja nimittelee, uhkailee ym.syy siinä, et en vaan jaksa
- silimuori3
No en minäkään tuollaista jaksais. Kyllä sitä voi vaatia puolin ja toisin jos yya-sopimukseen meinataan mennä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ketkä haukkuu suomalaisten ÄO:tä?
Siinä on kaksi vaihtoehtoa, joko siis rutiköyhä vajaaälyinen vasuri tai venäläinen. Kyllähän täällä käy suomenvenäläisi1453679Henkirikos kiuruvedellä
Poliisi tutkii maaliskuussa tapahtunutta 50 luvulla syntyneen kuolemaa henkirikoksena. Missä päin tälläinen sattunut1073502Diesel-ammattilainen kehuu Sanna Marinia
"Sanna Marinin (sd) hallitus loi neljä vuotta sitten väliaikaisen polttoainetukijärjestelmän, kun energianhinnat nousi202472Pitkänperjantain kunniaksi tekoälyn analyysi Riikka Purran kirjoituksesta
🧠 Mitä se kertoo "riikka"-nimimerkin lähijunassa tapahtuneesta? 1. Asenteellinen ja epäasiallinen sävy: Kirjoitus purs42275100 prosentin perintövero korjaisi myös Hitas-ongelman
Moni ei uskalla kieltäytyä perinnöstä maineen menettämisen uhalla, joten sitten tulee näitä tilanteita, joissa joutuu es282113Olen aika varma
että meidän tiemme risteäminen oli ainutkertainen tapahtuma elämässäni. En tule koskaan kohtaamaan ketään muuta, joka sa331163Läpäiseekö Martina Aitolehti Erikoisjoukot - kyllä vai ei?
Martina Aitolehti on pärjännyt mainiosti Erikoisjoukoissa. Yrittäjä on mielipiteiltään napakka ja hän sivaltaakin koulut171031- 134823
Ei ne päivät ole samanlaisia...
Toisena hymyillään ja katsellaan silmiin, toisena taas tuntuu ettei edes tunneta toisiamme, vältellään ja katseet ei vah28820Oikea syy siihen
miksi toivon ettei enää törmätä on se, että olen ihan tavattoman ihastunut sinuun. Paljon helpompi itselle kun ei saa pä34744