Keskustalaisetkin älähtävät uudistuksesta

Keskustalaisetkin älähtävät taksiliikenteen uudistuksesta. Turun Sanomat.

Keskustalaisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin malli taksiliikenteen vapauttamiseksi tekee kipeää myös keskustassa. Puolueen liikenneasioista vastaavat kansanedustajat eivät hyväksy mallia sellaisenaan.

Bernerin toimintaa ministerinä STT:n haastattelemat liikennekansanedustajat eivät kritisoi, vaan antavat tälle osin myös kiitosta keskustelun avaamisesta.

Berner esittää, että taksilupa myönnettäisiin vastaisuudessa yritykselle, eikä lupien määrää tai kyytien hintaa säädeltäisi. Liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo kyseenalaistaa varsinkin ehdotuksen siitä, että taksien määrän ja asemapaikan säännöstelystä luovuttaisiin. Kilpailu avautuisi hänen mukaansa myös ulkomaisille yrityksille.

Kansanedustaja Markku Rossi epäilee, että säätelyn poistaminen heikentäisi taksipalveluita maaseudulla ja voisi nostaa hintoja. Hän muistuttaa, että monin paikoin bussiyhteydet ovat niin vähäiset, että taksi on ainoa tapa liikkua.

– Tämä taksipuoli on mietittävä liikennekaaren osalta ihan uusiksi, Rossi vaatii ja odottaa lausuntokierrokselta tyrmäävää palautetta.

Yhtiöittäminen saa ymmärrystä

Moni keskustan liikennekansanedustajista epäilee myös suunnitelmaa pienimuotoisesta taksitoiminnasta. Berner ehdottaa, että pienimuotoinen kuljetustoiminta tulisi mahdolliseksi ilman lupaa. Kuljettaja saisi kerryttää enimmillään vuodessa 10 000 euron liikevaihdon, jolloin tulot katsottaisiin ansiotuloksi.

– Onko tämä ovi harmaalle taloudelle, Alatalo miettii.

Taksiliikenteen vapauttaminen on osa laajaa liikennekaari-uudistusta, jonka osana Berner esittää myös valtion väylien yhtiöittämistä.
Mainos

Keskustan liikennekansanedustajat pitävät ehdotusta hyvänä, vaikka ajatus kansallisen omaisuuden yhtiöittämisestä arveluttaakin.

Liikennevaliokunnan jäsen Eeva-Maria Maijala odottaa, että järjestelyn myötä liikennehankkeiden rahoittaminen helpottuu. Valtionyhtiö voisi saada EU-rahoitusta, jota ei myönnetä suoraan valtiolle.

Valtio-omistajalla halutaan kuitenkin pitää ohjat, jotta tiet pysyvät kunnossa kaikkialla Suomessa.

– Omistajaohjausta pitää voida tehdä. Tämä on varmasti seikka, joka poistaa epäluuloja hankkeesta, Antti Rantakangas sanoo.

”Sopu vain selvittämisestä”

Perussuomalaiset ilmoitti maanantaina vastustavansa niin väylien yhtiöittämistä kuin taksiliikenteen osittaista avaamista kilpailulle.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituspuolueet sopivat huhtikuun alun kehysriihessä, että valtion väylien yhtiöittämistä selvitetään. Hänestä kenenkään ei kannattaisi vielä nyt lyödä kantojaan lukkoon, vaan katsoa rauhassa selvityksen tulos.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) toisti tiistaina kielteisen kantansa taksiliikenteen avaamisesta kilpailulle.

Myös hänen mukaansa molempien asioiden selvittämisestä on puhuttu. Hänen mukaansa nykyinen taksijärjestelmä on turvallinen, toimiva ja toimii myös haja-asutusalueilla.

– Perussuomalaisten kanta taksiliikenteen vapauttamiseen on koko ajan ollut kielteinen. Jostain syystä ministerin esityksiä on otsikoitu hallituksen esityksinä, niin päätin perjantaina tulla ulos, Soini kertoo.

TS–STT, MIKKO ISOTALO, OLLI KUIVANIEMI, ANNIINA LUOTONEN

Näin se Bernerin ajatelma kaatuu taksien osalta jopa oman puolueen vastustamiseen. Ai niin, Berner on sitoutumaton yhden kauden kansanedustaja.
18254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kannaltani tämäkin oli huono uutinen. Ei tule Bernerin ajamia uudistuksia,

Minun täytyy ruveta hakemaan oikeaa työpaikkaa ja lopettaa tämä netissä roikkuminen. Mitään kokemusta minulla ei ole työelämästä eikä työnteosta mutta uskon olevani kuitenkin hyvä työmies. Aion panostaa kaiken tarmoni netissä trollaamisen sijaan rehellisen työntekoon. Eli jos tarvitset innokasta työntekijää, ota yhteyttä.

ps. Myönnän olleeni jutuissani väärässä.

Äänestä
  • mieluummin ku narusta vedettävä

    Äänestä

  • Poika, sähän alat oppimaan.

    Äänestä

  • Vastustajia huomattavasti enemmän kuin näitä vouhottajia.

    Äänestä

  • Juttelin päivällä Uberin toimiston kanssa. Viranomaiset olivat saaneet kaikkien Uber kuskien tiedot. Tässä nyt odottelen itku kurkussa milloin tulee kutsu kuulusteluihin. Ei olis kannattanut olla Uber kuskina. Olin rikollinen ja nyt kaduttaa. Äitikin on vihainen.

    Äänestä

  • ViidenTähdenUberTaxari kirjoitti:

    Juttelin päivällä Uberin toimiston kanssa. Viranomaiset olivat saaneet kaikkien Uber kuskien tiedot. Tässä nyt odottelen itku kurkussa milloin tulee kutsu kuulusteluihin. Ei olis kannattanut olla Uber kuskina. Olin rikollinen ja nyt kaduttaa. Äitikin on vihainen.

    Näin on. Minäkin sain saman tiedon. Mun mutsi eikä faija ole vihaisia koska he eivät tiedä. En asu kotona kuten sinä.

    Äänestä

Onko suunnitelmissa lakkoa, marssia tai vastaavaa uudistusta vastaan? Alkaa olemaan pian kiire ...

Äänestä
  • Ei tässä tarvitse lakkoilla. Tehdään töitä ja palvellaan asiakkaita. Eduskunnan ja hallituksen enemmistö on Bernerin ehdottamaa taksiliikenteen uudistusta vastaan. Samoin virkamiehet.

    Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Vanhan kansan viisaus pitää erittäin hyvin paikkansa ViidenTähdenUberTaxarin ja Bernerin osalta.

    Äänestä

  • EduskuntaHoitaa kirjoitti:

    Ei tässä tarvitse lakkoilla. Tehdään töitä ja palvellaan asiakkaita. Eduskunnan ja hallituksen enemmistö on Bernerin ehdottamaa taksiliikenteen uudistusta vastaan. Samoin virkamiehet.

    Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Vanhan kansan viisaus pitää erittäin hyvin paikkansa ViidenTähdenUberTaxarin ja Bernerin osalta.

    Mitäs jos laitetaan vappuna vuorokaudeksi liikenne seis. Nähdään mitkä on vaikutukset!

    Äänestä

  • lisääkolinaa kirjoitti:

    Mitäs jos laitetaan vappuna vuorokaudeksi liikenne seis. Nähdään mitkä on vaikutukset!

    Laita ihmeessä yhtenä vuoden tuottoisimmista päivistä. Minä ainakin ajan. Korvaa noita hiljaisia aikoja kummasti.

    Äänestä

  • LaitaIhmeessä kirjoitti:

    Laita ihmeessä yhtenä vuoden tuottoisimmista päivistä. Minä ainakin ajan. Korvaa noita hiljaisia aikoja kummasti.

    Ei ihme että porukkaa viedään kuin pässiä narussa teuraalle kun on tuollainen asenne.

    Äänestä

Lakon tai marssin kannatusta myös täällä!

Äänestä

Itse kannatan myös kunnon joukkotoimintaa. Voitaisiin mennä koskettelemaan toisiamme ja läheisiä rautatientorille.

Äänestä

Lukekaa nyt edes uudistuksen sisältö ennen kuin lakoilette tai kokoonnutte meuhkaamaan.
Yhteiskuntamme on velkaantunut vahvasti joka iikka, ellei itse niin kuntien ja valtion kautta ja velkakello käy todella kiivaasti.
Jakopolitiikka ja säännöstely on toteuttanut valtavan byrokratian ja säännöstelyn.
Rakenteellisia uudistuksia on tehtävä viimeistään nyt ja saatava Suomi nousuun, ei tule toteutumaan Rinteen EI politiikalla.
Sipilän hallituksen ehdotukset ovat määrätietoisia ja uudistavia, paljon hyviä ajatuksia.
Turhaa tuottamatonta työtä yhteiskunnan piikkiin on nyt saatava vähentymään ja verotusta vähennettävä, sekä velkakello pysäytettävä.
Taksi uudistus on yksi näistä ja hyvältä näyttää. Paikallisliikenteen avaaminen kilpailulle linja-autopuolella kehittää alaa ja tuo helposti miljardi säästöt.
Teiden yhtiöittäminenkään ole mitenkään huono asia, sitähän on maailmalla jo käytetty paljon. EU rahoituksella on esim. Espanjassakin teitä pilvin pimein, pari kolme €uroa menee tietullia silloin tällöin. Tiet viivasuoria ja hyväkuntoisia, Suomea paljon suuremman maan tavaravirrat rullaavat hienosti.
Kerrankin meillä liikenneministeri, joka ajattelee kansalaisten asian lisäksi myös yrityksiä.
Nyt ilmeisesti itkee ne henkilöt, jotka ovat jakopolitiikan rattaissa töissä, eikä sinänsä turhaan, nyt tulee lähtö leppoisista hommista. Syy kuitenkin täysin oma ja johtuu takavuosien ahneudesta ja suuruuden hulluudestakin.
Uudistukset vaan nopeasti eteenpäin, ahkera kyllä pärjää tulevaisuudessakin ja laiskojen elintaso hieman putoaa.

Äänestä
  • Perusteesi on samalla tasolla kuin kommentisi Espanjan teistä. Ihan uteliaisuudesta kysyn millaiset kelirikot Espanjassa on ja runteleeko routa pahastikkin Espanjan tieverkostoa?

    Äänestä

  • " Teiden yhtiöittäminenkään ole mitenkään huono asia, sitähän on maailmalla jo käytetty paljon. EU rahoituksella on esim. Espanjassakin teitä pilvin pimein, pari kolme €uroa menee tietullia silloin tällöin. Tiet viivasuoria ja hyväkuntoisia, Suomea paljon suuremman maan tavaravirrat rullaavat hienosti. "

    Tiet on isoja, leveitä moottoriteitä ja ah, lähes autioita! Parin euron kolikon tiputat kouruun silloin tällöin. Käynti Fuengirolasta Portugalin rajalla ja takaisin ei maksa kun 12 euroa, näinhän suomalaiset sen maksavat ilomielin??

    Mistäkö tiedän? Asun täällä ja ajan ihan ilomielin halvempia teitä, niitä yhtiöimättömiä pitkin.

    Terveisin eläkeläinen Taksari Espanjasta

    Äänestä

ON HYVIN TIEDOSSA että Berneri toimii Matti Vanhasen mandaatilla eli nyt postia [email protected]. sähköpostiin!! Selkeä viesti että huonosti ja hätäisesti valmisteltu taksilaki pitää vetää pois.........

Äänestä

Paljonko suomessa omalla-autolla ajaminen maksaa rehelliesti.Siitä laskemaan kuinka kallis taksi on,kun lasketaan kalliimmat vakuutukset palkan sivukulut ja verot ja muut kulut.Ei taksi oikeasti ole mikään tuottoisa systeemi vaikka toisin luullaan.Suuriosa elää kädestä suuhun.siksi ihmettelen tätä valitusta ei tämä huonommaksi voi mennä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AloiteKaatuu kirjoitti:

Keskustalaisetkin älähtävät taksiliikenteen uudistuksesta. Turun Sanomat.

Keskustalaisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin malli taksiliikenteen vapauttamiseksi tekee kipeää myös keskustassa. Puolueen liikenneasioista vastaavat kansanedustajat eivät hyväksy mallia sellaisenaan.

Bernerin toimintaa ministerinä STT:n haastattelemat liikennekansanedustajat eivät kritisoi, vaan antavat tälle osin myös kiitosta keskustelun avaamisesta.

Berner esittää, että taksilupa myönnettäisiin vastaisuudessa yritykselle, eikä lupien määrää tai kyytien hintaa säädeltäisi. Liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo kyseenalaistaa varsinkin ehdotuksen siitä, että taksien määrän ja asemapaikan säännöstelystä luovuttaisiin. Kilpailu avautuisi hänen mukaansa myös ulkomaisille yrityksille.

Kansanedustaja Markku Rossi epäilee, että säätelyn poistaminen heikentäisi taksipalveluita maaseudulla ja voisi nostaa hintoja. Hän muistuttaa, että monin paikoin bussiyhteydet ovat niin vähäiset, että taksi on ainoa tapa liikkua.

– Tämä taksipuoli on mietittävä liikennekaaren osalta ihan uusiksi, Rossi vaatii ja odottaa lausuntokierrokselta tyrmäävää palautetta.

Yhtiöittäminen saa ymmärrystä

Moni keskustan liikennekansanedustajista epäilee myös suunnitelmaa pienimuotoisesta taksitoiminnasta. Berner ehdottaa, että pienimuotoinen kuljetustoiminta tulisi mahdolliseksi ilman lupaa. Kuljettaja saisi kerryttää enimmillään vuodessa 10 000 euron liikevaihdon, jolloin tulot katsottaisiin ansiotuloksi.

– Onko tämä ovi harmaalle taloudelle, Alatalo miettii.

Taksiliikenteen vapauttaminen on osa laajaa liikennekaari-uudistusta, jonka osana Berner esittää myös valtion väylien yhtiöittämistä.
Mainos

Keskustan liikennekansanedustajat pitävät ehdotusta hyvänä, vaikka ajatus kansallisen omaisuuden yhtiöittämisestä arveluttaakin.

Liikennevaliokunnan jäsen Eeva-Maria Maijala odottaa, että järjestelyn myötä liikennehankkeiden rahoittaminen helpottuu. Valtionyhtiö voisi saada EU-rahoitusta, jota ei myönnetä suoraan valtiolle.

Valtio-omistajalla halutaan kuitenkin pitää ohjat, jotta tiet pysyvät kunnossa kaikkialla Suomessa.

– Omistajaohjausta pitää voida tehdä. Tämä on varmasti seikka, joka poistaa epäluuloja hankkeesta, Antti Rantakangas sanoo.

”Sopu vain selvittämisestä”

Perussuomalaiset ilmoitti maanantaina vastustavansa niin väylien yhtiöittämistä kuin taksiliikenteen osittaista avaamista kilpailulle.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituspuolueet sopivat huhtikuun alun kehysriihessä, että valtion väylien yhtiöittämistä selvitetään. Hänestä kenenkään ei kannattaisi vielä nyt lyödä kantojaan lukkoon, vaan katsoa rauhassa selvityksen tulos.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) toisti tiistaina kielteisen kantansa taksiliikenteen avaamisesta kilpailulle.

Myös hänen mukaansa molempien asioiden selvittämisestä on puhuttu. Hänen mukaansa nykyinen taksijärjestelmä on turvallinen, toimiva ja toimii myös haja-asutusalueilla.

– Perussuomalaisten kanta taksiliikenteen vapauttamiseen on koko ajan ollut kielteinen. Jostain syystä ministerin esityksiä on otsikoitu hallituksen esityksinä, niin päätin perjantaina tulla ulos, Soini kertoo.

TS–STT, MIKKO ISOTALO, OLLI KUIVANIEMI, ANNIINA LUOTONEN

Näin se Bernerin ajatelma kaatuu taksien osalta jopa oman puolueen vastustamiseen. Ai niin, Berner on sitoutumaton yhden kauden kansanedustaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu