väärät säästö kohteet kunnalla

pettynytasukas

Lempäälän kunta säästää terveyden huollosta ja lasten koulu matkoista.Ne rahat laitetaan sitten johonkin Lempäälä-taloon joka on aivan turha.Sillä tyhjiä kinteistöjä on muutenkin jo keskustan alueella että niihin kyllä saisi monta kunnan toimintaa.
Eli aivan vääristä asioista säästetään tuollaisen talan vuoksi.
Epäilen kyllä että ei taida Lempäälässä olla enää kovinkaan montaa tyytyväistä asukasta kuntaansa.

15

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iuytrfghjkkjhg

      Lempäälään ollaan paikkana tyytyväisiä, ei kunnan toimintaan. Kunnassa haaskataan rahaa erikoisiin ja turhin hankkeisiin, kunta osti vanhan S-marketin rakennuksen, jota on pidetty sittemmin pitkään tyhjillään, lämmityskustannusten ollessa kymmeniä tuhansia. Rakennuksen voisi hyvin muuttaa uudeksi kunnantaloksi, ei tarvitsisi rakentaa kymmenien miljoonien monumenttia.
      Kasvot taloudenpidolle antaa se kivikasa, jota kunnassa kutsuttiin taideteokseksi hankinnan aikoihin, keskimmäisessä moottoritien liittymässä, hintaa taideteokselle kertyi varsin paljon.

    • Puistattaa

      Kommentoiden edellistä kirjoitusta ja olen täysin samaa mieltä hänen ja keskustelun aloittaneen kanssa. En voi välttää ajatusta, että S- ryhmä olisi hyvin voidellut Lempäälän päättäjiä, onnistuessaan myymään tarpeettomaksi osoittautuneen rakennuksen.
      Tämä edellisessä kirjoituksessa mainittu kivikasa taideteos saa jatkossa seuraa 110 000 € maksavasta uudesta taideteoksesta, lue Lempäälän- Vesilahden Sanomat tänään 20.4., lehdessä kunnanjohtaja Heidi Rämö hehkuttaa Lempäälän ydinkeskustan kehittämisen olevan kunnan keskeisimpiä strategisia tavoitteita ja Rämöä lainaten tekemällä Lempäälästä hyvästä paras. Taidetoeos hankinta on hyvä esimerkki päättäjiemme arvoista, joka taas todistaa sitä vastaan, että koulukyyditysrajojen nosto ei ole todellisuudessa rahasta vaan arvoista kiinni. Vedotaan vastuuttomissa säästöissä taloustilanteeseen ja toisella kädellä syydetään rahaa epäolennaiseen turhuuteen.

      • todellatyhmäätouhua

        En ymmärrä minäkään miksi rahaa laitetaan johonkin taideteoksiin teiden varsille ja keskustoihin.Nekin rahat saisi laittaa johonkin tosi tärkeään.Uusi kunnan johtaja on laittanut kunnan asit aivan sekaisin.Ihan väärin on säästää lapsia koskevisa asioissa on sitten mikä asia vain kyseessä sillä nehän on sitä tulevaisuutta Todella pettynyt nykyiseen kunnan toimintaa.


    • UskoMennyt

      Taideteokseen haetaan 50% valtionosuutta ja mikäli sitä onnistuvat saamaan jää kustannuksia kunnalle (veroa maksaville kuntalaisille ) vielä 55 000€. Jos taas valtio myöntää tuon 50%, jota uskallan epäillä, niin ihmettelisin sitä suuresti, jos maan talous todellisuudessa on heikossa kunnossa kuten väitetään. USKOMATONTA.

      • saavatitsemaksaa

        Tuollaiset taideteokset ovat kuntalaisten ja veronmaksajien pilkkaamista, sellaiselle hulluudelle täytyy laittaa jotenkin stoppi. Näistä asioista ja niiden takana olevista henkilöiden nimistä tarvitaan tietoa, heihin tämä kaikki hulluus henkilöityy.


    • Hämmentävää

      Totta ! Miten tälläistä käsittämätöntä toimintaa voidaan sallia veronmaksajien yhteisestä pussista, ja kehdataan säästösyihin veroten laittaa pienet eskarilaiset, sekä 1. - ja 2. - luokkalaiset koululaiset kävellen pahimmillaan lähes 5 km suunta, se ei iske oikeustajuun.
      Kannatan edellisiä mielipiteitä ja olen heidän kanssaan täysin samoilla linjoilla.

    • vanhassavaraparempi123

      Totta, vanha S-markettihan ei mikään järin vanha kiinteistö ole, että siihen vois Lempäälätalon tms perustaa.

    • IdiotismillaEiOleRajaa

      Lempäälässä säästetään lillukanvarsista ja samaan aikaan suunnitellaan suhteettoman kalliita rakennushankkeita. Uusi lukiorakennus maksaa 560 tonnia vuodessa ja Lempäälä-taloksikin kutsutun hallintobunkkerin rakennuskustannukset taitavat liikkua 20 miljoonan tienoilla. Kumpikaan eivät ole tosiasiallisesti välttämättömiä rakennushankkeita.

      Samaan aikaan kunta tuhlaa omaa maksettua rakennusomaisuuttaan siten, että esimerkiksi kunnantalona nyt toimiva vanha Mainiemi on jätetty täysin heitteille vaille tarpeellista kunnossapitoa ja tämä ratkaistaan nyt näemmä purkamalla koko torppa aukioksi.

    • HyvääIltaaa

      Pyöristyttävää toimintaa, eletään ylivarojen veronmaksajien piikkiin, kunnanjohtajan komenttia lainaten, hyvä kun ei ole riittävä,vaan pitää olla paras.
      Siinä näkyykin olennainen arvomaailma, kun lapsien selkänahasta säästetään heidän turvallisuudestaan tinkimällä, jotta saadaan nuo mittavat uudistukset, että voidaan mahtailla.

    • lapsetensin

      Kyllä, olen täysin samaa mieltä yleisen mielipiteen kanssa, että ensi hoidetaan lasten asiat parhaalla mahdollisella tavalla ja jos sen jälkeen varat antavat myöden niin voidaan harkita jotain vähemmän tärkeitä kohteita jotka eivät ole kenellekään välttämättömiä.

    • Lakisääteiset

      Nykyinen johto kunnassa on jättänyt huomioimatta olennaisen syyn tilanteeseen, jossa aiemmin tehdyn kyselyn mukaan Lempääläläiset asukkaat olivat kärkisijalla maamme tyytyväisimpinä.
      Kunnavaltuusto käyttää kunnassa ylintävaltaa, ja jos puheisiin on luottaminen, että kunnanjohtajalla olisi ollut merkittävä vaikutus muuttuneeseen entiseen päätökseen (Kasvatus-ja opetuslautakunta pöytäkirja 27.10.2015 ) niin kunnanvaltuutettuja on silloin viety kuin pässiä narussa. Mainitun Pöytäkirjan löytää netistä.
      Valtuutetut vaikuttaa äänestäjiltä saadun valtakirjan saatuaan unohtaneen sen tosiasian, että heidän tulisi edustaa ensisijassa äänestäjiensä etuja. Näin ei näytä käyneen, ja on turha verota siinä asiasa talouslukuihin sekä säästöihin, kun samaan aikaan veronmaksajien verotuloja käytetään huolettomasti ei lakisääteisiin hankkeisiin kuten tähän vähemmän tärkeäksi koettuun ydinkeskuskortteliin Leempälätaloineen ja aukioineen. Koen että lapset ja perheet joutuvat maksamaan siitä ylellisyydestä liian kalliin hinnan, kun heille elintärkeitä palveluita käsittämättömällä tavalla heikennetään, lasten turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta tinkien.

    • IkäväTosiasia

      Kunta näyttää toimillaan pyrkivän karkottamaan kunnasta työssäkäyvät veroa maksavat lapsiperheet. Uusia työssäkäyviä nuoria lapsiperheitä kuntaan ei taatusti muuta, jos työssäkäyvien vanhempien lapsilla ei ole varmaa oikeutta tarvittaessa 1.-2.lk. koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan.

    • VääryysVallalla

      Ideapark on Lempäälän asukkaiden kohtaamispaikka, sieltä löytyvät lähes kaikki palvelut. Useimmille kuntalaisille se olisi riittänyt .

      Kuntalaiset ovat syvästi huolissaan huolettomasta velanotosta kohteisiin jotka eivät ole välttämättömiä, ja joiden velkataakan joutuvat maksamaan ensimmäisten joukossa pienet koululaiset ja tulonsaajat.

    • HarkintääPäätöksiin

      Kunnassa esitetty koulukyyditys rajan nostamista kolmesta - viiteen esikoululaisista alkaen toisen lukan oppilaisiin.
      Edellä mainittujen lapsien yleinen kehitystaso ja kypsyys ei vielä ole riittävän kehittynyttä ymmärtääkseen tarpeeksi ympäristön vaaroja ja niiden aiheuttamia seurauksia. Lisäksi jalan ja pyörällä liikuttaessa oppilas on suojaamattomimillaan. Mainitusta syystä riskien toteutumisella on usein vakavat seuraukset. Riski kasvaa kuljettavan matkan pituuden kanssa moninkertaisten onnettomuuteen joutumisen riskin.

    • facebookista

      Katsoin ensimmäistä kertaa vanhempien facebook sivuilta paljon puhutuista ja kirjoitetuista Lempäälän koulukyydityksistä. Suosittelen kaikkia katsomaan todellisesta tilanteesta kuvia, joka ilmeisesti on kuvattu Laasonportin asukasyhdistyksen toimesta. Kuvia katsoessani kylmät väreet kulkivat läpi kehon, ja tuli hätä lasten turvallisuuden puolesta. Joku aiemmin kertoi tytön meinanneen jäädä lukiotyömaan kohdalla kaivinkoneen alle, enkä sitä yhtään ihmettele. Vanhempina olisin lähtenyt vaatimaan rakennusvaiheen ajaksi kuljetusta kaikille ala-aste ikäisille. Kuvista ilmeni jo sinällään monta todellista vaaranpaikkaa ja tekijää, sekä että tilanne rakennustyömaan kohdalla tulee jatkossakin olemaan lukion valmistuttuakin todella vaarallinen. Varsinkin nuorten liikennekäyttäytymisen tuntien., olisi enemmän kuin tarpeen laittaa hidastuksia molemmin puolin tietä ja lisäksi liikennevalot sekä jalankulkijoille, että autoille pihaan menon kohdalle, koska parkkipaikalle kulku tapahtuu kevyenliikenteenväylän poikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2810
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2030
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1543
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      989
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe