Folktinget pelkkä ryyppyseura?

Persut eivät ole Folktingetin toiminnassa mukana!
Seuraaviin kunnallisvaaleihin Persujen tulee tähän salaseuraan saada omia edustajia.
Folktinget järjestää juhlia. Svenska Dagen on ruotsinkielisten perinteinen maljojen kohottelun juhla.

Folktinget osallistuu Porin Jazzeihin juhliin, jotka on tunnettu kovasta ryyppäämisestä ja sekoilusta.

Folktinget kokoontuu kerran vuodessa. Tilaisuus on vähän asiaa ja hieno kostea illallinen..

Mihin tarvitaan Folktinget ja kuka sen toiminraa valvoo?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Folktinget on ongelmallinen ulkoparlamentaarinen painostuselin.
Haittaa ruotsin kehitystä Suomessa. RKP saa toiminnalleen verorahoja puoluetuen lisäksi.
Hallitus on hölmöläisten ompeluseura, eikä huomaa verovarojen vuotoja.
Översättningsbyrå laskuttaa liikaa ja turhasta. Toiminta pitäisi siirtää virkamiehille, jotka toimivat virkavastuulla.
Ei voi olla oikein, että työntekijät aloittavat työnsä shampanja-aamiaisella puolison kanssa. Työ tehdään ilmeisesti etänä kotona.

Äänestä

Suomen kaksikielisyys maksaa vuodessa20 mrd €. Yksikielinen Suomi olisi velaton 5 vuodessa. Talous kasvaisi paremmin kuin Ruotsissa.

Isänmaa ei tarvitse ruotsia.

Äänestä

Tämä persukansalainen jaksaa pitää älämölöä tästä folktigetistä ja siitä, että persut eivät ole mukana.

Oikeastaan persut eivät onneksi ole mukana missään. Metallin vaaleissakin saivat huiman 0.1% kannatuksen. Maine ja valta on katoavaista ja kansaa ei voi enää huijata.

Hallitus natisee, vähäosaisia sorretaan ja pölhöpersut yrittävät vain siirtää puhetta tärkeistä asioista pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peruskansalainen kirjoitti:

Persut eivät ole Folktingetin toiminnassa mukana!
Seuraaviin kunnallisvaaleihin Persujen tulee tähän salaseuraan saada omia edustajia.
Folktinget järjestää juhlia. Svenska Dagen on ruotsinkielisten perinteinen maljojen kohottelun juhla.

Folktinget osallistuu Porin Jazzeihin juhliin, jotka on tunnettu kovasta ryyppäämisestä ja sekoilusta.

Folktinget kokoontuu kerran vuodessa. Tilaisuus on vähän asiaa ja hieno kostea illallinen..

Mihin tarvitaan Folktinget ja kuka sen toiminraa valvoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu