Tänään olemme lukeneet kuinka Kirkkohallitus tukee mm. Imatran seurakuntaa kolmen ristin kirkon korjauksesssa.
http://yle.fi/uutiset/kirkkohallitukselta_tukea__alvar_aallon_suunnitteleman_kirkon_korjaus_voi_alkaa_imatralla/8824369
Totuus on kuitenkin kirkon valheita karumpi. Kuvio on vanha. Kirkko kerää mainetta jakamalla kirkon ulkopuolelta tulevia rahoja. Rahat ei tule kirkon kassasta, vaan valtion kassasta. Me kaikki veronmaksajat olemme pakotettuja olemaan evankelisluterilaisten palvontakeskusten korjauskulujen maksumiehinä ja naisina.
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon täysistunto on jakanut rakennusavustusta seurakuntien 70 eri hankkeelle. Tuen määrä on yhteensä 6,5 miljoonaa euroa.
Tuki jakautuu siten, että 4,7 miljoonaa euroa siitä on valtion rahoittamaa suojeltujen kirkollisten rakennusten tukea ja 1,8 miljoonaa euroa on kirkon keskusrahaston tukea muille seurakuntarakennuksille."
http://www.rakennuslehti.fi/2016/04/kirkko-tukee-seurakuntien-rakennushankkeita-65-miljoonalla-eurolla/

Vastaukset 8
Vanhimmat
Valtio suunnittelee yhtiöttävänsä liikenneväylät yhteen yhtiöön. Samalla liikenneväylien budjettirahoitteisista kunnostusrahoista on tarkoitus luopua. Jatkossa liikenneväylien kunnostus on tarkoitus rahoittaa liikenneväylien käyttäjiltä perittävillä kuukausimaksuilla. Jokainen joka käyttää liikenneväyliä voi ostaa tarvitsemansa palvelupaketin. Käytäntö on sama kuin teleoperaattoreilla. Käyttäjät maksavat palvelupaketeillaan televerkon rakennuksen, ylläpidon ja kunnostuksen. Nyt sama käytäntö on tarkoitus toteuttaa myös liikenneväylien osalta. Käyttäjä maksaa. Ehdotankin saman käytännön ottamista käyttöön myös kirkkojen korjaukseen ja ylläpitoon. Kaikki kirkot yhtiöitetään saman yhtiön alle. Jonka jälkeen kirkollisten palvelujen käyttäjät voivat ostaa tarvitsemansa palvelupaketin, joidenka kuukausimaksuilla jatkossa kustannetaan kirkkojen korjaukset ja ylläpito. Näin siirrytään televerkoista ja pian myös liikenneväylistä tuttuun käyttäjä maksaa malliin.
Voi j-lauta ei voi muuta sanoa. Miksi minunkin täytyy tukea kirkkojen kunnostusta?
Myönnettäköön nyt kuitenkin, että osa kirkkorakennuksista on historiallisesti merkittäviä muistomerkkejä, joiden säilymistä on tarpeellista tukea.
Samalla pitää kuitenkin ottaa huomioon, että jos ko rakennuksia käytetään aktiivisesti kirkon omaan toimintaan, pitää päävastuu ylläpidosta olla myös kirkolla. Valtion tuen tulisi kuulua erityisesti vain sellaista rakennusten ylläpitoon, joilla arkkitehtuurista ja/tai historiallista arvoa ja joita ei käytetä pääasiallisesti uskonnon harjoittamiseen. Tässäkin kohden kirkon toimintaa tarvittaisiin enemmän avoimuutta valtion erikseen kohdentamien tukien käytöstä.
"Myönnettäköön nyt kuitenkin, että osa kirkkorakennuksista on historiallisesti merkittäviä muistomerkkejä"
Kirkot ovat ihmisen alistamisen muistomerkkejä. Kirkot ovat eri maiden alkuperäiskultturien tuhoamisen muistomerkkejä. Kirkot ovat ihmisoikeuksien vastustamisen muistomerkkejä. Kirkot ovat uskovien ihmisten tyhmyyden muistomerkkejä. Tilanteessa missä OyKirkkoAb pyörittää miljardin euron vuotuista bisnestä ei tälläiset muistomerkit ansaitse yhteiskunnan yhteisiä tukia.
Ei tuollaistakaan historiaa sovi unohtaa. Päinvastoin, se täytyy muistaa ja ottaa opiksi.
Kirkko pitäisi lakkauttaa. Emme tarvitse kirkkoa mihinkään.
Muistakaamme, että valtiokirkko jakaa diakonia-avustusta noin 8 miljoonaa euroa vuodessa ja kuinka paljon tuhlataan kirkkorakennuksiin
Valtio voisi ihan hyvin lopettaa nykyisen mallisen suojeltujen kirkkojen tuen. Kirkko periköön saman rahan kirkollisverojen kautta. Nyt kirkko perii kirkollisveroja noin 900 miljoonaa euroa per vuosi. 5 miljoonaa 900 miljoonan päälle ei muuttaisi kirkolliveronperintää kokonaisuutena miksikään. Näin tärkeä periaate käyttäjä maksaa toteutuisi. Uskonnonvapauteen pitäisi myös kuulua ettei joudu maksamaan toisten aktiivisessa käytössä olevien palvontakeskusten korjauskuluja, koska näin joutuu välillisesti tukemaan toisten uskonnon harjoittamista. Eri asia on jos palvontakeskus ei ole enää aktiivisessa käytössä, vaan toimii esimerkiksi museona ja se halutaan arvonsa takia suojella. Silloin valtion rahoitus on perusteltua.