Puolustusliitto Nato

Otsikon mukainen järjestö perustettiin pikaisesti II maailmansodan jälkeen suojelemaan Euroopan vapaita valtioita Stalinin imperialistis-ekspansiiviselta miehityspolitiikalta.

Toisin sanoen, jos Neuvosto-Venäjä olisi käyttäytynyt ihmisiksi, ei Natoa olisi tarvittu.

Ei Venäjä siitä välitä mitä muut sen häiriintyneistä äkkiliikeistä alueryöstöineen ajattelevat.

Siispä: Puolustusliitto Natoon.
654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

koska tiltut ovat sitä vastaan.

Äänestä

Venäläiset olivat syy, miksi kolme pohjoismaata (Norja,Islanti ja Tanska). kolme länsi-liittoutunutta maata (Ranska, USA ja Iso-Britania) ja pari muuta halukasta länsimaata päättivät perustaa/allekirjoittaa yhteisen Nato-sopimuksen 1949.

Venäläiset ja heidän toimintansa on syy, miksi tänään Naton jäsenmaassa asuu n. 95% EU:n väestöstä. (22 EU-maata)

Jos venäläiset eivät olisi naapureilleen, sellaisia kuin ovat, ei Natoa olisi perustettu, eikä nyt tarvittaisi. (Nato-jäsenyyden siunauksellisuudesta ja tarpeellisuudesta vallitsee Naton jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa laaja yksimielisyys.

Äänestä

Ei nato ole mikään puolustusliitto, se on sotilasliitto. Ettekö muista edes eilistä?

Äänestä

Natoon vaan. Päästetään Norja takariviin.
Jos kohta leimahtaa on suomi paras mahdollinen vaihtoehto jos vähän kärventyy. Vähiten asutusta, joutomaata, vähän niinkuin Afganistan.

Aivan oikeasti, Natoon vaan. Eurooppamme tarvitsee Suomea. Eturivi on Suomen paikka.
Suomessa on tilaa paukutella ilman merkittäviä vahinkoja.

Äänestä

Neuvostoliitto loppui ja stalin on kuollut.
Mihin tarvitaan siis natoa? Sotilasliitto joka ei noudata edes omia peruspäätöksiään.

Äänestä

Jäseniksi on jopa tunkua.

Myös Naton voimat Euroopassa vahvistuvat koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silmienvälliin kirjoitti:

Otsikon mukainen järjestö perustettiin pikaisesti II maailmansodan jälkeen suojelemaan Euroopan vapaita valtioita Stalinin imperialistis-ekspansiiviselta miehityspolitiikalta.

Toisin sanoen, jos Neuvosto-Venäjä olisi käyttäytynyt ihmisiksi, ei Natoa olisi tarvittu.

Ei Venäjä siitä välitä mitä muut sen häiriintyneistä äkkiliikeistä alueryöstöineen ajattelevat.

Siispä: Puolustusliitto Natoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu