Mitä maksaa kilo maksaa?

Puhelinpalvelun maksuttomuus koskee myös seurakuntia

Kirkkolain mukaan käsiteltäessä hallintoasiaa kirkollisissa viranomaisissa on noudatettava, mitä hallintolaissa ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa säädetään. Neuvonnan maksuttomuus perustuu hallintolakiin.

Kouvolan seurakuntayhtymän puhelinvaihteen numerona ja kaikkien seurakuntayhtymän palvelujen sekä yhtymän henkilökunnan puhelinnumeroina ilmoitetaan 0207-alkuiset lisämaksulliset yritysnumerot. Oikeusasiamiehen mukaan seurakuntayhtymän puhelinpalvelu ei täytä hyvän hallinnon ja neuvonnan maksuttomuuden vaatimuksia ja on siten lainvastainen siltä osin kuin siinä annetaan hallintoasian hoitamista koskevaa neuvontaa tai vastataan asiointia koskeviin tiedusteluihin.

Tämä oikeusasiamiehen päätös on hänen ensimmäinen seurakuntayhtymän puhelinpalvelun maksuttomuutta koskeva kannanottonsa. Tämän vuoksi hän tyytyy saattamaan käsityksensä Kouvolan seurakuntayhtymän puhelinpalvelun maksullisuuden lainvastaisuudesta sen tietoon. Hän on ilmoittanut ratkaisustaan myös Kirkkohallitukselle ja pyytänyt sitä tiedottamaan ratkaisusta muille seurakunnille ja seurakuntayhtymille.

Vaikka esimerkiksi Kela on avannut kalliin neuvontanumeronsa rinnalle toisen hinnaltaan kohtuullisemman numeron, se ei riitä. Oikeudellisesti ei ole kysymys kohtuullisuudesta vaan maksuttomuudesta, tarkentaa apulaisoikeusasiamies.
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä on palsta, ortodokseille.

Äänestä
  • Niin... onku sulla joku ongelma sen suhteen että ort serakunnilla on käytössä 020 numerot vaikka niin ei saisi olla ja siitä kirjoitetaan tänne?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhelintrolli kirjoitti:

Puhelinpalvelun maksuttomuus koskee myös seurakuntia

Kirkkolain mukaan käsiteltäessä hallintoasiaa kirkollisissa viranomaisissa on noudatettava, mitä hallintolaissa ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa säädetään. Neuvonnan maksuttomuus perustuu hallintolakiin.

Kouvolan seurakuntayhtymän puhelinvaihteen numerona ja kaikkien seurakuntayhtymän palvelujen sekä yhtymän henkilökunnan puhelinnumeroina ilmoitetaan 0207-alkuiset lisämaksulliset yritysnumerot. Oikeusasiamiehen mukaan seurakuntayhtymän puhelinpalvelu ei täytä hyvän hallinnon ja neuvonnan maksuttomuuden vaatimuksia ja on siten lainvastainen siltä osin kuin siinä annetaan hallintoasian hoitamista koskevaa neuvontaa tai vastataan asiointia koskeviin tiedusteluihin.

Tämä oikeusasiamiehen päätös on hänen ensimmäinen seurakuntayhtymän puhelinpalvelun maksuttomuutta koskeva kannanottonsa. Tämän vuoksi hän tyytyy saattamaan käsityksensä Kouvolan seurakuntayhtymän puhelinpalvelun maksullisuuden lainvastaisuudesta sen tietoon. Hän on ilmoittanut ratkaisustaan myös Kirkkohallitukselle ja pyytänyt sitä tiedottamaan ratkaisusta muille seurakunnille ja seurakuntayhtymille.

Vaikka esimerkiksi Kela on avannut kalliin neuvontanumeronsa rinnalle toisen hinnaltaan kohtuullisemman numeron, se ei riitä. Oikeudellisesti ei ole kysymys kohtuullisuudesta vaan maksuttomuudesta, tarkentaa apulaisoikeusasiamies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu