Postinkantaja leikkaa kohta ruohijjosi

Posti tarjoaa tänä kesänä kotitalouksille mahdollisuuden ostaa ruohonleikkuun jakelun yhteydessä.

Jakelusta vastaava johtaja Anu Punola kertoo, että Posti hakee kokoajan ideoita, joilla se voisi laajentaa toimintaansa yhä vahvemmin palveluyhtiöksi Postin perinteisen toimenkuvan hiipuessa.

Posti on jo pitkään hoitanut muun muassa ateriakuljetuksia. Lappeenrannassa on kokeiltu palvelua, jossa postinjakajat ovat auttaneet vanhuksia aterioinnissa ja pitäneet heille hetken seuraa.

"Ihan kiva. Mutta voisitko postinkantaja tuoda pari maitolitraa tullessasi?
Ai niin, lotto unohtui, käyppä tebskalla tai ärrällä lottoamassa pari riviä, mutta hei, unohtu sanoa että myös kahvi on lopussa, käännäpä auton keula vielä takasipäin... Joo joo Kultakatriinaa, ei Presidentti kahvia, unohdinko sanoa ? Vaaleepaahtoa tietysti, ei, ei tummaksi paahdettua.
Ai nytkö olet kohta perillä? No voi sen toki, tänään ei tarvitsekaan ajaa ruohoa mutta astiat on tiskaamatta, poikamies talous nääs..Jos sitten tiskaisit noi astiat, Fairy tosin on lopussa, hei, kait vielä maltat kipasta ne lähisiwasta tai kookaupasta niin päästäs noista tiskiläjistä eroon, ihan omaan nokkaankiin haisee, hyi helekutti mikä lemu, no käy ny äkkiä se Fairy, otan ootellassani nokoset, ei, ei tarte herättää, kitoos.." Niin jätä sitten posti pöydälle mutta muista ne astiat, kiitoss..."

Postinkantajan ja asiakkaan vuoropuhelu kesältä 2016.
15234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No jo on, heti otsikko väärin, ei pitäisi yrittääkään kirjoittaa yhtikäs mitään ilman laseja on senverran heikko näkö, nekin lasin juupelit aina on häveissä. K-kirjain oli tarkoitus laittaa jiin sijasta. Viimmonen sana otsikossa " ruohikkosi."
Kohta tulee jatkoa tähän postin huvittavaan ehdotukseen liittyen, ei kyllä postinkantajan kannalta ole huvittava ?

Äänestä
  • Lumenaurauspalvelua Punola ei uskalla vielä luvata.

    - Lumenluonnissa on se ongelma, että lunta tulee usein yhtäkkiä paljon kerralla ja ne päivät ovat hankalia myös postinjakelussa. Mutta sitäkään ei ole vielä täysin suljettu pois.
    "Sehän olisi loistava idea, postikantaja kuljettaisi talvella mukanaan lumilinkoa jolla voisi ensin aurata lumet että pääsisi lopulta sen postinkin jakamaan, samantien pyyhkäisisi lumet talonkin pihamaalta ja jos oikein innostuisi niin naapurinkin pihan puhdistaisi puhtaaksi lumesta ?" Omaa linkoa tietysti käyttäisi ja omat bensat mukaan postireissulle. Talon omistaja sitten vahtaisi ikkunasta että työ tulee kunnolla tehtyä.

    Äänestä

  • Suomalaiset haluavat normeja ja säätelyä. Ihme että nurmikon leikkuu on sallittua edes omistajille. Kun nokisutia ei saa pudottaa piippuun Postimiehet voisivat tehdä myös nuohouksia ja likakaivojen tyhjennyksiä. En koskaan maksaisi nurmikon leikkuusta tuollaisia hintoja.

    Äänestä

Meillä postinkantaja on käyny jo kauan ja ilmaseksi. Eukko on ollu järjestelyyn tyytyväinen ja on kehunu postimiehen potenssia ja kestävyyttä. Suosittelen muille samaa järjestelyä.

Äänestä

XDDDD:) Siis mä repesin, hiton hauska aloitus; lisää tuollaisia....!!!

Äänestä
  • Kieltämättä, onkohan polteltu sitä valtimon KANNADISTA :P

    Äänestä

  • On hauska aloitus, vielä parempi on palstalla nimelta Ei lasten katsottavaa. Lukekaa ihmeessä se.

    Äänestä

Jospa vielä pääsis polttopuuntekoon ,sais vähän hartiajumppaa,maataloustöihin perunamaata tekemään ja kyntämään..jospa käytettäisiin töissä olevien koirat ja kissat kusettamassa..

Äänestä
  • Onkohan postinkantajissa tukanleikkuutaitoista, aika kallista paturissa käynti, vois sipasta tukan siinä sivussa. Nii ja mulla on hartiat jumissa kevyt puolen tunnin hieronta tekis poikaa samalla kun luskelen päivän lehtiä. Siis normaali hieronta ei mitään seksi hierontaa pyydetä. Kerran viikossa voisi kai tuoda perjantaipullon alkosta ?

    Äänestä

Valtiotoimipaikka aikoo kilpailla työttömille,opiskelijoille kuuluvilla töillä eli mihin postin moraali on mennyt...

Äänestä
  • Miten ne heille kuuluvat? Kyllä täällä on oikeus yrittää ja tarjota palveluja. Perusta yritys ja tarjoa palveluja, ikkunan pesut, ruohonleikkuu. Mattojen pesut.

    Äänestä

Puol tuntii jos sais postipatelta tai Pipsalta persettä niin AVOT! Oispa hyvä...

Äänestä
  • Yksityisille tuottoisat palat ja postilaiset ruohonleikkaajiksi
    26.4.2016 13:31 Satu Taavitsainen

    Kotimaa

    5 kommenttia

    ilmoita asiaton viesti

    Juha Sipilän (kesk) ”yhtiöittämishallitus” aikoo pala palalta poistaa suomalaisilta julkisia palveluita. Posti kuuluu tähän suunnitelmaan. Jätimme (SDP Vihr Vas) tänään liikenne- ja viestintävaliokunnassa hylkäysesityksen ja vastalauseen Sipilän hallituksen postilain muutokseen.

    Lakiesitys poistaisi vaatimukset postitoiminnan säännöllisyydestä ja laadusta, riittävistä resursseista sekä pitkäjänteisestä postitoiminnan järjestämisestä. Postin ja lehtien saaminen kuuluu kaikille kansalaisille joka puolella Suomea. Se on julkinen palvelu ja siitä pidämme kiinni. Sipilä ja Berner ovat unohtaneet Postin perustehtävän ja aluepolitiikan.

    Postilain muuttaminen on samanlainen kermankuorijoiden ja työntekijöiden halpuuttajien edunvalvontalaki kuin on VR:n pilkkominen ja soten yhtiöittäminen. Yksityisille yhtiöille annetaan parhaimmat tuottoisat palat vieden valtionyhtiön tulot ja tämän vuoksi postilaiset laitetaan ruohonleikkaajiksi.

    Jatkossa valtion on turha odottaa osinkoa Postilta. Viime vuodelta valtion yhteiseen kassaan kilahti osinkoa 18 miljoonaa euroa. Jatkossa nuo eurot kilahtavat yksityisiin pusseihin. Tulevaisuudenuhkana on, että valtion pitää maksaa Postille päin, jos meinataan saada ihmisille postit jaettua.

    Äänestä

Mahtaakohan posti jatkossa tulla vain jokatoinen päivä,kun välipäivät menee ruohoja leikatessa,tai lumitöissä. Muuten ei loppulinjan postia kerkiä lisätöiltä jakamaan.

Äänestä
  • Ensimmäinen varteenotettava ajatus. Postinkantaja kiertäväksi talonmiehestä ja työtön kantamaan postia. Postin kulku on huonontunut vuosi vuodeltan, noilla postin periaatteilla posti jää tulematta, se kai on tarkoituskin??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MitähänMuutaPostiKeksii kirjoitti:

Posti tarjoaa tänä kesänä kotitalouksille mahdollisuuden ostaa ruohonleikkuun jakelun yhteydessä.

Jakelusta vastaava johtaja Anu Punola kertoo, että Posti hakee kokoajan ideoita, joilla se voisi laajentaa toimintaansa yhä vahvemmin palveluyhtiöksi Postin perinteisen toimenkuvan hiipuessa.

Posti on jo pitkään hoitanut muun muassa ateriakuljetuksia. Lappeenrannassa on kokeiltu palvelua, jossa postinjakajat ovat auttaneet vanhuksia aterioinnissa ja pitäneet heille hetken seuraa.

"Ihan kiva. Mutta voisitko postinkantaja tuoda pari maitolitraa tullessasi?
Ai niin, lotto unohtui, käyppä tebskalla tai ärrällä lottoamassa pari riviä, mutta hei, unohtu sanoa että myös kahvi on lopussa, käännäpä auton keula vielä takasipäin... Joo joo Kultakatriinaa, ei Presidentti kahvia, unohdinko sanoa ? Vaaleepaahtoa tietysti, ei, ei tummaksi paahdettua.
Ai nytkö olet kohta perillä? No voi sen toki, tänään ei tarvitsekaan ajaa ruohoa mutta astiat on tiskaamatta, poikamies talous nääs..Jos sitten tiskaisit noi astiat, Fairy tosin on lopussa, hei, kait vielä maltat kipasta ne lähisiwasta tai kookaupasta niin päästäs noista tiskiläjistä eroon, ihan omaan nokkaankiin haisee, hyi helekutti mikä lemu, no käy ny äkkiä se Fairy, otan ootellassani nokoset, ei, ei tarte herättää, kitoos.." Niin jätä sitten posti pöydälle mutta muista ne astiat, kiitoss..."

Postinkantajan ja asiakkaan vuoropuhelu kesältä 2016.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu