Saavatko ortodoksipapit

Koska meillä on valtionkirkko, papit saavat virastaan palkkaa. On myös joitakin "virattomia" pappeja, jotka eivät toimituksista palkkaa saa ja näinollen tekevät leipätyökseen jotain muuta. Myös eläkkeellä olevat papit toimittavat palveluksia silloin tällöin.

Jokainen ortodoksisen kirkon palvelija tekee kutsumustyötä ja palvelee rakkaudesta kirkkoon. Karu totuus on, ettei sitä työtä muuten jaksaisi.

Olen joskus laskenut että noin sadasta papistamme suunnilleen puolet on virassa olevia ja saavat siis työstään kuukausipalkkaa. Loput ovat ns. harrastajapappeja tai eläkepapistoa. Heidätkin on kaikki vihitty pappeuteen, mutta he joko tekevät jotain muuta leipätyökseen tai ovat papinvirasta tai muusta työstä eläkkeellä. Käytännössä he toimivat varsinaisen seurakuntapapiston apuna voimiensa mukaan. Diakoneja on noin 30, mutta
heistä vain muutamat nauttivat palkkaa. Myös kanttorit ovat pääsääntöisesti kuukausipalkkaa nauttivia ja seurakunnan virassa.

Muut kirkon toimihenkilöt kuten ponomarit, kirkonisännöitsijät ja lukijat eivät saa palkkaa vaan tekevät tehtäväänsä harrastuksesta ja rakkaudesta kirkkoa kohtaan.

Kirkon työntekijöistä virkasuhteisia ovat papit, diakonit ja kanttorit ja muut ovat työsopimussuhteisia. Käytännössä virkamiesten palkat määräytyy ortodoksisen kirkkokunnan virka- ja työehtovaliokunnan ehdotuksen mukaan. Muodollisesti palkat määrätään asetuksella (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700179). Työvaliokuntaan kuuluu kolme seurakuntien ja työntekijäpuolen edustajaa sekä opetusministeriön että valtionvarainministeriön edustaja. Menettelyn katsotaan olevan ristiriidassa perustuslain 80 § kanssa ja lakia ollaan muuttamassa.
Pappien palkat eivät ole yhtä yhtäsuuria, vaan sen suuruus riippuu koulutuksesta, kokemuksesta, seurakunnan koosta, virkanimikkeestä ja monesta muusta asiasta. Työtä on erittäin paljon varsinkin jos sitä verrataan palkaan. Paikallisen seurakunnan kirkkoherra pitää 14 ja kanttori 15 jumalanpalvelusta nyt tammikuussa, joten työ on fyysisestikin raskasta vanhenevalle rovastille. Tietenkin tämän ohella kirkkoherralla on hallinnollinen työnsä sekä seurakunnanjohtaminen.

Sellaisia seutuja varten, joissa kirkko on pitkähkön matkan päässä tai seurakunta on laaja ja hajanainen, voidaan asettaa matkapappi ja matkakanttori, jotka saavat palkkaa ja matkakustannusten korvausta valtion varoista.

Papiston avuksi voidaan kirkolliskokouksen tarkemmin määrittelemin edellytyksin ilman vakinaiseen virkaan vaadittavaa täyttä pätevyyttä vihkiä seurakuntiin diakoneja ja pappeja, jotka haluavat harrastuksesta osallistua seurakunnan jumalanpalveluksiin ja muuhun toimintaan. Väestöltään pienet, mutta pinta-alaltaan suuret seurakunnat pystyvät järjestämään jumalanpalveluksia sivukirkoissa vain vapaaehtoistyön avulla. Palveluksessa kanttoreina toimivilta ei edellytetä muodollista pätevyyttä. Usein ennen jumalanpalvelusta pappi ja kanttori ovat ajaneet yli 100 kilometriä kotoaan kirkkoon ja kahvien jälkeen toinen rupeama takaisin.

Vaikka Suomen ortodoksinen kirkko on valtionkirkko, sen pappien palkkoja ei maksa valtio (kuten esimerkiksi Norjassa). Kirkon keskus- ja hiippakuntahallinnon kuluista vastaa valtio samoin kuin sairaalassa ja puolustusvoimissa työskentelevien pappien palkan.

Johannes on siinä oikeassa, että uskonnollista työtä ei Suomessa kukaan jaksa tehdä ilman vakaumusta ja ainakaan kukaan täysijärkinen ei tee sitä rahan takia.