Silmukka kiristyy kirkon kaulalla

itkuvirret.soimaan

9

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tysr

      Kirkon käytöaste vain 30%! Jo vain joutaa myyntiin. Olisi joutanut jo ajat sitten kun olisi tuon lehtijutun mukaanollut kiinnostuneita ostajiakin, kristillisiä järjestöjä, tyrkyllä.

      Olisi pysynyt kirkko kuitenkin Jeesusihmisten käsissä, ehkä se vähän lohduttaisi - tai enpä tiedä. Ei kai se evl. kirkkoa lohduta, että muilla, kilpailevilla, kristillisillä yhteisöillä menee paremmin.

    • A.postoli

      Nyt koko seurakunta Lukkari mukaanlukien,kiireesti aneita kauppaamaan Imatran torille ja ympäristöön.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Seurakuntien taloudenpito on vastuutonta. Tuossakin jutussa tunnustetaan nyt jälkikäteen että:
      "Veroa olisi pitänyt nostaa huomattavasti, 5–10 vuotta aikaisemmin."

      • Mielenkiintoinen pohdinta. Veron nosto lisää hetkellisesti eroamista. Korkeampi vero ehkä aavistuksen verran lisää eroja jatkuvasti. Selvää on, että nosto kannattaa tehdä kerralla, eikä leikata koiran häntää sentin paloissa.

        Toisaalta esim. nosto 1% -> 1,10% kuulostaa vähältä, mutta kasvattaa seurakunnan tuloja 10%. Siinä saa erolaskuri kilistä, jotta vastaava määrä vähenee.

        Mikä olisi kirkolle paras strategia? Näyttää selvältä, että verotusoikeus lähtee, mutta yhtä selvältä, ettei se tapahdu lähivuosina. Miten kirkko varmistaa olemassaolonsa mahdollisimman pitkään suurena, satojen tuhansien ihmisten uskonnollisena yhteisönä?


    • Onneksi poltetun kirkon tilalle rakennettava kirkko saattaa maksaa jopa 50 000 000€.

      Ei olla köyhiä Ylivieskassa.

      • 7843

        Joo, mutta senttiäkään ei varmaankaan laiteta seurakunnan tai kirkon omia rahoja rakentamiseen, vaan kaikki varat kerätään tyhmiltä lahjoittajilta.

        "Monissa tapahtumissa kerätään kolehti, jonka varat ohjataan Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen."

        http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/ylivieskan-kirkon-puolesta-tempaistaan-ympari-maan-sunnuntaina-tapahtuma-myos-oulussa/725925/

        Osa xxx kuinka kirkon pitää saada aina kaikki ilmaiseksi. Sitten päälle vielä esitetään kuinka itse oltaisiin maksettu koko lysti vrt köyhien auttaminen.


    • perustuksetsaavutettu

      Pyramidihuijaus tiensä päässä.

    • aiiiij

      Imatrankosken kirkko ei ole ainut, josta seurakunta suunnittelee luopuvansa.

      http://yle.fi/uutiset/imatralla_on_tulossa_kirkko_myyntiin__saastopaineissa_elava_seurakunta_suunnittelee_luopuvansa_useista_rakennuksista/8840900

    • itkuvirret.tehosivat

      "Imatrankosken kirkko vedetään pois myytäväksi esitettyjen kiinteistöjen listalta, päätti Imatran seurakunnan kirkkoneuvosto keskiviikkona."

      http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/04/28/Kirkkoneuvosto: Imatrankosken kirkkoa ei myydä/2016520678498/16

      Tyhmyys vei taas voiton järjestä. Kuinkas muuten, kun on kysymys uskonnollisesta organisaatiosta. Parempi ajaa kunnolla seinään ja kuolla kerralla pois kuin jäädä kituuttamaan raajarikkona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe