Tarinan vastaanottokeskus on jakanut paljon mielipiteitä Siilinjärvellä. Uskon, että suurimmalla osalla Siilinjärveltä on väärä mielikuva vastaanottokeskuksen toiminnasta. Olen kuullut eräältä Tarinassa asuvalta henkilöltä sääntöjen muutoksista. Tässä tiivistetty listaus siitä, kuinka Tarinan vastaanottokeskus on muuttunut noin puolenvuoden sisällä.
-Kun vastaanottokeskus otettiin käyttöön, pakolaisille annettiin tarvikkeet perushygieniaan. Nykyään shampoot, pesuaineet ja jopa wc-paperi on ostettava itse marketeista.
- Vapaaehtoisten lahjoittamat vaatteet annettiin pakolaisille ilmaiseksi. Nykyään vastaanottokeskus myy LAHJOITETUT vaatteet pakolaisille.
- Suurin osa ruoista ovat keittoja , eli toisinsanoin 60% vettä. Työntekijät ovat sanoneet pakolaisille , että heidän täytyy pitää nenästä kiinni ja syödä ruoka vaikka se ei miellyttäisi. Työntekijät eivät tietenkään itse syö samaa ruokaa.
- aiemmin pakolaisilla oli mahdollisuus tehdä omaa ruokaa uunissa ja hellalla, mutta mahdollisuus poistettiin käytöstä. Jos pakolainen osti itselleen uunin, sen käyttö kiellettiin välittömästi. Syyksi muutokseen kerrottiin olevan turvallisuus.
- Osassa vastaanottokeskuksissa pakolaiset valmistavat ruokansa itse. Tarinan pakolaiset ovat ehdottaneet että valmistaisivat ruoan itse, ja ruokala poistettaisiin käytöstä. Asia otettiin hetkeksi käsittelyyn, mutta unohdettiin pian.
- yli 18 vuotiaat pakolaiset Tarinassa saavat kuussa 92.50 euroa. Rahan määrä kuukaudessa vaihtelee vastaanottokeskuksen mukaan. Osa vastaanottokeskuksista antavat jopa tuplasti enemmän rahaa pakolaisille kuin Tarinassa. Vastaanottokeskus sanoo pakolaisille rahanmäärän syynä olevan ruoka, jota he tarjoavat pakolaisille ilmaiseksi.
- viimeisin muutos on enemmänkin uhkaus. Pakolaisille on kerrottu, että jos he eivät siivoa ja opiskele suomea , heiltä uhataan poistaa 25% joka kuukausi saamasta rahamäärästä. Ottaen huomioon, mitä pakolaisten täytyy tällä rahalla ostaa(esim. Hygienia lämmintä vaatetta, mahdollinen puhelinlasku) heillä ei jää paljoa rahaa käyttöön.
Vaikka Suomessa vastaanottokeskuksiin sijoitetaan valtavia määriä rahaa vuodessa, kaikissa vastaanottokeskuksissa ei ole samat säännöt. Mielestäni rahan sijoittuminen, sekä pakolaisten hyvinvointi jakautuu epätasaisesti keskusten välillä. Olen hieman huolissani Tarinan tilanteesta. En siksi, että heillä olisi asiat todella huonosti, vaan siksi että pakolaisten hyvinvointi on menossa huonompaan suuntaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä, mikään ei ole liian huonoa niille loisille. Menisivät pois täältä.
Hyvinhän noilla näyttää rahaa riittävän tyylikkkäisiin vaatteisiin, hienoihin puhelimiin ja ilmeisesti myös niihin laskuihin ainakin ovat jatkuvasti luuri korvalla ja vielä tupakkaakin on vara poltella.
Tarina ei oikein sovellu vastaanottokeskukseksi. Suuriin huoneisiin on sijoitettu joukko ihmisiä, ei ole mitään yksityisyyttä, ei keittiötä ruoan valmistusta varten. Paremminkin voisi puhua hätämajoituksesta.
Tuota en vaan ymmärrä, miksi vastaanottokeskus myy lahjoitetut vaatteet. Eihän tuollainen ole Suomessa tapana. Onkohan edes laillista? Tulo olisi verotettavaa tuloa.
Vai alkaa se meidän monikulttuurikeskuksen asukkien hyvinvointi menemään huonompaan suuntaan - pitänee varmaan järjestää jonkunlainen kolehti jotta saataisiin pidettyä se elämänlaatu parempana?
Toiminta virkistyy varmasti, kunhan ilmat lämpenee ja hameet lyhenee. Talven on pojat Vokeissa, huoneissaan, haistelleet toistensa nivushikeä. On siinä pimeinä talvipäivinä monella mieli yltynyt mahdottomiin mitoihin. Kunhan pääsevät kevätniityille kirmaamaan vapaasti, 0n odotettavissa vaikka mitä ja enemmänkin.
Aavikkokoirat takas
http://mvlehti.net/2016/04/25/muslimi-murhasi-aidin-irroitti-sydamen-masturboi-ruumiin-paalle/
Tuota samanlaista sakkia vokit täynnä. Ja tuollaista roskasakkia me elätämme maassamme.
Mihin tuo mielipiteesi perustuu?
Vai on joku kiimavittu ottanut sydämen asiakseen valittaa hädänalaisimpien vainosta Siilinjärvellä. Voi kunpa pääsisivät pakoon tästä kurjasta maasta! Mutta miten sen vitun sitten kävisi? Että mietihän nyt vielä mitä toivot!
Kettukin nykyään täynnä näitä saatanan käärmesilmiä, jotka iskevät limaiset näppinsä heti kiinni... on selvää et kuopioon lähdetään nykyään viettämään yöelämää
onko ketussakin portsarit jotain suvakkia. haloo pahvit joku roti sentään, kun päästätte näitä kamelikuskia sisään, ei varmaan hirveesti tuo rahaa talolle kun ei juo kun limpparia ja vettä nää loiset.