kun somalipojat kiusasivat ja pahoinpitelivät yhtä suomalaispoikaa. Jonka yksi somalipoika filmasi ja samalla yllytti kaveriaan lyömään suomalaispoikaa.
Video on saanut satojatuhansia katsojia.
Ja se tapaus mihinkä Niinistö otti viimeksi kantaa, niin kyllä siinä vihervasuri-Äiti käytti poikaansa härskisti hyväkseen. Ja hän oli tehnyt saman jo vuotta aiemmin, kanteli poliisille. MUTTA eräs sivullinen oli nähnyt koko tilanteen, ja todisti asiassa että koko homma oli tämän sekopää Äidin keksimää. Mitään ei ollut todellisuudessa tapahtunut.
Että tuollaisia sikoja nämä vihervasurifemakot ovat, jopa lastaan käytetään hyväkseen tällaisissa asioissa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä on järestelmälistä valtausta pakolaisilla suomea eikö, nyt valtaajiamme syötetään ja passataan, on tämä humu toimintaa, mitään muuta tarkoitusta näillä ei ole kuin vaatia passausta ja muslimisoida suomi.
"Video on saanut satojatuhansia katsojia."
Niin mikä video?
Tuplaahan lääkitykses.
Sehän nimenomaan johtuu lääkityksestä, että kaverilla pyörii video päässä ja eihän siellä muuta ole, no paitsi hörökorvat.
Mutta vihaa pitää lietsoa kaikin tavoin.
No googleta helvetin nollapää, vai etkö osaa?
Kyllä suomalaisuutta kiusataan nyky suomessa -tuntuu jottei sillä ole enää mitään merkitystä ja kiusaajia on hyvin pieni porukka -mitkä suomalaisuudelta haluavat vetää maton alta, nämä on niitä niinsanotuja kansan tuhoojia, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Samaa mieltä.
Eihän suvakki paskat tajua.
No tässähän se. Joten tarkista vaan lääkityksesi.
http://mvlehti.net/2016/04/20/matupoika-laimii-suomalaispoikaa-video/
Vihreät femakot ovat sikoja.
Karmeaa sakkia.
Karmeaa.....