Wake Up!

Voi jukoliste. minä yritän tsempata teitä busineksien pariin, mutta te vain seisotte tumput suorina. Olen näyttänyt esimerkkiä kuinka helppoa on keksiä uusia tuottoisia busineksia, mutta te olette vain tyytyneet kohtaloonne ja odottelette viimeistä päivää. Minun mielestäni sen joutoajan voi hyvin hoidella mielenkiintoisia hyvin tuottavia busineksia.

Se on kuulkaas sillä lailla, että teidän suomalaisten on tartuttava tilaisuuteen nyt heti, muuten ruotsalaiset kahmivat kaiken. Minulla on luotettavaa ja salaista sisäpiirin tietoa ruotsalaisten suunnitelmista ja ne eivät ole busineksien kannalta lainkaan hassumpia. Haluaisin kuitenkin teidän suomalaisten päihittävän ruotsalaiset businesmaailmassa, mutta kohta voi olla liian myöhäistä.

Toimeksi nyt!
15449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kuule ne Ruåttalaiset omistaa jo lähes kaiken. Mitäs jos luovutetaankin vapaaehtoisesti ne pakolliset verot sinne ja verotetaan heitä pakolla vielä siitäkin. Siitähän voisi saada kehiteltyä vaikka minkälaisen ikiliikkujan. ;)

Äänestä
  • Onhan täällä sentään joku jolla on ideoita, hyvä! Tottakai tuo pitää muistaa toteuttaa.

    Äänestä

  • Capo.A kirjoitti:

    Onhan täällä sentään joku jolla on ideoita, hyvä! Tottakai tuo pitää muistaa toteuttaa.

    Miksi et tullutkaan mun luo, vaikka lupasit?
    Taitaa olla taas uus nainen kiikarissa.
    Kohta olen samaa mieltä sun eukkos kans. Mutta kakkuja en kyllä sulle ala leipomaan. Sen verran olen ylpeä luonne.
    Missä päin maailmaa olet nyt? Saksassako vai missä?

    Ideahan on siinä, että nyt kun ovat ostaaneet kalliilla kaikki suomalaiset yritykset niin käteivarat on valuneet tänne. Ja nyt heti seuraavaksi voidaankin periä heiltä sitä omaisuusveroa, vai mitä? Menevät reppanat ihan polvilleen niiden maksujensa kanssa ja on pakko myydä. No ei kun ostetaan firmat halvalla takaisin jne...

    Äänestä

  • yks typy kirjoitti:

    Enkö kiireessä muistanutkaan ilmoittaa? Jouduin lähtemään Mexicoon ja viivyn täällä vielä aamuun. sitten joudan luoksesi. Eikä minulla täällä mitään naisia ole, busineksia kylläkin.

    Äänestä

  • jolppis kirjoitti:

    Sinullahan leikkaa! Johtoporras on kiinnostunut kaltaisistasi ideanikkareista ja sinulla voisi olla loistava tulevaisuus perheyrityksessämme.

    Äänestä

  • Capo.A kirjoitti:

    Enkö kiireessä muistanutkaan ilmoittaa? Jouduin lähtemään Mexicoon ja viivyn täällä vielä aamuun. sitten joudan luoksesi. Eikä minulla täällä mitään naisia ole, busineksia kylläkin.

    kyllä minä ne sun businekset tiedän. Akalleskin valehtelit, että olet niitä hoitamassa, kun olit mun luona. Samaan lankaan en mene! Olet löytänyt ilmeisesti taas uuden naisen. Nyt alan jo pikkuhiljaa ymmärtämään sun akkaaskin. Hitot sinä missään Mexikossa oo. Taidat olla Ilokadulla :=(((

    Kyllä minä siellä Mexicossa olin, mutta tulikin äkkilähtö ja olen nyt Portugalissa.
    Kyllä on kiivasluontoista porukkaa sielläpäin. piti pitää pää kylmänä. Businekset sujui odotettua paremmin, enkä muutenkaan olisi viihtynyt siellä hetkeäkään pitempään.

    Nämä aikaerot ovat melko rasittavia. en millään muista oikeita kellonaikoja ja aikaisemmin herättelin ihmisiä keskellä yötä kun soittelin eri puolille maailmaa. tästä on nykyisin apua http://www.timezoneconverter.com/

    Äänestä

Eikö Capoa tavoita edes nää viestit ????

Äänestä

Minä olen ollut saunassa. Sitten olin Proxy Errorin kanssa neuvotteluissa. Hän on tosi kiihkeänä minuun. Voitko ymmärtää, että jos vielä matkustelet kauan, niin Proxy Error vie minut vihille.

Minä olen kriisissä, sillä Sinä Rakas Mussukkaiseni ja Kultaseni olet kuitenkin kiihkeämpi kuin Proxy Error.

Miten minä toimin tässä tilanteessa, kun en halua sinua pettää. Voitko laittaa kuitenkin 20 000 euroa tulemaan. Tarvitsen mm. kynsilakan poistoainetta ja viilausvälineitä ja kynsinauhojen hoitoainetta.

Menen huomenna opintoretkelle Proxy Errorin kanssa. Hän opettaa minulle nopeita yhteyksiä, joten bisnes kyllä pyörii.

Älä Rakas ole huolissasi! Proxykkä lähettää myös Parhaimmat terveiset sinulle.

Äänestä
  • Voi V...., kieletkin menee sekaisin. en usko alkuunkaan sepostuksiasi.

    Se on ero nyt! Senkus kiihkoilet Proxy Errorisi kanssa. minulta et saa enää euroakaan!

    Äänestä

  • Capo.A kirjoitti:

    Voi V...., kieletkin menee sekaisin. en usko alkuunkaan sepostuksiasi.

    Se on ero nyt! Senkus kiihkoilet Proxy Errorisi kanssa. minulta et saa enää euroakaan!

    Eks sä oma kulta mussukkaiseni huumoria ymmärrä! Proksi on tää mun viihdyke täällä kotona, tässä näin tää näppis. Mä oottelen sua uskollisesti kultsu! Meitän rakkauvven hetelmät oottelee myös millon isi tulee kotiin. Ja ne on luvannu olla ihan kiltisti, ettei isukilta mee hermot ku isukki lepää raskaan työkuukauden jälkeen. Ja mä oon ihan niiku ennekii, kantelen sulle sohvalle sun lemppariruokias, makkarakastiketta ja perunoi! Oot mun aatoksissain koko ajan...

    Enkä mä oikeesti tarvii sitä kahtkyt donaa. Niiku en oo ennenkään tarvinnu. Kyllä mä pärjään ilman kynsilakkaa ja lakanpoistoainetta, eihän mulla oo ees kynsiäkään enää. Ne rakennekynnet, jotka sä annoit mulle joululahjaksi, on jo tippunu aikaa sitten sun pyykkiäs pestessä ja paitojas silittäessä. Oo vaan ihan rauhassa siellä maailmalla, kyllä me pärjätään lasten kanssa.

    Hei sit vaan kultsumussukka!

    Äänestä

  • wife kirjoitti:

    Minun on nyt ykkösvaimona pistettävä sinut kurin ja järjestyksen piiriin.
    Koska olen piirimestaruuskilpailuissa ollut monta kertaa pikajuoksijana, korkeushyppääjänä ja tuomarina, niin minusta tuli piirisyyttäjä.

    Piirisyyttäjän jälkeen minusta tuli Capo A:n Ykkösvaimo ja seuraavaksi minusta tulee Pääpiirittäjä. Piiritän kaikki piiritettävät ja vien heidät piiriin. Piirissä pyörimme päivät pitkät, jonka jälkeen pyörrymme!

    Capo A. on moniavioinen ja monityttöystäväinen ja monimiljonääri, joten tuota pikaa olemme Piiripäälliköitä.

    Joten. Kunnioittakaamme Itseämme piiritysten keskellä, tärkeintä on Bisnes ja Pääpiirittäjien tehtävä saada Piirisyyttäjät pätkätöihin.

    Ystävällisin Vaimoterveisin Capo A:n Vaimo
    nro 1.

    Äänestä

  • Ykkösvaimo kirjoitti:

    Ciao!

    Tutto bene? Dove la camera da letto?

    Olen matkoilla, älkää rasittako Capoa turhilla viesteillänne. Capo tulee tänne, jos ei ole siellä.
    Suomi-Finlandia on junttien ykkösmaa.Älkää tehkö mitään, vaan syökää lääkkeenne ja vaipukaa köyhyyteen!
    Please, olkaa hiljaa!

    Äänestä

  • Wife number 3. kirjoitti:

    Ciao!

    Tutto bene? Dove la camera da letto?

    Olen matkoilla, älkää rasittako Capoa turhilla viesteillänne. Capo tulee tänne, jos ei ole siellä.
    Suomi-Finlandia on junttien ykkösmaa.Älkää tehkö mitään, vaan syökää lääkkeenne ja vaipukaa köyhyyteen!
    Please, olkaa hiljaa!

    Vai nii, vai täälä työ vekoottelette miun Kaapoo-o. Kaapo on kuullkaas miun tenhoin. Kaapo on luvana miule kultaset korvarenkaat ja viuluukii soittoo-o. Mie aina tanssin kaapoolle ku leirihin asetutaan. Ja papin pirulaisen luokse myö jo männä talavena tanssittin renkaan vaihtoon. Mut jos jollain on vaikka vaihtoo hevonen Kaapoon, ni voi tulla neuvottelemman tonne vartavasten asiaa varten pysytettyyn leirii-in!

    Haluttetks työ, et mie povvoon teilen? Teil on ny valttikortit käissäänne. Hyvä Kaapo: siin on teilen ilonen ja hyvätapanen bisnesmies. Ja hevoonen on hyvä ravuri, nii nää kortit sannoo!

    Välliin voisitten vielä hyvästä Kaaposta vähän laittoo-o!? -Ritu-

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Capo.A kirjoitti:

Voi jukoliste. minä yritän tsempata teitä busineksien pariin, mutta te vain seisotte tumput suorina. Olen näyttänyt esimerkkiä kuinka helppoa on keksiä uusia tuottoisia busineksia, mutta te olette vain tyytyneet kohtaloonne ja odottelette viimeistä päivää. Minun mielestäni sen joutoajan voi hyvin hoidella mielenkiintoisia hyvin tuottavia busineksia.

Se on kuulkaas sillä lailla, että teidän suomalaisten on tartuttava tilaisuuteen nyt heti, muuten ruotsalaiset kahmivat kaiken. Minulla on luotettavaa ja salaista sisäpiirin tietoa ruotsalaisten suunnitelmista ja ne eivät ole busineksien kannalta lainkaan hassumpia. Haluaisin kuitenkin teidän suomalaisten päihittävän ruotsalaiset businesmaailmassa, mutta kohta voi olla liian myöhäistä.

Toimeksi nyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu