KEMPELE JA SIPILÄ JÄÄ HISTORIAAN

Sipilä jää Suomen historiaan mihin ei Katainen pystynyt eikä Vanhanen Sipilä pystyy ajamaan hyvinvointivaltion alas
11265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä varmaan näin käy

Äänestä

Saatanan Sipilä, vie meitä liittovaltioon!

Salassa pidetty sopimus:
"Syyskuussa 2015 Ranska, Saksa, Italia ja Luxemburg allekirjoittivat tavoitesopimuksen, jolla kaavaillaan päätäntävallan siirtoa Brysseliin kaikissa yhteiskuntaa koskevissa asioissa. Asiakirjan mukaan konkreettisia ehdotuksia integraation edistämiseksi tehdään Luxemburgissa toukokuussa pidettävässä kokouksessa."

Äänestä

Kehtasi Sipilä tulla puhumaan veteraanien juhlaan. Miten tuo ketku kehtasi näyttäytyä miehille, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta.
Kauan emme ole Sipilän ansiosta suomalaisia, sillä muslimit ottavat vallan. Muslimilapset jo sanovat koulussa, että meitä on kohta eniten.
Muuta ei tuosta miehestä voi sanoa, kuin isänmaan petturi.

Äänestä
  • Totta !! Sipilä petti suomen kansan. Matut ovat etusijalla ja tärkeitä hänelle. EI suomalaiset. GOOGLE : Murkut.org

    Äänestä

  • Eikä sitten kellään ollut munaa ampua sitä roistoa! Vai eikö ole pyssyjä? Ei minullakaan, valitettavasti.

    Äänestä

Jokos siellä Kempeleessä on moskeija pystyssä terroristien koulutusta varten? Tätä menoa on pytinki kohta joka käpykylässä ja ukot perseet pystyssä joikaamassa. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Älyääköhän Sipilän lähisukulaiset hävetä Sipilän tempauksia?
Veikkaan, että eivät sillä Sipilä tukkii seteleillä niiden suut ja aivotoiminnan.

Äänestä

Onkohan sillä niin paljon rahaa.?.....?

Äänestä

Menis nyt Sipilä vierailulle niihin maihin, joihin meni sen kutsuhuuto, että tänne vaan kaikki rikolliset ja pahantekijät, joita voidaan rangaista kotimaassanne.
Menisi nyt Sipilä puhumaan, ettei meillä ole kertakaikkiaan varaa ottaa enempää elättejä. Suomalaiset ovat vihaisia maahantunkeutujille. On vain ajan kysymys milloin suomalaisten päreet palaa!
No onhan meillä jonkun verran niitä suvakkipatjoja, mutta ei niitä kaikille riitä.

Äänestä

On sillä Sipilä lähtee valtaa......

Äänestä

Meille suomalaisille tuli ny se antiristus 2015 lampahan vaatteis

voi rissus sentää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SIPILÄÄNRASKAASTIPETTYNY kirjoitti:

Sipilä jää Suomen historiaan mihin ei Katainen pystynyt eikä Vanhanen Sipilä pystyy ajamaan hyvinvointivaltion alas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu