Epätoivoinen menettää uskonsa helluntailaisuuteen

Jumalan suuresta armosta me helluntailaiset, baptistit, vapaakirkolliset, jne. olemme etuoikeutettuja, koska meidän vapahtajamme on jeesus kristus. Kastehan ei ole meitä pelastanut, vaan herramme meille lahjoittama usko.(huom! palkkio hyvistä töistä)
Tämä helluntailaisten usko on yksilön päätös ja valinta ottaa vastaan palkinto hyvästä suorituksesta. Näin itseuskoisen oppi vanhurskauttamisesta perustuu ihmisen hyvyyteen, mutta tekojen kautta tapahtunut suoritus ei ole armoa vaan se on törkeätä Jumalan pilkkaamista. Esim. uudestikastajat pitävän Jeesus Nasaretilaista vain jonkinlaisena halpana alpakka lusikkana mutta heille ei jää Jeesusta vaan se halpa omien tekojen lusikka muistoksi omista töistä. Kyllä sillä lusikalla perkele kaivelee heiltä silmät päästä helvetissä.
15171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pitääkö sitten tuntea sääliä näitä epäuskoisia teeskentelijöitä kohtaan?

Äänestä

Joskus olen lueskellut viestejäsi kuten nytkin. AINA tulee sama mielikuva mieleen. Tiedätkö Eenokki miten paljoista kielteisistä teoista olet joskus tuomiolla? Pilkaat räikeästi ihmistä,- joka JUMALAN vaikuttaman tahtomisen ja tekemisen saattelemana esim. ottaa kasteen.

Niin, vaikka helluntalaiset eivät ymmärrä tätä tahtomisen ja tekemisen vaikutusta eli ovat ymmärtämättömiä tämänm asian suhteen, niin siitä huolimatta pilkkasi osuu ja kohdistuu JUMALAN aivoituksiin.

Niin, tiedän,- miten tietoisesti profomaisesti haluat kirjoittaa, mutta et huomioi tästä tulevaa tuomiota.

Äänestä
  • Minä saatan pitää sinua suurena paskiaisena tai lahkoriivattuna. Sille herrallesi paholaiselle tekee kipeätä kun kykenen tekemään sen pirun ja pikkupirunsa tietoisina ettette te taivaaseen mene lahkolaisina.Pysyisit sinäkin karsinassasi kärsä savessa.

    Äänestä

Eenokki se laulaa lutterin välimiehensä vereen kastetuilla käsillä virttä, että annahan lutteri, minäkin kastan käteni vanhana- aatamina samoihin veriin.

Ensin- lutteri - tulen kirjoittamaan tuon pakanallisen nimen pienellä.

Hän sai aikaiseksi juutalaisvihan, jonka lähteestä Hitleri kaasutti suuren joukon juutalaisia kuoliaaksi.
Siis ensin lutteri tapatti Herran omia, uskovia. ns. Anabaptisteja.
Niitähän nyky luterilaiset pyysivät anteeksi.

Katsotaan hieman pidemmälle, kun Eenokki sokeudessaan ei näe välimihensä raadollisuutta, vaan palvoo häntä oppeineen jumalanaan, joka kääsi raamatunkin mieleisekseen.

lainailen linkkiä.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Martti_Luther

Lutherin ankara suhde juutalaisiin on saanut puolustelijoita ja syyttäjiä. Lutherilta löytyy suopeampaa ja aivan nykypäivän mukaan sairaalloisena pidettävää suhtautumistapaa juutalaisia kohtaan. ....

Toisten Luther-tutkijoiden mukaan taas Lutherin suhde juutalaisiin on ollut johdonmukainen ja varsin muuttumaton. Luther inhosi juutalaisia muun muassa sen tähden, että joutui heidän käännyttämisensä kohteeksi ja kirjoitti kirjassaan Juutalaisista ja heidän valheistaan......

Lutherin kirjaa Juutalaisista ja heidän valheistaan (Von Juden und ihre Lügen) on pidetty Lutherin tuotannon häpeäpilkkunakenen mukaan?, sillä kirjaan sisältyy ”juutalaisten valheiden” kuulemisesta pääsemiseksi kehotuksia esivallalle polttaa juutalaisten synagogia...
(Tuli vain mieleen Paavali ennen kääntymystä kristittyjä kohtaan).
Eenokkikin ei ole sijaisuhriaan kohtaan kääntynyt, vaan lutteriakohtaan ja hänen kirjoituksiaan kohtaan). siis harhaopettaja.

Eri aikoina ja eri maissa on Lutheriin suhtauduttu monin tavoin. 1800-luvulla nousevan kansallistunteen Saksassa hänestä tehtiin eräänlainen isänmaan sankari. Esimerkiksi uskonpuhdistajaa esittävät kuvat olivat usein ylistäviä ja kertoivat tämän sankaruudesta.

Natsi-Saksan aikana Lutherille annettiin oikeaoppisen uskonpuhdistajan rooli. Juutalaisvastaisten mielipiteidensä takia Luther oli arvostettu mies Adolf Hitlerin johtamassa Saksassa. Luther kuvattiin useaan otteeseen juutalaisvihaajaksi: seikka jolle tämän omat tekstit toki antoivat pohjaa.

ts. lutterin esikuva tahrasi edelleen lutterin käsiä vereen, kaasukammioiden kautta. Ja Eenokki eritoten olisi tämänpäivän kiivas- verenhimoinen uskonnollinen ihmisnen, joka kävisi talosta taloon ja raastaisi Herran omat ulos poltettavaksi.
Siis lutterin oppi ja oppilas olisi näin erinomainen malli, kuinka tuo harha on hapattanut Eenokki- poloisenkin. Eikä hän pääse lihassaan eroon vihastaan.

Evankelis-luterilaiset pitivät Lutheria pitkään sankarina. Historiantutkimuksen huomiot uskonpuhdistajan juutalaisasenteista ja suhtautumisesta talonpoikaiskapinallisiin ovat sittemmin monipuolistaneet Lutherin kuvaa........ ja hyvä näin. Terveoppiset raamatulliset hylkäävät luterilaisen hapatteen, eikä Eenokkikaan syö Herranpöydästä, vaan vihollisenpöydästä, koska vihan maljansa nostaa aina huulilleen.

Äänestä
  • Vääristä profetoista.
    lutteri ennusti maailmanlopun viimeistään 1600- luvulle.

    1600 Martti Luther Ennusti maailmanlopun tapahtuvan viimeistään vuonna 1600. [29]
    29.↑ Weber 1999, s. 66

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailmanlopun_päivämääristä

    Äänestä

  • väärä.profeetta kirjoitti:

    Vääristä profetoista.
    lutteri ennusti maailmanlopun viimeistään 1600- luvulle.

    1600 Martti Luther Ennusti maailmanlopun tapahtuvan viimeistään vuonna 1600. [29]
    29.↑ Weber 1999, s. 66

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailmanlopun_päivämääristä

    LUTHER lopun ajan suuri profeetta ennusti oikein mainitessaan että uudestikastajat kehittyvät pahuudessaan samaan suuntaan kuin paavilaiset. Heissä on sama Jumalaa vastustava henki jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan.

    Äänestä

Lutherin ei tarvinnut tappaa uudestikastajia sen tekivät alan miehet. Uudestikastetut eivät saaneet marttyyrien kruunua vaan aasin korvat ja pirun sorkat palkaksi väärästä opista.
Ryysyläiset se on uudestikastetut palvovat hartaasti pedofiileja, murhaajia, varkaita ja huorintekijöitä joita pitävät jumalinaan koska nämä saarnaajat ovat heille kallis esimerkki kuinka armo kasvaa suureksi kun synnit saa anteeksi,heidän mielestään.

Äänestä

Kannattaisi tutustua LUTHERIN postilloihin ne antavat paljon tietoa Raamatusta.

Äänestä
  • Minä lainasin kauan sitten yhden Lutherin postillan kirjastosta. Taisin päästä jonnekin sivulle 40 asti suunnilleen ennenkuin suljin sen enkä enää avannut. Se oli liian nukuttava. Siinä oli pitkiä lauseita ja paljon laatusanoja mutta asia jäi aina vähän epäselväksi. Raamattu on tuhat kertaa jännempi kirja kuin Lutherin postillat.

    Äänestä

  • bnvmnghfg kirjoitti:

    Minä lainasin kauan sitten yhden Lutherin postillan kirjastosta. Taisin päästä jonnekin sivulle 40 asti suunnilleen ennenkuin suljin sen enkä enää avannut. Se oli liian nukuttava. Siinä oli pitkiä lauseita ja paljon laatusanoja mutta asia jäi aina vähän epäselväksi. Raamattu on tuhat kertaa jännempi kirja kuin Lutherin postillat.

    Lutherin kirjoja lukiessa tarvitaan Pyhä Henki joka avaa ymmärtämään heng. asioita kohtaan. Samoin Raamatun kohdalla.Tässä tapauksessa kuollut ei herännyt liekö syy paatuneisuus tai jopa Jumalan hylkääminen? Teologia ei ole uudestikastajien tahdolla avautuva heillä kun on eri henki.

    Äänestä

Kun lukee kirkon opetusmateriaalia tulee mieleen esim kasteasiassa valhe/viha ja harhaoppi joka ei rakenna. Luterilaisia on maailmassa muutama 10milj ja ns.uudellelleenkastajia muutama 100milj. Kirkko vai srk? Kasteen kautta srk.n omasta tahdosta vai kirkkoon kastetaan toisen tahdosta?

Äänestä

Eenokki12, en tiedä kuka tai mikä on uskosi tai pelastajasi. Sen tiedän että Jeesus palastaa raittiuteen ja sävyisyyteen,rakkauteen ym ei katkeraksi rakkikoiraksi.

Äänestä
  • Lahkoriivatut luulevat turhaan että antaisin periksi. Siinä minulla on yhteyttä LUTHERIN kanssa. Lahkoriivatut muistuttavat ruumistaan kauppaavista miehiä jotka Raamatusta välittämättä tarjoavat vaikka peräpäätä ja etumusta tietenkin että saisivat jonkun kumartamaan heitä perkeleitä ja tunnustamaan että lahkoriivatut ovat jotain suurta.
    Palkitsevat poikamiehiä niillä käytetyillä naisilla mutta minuun sellainen ei tehoa.

    Äänestä

Helluntaiveijarit vähättelevät Eenokki12:sta, mutta hänhän on oikeassa.

Äänestä

Eenokki valehtelee niin paljon että en viitsi vastata hänelle. Hän valehtelee lisäksi tahallaan ja tyhmyyttään, ei pysty koskaan totuutta ymmärtämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eenokki12 kirjoitti:

Jumalan suuresta armosta me helluntailaiset, baptistit, vapaakirkolliset, jne. olemme etuoikeutettuja, koska meidän vapahtajamme on jeesus kristus. Kastehan ei ole meitä pelastanut, vaan herramme meille lahjoittama usko.(huom! palkkio hyvistä töistä)
Tämä helluntailaisten usko on yksilön päätös ja valinta ottaa vastaan palkinto hyvästä suorituksesta. Näin itseuskoisen oppi vanhurskauttamisesta perustuu ihmisen hyvyyteen, mutta tekojen kautta tapahtunut suoritus ei ole armoa vaan se on törkeätä Jumalan pilkkaamista. Esim. uudestikastajat pitävän Jeesus Nasaretilaista vain jonkinlaisena halpana alpakka lusikkana mutta heille ei jää Jeesusta vaan se halpa omien tekojen lusikka muistoksi omista töistä. Kyllä sillä lusikalla perkele kaivelee heiltä silmät päästä helvetissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu