Sivusta katsoen erittäin järjetöntä on kantakauhavalaisten ja härmäläisten keskinäinen nokittelu. Tässä on vain yksi häviäjä :Koko Kauhava. Ilmeisesti pinnan alla olevan kuohunnan tarkoitus on puolin ja toisin toisen osapuolen vahingoittaminen.
Totta lienee, että kumpikin osapuoli on toisistaan riippuvaisia, eikä kumpikaan pärjäisi
nykytilanteessa yksistään. Näin ulkopuolelta katsoen tälläinen vahingoittaa koko Kauhavaa ja antaa erittäin huonon kuvan kaupungista.
Tässä käy pian kuin entisen yrittäjän, joka oli liian suorapuheinen asiakkaitaan kohtaan. Hän tapasi iloita kuinka hyvin hän taas sai sanotuksi. Ikävä vain, että yrittäjä onnistui samalla saamaan firmansa nurin.
Luulen, että kummallakin puolella on henkilöitä, jotka riitelyä ruokkivat ja kenties nauttivatkin kun sotkua aikaansaavat?
Totta lienee, että kumpikin osapuoli on toisistaan riippuvaisia, eikä kumpikaan pärjäisi
nykytilanteessa yksistään. Näin ulkopuolelta katsoen tälläinen vahingoittaa koko Kauhavaa ja antaa erittäin huonon kuvan kaupungista.
Tässä käy pian kuin entisen yrittäjän, joka oli liian suorapuheinen asiakkaitaan kohtaan. Hän tapasi iloita kuinka hyvin hän taas sai sanotuksi. Ikävä vain, että yrittäjä onnistui samalla saamaan firmansa nurin.
Luulen, että kummallakin puolella on henkilöitä, jotka riitelyä ruokkivat ja kenties nauttivatkin kun sotkua aikaansaavat?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Alunalkuaankin olisi asiasta, siis liitoksesta, päätettäessä pitänyt ymmärtää, ettei ko. osapuolien yhteensovittamisesta tule mitään. Kauhava olisi voinut liittyä järvikuntiin päin ja Härmät yhdessä omanaan tai Ylistaroon, Lapuaan, Seinäjokeen tai Isoonkyröön päin. Tällaiset liitokset olisivat olleet luonnollisia ja kaikkien ja kaiken kannalta järkeviä. Olisiko vielä mahdollista?!
Empä ole yhdenkään liitoksen purkautuneen. Taitaisi olla lukemattomien riitojen takana 7 vuoden aikana tehtyjen ratkaisuiden selvittämimen. Jos nytkin sotkua ja riitoja on, niin ne voisivat olla vieläkin pahemmat. Uskon, että tämän ratkaisun kanssa on elettävä. Pitäisi vain saada sopuisampi ilmapiiri aikaan.
Tietenkin Kauhava pistäisi purkamisesta hanttiin kaikin voimin, mutta eiköhän härmäläisiltä jo nyt löytyisi yhteistyöhalukkuutta, kun ovat "pahan" nähneet. Ei purkaminen mahdoton asia olisi, jos vain härmäläisiltä sisua ja viisautta asian eteenpäin viemisessä löytyisi. Menettäisikö siinä mitään, jos yrittäisi? Tietenkin tarvittaisiin jaksamista ja viisautta toimia oikein.
Käytännön ongelmat olisivat lähes ylipääsemättömät. Miten jakaa yhteinen omaisuus? Miten menetellä kaupungin työntekijöiden kanssa, kuka kuuluu minnekkin?
Kaupungilla on edustajat lukemattomissa yhteisöissä. Todella monien yhteisöjen edustus pitäisi jakaa. Jos edustaja olisi kanta-Kauhavalta luopuisiko kaupunki siitä Härmien hyväksi. Entä jos edustaja olisi härmäläinen, olisiko hän vastaisuudessa "härmien", vai vaatisiko kanta-Kauhava sinne omansa? Tuossa jaossa tuskin viisautta
löytyisi, kumpikin pitäisi viimeiseen asti omastaan kiinni. Epäilen kumminkin, ettei viisautta löytyisi kummaltakaan osapuolelta. Aikaa ja rahaa menisi niin, että aivan varmasti joka osapuoli menettäisi ja paljon.
Minusta täysin utopinen ajatus on yrittää kääntää aikaa 7 vuotta takaisin.
Pitäisi vain päättäjille löytää viisautta tehdä ratkaisuja, jotka jokainen osapuoli kykenisi hyväksymään.
Niiku nämä persaukiset Härmälääse luuloo olevansa jotaki Leuhkiivat tällä J L llä joka on kauhavalaanen ja tilinsä teheny kauhavalta päin
Juuri edellisen kaltaisia kommentteja kummalta puolelta tahansa minä pidän ikävinä. Ne eivät mitään rakenna, repivät ja raastavat vain. Samanlaisia tulee niin kanta-Kauhavalta kuin Alahärmästä. Kumpikaan puoli ei tuonkaltaisista kommenteista mitään hyödy. Vanha totuushan on, että viha ruokkii vihaa.
Kuuluu olevan ongelmia Härmän lukion sisäilmassa. eikös härmälääset oo täälä riekkunu Kauhavan "homekiinteistöjä" ....???????
Jos vanha "juoru" pitää paikkansa niin härmäläiset saavat Power Parkista kiittää silloisia Kauhavan päättäjiä. Silloin puhuttiin, että puisto tulee Kauhavalle. Kuulemma päättäjät tyrivät asian ja Jorma käänsi kelkkansa Härmän suuntaan. Hyvä ettei kauemmaksi.
Yhteiselo ei nyt vaan pelitä.Sen on pakko myöntää ,kummallakin osapuolella on kokoajan heittoja toistensa suuntaan.Olisikohan viisasta loppupeleissä liityä joko SEinäjokeen tai Lapuaan.
Jotenkin sellainen on tuntu, että jotkut aivan tietoisesti ajavat tilannetta kohti katastrofia.
Tuolla joku jo noista kuntaliitoksen purkamisen ongelmista kirjoittikin, samaa mieltä olen, että olisi todella ongelmallinen tapahtuma.
Menisi tilanne sellaiseksi, että tosi kauan monista asioista kiisteltäisiin ja jäisi arkiset asiat väistämättä kaikilta osapuolilta pitkäksi aikaa hoitamatta.
Hajosihan Neuvostoliittokin ja Berliinin muuri!!
No kekkä ny nii valtavasti kiistelee .
On vain sellainen tunne, että "piilossa" joku/jotkut yrittävät naruja haluamaansa suuntaan vedellä. Ehkä nämä taustavaikuttajat kokevat siitä jossain muodossa hyötyvänsä. Uskon että näitä "taustavaikuttajia" on kummassakin leirissä. Ikävänä tilannetta pidän.
Eikä loppulos ainakaan Neuvostoliitossa häävi ollut. Tuskin olisi tässäkään.
Härmien ongelma kautta historian on ollut huono yhteistyökyky naapurien kanssa. On turhaa kuvitella, että Härmillä olisi ollut muita liitossuuntia. Härmät on ollut aina riidoissa Kyröön päin, ruottalaisten kanssa ei mitään asiaa, Lapuan suuntaan ei mitään asiaa. Kauhavahan sen ainoana säälistä huoli, vaikka kaunoja olikin. Kauhava olisi ollut kiinnostunut Lapuan kanssa liitoksesta, mutta Lapua halusi tuolloin pysyä itsenäisenä. Toisaalta Lapua empi suuntaansa (empii edelleen) Seinäjoen ja Kauhavan välillä. Joka paikassa tunnistetaan Härmien riitaisuus, sitä se on aina ollut kautta historian, ei ole uusi asia. Kaikkien kannalta olisi paras, jos Härmät olisi jäänyt omaksi pieneksi kunnakseen, yhdistetty siis härmät keskenään. Ja sitten Kauhava ja Lapua sekä Kortesjärvi saman rajan sisälle. Lapualta on oltu aina enemmän Kauhavaan päin yhteistyössä muutenkin, johtuen lyhyemmästä välimatkasta. Härmäläästen kanssa kaikki menee aina niin vaikeaksi, ja riitoja tulee mitä pienimmästäkin asiasta. Sen takia myös mikään muukaan lähikunta ei ole koskaan saanut synnytettyä Härmien kanssa juuri mitään yhteistyötä. Koska härmäläästen mielestä yhteistyö on mulle-kaikki tyyppistä.
Harmi vaan että kuntaliitosten purkaminen on kai jokseenkin mahdotonta. Oikeastaan härmien takia, Kauhava-Lapua yhteistyö ja liitokset on mahdottomuus, koska Lapua ei halua härmiä riesaksi. Kauhava-Lapua olisi luontaisin ja paras kunta, ilman Härmiä.
Jos kerran tuollainen säälistä tehty kuntaliitos Kauhavan puoleta tuli tehtyä ,eikä mennyt putkeen vaikka kirjoittajan mukaan asia etukäteen Kauhavalla tiedettiin.
Härmillä ei olisi varmaankaa syytä laittaa kalikkoja rattaisiin jos Kauhavalta tulee esitys purkupäätöksestä,yhtä jalkaa marssimme valtioneuvostoon purkuanomusta viemään.Sehän olisi helpotus kaikille osapuolille.
Konkurssipesää jakamaan valtioneuvosto voisi määrätä selvitysmiehen,siinäkään ei tulisi mitään jälkipeliä.
Härmät yhteen ja Kauhava Lapualle riiuulle.Silloin Härmät ei olisi esteenä Lapualaisille ja aina niin haluttu yhteistyökumppani Kauhava pääsisi Lapuan syliin.
Asialla olisi ontakin hyvää puolta,kaupungintalo ongelmastakin päästäisiin kertaheitolla,Lapualla on vanha arvokas terve rakennus mihin valtuusto voisi hyvillä mielin kokoontua.Säästyttäisiin senkin rakentamiselta Lapuan kaupungin Kauhavan kaupunginosaan.Olisi valmis liikuntahalli,ei tarvitsisi kyhätä pressuhalli ja toivoa ettei tuuli vie.
Nyt vaan Kauhavalaiset toimeen,saatte tukemme.
Suomeksi sanottuna en usko kuntaliitoksen purkumahdollisuuteen. Tuskin hallitus hyväksyisi 7000 asukkaan uuden kunnan tekemistä. Muistelen, että tavoite on ollut vähintään 20 000 asukasta.Ymmärtääkseni yhtään sellaista suomessa ei ole tapahtunut. Joku tuolla on asiaa pohtinut ja ongelmista kirjoittanut. Näin ulkopuolelta katsoen ei kyllä aivan yksikertaisesta ja selvästä asiasta olisi kysymys. Viisaanpaa kyllä olisi sovun etsiminen.
Jos Alahärmä on ollut "vaikeuksissa" Lapuan kanssa, niin Ylihärmä ei ole ollut, vaan päinvastoin: Ylihärmä olisi haluttu Lapuaan ja ylihärmäläiset itsekin ja Ylihärmä on AINA tullut toimeen myös Kyrönmaiden, Ylistaron ja Seinäjoen kanssa. Kankaan kylääkään ei kuulemma sitten millään päästetty Lapuaan! Tämä nimimerkki "vojtehg" ei tunnu olevan perillä menneistä ajoista ja asioista.
Kauhavan kaupungintalossa ei ole mitään vikaa. Muuta kuin luulotautia.
Koska purku alkaa,muunkin kun kaupungintalon.
ylihärmäläiset pysyy mieluummin kauhavan kans. Saa alahärmäläiset mennä mihin tykkäävät. Mieluusti kauas.
Ei ollenkaan pysy mialuuten Kauhavan kans.
Pari viisasta kommenttia oli, mutta semmonen mieli tuli, että toivottavasti nämä kirjoittajat eivät ole kunnanvaltuutettuja. Jos on niin kohta ollaan kusessa.
Samaa mieltä. Monet kommentit sellaisia, että vaikeudet vain lisääntyvät, jos päättäjien kirjoituksia ovat. Onneksi sentään muutama kirjoittaja on realisti, joka ymmärtää mikä on mahdollista ja mikä ei. Riidanhaastamisella ja ilkeilyllä en kyllä ole koskaan nähnyt asioita korjattavan.
Härmäs kuulapäitä. Kauhavalla homespäitä. Lapualla tasapäitä. Seinäjoella kusipäitä. Ilmajoella molopäitä. On monenlaasia päitä, kun eri kuntien palstoja selaa.
Härmän kuulapäät on ihan eri juttu. Ne on meirän tuntemattomia sotilaita.
Mitä ne "kuulapäät" on , selittäkää meille tietämättömille?
Kuulapäiltä on lähtenyt molemmat sekä tukka ja järki...
eipä tuo paljon sano, nimiä esille
Ei voi nimiä julkaista, kato kun se voidaan ottaa kunnialoukkausena. Siksi.
Turha kirjoitella 'sisäpiirijuttuja", jotka aukeavat vain harvoille. Ärsyttää vain tuollainen
taas härmiä verettii kölinalta ku kouluääsetystä tehty eli isoo koulu kantakauhavalle ja yläkoulu ylihärmästä pois ja lukio alahärmästä jos saavat luvan tehdä isoo navetakoulu kantakauhavalle siis nää on jo paperilla vaikka muuta väittävä
Olisiko kenties Härmien aihetta kovistella ensisijaisesti omia päättäjiään. Tietääkseni kantakauhavalla ei enemmistöä ole?
En itse päätöksestä tai siitä onko se oikein vai väärin tiedä. Se nyt vain ylittää ymmärrykseni, että enemmistö ei pysty oikeuksiaan? valvomaan. Niinkin kyllä on, että me emme kokonaisuutta tiedä. Joskus on niinkin, että huonokin päätös saattaa vieläkin huononpaa päätöstä parempi. Vaihtoehdot, kun monessa tapauksessa ovat valittua vieläkin huonommat.
Millä paperilla.
Siitähän tuloo pienempi kun aluksi meinattiin. ookko seurannu asiaa loppuhun asti.
Kunnan nimeksi olisi ehdottomasti pitänyt tulla Härmä, eikä Kauhava. Härmä nimi on paljon tunnetumpi kuin Kauhava.
Tosiasia on kuitenkin se, notta kantakauhavan taajamas asuu väkiä sama mitä ala/yli härmän taajamis yhteensä. Kyllä se aina suurimman taajaman mukaan tavataan nimetä. Ei minkään teollisuusalueen tai huvipuiston sijainnin mukaan kuntakeskuksia nimetä. Eihän Alavuden keskustakaan Tuurissa ole, vaikka siellä kauppaa käydäänkin. Koulut yms palvelut sijaattoo sielä, mihnä väkiä on eniten. Olishan se ny hassua, jos alavuden lukio siirrettäisiin tuuriin, kun ei siellä asu montaa koululaistakaan.
Huvitukset, teollisuus ja erikoiskaupat saa mun puolesta keskittyä härmään. Mutta lukiot yms teekoot pitää olla kauhavalla, koska pääosa väestä asuu siellä. Asetelma on vähän sama kuin alavus- tuuri.
Tää oli kyllä erinomaisesti kirjoitettu, ja osui suoraan naulan kantaan.
Eiköhän lopeteta tämä turha vääntö ja liitytä Seinäjokeen .Ainoaan kasvavaan alueeseen maakunnassa,muu maakunta Kauhava mukaanlettuna taantuvia alueita.
Härmälääset ei kestä kun Kauhava on kaupungin keskusta johtajaherrojen mielestä.
Samanlaisia köyhyydenpesiä ovat kaikki Kauhavan kunnat.Fiksumpi väki on lähtenyt iät ajat ihmisten ilmoille heti kun se on ollut mahdollista ja ns.heikompi aines on jäänyt lisääntymään sinne periferiaan.Lapualta alkaa sivistys.Paljon teitä jo onkin valunut tänne.