Yksin asuvan lemmikit?

Animall

Haluan nyt avautua eräästä asiasta, en edes tiedä miksi.
Nyt on muutama tuntematon ihminen vähän ajan sisällä "kauhistellut" kun on tullut puheeksi mun lemmikit. Koskaan ei siis nämä ihmiset ole mun eläimiäni nähneet, vaan ihmettelivät niiden määrää.

Olen sinkku, asun yksin ja vieläpä työtönkin olen!
Lemmikkejä minulla on 2 kissaa, 3 koiraa, 3 kania, 3 marsua ja 1 hamsteri. Käytän kutakuinkin kaiken aikani eläinteni kanssa. Asuntoni on 62neliöinen paritalokaksio, pakollisen laskujen jälkeen rahaa jää n. 400e. Pelkkiin koirien ruokiin ja tarvikkeisiin menee vähän vajaa 200 euroa kuukaudessa, muihin eläimiin menee 50-70e kuukaudessa. Lisäksi mulla on varalla vajaa 2000 euroa yllättäviin eläinlääkärikäynteihin. Kaneilla on koko olohuone käytössä aamusta iltaan, lisäksi pääsevät ulkoilemaan valjaissa ja ulkohäkissä kesäisin. Marsut asuvat 140cm tehdashäkissä ja saavat makuuhuoneessa jaloitella useita tunteja päivittäin. Myös hamsteri pääsee muutaman kerran viikossa terraariosta (125cm) seikkailemaan omalle aidatulle alueelleen. Kaikki saavat niille sopivaa kuivaruokaa, heinää, vettä ja tuoreita kasviksia ja vihanneksia (hamsterille myös lihatuotteita.) Kissoilla on molemmilla omat hiekkalaatikkonsa ( 1 yhteinen), iso kiipeily/raapimispuu ja kuivaruokaa saatavilla 24/7. Kaksi kertaa päivässä annan lisäksi märkäruokaa/lihaa. Kissat ulkoilevat myös valjaissa ja rakenteilla on myös niille oma "ulkohäkki", jonne pääsevät kulkemaan ikkunan kautta aina halutessaan.
Kaksi koiristani ovat hovawartteja ja yksi sekarotuinen husky/malamuutti. Isoja koiria siis kaikki. Koirat saavat vapaata liikuntaa päivässä n. 3h. Liikunta on monipuolista, välillä metsälenkkeilyä, juoksemista, hihnalenkitystä, pyöräilyä, vetohommia, uimista, mäkijuoksua yms. Koirilla on käytössä myös ulkotarha, jossa saavat olla muutaman tunnin päivittäin. Koirat saavat niille sopivaa lihapainoitteista ruokaa lisäravinteita n. kilon per koira päivässä.

Mietinkin tässä vain, että olikohan näillä ihmisillä kauhisteluunsa aihetta? Kannattaa ensin tarkistaa faktat, ennenkö heti lyttää jonkun ihmisen "elukkahamstraajaksi".
Lemmikkejä mulla on ja kaikki voi hyvin - onko siinä jotain väärää? Tunnistan kyllä kun omat rajat ja aika alkaa tulla vastaan, siinä vaiheessa lemmikkejä ei enää tule enempää. Ja kyllä - tämän lauman kanssa olen käynyt myös töissä sen 8h/vrk ja aivan samalla tavalla saan kaikki hoidettua :)

Millaisia lemmikkejä muilla yksin asuvilla on ja millaista teidän arki on? :)

1

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erja-Annikki

      Mulla on oikeastaan kaksikin vastausta.
      1. Saahan sitä kauhistella, onhan tuo keskimääräistä suomalaista suurempi määrä lemmikkejä. Mutta mitä se kenellekään kuuluu. Jos et kerta niiden (kauhistelijoiden) rahoilla ja ajalla niidä lemmikkejäsi ruoki ja hoida, eikä lemmikeistä huolenpito ole poissa esim. lapsilta, kun ei sinulla kai lapsia ole? Anna siis ihmisten ihmetellä ihan rauhassa vaan, saattaa siinä olla ihailuakin seassa joillakin :)
      2. Itselläni ei ole mitään lemmikkiä eikä varmaan tulekaan. En halua mitään elukkaparkaa mieltäni painamaan. Kun ei sentään lemmikkien pitäminen mikään kansalaisvelvollisuus ole. Jokainen tekee kuten katsoo parhaaksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      351
      737
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe