lakien noudattaminen kunniaan

olin kuulevinani, että pyhäjärvi tulee olemaan samassa tilassa kuin kittilä..
Valvova koura tulee ja ojentaa ketkulat , joista tulee suuria julkkisia.
Sanosinko media persoonia..
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nyt-tulee-lex-kittila/?shared=908311-0c2e3396-4
40528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

lainaus jutusta SK-" Pekka Viljanen toivoo, että Lex Kittilä olisi opiksi ja ojennukseksi kunnille.

”Kun Lex Kittilää kaiken todennäköisyyden mukaisesti sovelletaan ensi kerran Kittilään, muuallakin nähdään, että kunnallisella päätöksenteolla on joku raja. Virkavastuu koskee myös luottamushenkilöitä. Enemmistön päätös ei ole aina yhtä kuin lainmukainen päätös.”

Pekka Viljasen mukaan Kittilästä tulee todennäköisesti myös oikeudellinen ennakkotapaus.

”Oletan, että syytteitä nostetaan ja oikeutta istutaan. Ja ellei Kittilässä nähdystä kunnallisesta päätöksenteosta langeteta tuomioita, tulen esittämään, että poistetaan lainsäädännöstä virkavastuu luottamushenkilöiltä”, Viljanen täräyttää.

”Eihän luottamushenkilöiden virkavastuulla ole mitään merkitystä, jos puolentoista viime vuoden aikana Kittilässä näkemäämme päätöksentekoa katsottaisiin läpi sormien”, rikosprofessori päättää pohdintansa."-lainaus kiinni

Äänestä

Missähän aloittaja oli "kuulevinaan"? Proolaisten saunaillassako? Oliko kaikk kolme sammaa mieltä?

Äänestä
  • mittee -ittua sinä taas proon porukoita tähän vedät.
    Et näytä ymmärtävän, tässä ei kysymys ole puoluekannasta, vaan
    asioitten oikeuden mukaisesta/lakia kunniottavasta päätöksien teosta.
    Proo ei ole puolue, oikeutta ja ihmisyyttä tulee tukea oli sitten vaikka keskustalainen.

    Äänestä

  • Kyllä siellä monen monen kunnan "hyvävelillä" nousi varmaan kylmä hiki selkään kun tuon lukivat? Kuntapolitiikka kun sattuu olemaan varmaan ainoa asema suomen maassa jonka nimissä saa tehdä lähes mitä tahansa? Naapurit yhtenä esimerkkinä enemmistö yhdessä tuumin hyppäsi lakien väärälel puolelle. Tulivat palautetuiksi lakien oikealle puolelle mutta samat "rötöstelijät" jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja maksattivat kunnan kassasta aiheuttamansa käräjäkulut.

    Äänestä

  • rahallahan täälläkin kj savustettiin lopulta kuntarajojen ulkopuolelle kun laittomat keinot meni puihin. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla sanonnasta pyhäjärven versio = Jos ei pahalla niin sitten rahalla. Syytön ulos ja syylliset jatkaa. Se on sitä kuntademokratiaa.

    Äänestä

  • rahallahan kirjoitti:

    rahallahan täälläkin kj savustettiin lopulta kuntarajojen ulkopuolelle kun laittomat keinot meni puihin. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla sanonnasta pyhäjärven versio = Jos ei pahalla niin sitten rahalla. Syytön ulos ja syylliset jatkaa. Se on sitä kuntademokratiaa.

    juuri noin se on.

    Eikös Rinnevaaran kanssa teyty sopimus, eli molemmat osapuolet, kaupunki ja Rinnevaara hyväksyivät sopimuksen! Suurimpana kustannusvaikutuksna sopimuksessa oli Liuskan hallituksen aiheuttama eroraha!

    Äänestä

  • Näinhän.se.meni kirjoitti:

    Eikös Rinnevaaran kanssa teyty sopimus, eli molemmat osapuolet, kaupunki ja Rinnevaara hyväksyivät sopimuksen! Suurimpana kustannusvaikutuksna sopimuksessa oli Liuskan hallituksen aiheuttama eroraha!

    Ajojahdin seurauksena se tuli, mikä on hinnaltaan lähes miljoona euroa. Paljon rahaa!!!

    Äänestä

  • "Kourallinen toopeja." Olet pölkky pelkästään noiden muutamien sanojen takana. Vieläpä tosi tyhmien ja yksinkertaisten.
    Et näy ymmärtävän oikeita asioita. Heillä, Prolaisilla tuskin osaa eikä arpaa,
    suuremmassa mittakaavassa, kun ja jos oikeutta edelleen käydään, asioista
    joita puidaan oikeusistuimessa. Kunnassamme on tapahtunut vääryyksiä ja
    ne pitää oikaista. Lakia ei tulkita oikein, syrjintää on tapahtunut, mitä
    törkeimmällä tavalla. Kyllä nämä asiat tulevat vielä, sanasta sanaan esiin.
    Aivan kuten Heinolan kuuluisat kirjeet, sen mukana kaikki asianosaiset.
    Älkää puhuko Rinnevaaran "sopimuksesta" kaupungin kanssa sellaista,
    kuin aurinko paistaisi Tikkalanmäelle.
    Me kuntalaiset emme ole sentään hölmöjä tänä päivänä.
    Osaamme erottaa soopan ja vaahdon toisistaan!

    Äänestä

  • Näinhän.se.meni kirjoitti:

    Eikös Rinnevaaran kanssa teyty sopimus, eli molemmat osapuolet, kaupunki ja Rinnevaara hyväksyivät sopimuksen! Suurimpana kustannusvaikutuksna sopimuksessa oli Liuskan hallituksen aiheuttama eroraha!

    Olet sinä toivoton tapaus,pitäs laittaa turkinhihaan ja nu......no olkoon
    Tuskin kummenee ,on senverta tööt!

    Äänestä

  • ketunvelipuoli kirjoitti:

    mittee -ittua sinä taas proon porukoita tähän vedät.
    Et näytä ymmärtävän, tässä ei kysymys ole puoluekannasta, vaan
    asioitten oikeuden mukaisesta/lakia kunniottavasta päätöksien teosta.
    Proo ei ole puolue, oikeutta ja ihmisyyttä tulee tukea oli sitten vaikka keskustalainen.

    Kyllä proo on se ryhmä, joka ei tee mitään muuta kuin hankaluuksia asioiden hoitamiselle Pyhäjärvellä.

    Äänestä

  • kaksijohtajaa kirjoitti:

    Ajojahdin seurauksena se tuli, mikä on hinnaltaan lähes miljoona euroa. Paljon rahaa!!!

    Liuskan hallituksen ansiota koko rahanmeno. En paljon Liuskana viittis kylällä kuljeskella. Samat sanat Leppäharjulle.

    Äänestä

  • Luepa Suomen Kuvalehden artikkeli, niin tiedät, missä tällaisista kirjoitellaan.

    Äänestä

  • kaksijohtajaa kirjoitti:

    Ajojahdin seurauksena se tuli, mikä on hinnaltaan lähes miljoona euroa. Paljon rahaa!!!

    Liuskan ja Leppäharjun mokaa ei anteeksi anneta. Selkeästä EROILMOITUKSESTA helevetin kallis virkavapaus.

    Äänestä

  • Kittilästä Suomen Kuvalehdessä:
    Suomen Kuvalehdessä numero.8. 26.2.2016 on Ville Pernaan pääkirjoitus, Kittilän umpikuja.
    Numerossa 17, 29.4.2016, Eeva-Liisa Hynysen kirjoitus, sivulla 14, Kuntarötöstelijät hyllylle. ehdotus Lex Kittiläksi antaisiministeriölle valtuudet puuttua ongelmakuntien päätöksentekoon.

    Äänestä

Kohta pääsöö puolukkaan toverit!!

Äänestä

Se on tämä Proolaisten lainvalvonta "vähän" yksipuolista ja tarkoitushakuista (tosin laintuntemus ei taida olla heidän vahvinta aluettaan)! Silloin kun mm. Tikanmäki erotettiin laittomasti valt.puheenjohtajan paikalta ja jatkettiin tätä laitonta tilaa yli puoli vuotta lukuisine laittomine kokouksineen (valtuuston puheenjohtajana päättämässä ja johtamassa valtuustoa laittomasti valittu Päivärinta), niin yksikään Proolainen ei kovaansa lotkauttanut! Lehdissä ei näkynyt yhtään katkeraa lehtikirjoitusta, blogistit ei kirjoittanut yhtään blogia, Proolaiset ei jättänyt yhtään eriävää mielipidettä, yhtään laitonta kokousta ei vaadittu keskeytettäväksi, yhtään valitusta ei tehty hallinto-oikeuteen eikä yksikään Proolainen itkenyt tilannetta täällä Suomi24:lla! VAIKKA KAUPUNGINVALTUUSTOA JOHDETTIIN TÄYSIN LAINVASTAISESTI! Ja Proolaiset oli käytännössä koko tilanteen takana (Liuska, Tuikka, Nurminen jn...)! Näitä vastaavia esimerkkejä Pro-hallinnon laittomuuksista on lukuisia!

On se niin merkillistä!

Äänestä
  • eläs vääryyttä päästele ilmoille, erottamisen kannalla oli peräti 15
    valtuutettua, kepuja ja sdp.n valtuutettuja..vaan SDPn voi listata kepuihin.
    HETI kun hallinto-oikeus antoi päätöksen, tikanmäki palasi pallille.
    TOISET uskoo ja kunioittaa oikeuden päätöksiä , tällä
    valtuusotkaudella ei edes kho.. päätöstä ole noteerattu.
    Ikävä loppu siitä seuraa.." On se merkillistä!"

    Äänestä

  • ketunvelipuoli kirjoitti:

    eläs vääryyttä päästele ilmoille, erottamisen kannalla oli peräti 15
    valtuutettua, kepuja ja sdp.n valtuutettuja..vaan SDPn voi listata kepuihin.
    HETI kun hallinto-oikeus antoi päätöksen, tikanmäki palasi pallille.
    TOISET uskoo ja kunioittaa oikeuden päätöksiä , tällä
    valtuusotkaudella ei edes kho.. päätöstä ole noteerattu.
    Ikävä loppu siitä seuraa.." On se merkillistä!"

    Miten niin ei noteerattu KHO:n päätöstä? KHO:n päätös koski Rinnevaaran erottamispäätöstä (erottamispäätös kumottiin) ja Rinnevaaraa ei erotettu, vaan hänen kanssaan tehtiin SOPIMUS!

    Äänestä

  • ompas.vaikea.ymmärtää kirjoitti:

    Miten niin ei noteerattu KHO:n päätöstä? KHO:n päätös koski Rinnevaaran erottamispäätöstä (erottamispäätös kumottiin) ja Rinnevaaraa ei erotettu, vaan hänen kanssaan tehtiin SOPIMUS!

    Saivartelija. Hallinto-oikeus antoi täytäntöönpanokiellon valtuuston helmikuun 2013 päätökseen! Kertauksena eli vouhkien viemään linjaan, jolla runnoivat Rinnevaaran erokirjeen, sen joka muuttui virkavapaudeksi v.2012) ja selittivät taitavasti uudet tyhmät mukaan mörköä nitistämään.
    Piut paut Tikanmäen hallitus siitä piittasi, vaan jatkoa seurasi. Tikanmäki esti Rinnevaaran tulon.
    Että sellaista pölvästitangoa Pyhäjärven itsekkäät heput väänsivät kulisseissa ja kunnian kukko ei kertaakaan kiekaisuut.
    KHO päätös oli odottevissa.
    Paskajuttu, miljoona turhamaisuudesta, surkian mahtavien miesten hukkareissusta valtuustoon 2013-2016.

    Äänestä

  • kansakoulupohjalta kirjoitti:

    Nyt on tainnut muisti mennä totaalisesti! KHO:n päätös tuli vasta vuonna 2015! Rinnevaarahan yritti palata Heinolan virkavapaaltaan vuonna 2013! Tuon KHO:n päätöksen jälkeen Rinnevaara palasi töihin ja siitä alkoi sopimusneuvottelut joka johti sopimukseen!
    Virkavapaan lopettaminen ja töihin paluu pitää muuten lain mukaan sopia työnantajan kanssa, vaikka se olisi ollut määräaikainen! Olikohan Rinnevaara sopinut paluustaan työnantajan kanssa?

    Äänestä

  • unhous.housussas kirjoitti:

    kyllä oot sekasisin enemmän kuin tuo kuulu "seinäkello"...
    Muistaakseni sekin putosi kauhusta rapon saarnan aikana valtuustosalin seinältä.
    Kaikki tiedot on kyllä tallessa, mutta en lähde etsimään tarkempaa tietoa.
    Uskoisin että enemmistö kuntallaisista ei niele vääräätietoa.
    Ihan totuutta nimim. "kansakoulupohjalta" kirjoittaa.

    MINÄ olen, valitettavasti unhous.housussas-nimimerkki- tapahtumien järjestyksestä ja tekijöistä OIKEASSA.
    Sinä väärässä ajastuksessa.
    Kas, jopa Pyhäjärven kaupungin pöytäkirjamerkinnät, niin Tikanmäen hallituksen 2013-14, valtuuston 2013-14-15 sekä Kaurasen hallituksen 2015- osalta ja ovat olemassa, ainakin kaupungin arkistossa ja monilla asiaa aktiivisesti ITSE seuranneilla.

    Äänestä

  • ompas.vaikea.ymmärtää kirjoitti:

    Miten niin ei noteerattu KHO:n päätöstä? KHO:n päätös koski Rinnevaaran erottamispäätöstä (erottamispäätös kumottiin) ja Rinnevaaraa ei erotettu, vaan hänen kanssaan tehtiin SOPIMUS!

    Todella tyhmä ja vahingollinen päätös mestaroida ero virkavapaudeksi. Pyhäjärven historian kallein moka, veronmaksajille kalleimmasta päätöksestä ovat vastuussa proolaiset ja proomieliset Liuska/Leppäharju päävastuullisina.

    Eropaperia ei olisi pitänyt muuksi tehdä .... Parkkinen idean isä ja täystoope.

    Äänestä

  • kansakoulupohjalta kirjoitti:

    Saivartelija. Hallinto-oikeus antoi täytäntöönpanokiellon valtuuston helmikuun 2013 päätökseen! Kertauksena eli vouhkien viemään linjaan, jolla runnoivat Rinnevaaran erokirjeen, sen joka muuttui virkavapaudeksi v.2012) ja selittivät taitavasti uudet tyhmät mukaan mörköä nitistämään.
    Piut paut Tikanmäen hallitus siitä piittasi, vaan jatkoa seurasi. Tikanmäki esti Rinnevaaran tulon.
    Että sellaista pölvästitangoa Pyhäjärven itsekkäät heput väänsivät kulisseissa ja kunnian kukko ei kertaakaan kiekaisuut.
    KHO päätös oli odottevissa.
    Paskajuttu, miljoona turhamaisuudesta, surkian mahtavien miesten hukkareissusta valtuustoon 2013-2016.

    Hukkahomma oli Liuskan ja Leppäharjun älytön virkavapaus-keissi. Miljoonavahinkojen alkulähde.

    Äänestä

  • unhous.housussas kirjoitti:

    Nyt on tainnut muisti mennä totaalisesti! KHO:n päätös tuli vasta vuonna 2015! Rinnevaarahan yritti palata Heinolan virkavapaaltaan vuonna 2013! Tuon KHO:n päätöksen jälkeen Rinnevaara palasi töihin ja siitä alkoi sopimusneuvottelut joka johti sopimukseen!
    Virkavapaan lopettaminen ja töihin paluu pitää muuten lain mukaan sopia työnantajan kanssa, vaikka se olisi ollut määräaikainen! Olikohan Rinnevaara sopinut paluustaan työnantajan kanssa?

    Unhon muisti vippaelee pahalaatuisesti HEHE Tittahan yritti tulla Pyhäjärven kaupungin hallitukshen myöntämältä laelliselta virkavappaalta HEHE ehei sitä Heinola ollu myöntännä HEHE onko unho jo saononna liikaa HEHE

    Äänestä

  • ketunvelipuoli kirjoitti:

    kyllä oot sekasisin enemmän kuin tuo kuulu "seinäkello"...
    Muistaakseni sekin putosi kauhusta rapon saarnan aikana valtuustosalin seinältä.
    Kaikki tiedot on kyllä tallessa, mutta en lähde etsimään tarkempaa tietoa.
    Uskoisin että enemmistö kuntallaisista ei niele vääräätietoa.
    Ihan totuutta nimim. "kansakoulupohjalta" kirjoittaa.

    Rapo on hyvä jätkä. Hattua nostetaan. Pyhäjärven parraaks on toiminut. Kuntalaiset on sammoo mieltä.

    Äänestä

Vaan oli taas koiran paskaa käveli missä tahansa,niin aina näkyi paskakasoja.

Äänestä

Pyhäjärven hallituksen nykyisessä (Kaurasen) ja edellisessä (Tikanmäkisen)istuneissa jäsenissä sekä valtuuston puheenjohtajiston etuherroissa on ilmennyt vakavia seniiliyden oireita, suoraan sanottuna muistamattomuushäiriöitä ja asiakirjasekoiluun taipumusta, jopa sairasta siirrännäistä "sinne ja tänne".

Herää aito huoli ja kriisikysymys, tosi tosi vakava huolestunut kysymys, johtaako meitä nyt sen sorttinen sakki, että he eivät enää tiedä, mitä he itse tekivät, tai parhaillaan tekevät ja mitä he itse asiassa teettävät moneenkertaan puristelluilla virkamiehillä?

Äänestä
  • Hyvät on miehet valtuustossa ja hallituksessa. On iän tuomaa viisautta, sitä kuntalaiset arvostaa.

    Pennut vaan on pentuja ja proo-akat piparkakkuaivoja. Tämä on jämerän ukon mielpie.

    Äänestä

  • peräkyläläinen kirjoitti:

    Hyvät on miehet valtuustossa ja hallituksessa. On iän tuomaa viisautta, sitä kuntalaiset arvostaa.

    Pennut vaan on pentuja ja proo-akat piparkakkuaivoja. Tämä on jämerän ukon mielpie.

    Onko tämä ehkä Kalevi Lehtomäen mielipide.

    Äänestä

  • itsekunon kirjoitti:

    Onko tämä ehkä Kalevi Lehtomäen mielipide.

    Oon K.Lehtomäen nähny joskus, en muuten tunne, arvooppa uuelleen ihan on veärän suunnan kyläki.

    Äänestä

  • Näillä palstoilla on useaan otteeseen mainittu, että Liuskan hallitus oli Pyhäjärven historian tuhoisin hallitus ja tuohon on helppoyhtyä ja toistan sen minäkin.

    Äänestä

Hassujas puhelet, oot vissiin samankaltainen homekorvainen satusetä? Juokset valtaapitävien heppujen perässä, niin kuin vanhat kalkkikset naisten perässä, et vaan enää muista, miksi.
Pyhäjärven peräkylillä on peräkammarin "poikia ja tyttäriä", tynnyrissä kasvaneita ja sianrasvalla siveltyjä.

Äänestä
  • Peräkammarista puheen ollen ......ilmoitanpa sinulle, että vuosittain mulla on tapana poiketa ulkomaan reissulla ja muutamia kertoja ameriikassa asti ja pittääpä kehua vielä, että nuoruusvuosina olin pari viikkoo Pekingissäkii.
    Kunhan et ihan itse tynnyristäsi huutelisi, jotenkin teidän proolaisten jutut kuulostaa ihan tahkonpyörittäjien yhden ja saman jauhamiselta, järki ei muuhun riitä.

    Äänestä

Kittilän palstalla kuulutetaan samoja asioita kuin pyhäjärvellä, miten
poliisikin sotkeutuu väärän puolustajaksi. Kittilän palstalata lainaus.

"syttyykynttilakittilaan
28.4.2016 0:39
Sk:n artikkelissa on erittäin mielenkiintoisia aiheita, joita kannattaa pohtia. Todella outo asia on esim. paikallisen lehdistön täydellinen vaikeneminen. OMERTA. Jokainen on varmaan lukenut kummisetä- kirjan tai nähnyt kyseiset elokuvat. Toimintamallit voi hakea sieltä. Suomi on sananvapauden kärkimaita, joten tätä vasten asia näyttää todella huolestuttavalta. Toimituksissa ollaan oltu kovan paineen alla. Kittilä on kuin Panama.

Minusta tässä on päättäjien kohdalla kyse täydellisen tyhmyyden ja lammasmaisuuden lisäksi silkasta ja puhtaasta pelosta. Tyhmä pelkää, koska ei tiedä, miten kiusaaja saadaan vastuuseen. Kaikki jotka tähän ovat sotkeutuneet, ovat tavalla tai toisella klikissä, jonka jäsenet ovat täydellisen riippuvaisia toisistaan taloudellisista syistä. Klikkiä johtaa se, jolla on eniten valtaa ja rahaa ja käskyt tulevat sieltä. Tämä pelko on niin kauhunsekaista, että sitä ei kukaan uskalla vastustaa. Vastapuoli, Kuusisto ja Yritys, ovat vapaita ja riippumattomia ja voivat sen vuoksi toimia normaalisti.

Tämä vyyhti on todella surullinen ja tekee syvät haavat koko Kittilään vuosikymmeniksi. Tämä on tavallaan änkyräsukupolven perintö jälkipolville. Lapissahan on tapana että kylien riidat siirtyvät sukupolvilta toisille.

Kittilän mafia, kiitos tästä hienosta perinnöstä jonka jätitte.

IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
PoliisiPolitikkona
28.4.2016 12:28
UUSI
Erikoista, että valta on sokaissut niin monet ihmiset. Kummastuttaa myös se, että miten myös poliisina työskentelevä Kitiläläinen kunnan valtuutettu on myös lähtenyt tähän touhuun mukaan. Eikö poliisit yleensä noudata lakeja siviilissä, koska virassaan ovat lain valvojia. Mafialla on yllättäviä voimia !"

Äänestä
  • En tiedä Kittilän asioista, mutta meillä on Pyhäjärvellä on ryhmittymä jonka "varmat" tiedot perustuu heidän itsensä liikkeellepanemiin huhuihin!

    Äänestä

  • Kittilässä yhtä hulluja oman pesän likaajia kuin meillä. Joillakin ihmisillä ei ole riittävästi oikeaa tekemistä - ajatukset pyörii samaa rataa kateus moottorina.

    Äänestä

  • Mikä siinä on, kun Suomen virkavalta ei tunne Pyhäkkäitten proo-lakeja. Ainoat oikeat sen aikaa, kunnes maan-laki on luettu. Jo on maan asiat sekasin.

    Äänestä

Kautta maan on nähtävissä samaa ilmiötä. Vastuuttomuus ja oman edun tavottelu päällimmäisenä. Nähtiihän tämä jo selkeästi jopa hallinnollisen paikan pitämisesä kaksi vuotta henkilöstöjaostossa istuu entinen poliisimies, jopa syyttäjäpuolen kouluttajana toiminut. Kehen on enää luottamista.
Nyt kun Proolaiset yrittävät tosissaan että lakia noudatetaan ja päätökset tehdään oikein . Koko pataljoona hyökkää ja jurrittaa asiat toisinpäin. Sehän näkyy ja paistaa jo näilläkin sivustoilla. Hienoa Proolaiset jatkakaa ja jaksakaa! Oikeus on oikeus ja odotetaan että laki vielä löytyy ja se tulkitaankin vihdoin ja viimein oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ketunvelipuoli kirjoitti:

olin kuulevinani, että pyhäjärvi tulee olemaan samassa tilassa kuin kittilä..
Valvova koura tulee ja ojentaa ketkulat , joista tulee suuria julkkisia.
Sanosinko media persoonia..
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nyt-tulee-lex-kittila/?shared=908311-0c2e3396-4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu