Joku pätevä, normaalin tunne-elämän ja uskonnollisen elämänkatsomuksen omaava hoitotieteilijä voisi laatia luonnollisen kuoleman hoitopolun eri sairauksille, mahdollisimman helpon ja kivuttoman sekä vanhukselle että omaisille. Ilman että syyllistytään sen paremmin itsemurhaan kuin murhaankaan. Omalta kohdaltani nimittäin ajattelen, mitä henkilökohtaista arvoa mahtaa olla elämällä enää sairauden/tylsistymisen psyykkisesti lamauttamana, ilman kosketusta maailmaan? Tai ehkä hoitajat tietävät paremmin tämänkin asian? Onko sitä, elämänhalua, tokkurassa makaavalla pienessä kopissaan, kun kaikki toimintamahdollisuudet ovat lopullisesti ohi? Muistotkin ja muu ajattelumateriaali hävinneet. Jos on, niin se on sitten eri juttu. Eihän kristitylle kuoleman pitäisi olla kauhistus, ja - ateistille vielä vähemmän. Ei sitä pitäisi salaa toteuttaa jättämällä vanhus nälkiintymään tai kylmettymään vaan suunnitella siinä vaiheessa kun vanhus itse vielä voi ymmärtää tulevaisuutensa. Ei tämä ole siksi että rahaa säästyisi, toimiva keski-ikäinen ihminen vain vieroksuu täysin avuttoman vanhuuden aikaa.
Arkaaasiaa
Onkoperää
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.