Lempäälän ja Vesilahden Sanomissa oli juttu, jossa hyväntekeväisyys huutokaupalla kerättiin varoja ongelmanuorien koulunkäynnin tukemiseksi, ja hyvä niin.
Vielä parempaa tulosta ja enemmän säästöjä saataisiin aikaan jos kiinitettäisiin huomiota ennaltaehkäisevään toimintaan.
Onnistuakseen ennalta lasten ja perheiden ongelmien syntyminen ja syrjäytyminen parhaalla mahdollisella tavalla, tulisi pyrkiä siihen, että ei perheiden-, arjen- ja työn yhdistämistä vaikeutettaisi. Perheiden arjen hyvä sujuminen olisi siihen parasta ennaltaehkäisevää toimintaa,, kuin myös pyrkimys siihen etteivät lapset joutuisi jäämään liian pieninä kypsymättöminä omilleen, ilman turvallista aikuisen läsnäoloa, joten kunnan suunnittelemat säästöt aamu-ja iltapäivätoimintaan olisi lyhyt näköistä toimintaa.
Ennalta ehkäisevää työtä / -säästää-
EnnaltaTehtävissä
0
51
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463192Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232718- 432548
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871495- 391330
- 821199