Yksinäisyys sulkee neljän seinän sisään

Olin eilen pienessä raamattupiirissä. Meitä oli kokoontunut kahdeksan henkeä. Eräs osallistujista oli kutusumassa mukaan arkaa tuttavaansa, mutta tämä kutsuttu henkilö oli sanonut, ettei hän voi lähteä sellaiseen piiriin, toisen kotiin, jossa on useita ja vielä kaikki tuntemattomia.
Osoittautui että tämä hiljainen arka ihminen oli ystäväni seinänaapuri mutta naiset eivät olleet koskaan edes nähneet toisiaan. Kokoontumisemme lopussa ehdotin tällä piiriläiselle, että hyväksyisikö nainen että menemme yhdessä käymään hänen luona.

No kutsuja sanoi, että hänen pitää nyt soittaa ja tiedustella, että saammeko tulla seinänaapurin kanssa käymään, olla vaikka kymmenen minuuttia. Lupa saatiin. Siinä meni jutellessa neljän naisen kesken reilut kaksi tuntia. Juteltiin, laulettiin muutama laulu. Hiljainen tämä uusi ystävä oli, mutta kyllä hän avautui jo juttelemaankin. Hän kertoi että on hyvin arka ja pelkää tavata ihmisiä, mutta kokee yksinäisyyttä ja ikävää. Kun kysyin, että saammeko tulla joskus uudelleen tai vaikka tämän seinänaapurin kanssa, niin hän lupasi ja oli iloinen ja vierailustamme.
Ei aina ole paljosta kiinni, että ihmiset tutustuvat ja saavat iloa elämään.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hienoa toimintaa.

Äänestä

Naapurit häiriintyvät helposti kerrostalossa, kun lauletaan ym.

Äänestä
  • Kyllä saa päivällä laulaa ja kuunnella musiikkia, ei tietenkään niin kovaa että ehkä omakotitalossa. Ja onneksi kyseisessä paikassa ei ole päiväsaikaa asukkaat kotona ja ovat muutenkin paljon poissa.
    Nainen tykkää laulamisesta mutta ei viitsi yksin paljoa hoilata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keissa kirjoitti:

Olin eilen pienessä raamattupiirissä. Meitä oli kokoontunut kahdeksan henkeä. Eräs osallistujista oli kutusumassa mukaan arkaa tuttavaansa, mutta tämä kutsuttu henkilö oli sanonut, ettei hän voi lähteä sellaiseen piiriin, toisen kotiin, jossa on useita ja vielä kaikki tuntemattomia.
Osoittautui että tämä hiljainen arka ihminen oli ystäväni seinänaapuri mutta naiset eivät olleet koskaan edes nähneet toisiaan. Kokoontumisemme lopussa ehdotin tällä piiriläiselle, että hyväksyisikö nainen että menemme yhdessä käymään hänen luona.

No kutsuja sanoi, että hänen pitää nyt soittaa ja tiedustella, että saammeko tulla seinänaapurin kanssa käymään, olla vaikka kymmenen minuuttia. Lupa saatiin. Siinä meni jutellessa neljän naisen kesken reilut kaksi tuntia. Juteltiin, laulettiin muutama laulu. Hiljainen tämä uusi ystävä oli, mutta kyllä hän avautui jo juttelemaankin. Hän kertoi että on hyvin arka ja pelkää tavata ihmisiä, mutta kokee yksinäisyyttä ja ikävää. Kun kysyin, että saammeko tulla joskus uudelleen tai vaikka tämän seinänaapurin kanssa, niin hän lupasi ja oli iloinen ja vierailustamme.
Ei aina ole paljosta kiinni, että ihmiset tutustuvat ja saavat iloa elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu