Itkevän piispan valikoidut

En ole nähnyt enkä kuullut itkuherkän piispa Huovisen sen paremmin kuin muidenkaan kirkon miesten itkeneen suomalaisten murhattujen lasten tähden.

Siihen olisi ollut tilaisuus joka vuodenvaihteessa, kun aborttitilastot julkaistaan. Joka vuosi on noin 10.000 suomalaislasta teurastettu.

Ehkä nämä ihmiset eivät ole itkun arvoisia piispan mielestä. Vai onko peräti niin, että piispa ei halua heitä lainkaan puolustaa, vaan on murhaajien joukossa!
22784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

käsittääkseni abortit tehdään sikiö vaiheessa elikkä eivät ole vielä ihmisiä,eivät ajattele jne.. niiku et näköjään sinäkään,onneks olkoon vaan!

Äänestä
  • Asiaa koskevia Raamatun kohtia pohdittavaksi!

    2. Mooseksen kirja 21:22,23 >>Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukkaavat raskasta vaimoa, niin että hän synnyttää kesken, mutta vahinkoa ei tapahtu, niin sakotettakoon syyllistä vaimon miehen vaatimuksen ja riidanratkaisijan harkinnan mukaan.
    Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä,>>

    1. Mooseksen kirja 9:6 >>Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvakseen.>>

    1. Johanneksen kirje 3:15 >>Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.>>

    2. Mooseksen kirja 20:13 >>Älä tapa.>>

    Äänestä

  • Ai jaha, hautajaisianiko jo suunnittelet, kun onnittelet?

    En ole siis ihminen, kun en ajattele yhtä epäraamatullisesti kuin sinä enkä laske ihmisen arvoa iän, ymmärryksen, terveyden, omaisuuden tms. perusteella, vaan sen pidän kaikkia ihmisiä yhtä arvokkaina Jumalan luomina.

    Jumala sanoi Älä tapa (alkukielessä älä murhaa). Mikä sinä olet asettumaan Jumalaa vastaan ja sanomaan, että jotkut ihmiset saa tappaa.

    Jumala on nähnyt mielenlaatusi ja kirjoituksesi, tee parannus.

    Äänestä

  • Kirkko kyllä hyväksyy näkökantasi, Raamattu ei!

    "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. -- Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu." Psalmi 139:13-16.
    Katso myös 2.Moos.21:22,23.

    Äänestä

  • Oikeus elää kirjoitti:

    Asiaa koskevia Raamatun kohtia pohdittavaksi!

    2. Mooseksen kirja 21:22,23 >>Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukkaavat raskasta vaimoa, niin että hän synnyttää kesken, mutta vahinkoa ei tapahtu, niin sakotettakoon syyllistä vaimon miehen vaatimuksen ja riidanratkaisijan harkinnan mukaan.
    Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä,>>

    1. Mooseksen kirja 9:6 >>Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvakseen.>>

    1. Johanneksen kirje 3:15 >>Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.>>

    2. Mooseksen kirja 20:13 >>Älä tapa.>>

    jonka teksteihin tässä yrität tukeutua ei pidä sikiötä täytenä ihmisenä, se on sitä vasta synnytyksessä hetkenä jona sen pää on äidin ulkopuolella. Ei aiemmin. Sen että sikiöllä ei ole vielä täyttä ihmisarvoa ennen syntymää juutalaisuus johtaa juuri Shemotin jakeesta:jos siis äiti ei kuole- ainostaan sikiö- ei rangaistusta kuolemantuottamuksesta.
    Muutoin juutalaisuus ratkaisee abortit tapauskohtaisesti. Ne eivät ole "kyllä kyllä" tai "ei ei" asioita vaan kukin tapaus ratkaistaan erikseen ja tulos on tapauskohtainen. Siis niillä naisilla jotka vielä elävät uskonnon sääntöjen mukaan.

    Ylipäänsä en ymmärrä miksi Torah olisi ohje kristityille -eihän kai kukaan kirjoittajista pidä shabattia tai syö vain sektattua lihaa?

    Äänestä

  • ateisti-45 kirjoitti:

    Raamatussa Johannes Kastaja täyttyi Pyhällä Hengellä äitinsä kohdussa ja monia muitakin vastaavia kohtia on Raamatussa. Jos ihminen olisi ilman aivotoimintaa oleva möykky kohdussa, niin miten hän voisi täyttyä Pyhällä Hengellä?

    Ei ihmisen arvo tule siitä, mitä ateisti, juutalainen, luterilainen, helluntailainen, saatananpalvoja jne. sanoo, vaan siitä, että jokainen on samanarvoinen Jumalan edessä.

    Äänestä

  • ihmisiä kirjoitti:

    Ai jaha, hautajaisianiko jo suunnittelet, kun onnittelet?

    En ole siis ihminen, kun en ajattele yhtä epäraamatullisesti kuin sinä enkä laske ihmisen arvoa iän, ymmärryksen, terveyden, omaisuuden tms. perusteella, vaan sen pidän kaikkia ihmisiä yhtä arvokkaina Jumalan luomina.

    Jumala sanoi Älä tapa (alkukielessä älä murhaa). Mikä sinä olet asettumaan Jumalaa vastaan ja sanomaan, että jotkut ihmiset saa tappaa.

    Jumala on nähnyt mielenlaatusi ja kirjoituksesi, tee parannus.

    vai on jumala nähny minun kirjotukset ja ajatukset...helvetti et alko iha pelottaa,enemmin uskon "taru sormusten herrasta" kirjaan kuin raamattuun!!! voi kristus teidän kanssa...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    vai on jumala nähny minun kirjotukset ja ajatukset...helvetti et alko iha pelottaa,enemmin uskon "taru sormusten herrasta" kirjaan kuin raamattuun!!! voi kristus teidän kanssa...

    Olet kapinallinen, siitä ei hyvä seuraa.............

    Äänestä

  • Syntymätönkin ihminen on elävä ihminen. Kutsuttiinpa häntä sikiöksi, ihmisalkioksi tai ihmisen iduksi, hän on kuitenkin aistiva, tunteva ja kokeva, ihmisolento, jolla iankaikkinen sielu. Kyseessä ei ole eläin tai kasvi, saati kuollut esine.

    Meistä jokainen on myös kerran elänyt sen vaiheen kuten imeväisvaiheenkin. Emme tänään eläisi, jos meidät olisi tapettu äitimme kohtuun tai hänen rinnoilleen.

    Äänestä

Se mikä alkunsa on saanut niin ei sitä voi enään sanoa tapahtumattomaksi.
Piispa ei ole tehtäviensä tasolla.
En tietenkään ole tuomari ihmiselle mutta tappaminen on tappamista ja asioista voimme puhua.
Kyllä Jumala tuomitsee.
Väärän johtajan johtaminen tuottaa huonot tulokset.
Se ilmenee mm. kirkon hajoamisena (eroluvut) ja jatkossakin tulee tapahtumaan muutoksia paljon jollei piispaa saada vaihdetuksi.
Onhan se niinkin että on aika rakentaa ja on aika hajoittaa.Nyt on piispana hajoittaja.
Saisiko hänet vaihdettua ?
Miten se tapahtuisi?
Onko piispa perkele?
Susi lammasten vaatteessa?
Siltä tuo vaikuttaisi minusta.

Äänestä

ei piispa surrut, vaan kehuu paavin puheita 'hengellisesti vakaviksi' ja ajaa kaitsettaviaan yhä tiiviimpään yhteyteen paavikunnan kanssa.

Yli 4000 paavilaista pappia - joilta Jumalan sanan yläpuolelle asettuvien paavin sääntöjen nojalla on kielletty pyhä avioliitto - ovat pelkästään Amerikassa syyllistyneet yli 10000 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

"Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä." (Ef 5:11)

Äänestä
  • hätkäyttäjiä enemmänkin. mitäs luulet, millainen kohu siitä olisi noussut, jos kuka hyvänsä suomalainen piispa olisi alkanut julkisesti moittia katolista kirkkoa pedofiliatapausten vuoksi? ei kyllä ole suomalaisten piispojen asia ruveta julkisesti moittimaan katolista kirkkoa.

    minusta ekumenia on tärkeä asia. jos sinusta ei ole, niin omapahan on mielipiteesi. ajattele miten sinua huvittaa.

    Äänestä

  • on näitä kirjoitti:

    hätkäyttäjiä enemmänkin. mitäs luulet, millainen kohu siitä olisi noussut, jos kuka hyvänsä suomalainen piispa olisi alkanut julkisesti moittia katolista kirkkoa pedofiliatapausten vuoksi? ei kyllä ole suomalaisten piispojen asia ruveta julkisesti moittimaan katolista kirkkoa.

    minusta ekumenia on tärkeä asia. jos sinusta ei ole, niin omapahan on mielipiteesi. ajattele miten sinua huvittaa.

    voida mitään Jumalan mielenmukaista yhteyttä rakentaa (2. Kor. 13:8) eikä sillä, että jumalattomuudesta, olkoon se sitten opissa tai elämässä, vaietaan. Älä istu, kussa pilkkaajat istuvat! (Ps. 1:1)

    On totta, etteivät kansankirkon piispat voi julkisesti moittia paavilaisia, sillä eihän sokeista ole sokeiden taluttajiksi. Ensin toki pitäisi ottaa pois se tukki omasta silmästä, ennen kuin voisi auttaa ottamaan malkaa toisen silmästä. Tämä ei tarkoita, kuten luulevat, että jätetäänpä se malka omaan silmään, eikä toisilta tukkia sieltä pois oteta.

    Molemmat ovat jo pudonneet tai putoamassa samaan kuoppaan hyljänessään perustuksen, nimittäin opinkohdan, "jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu".

    Äänestä

mitä oikein kirjoitat. jos olet tosissasi, että joka vuoden lopussa pitäisi järjestää piispojen taholta itkijäiset vuoden aikana tehtyjen aborttien takia, niin tuo ei kuulosta kovin täyspäiseltä. ei kai ole sellaiseksi tarkoitettukaan.

abortit eivät ole mitään teurastusta siitä huolimatta, vaikka itse niin ajattelisitkin. minä hyväksyn abortit lääketieteellisistä syistä. hyväksyn myös sen, että piispa mahdollisesti ajattelee samalla tavalla.

jos ehdottomasti vastustat abortteja etkä halua keskustella niiden kanssa, jotka ajattelevat eri tavalla kuin sinä, niin mene vaikka katolilaisuuspalstalle keskustelemaan. sieltä varmaan löydät samanhenkistä porukkaa.

mistä tälle palstalle on eksynytkään näitä luterilaisten piispojen parjaajia. tuskinpa ovat luterilaisia. sinäkin voisit vähän miettiä, mitä suustasi ja kynästäsi päästät.

Äänestä
  • Kyllä pitäisi järjestää muistotilaisuudet, itkijäiset ja oikein kunnon hautajaiset.

    Ja sitten pitää kirkon piispojen johdolla alkaa vastustamaan kuuluvasti ja näkyvästi ja ehdottomasti joka tuutissa abortteja. Abortti on tehtävä laittomaksi, koska se on synti. Ei ihmistä saa tappaa.

    Oletpa sinisilmäinen, jos luulet, että Suomessa abortit tehdään lääketieteellisistä syistä. Vuosittain tehdään noin 10.000 aborttia ja näistä noin 90% on sosiaalisista syistä. Eli ei o kivaa saada just nyt lasta, oma napa on tärkeämpi. Lapsesta olisi vaivaa ja hankaluutta.

    Vain noin 2,5 % kaikista aborteista tehdään lapsen sairauden tai vamman takia. Sekin on syntiä, ei heitäkään saa tappaa.

    Olen luterilainen uudestisyntynyt kristitty.

    Äänestä

  • enemmänkin kirjoitti:

    Kyllä pitäisi järjestää muistotilaisuudet, itkijäiset ja oikein kunnon hautajaiset.

    Kolme pappia, katolinen, ortodoksinen ja itseään papiksi nimittävä luterilainen teologi keskustelivat siitä milloin elämä alkaa....

    Ortodoksi isä ja katolinen isä todistivat yhdessä tuumin elämän alkavan sillä hetkellä kun hedelmöittynyt munasolu kiinittyy kohtuun.

    Luterilainen oli hetken hiljaa ja sanoi että hänen mielestään elämä alkaa silloin kun koira on kuollut ja lapset muuttaneet pois kotoa....

    Äänestä

  • Dominigue kirjoitti:

    Eli mitä tästä opimme....
    luterilaiset teologit voi abortoida, jos heillä vielä on lapset kotona ja koira elossa, koska heidän elämänsä ei ole vielä alkanut. Kyllä siinä roskikset täyttyy.

    Äänestä

  • enemmänkin kirjoitti:

    Kyllä pitäisi järjestää muistotilaisuudet, itkijäiset ja oikein kunnon hautajaiset.

    Ja sitten pitää kirkon piispojen johdolla alkaa vastustamaan kuuluvasti ja näkyvästi ja ehdottomasti joka tuutissa abortteja. Abortti on tehtävä laittomaksi, koska se on synti. Ei ihmistä saa tappaa.

    Oletpa sinisilmäinen, jos luulet, että Suomessa abortit tehdään lääketieteellisistä syistä. Vuosittain tehdään noin 10.000 aborttia ja näistä noin 90% on sosiaalisista syistä. Eli ei o kivaa saada just nyt lasta, oma napa on tärkeämpi. Lapsesta olisi vaivaa ja hankaluutta.

    Vain noin 2,5 % kaikista aborteista tehdään lapsen sairauden tai vamman takia. Sekin on syntiä, ei heitäkään saa tappaa.

    Olen luterilainen uudestisyntynyt kristitty.

    hyväksyn abortit lääketieteellisistä syistä, mutta en sanonut, että abortteja tehdään pelkästään lääketieteellisistä syistä.

    Äänestä

  • ei ulotu Jumalan sanan yli. Ei ole ainboastaan uskovaisen oikeus vaan velvollisuuskin varottaa siitä, kun nämä toimivat jumalattomasti.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    hyväksyn abortit lääketieteellisistä syistä, mutta en sanonut, että abortteja tehdään pelkästään lääketieteellisistä syistä.

    joiden käyttöönottamiseksi on käynnistetty yleisen mielipiteen muokkaus. Varmastikin löytyy taas 'kirkonmiehet' joilla on esittää teologiset perusteet, joiden nojalla armomurhaaminen oikeautetaan "Kristuksen ja rakkauden nimissä", vaikka meistä jokainen tietää, että todelliset syyt, miksi tätä vaaditaan, ovat taloudelliset syyt, jotka perustuvat ainoastaan ihmisten silmittömään ahneuteen.

    Äänestä

  • huomioitsija kirjoitti:

    Veit sanat suustani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aiheet kirjoitti:

En ole nähnyt enkä kuullut itkuherkän piispa Huovisen sen paremmin kuin muidenkaan kirkon miesten itkeneen suomalaisten murhattujen lasten tähden.

Siihen olisi ollut tilaisuus joka vuodenvaihteessa, kun aborttitilastot julkaistaan. Joka vuosi on noin 10.000 suomalaislasta teurastettu.

Ehkä nämä ihmiset eivät ole itkun arvoisia piispan mielestä. Vai onko peräti niin, että piispa ei halua heitä lainkaan puolustaa, vaan on murhaajien joukossa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu