En halua

En halua maksaa amerikkalaisten autoilijoiden bensalaskuja. Haluan ajaa yhtä halvalla, kuin amerikkalaiset kolleegani. Miten tähän päästäisiin?
Siten, että lopetamme ostamisen amerikan tavaroita ja ihannoimasta amerikkalaista kulttuuria. Meidän suomalaisten lähin naapuri on veli venäläinen ja sieltä me saamme tulevaisuudessakin öljymme! Tai sitten norjalaisilta öljynporaajilta. Ainoa vaan, että norjalaisetkin ovat myyneet itsensä amerikkalaisille ja heidänkään öljykenttänsä eivät ole vapaita. Ja venäläinen naapurimme Vladi Putin on myynyt itsensä amerikalle. Voi että, on ne venäläisetkin rahanahneita! Vaikka heilla on maailman parhaimmat öljykentät! Voi jumalauta!
No, eletään sitten puulla seuraavat sata vuotta, silla sen verran meidän puuvarantomme riittävät. Kokeiltaisiinko?
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juuri hiljattain eräässä suuressa päivälehdessä oli raporttisarja Libyasta, ja siinä todettiin, että bensalitra maksaa siellä parikymmentä senttiä.

Kenen kustannuksella arabit oikein ajavat?!

Äänestä
  • niitten yhtiöt saa öljyn suoraan lähteestä ja ne on valtion omistamia. Ei pääse välikädet osille ja valtio saa omansa jo myyntivoittona niin ettei sen tartte enää rohmuta polttoaineveroja. Tai olihan se Nestekin aikoinaan kokonaan valtion omistama firma ja bensan hintaan lisättiin sittenkin tajuttomia veroja, mutta kai ne arabimaat on sitten niin takapajuisia ettei ne ole vielä oppineen kuppaamaan kansalaisia tehokkaasti.

    Äänestä

Miksi kirjoituksestasi tulee sellainen käsite, että kuvittelet että ostamme öljyä Usasta?

Usan erikoisuus öljyntuotannossa on se, että heiltä ei liikene öljyä tippaakaan vientiin.

Äänestä

Hyvä sekopää, bensan hinta johtuu veroista!!!

Niitä ei ole tainnut USA meille säätää!!!

Maailmanmarkkinahinnat ovat kaikille samat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joojoo kirjoitti:

En halua maksaa amerikkalaisten autoilijoiden bensalaskuja. Haluan ajaa yhtä halvalla, kuin amerikkalaiset kolleegani. Miten tähän päästäisiin?
Siten, että lopetamme ostamisen amerikan tavaroita ja ihannoimasta amerikkalaista kulttuuria. Meidän suomalaisten lähin naapuri on veli venäläinen ja sieltä me saamme tulevaisuudessakin öljymme! Tai sitten norjalaisilta öljynporaajilta. Ainoa vaan, että norjalaisetkin ovat myyneet itsensä amerikkalaisille ja heidänkään öljykenttänsä eivät ole vapaita. Ja venäläinen naapurimme Vladi Putin on myynyt itsensä amerikalle. Voi että, on ne venäläisetkin rahanahneita! Vaikka heilla on maailman parhaimmat öljykentät! Voi jumalauta!
No, eletään sitten puulla seuraavat sata vuotta, silla sen verran meidän puuvarantomme riittävät. Kokeiltaisiinko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu