Johanneksen pojalta löytyy jatkuvasti hienoja, ajattelemisen aihetta antavia kirjoituksia. Pidin kovasti tästäkin "Ihmiset kokevat kirkot rauhoittaviksi - valtakunnansaleissa on aina kiireellisyyden tunne" -kirjoituksesta.
http://www.johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s564.html
Olin suurimman osan elämästäni Jehovan todistaja ja se oli todellakin uuvuttavaa. Tuo alituinen hokema, säilytä kiireellisyyden tunteesi, upposi syvälle mieleen ja teki olosta stressaantuneen. Aina takaraivossa oli tunne, että voisi tehdä enemmän, pitäisi tehdä enemmän. Jt-uskonto on hyvin suorituskeskeinen ja julistajien suorituksiahan kirjaimellisesti mitataankin ja niitä tuodaan esiin ja painostetaan edistymään milloin missäkin asiassa, esim kenttätuntien määrässä, uusintakäyntien määrässä, tutkistelujen määrässä, Vt-seuran julkaisujen lukemisen määrässä, kokouksissa käynnin määrässä, vastaamisen määrässä, vieraanvaraisuuden osoittamisen määrässä, lahjoitusten antamisen määrässä. ..Ainainen riittämättömyyden tunne ja stressi on monen Jt:n jatkuva tila. Kyllä siinä helposti uupuu.
Kokouksissakin oli tarkat ihanteet ja paljon suoritettavaa:
Älä missään nimessä myöhästy, koska se osoittaa arvostuksen puutetta, muista olla oikein pukeutunut, ei farkkukangastakaan saa olla, kuuntele tarkkaavaisesti, kannattaa tehdä mieluiten muistiinpanoja, vastaa mieluiten omin sanoin (mutta ei todellakaan omin ajatuksin, ettet joudu huonoon valoon tai nuhteluun) sovi kenttää, puhu vain rakentavia, mieluiten jotain myönteistä esim ohjelmista tai kenttäkokemuksista, pidä lapset hiljaisina tai vie eteiseen, hanki lapsillekin Jt- kavereita, koska maailmallinen seura on huonoa ja ei-toivottavaa ja pitäisi olla toisten todistajien kanssa, osallistu innolla laulamiseen, kiitä puhujia, jos suinkin rohkenet, huomio muita ja seurustele, ole rakentava, jos on siivousvuoro, ole reipas ja aktiivinen, ota uusia levitettäviä lehtiä, joista muista lahjoittaa, ota uusi kenttäpalvelusalue ja palauta käyty jne.
Kaikki oli ohjeistettu hyvin tarkkaan ja paljon odotettiin ja vaadittiin. Rauhallista, levollista tunnelmaa harvoin saavutti, jos koskaan. Ei ole muistikuvia sellaisesta. Elämässä oli kiireellinen olo ja suorittaa piti ja jaksaa, jaksaa, jaksaa...
http://www.johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s564.html
Olin suurimman osan elämästäni Jehovan todistaja ja se oli todellakin uuvuttavaa. Tuo alituinen hokema, säilytä kiireellisyyden tunteesi, upposi syvälle mieleen ja teki olosta stressaantuneen. Aina takaraivossa oli tunne, että voisi tehdä enemmän, pitäisi tehdä enemmän. Jt-uskonto on hyvin suorituskeskeinen ja julistajien suorituksiahan kirjaimellisesti mitataankin ja niitä tuodaan esiin ja painostetaan edistymään milloin missäkin asiassa, esim kenttätuntien määrässä, uusintakäyntien määrässä, tutkistelujen määrässä, Vt-seuran julkaisujen lukemisen määrässä, kokouksissa käynnin määrässä, vastaamisen määrässä, vieraanvaraisuuden osoittamisen määrässä, lahjoitusten antamisen määrässä. ..Ainainen riittämättömyyden tunne ja stressi on monen Jt:n jatkuva tila. Kyllä siinä helposti uupuu.
Kokouksissakin oli tarkat ihanteet ja paljon suoritettavaa:
Älä missään nimessä myöhästy, koska se osoittaa arvostuksen puutetta, muista olla oikein pukeutunut, ei farkkukangastakaan saa olla, kuuntele tarkkaavaisesti, kannattaa tehdä mieluiten muistiinpanoja, vastaa mieluiten omin sanoin (mutta ei todellakaan omin ajatuksin, ettet joudu huonoon valoon tai nuhteluun) sovi kenttää, puhu vain rakentavia, mieluiten jotain myönteistä esim ohjelmista tai kenttäkokemuksista, pidä lapset hiljaisina tai vie eteiseen, hanki lapsillekin Jt- kavereita, koska maailmallinen seura on huonoa ja ei-toivottavaa ja pitäisi olla toisten todistajien kanssa, osallistu innolla laulamiseen, kiitä puhujia, jos suinkin rohkenet, huomio muita ja seurustele, ole rakentava, jos on siivousvuoro, ole reipas ja aktiivinen, ota uusia levitettäviä lehtiä, joista muista lahjoittaa, ota uusi kenttäpalvelusalue ja palauta käyty jne.
Kaikki oli ohjeistettu hyvin tarkkaan ja paljon odotettiin ja vaadittiin. Rauhallista, levollista tunnelmaa harvoin saavutti, jos koskaan. Ei ole muistikuvia sellaisesta. Elämässä oli kiireellinen olo ja suorittaa piti ja jaksaa, jaksaa, jaksaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Muistan eräänkin sisaren jonka piti oikein liioitellusti näytellä ahkeraa kenttäilijää ottamalla aina aivan mahdottoman määrän levitettäviä lehtiä kenttäkokouksessa. Oikeasti ei kyseisellä sisarella mennyt kuin 5-10 lehteä kentällä, mutta silti piti ottaa muiden nähden sen tuhannen lehden pino. Paljon todistajilla siis aikamoista liioittelua ja näyttelyä. Puhessaankin aina se myönteisyys ja rakentava keskustelu oli pelkkää näytelmää ja oikein näki, että oikeasti ajattelivat ihan muuta mitä sanoivat.
Niin, kuulostaa tutulta. Aika paljon sellaista näyttelemisen makuakin siellä kokouksissa oli minustakin. Jos on hirmuiset vaatimukset ja ihanteet, moneen iskee halu esittää jotain roolia. Tuntuu kai, ettei omana itsenään riitä.
Pitäähän jonkinlaista toimintaa ja virikettä ola virikehäkissäkin.
Voihan sen noinkin ajatella. :D