Kotimaan teollisuus

oletkosamaamieltä

Ihmettelen suomalaisia yrityksiä, jotka ovat vieneet tuotantonsa halpamaihin. Esim Marimekko; missä näkyy halpamaan hinnat? Tuotteet ovat yhtä kalliita kuin, jos ne olis tehty Suomessa. Miksikähän? Mielestäni ainakin pitkät matkat nostavat kuljetuskustannuksia. Vaikka suunnittelu olisikin Suomessa joutuvat yrityksen edustajat ramppaamaan tehtailla paljon useammin ja hinta vain kasvaa tuotteelle. Ei nie pienet palkat silloin vaikuta enää hinnassa.
Onkohan kaikessa näin. Suomessa tehdyt liinavaaatteet olivat paljon laadukkaampia kuin nykyisin ulkomailla tehdyt; mm lakanat ja tyynyliinat eivät ole suoria, kiertyvät miten sattuu ja niistä pitää maksaa kuitenkin korkeat hinnat.
Samalla hinnalla siis saisi Suomessa tehtynä laadultaan paremmat tuotteet ja kauppa varmaankin kävisi.
Samaa uskon muidenkin yritysten tuotteista. Ei ole mukava huomata heti ekapesun jälkeen, kun puseron saumat ratkeavat tai muoto muuttuu surkeaksi ja käyttökelvottomaksi. Saman ovat huomanneet lapset ja nuoretkin.

Palatkaa siis Suomeen tuotantoinenne ja säästäkää ihmisten kukkaroa ja ympäristöä. Tehkää ekologinen ja eettinen työ.

2

271

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoinen_kokeilu

      Ne ovat mielenkiintoisia kokeiluja, nuo halpamaakokeilut. Tuppaavat tulemaan ajanmyötä nykyisissä halpamaissakin ahneiksi ja tuotanto palailee työn- ja materiaalien laatuongelmien ryydittämänä takaisin, ainakin lähemmäs alkupeeräistä lähtömaata. Kiina on jonkunasteinen pettymys innokkaille tradenomeille ja Intiallakin on hinnankorotuspaineita.

      Afrikkaanko seuraavaksi? Siellä on koulutukselle tarvetta, ennenkuin ovat valmiita tuotanto tekoihin. Toki ovat ennekin tehneet palveluksia länsimaisille tai juutalaisille Bwanoille. Nykyisin osaavat siksi tehdä pääasiassa kansanmurhia , heittää noppaa tai järjestää sirkka-tai kukkotappeluita.

    • 6-14

      Kiina alkaa olla jo monelle kallis paikka teettää. Vietnam ja Bangladesh ovat edullisempia. Muita edullisia paikkoja on ainakin Indonesia.

      Kuljetuskustannukset eivät ole ongelma. Tuotteet pakataan laivakontteihin ja saapuvat sopivasti kyseisen kauden alkuun mennessä.

      Kaukoidässä ihmiset ovat ahkeria ja aikaansaavia. Oikea koulutus tehtäviin ja laadunvalvonta on tietysti tärkeätä. Afrikassa ei saavuteta riittävää tasoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1780
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      47
      1392
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1257
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      173
      866
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      800
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      742
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      723
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      723
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      646
    Aihe