Maamme sotaveteraanit kerjäsivät lounasrahaa

Eilen tv mainoksella ja samaan aikaan kepuhallituksen
maahan päästämät sotilaskarkurit ja sotarikolliset
hotelleissmme aloittivat päivän neljättä ateriaansa.
656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Keskusta- ja kokoomusvetoisten hallitusten aikana, alkaen v. 2003, on keräysten ja kerjäämisen määrä Suomessa on lisääntynyt hurjasti. Sotaveteraaneille on jouduttu keräämään rahaa myymällä heijastimia ja muistosormuksia, ja ties mitä, vaikka valtion olisi pitänyt huolehtia kaikesta veteraanien kuntoutukseen ym. liittyvästä rahoituksesta.

Varattomille suomalaisille joudutaan keräämään rahaa, ruokaa, vaatteita, harrastusvälineitä ynnä muuta. Sairaaloita varten kerätään rahaa. Keräyksiä on järjestetty monta kertaa ja montaa eri tarkoitusta varten vain siksi, kun valtiolla ei ole rahaa turvata hädänalaisten suomalaisten tätä ja huomista päivää.

Oletteko onnistuneet näkemään ulkomaalaista "pakolaista" tai työtöntä, jolla ei olisi ollut iPhonea tai muuta monen sadan euron arvoista puhelinta, merkkivaatteita ja hienoja lenkkareita? Olette kuitenkin nähneet vähävaraisia suomalaisia, joilla ei ole puhelinta, merkkivaatteita ja hienoja lenkkareita.

Äänestä
  • Kepun omistama Kivitippu hotelli majoittaa ja ruokkii
    nuo sotarikolliset ja sotilaskarkuit kuin kunniavieraat
    mutta koska kepu järjestää jotain omille veteraaneillemme?

    Äänestä

  • Kepu halveksi 70-luvulla sotaveteraaneja kun myönsivät
    metsäkaartilaisille ja vankilassa olleille punikeille eläkkeet
    mutta sotavereraanimme saivat etuuksia vasta kun
    kokoomus ja Maaseudunpuolue saivat vaaleissa
    suurvoitot ja punakepu laitettiin piippuhyllylle.

    Äänestä

  • tärkeysjärjestys kirjoitti:

    Kepu halveksi 70-luvulla sotaveteraaneja kun myönsivät
    metsäkaartilaisille ja vankilassa olleille punikeille eläkkeet
    mutta sotavereraanimme saivat etuuksia vasta kun
    kokoomus ja Maaseudunpuolue saivat vaaleissa
    suurvoitot ja punakepu laitettiin piippuhyllylle.

    Moni veti mukavaa maataloustuke kekkoslovakiassa 'investeerasi' mustalla pörsillä 'sukanvarren pätäkän'. Tunnen yhden joka väitti olevansa syvärillä, kakaroonsa mukaan 'suvun hyvä maku hienoihin asioihin' alkoi jo poikkeuslain aikoina.

    Äänestä

  • suottavalehtelet kirjoitti:

    Moni veti mukavaa maataloustuke kekkoslovakiassa 'investeerasi' mustalla pörsillä 'sukanvarren pätäkän'. Tunnen yhden joka väitti olevansa syvärillä, kakaroonsa mukaan 'suvun hyvä maku hienoihin asioihin' alkoi jo poikkeuslain aikoina.

    Kekkoslovakian aikana maataloustukia saivat ainoastaan
    pientilat ja syy oli hyvä koska silloin ei ollut muualla
    työpaikkoja ennekuin Ruotsi alkoi teollistua joten
    porukat oli pidettävä pientiloilla nysväämässä ja
    metsätöissä jotta yhteiskuntarauha säilyi.
    Nyt eurostoliiton aika tuet menevät suurtiloille
    joiden omistajista usea asuu kaupungeissa.

    Äänestä

Minä kyllä näin kun kolme ukkoa hakkasi ryppyisillä käsillä Seinäjoella vähintään parikymppiä hedelmäpeleihin rehellisten ihmisten rahoja. Maahanmuuttajia en ole juuri hedelmäpelien ääressä nähnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepuloiset.hävetkää kirjoitti:

Eilen tv mainoksella ja samaan aikaan kepuhallituksen
maahan päästämät sotilaskarkurit ja sotarikolliset
hotelleissmme aloittivat päivän neljättä ateriaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu