LAHJONTA on yksi veroparatiisiyhtiön keskeisimpiä tehtäviä. On uskomatonta, että näiden yhtiöiden "laillisuutta" korostava porrrvarimedia suunnitelmallisesti jättää kansalaisille kertomatta mihin kaikkeen "laillistakin" veroparatiisiyhtiötä voidaan käyttää.
Veroparatiisi-yhtiö on siis erinomainen kanava myös LAHJOMIEN vastaanottoon, tapahtuuhan kähmintä täydellisesti suomalaisten viranomaisten ulottumattomissa.
Kokoomuksen Lenita Toivakka kimpaantui "edus"-kunnassa suunnattomasti julkisesti esiin tuodusta FAKTASTA, jossa hänen nimensä löytyi veroparatiisiyhtiön hallituksesta. Toivakka leimasi asian julkituojan "valehtelijaksi" mutta ei pääse asiassa näin vähällä.
Toivakka kimpaantui luonnollisesti siksi, että nyt hänen toimiaan voidaan myös verottajan ja poliisin toimesta tarkkaillan nk. "sillä silmällä". Ties vaikka laittomuuksiakin löytyisi, vaikka toiminta on siis porrrrvarimedian mukaan "laillista".
Porrrvari Toivakan kuppi siis kiehui, kun hänen nimensä tuotiin julki Oikeisto-YLEssäkin, vieläpä ensimmäisenä.
Muut tulevat perässä
Vai vaikeneeko suomalainen porrrrvarimedia asiasta juuri siksi
Tässä PANAMA-lista
Juha Sipilä
Petteri Orpo
Eero Heinäluoma
Olli-Pekka Heinonen
Sirkka Hämäläinen
Jyrki Katainen
Sixten Korkman
Johannes Koroma
Paula Lehtomäki
Erkki Liikanen
Paavo Lipponen
Sauli Niinistö
Jorma Ollila
Alexander Stubb
Ulf Sundqvist
Christoffer Taxell
Teija Tiilikainen
Jutta Urpilainen
Björn Wahlroos
Matti Vanhala
Matti Vanhanen
Täälä lisää
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=24708.0
Miksi muuten Oikeisto-YLE sensuroi listan ? Kyllä, ilman muuta.
Joko alat arvailla?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lenita Toivakan AVIOPUOLISO on toivakan "perheyhtiön" veroparatiisifirman toimitusjohtaja ja lenita siis hallituksen jäsen. Nämä faktat tämä kiero kokkari halusi tietenkin salata kun poltti päreensä ikävien faktojen valuessa julkisuuteen.
Toivakka aikoo edetä, kuten BANAANI-valtiossa on tapana, pahoittelemalla tapahtunutta mutta ei tietenkään eroa.
Juuri siksi, MYYMÄLÄVARA-mainosta on jälleen siteerattava.
"Kun yksi ei maksa, muut maksavat vastaavasti änemmän",
Eikö totta, paskahousut.
Kannattaa muistaa Rosvohallituksen edesottamuksista STUBBIN halu valehtelemalla edistää hallintorekistereiden (rikkaiden tulotietojen saalaamista) läpivientiä nimenomaan VALEHTELEMALLA.
Stubbikin selvisi "anteeksi" anomalla.
Tätä on Rosvo-hallituksen tämän päivän politiikka.
Ei Stippi valehdellut. Hän vain antoi väärää tietoa. Jonka Sipilä siunasi.
Edustamaansa lakia sorvataan edelleen, ei se mihinkään ole hävinnyt.
Korruptiokeikaus ja lahjonta ovat Suomen surullista saagaa.
Monella virkamiehellä on veroparasiitissa miljoonalahjus, jota nyt kusi sukassa piilottelevat viranomaisilta. Monilla syyllisyys tonttihuijauksista painaa ja rahoihinkaan ei uskalleta koskea. Vihdoin kun ketkuvirkamiehestä aika jättää jakavat perilliset ketkuilijan Panamarahat ja häpeävät ketkuisäänsä silmät päästään perintörahoilla ostetussa Mersussaan.
Millä sitä Sipilää kiristetään kun on tuollainen vellihousu. Sipilän pitää toimia niin kuin pääministeriltä odotetaan. Lempata nuo valehtelevat ministerit hallituksesta. Ai niin, valehteleehan se itsekkin.
Oletteko todella niin tyhmiä että kuvittelette herrojen noudattavan niitä lakeja joita narreille säädetään.
Ne lait on tehty vain siksi että herroilla olisi enemmän ryöstettävää.
Juuri näin. Nyt Oikeisto-YLE lähteekin sitten puolustamaan rosvoja verottajalta "vedoten lähdesuojaan". Mikä vitun "lähdesuoja" rosvoilla, kun panamalista nimenomaan VUODETTIIN, että se saisi julkisuutta.
Ja että kaikki näkisivät, mitä peliä Kokoomus pelaa.
Mutta oikeisto-YLEn pääjohtaja onkin kokoomuslainen. Ja nyt siis suojelevat suorastaan näitä rosvoja.
Vielä väittävät että venäjä on koruptioinut maa
Taaas kerran kakon perusoppi: jos jäät kiinni, yritä vetää huomio toisaalle.
Tällä metodilla ne yrittävät pimitellä ja ikäänkuin nonsoleerata edellä olevan Panamalistan.
Aika moni sopuli suomessakin lankeaa tähän porrrvarin halpamaiseen ansaan.