Kävin lapsuuteni aikana perheeni kanssa säännöllisesti monien eri kristillisten uskonsuuntien kokouksissa, konferensseissa ja kesäleireillä. Niistä saamieni positiivisten kokemusten kautta aloin pitää itseäni uskovana ja sellaisena minua myös kohdeltiin. En kuitenkaan ollut koskaan tehnyt aitoa parannusta synneistäni, sillä en hylännyt syntejäni vaan jatkoin niissä elämistä päivittäin.
Pyysin joka ilta Jumalalta syntejäni anteeksi, mutta katumukseni oli hyvin pinnallista, sillä tiesin samalla että tulen kuitenkin jatkamaan synnin tekemistä taas huomenna. Olin oppinut ajattelemaan että tätä on uskossa oleminen ja että tämä on normaalia uskovan elämää. En ollut käynyt myöskään kasteella, en ollut täyttynyt Pyhällä Hengellä, eivätkä minussa toimineet minkäänlaiset armolahjat. Olin jäänyt uskonelämässäni keskosen tasolle.
Asepalvelus oli kaikesta menestyksestään ja hienoudestaan huolimatta syntisen elämäni pohjakosketus. En koskaan tunnustanut palvelustovereideni edessä uskoani, sillä häpesin Jeesusta. Reserviupseerikurssilla minusta kasvoi itsevarma ja suorasukainen nuori mies, mutta olin tullut samalla täyteen täyteen ylpeyttä, kateutta, ahneutta, vihaa, valhetta ja ajoittain jopa itsetuhoa. Heittäydyin usein ilman syytä hyvin vaikeaksi ja julmaksi perhettäni ja lähimmäisiäni kohtaan.
Olen katsonut saatanaa silmiin
Asepalvelukseni loppupuolella tunsin luissa ja ytimissäni saakka kuinka viimeinenkin Jumalan kipinä sisimmässäni sammui. Eräänä yönä näin äärimmäisen todentuntuisen ja vaikuttavan painajaisen. Siinä katsoin itseäni peiliin ja näin miten ihoni oli muuttunut ravunpunaiseksi ja silmäni olivat kauttaaltaan elottoman mustat. Painostava tunne lamaannutti minut ja tunsin kuinka paikalle saapui joku, joka vihasi ja halveksi minua syvästi.
Silloin ymmärsin että itse saatana katsoi minuun omien silmieni kautta. Ajatusvirtaani tulvi puhetta, joka tuntui omaltani:
"Tästä ei ole enää paluuta. Tulen menettämään lopullisesti mahdollisuuteni pelastua. Se on kohtaloni, jota en voi enää estää. Saatana on minun herrani ja hän saa minusta nyt lopullisen voiton. Tästä lähtien voin tehdä mitä ikinä tahdon, sillä millään ei ole enää mitään väliä."
Totuus teki minut vapaaksi
Painajaisen myötä aloin tuntea sisimmässäni voimistuvaa hengellistä tyhjyyttä. Yritin täyttää tyhjyyden urheilulla, levottomalla musiikilla ja väkivaltaviihteellä. Mitä ikinä teinkin, tein sitä lähes koko hereilläoloajan saadakseni ajatukseni pois hengellisestä tyhjiöstä. Mikään ei kuitenkaan riittänyt. Asepalveluksestani oli kulunut pari kuukautta kun aloin taas rukoilla ja puhua hengellisistä asioista uskovien ystävieni kanssa. Kun nämä asiat lisääntyivät elämässäni, sisimmässäni syttyi jälleen se tuttu kipinä jonka luulin jo menettäneeni. Aloin kiihtyvin askelin lähestyä Jumalaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein aitoa ja syvää parannusta katuen kaikkia syntejäni ja tunnustaen ne Jumalalle. Aloin ahmia Raamattua, olin voimakkaassa Pyhän Hengen opetuksessa ja rukoilin yksinkertaisen rukouksen:
"Anna minun tietää totuus!"
Pian rukoukseni jälkeen koin jotain mitä en ollut osannut pyytää enkä odottaa. Jumala alkoi kaataa päälleni rakkauttaan viikosta toiseen yhä lisääntyvällä määrällä ja se valui minusta ylitse kaikkialle ympärilleni. Sen vaikutuksesta aloin tiedostaa että suhteeni syntiin oli saanut aivan uudenlaisen perspektiivin. Jeesus ei ainoastaan sovittanut entisiä syntejäni, vaan Hän antoi minulle voiman voittaa tulevat kiusaukset ja koetukset.
Kaikki kahleeni katkesivat niihin synteihin jotka olivat orjuuttaneet minua vuosien ajan, eikä minun ole tarvinnut enää kertaakaan alistua niille uudelleen. En tiennyt että voisin koskaan tulla niin vapaaksi kuin olin tullut.
Joh 8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
36 Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.
Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Gal. 5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
http://raamattusivut.fi/?cat=266
Pyysin joka ilta Jumalalta syntejäni anteeksi, mutta katumukseni oli hyvin pinnallista, sillä tiesin samalla että tulen kuitenkin jatkamaan synnin tekemistä taas huomenna. Olin oppinut ajattelemaan että tätä on uskossa oleminen ja että tämä on normaalia uskovan elämää. En ollut käynyt myöskään kasteella, en ollut täyttynyt Pyhällä Hengellä, eivätkä minussa toimineet minkäänlaiset armolahjat. Olin jäänyt uskonelämässäni keskosen tasolle.
Asepalvelus oli kaikesta menestyksestään ja hienoudestaan huolimatta syntisen elämäni pohjakosketus. En koskaan tunnustanut palvelustovereideni edessä uskoani, sillä häpesin Jeesusta. Reserviupseerikurssilla minusta kasvoi itsevarma ja suorasukainen nuori mies, mutta olin tullut samalla täyteen täyteen ylpeyttä, kateutta, ahneutta, vihaa, valhetta ja ajoittain jopa itsetuhoa. Heittäydyin usein ilman syytä hyvin vaikeaksi ja julmaksi perhettäni ja lähimmäisiäni kohtaan.
Olen katsonut saatanaa silmiin
Asepalvelukseni loppupuolella tunsin luissa ja ytimissäni saakka kuinka viimeinenkin Jumalan kipinä sisimmässäni sammui. Eräänä yönä näin äärimmäisen todentuntuisen ja vaikuttavan painajaisen. Siinä katsoin itseäni peiliin ja näin miten ihoni oli muuttunut ravunpunaiseksi ja silmäni olivat kauttaaltaan elottoman mustat. Painostava tunne lamaannutti minut ja tunsin kuinka paikalle saapui joku, joka vihasi ja halveksi minua syvästi.
Silloin ymmärsin että itse saatana katsoi minuun omien silmieni kautta. Ajatusvirtaani tulvi puhetta, joka tuntui omaltani:
"Tästä ei ole enää paluuta. Tulen menettämään lopullisesti mahdollisuuteni pelastua. Se on kohtaloni, jota en voi enää estää. Saatana on minun herrani ja hän saa minusta nyt lopullisen voiton. Tästä lähtien voin tehdä mitä ikinä tahdon, sillä millään ei ole enää mitään väliä."
Totuus teki minut vapaaksi
Painajaisen myötä aloin tuntea sisimmässäni voimistuvaa hengellistä tyhjyyttä. Yritin täyttää tyhjyyden urheilulla, levottomalla musiikilla ja väkivaltaviihteellä. Mitä ikinä teinkin, tein sitä lähes koko hereilläoloajan saadakseni ajatukseni pois hengellisestä tyhjiöstä. Mikään ei kuitenkaan riittänyt. Asepalveluksestani oli kulunut pari kuukautta kun aloin taas rukoilla ja puhua hengellisistä asioista uskovien ystävieni kanssa. Kun nämä asiat lisääntyivät elämässäni, sisimmässäni syttyi jälleen se tuttu kipinä jonka luulin jo menettäneeni. Aloin kiihtyvin askelin lähestyä Jumalaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein aitoa ja syvää parannusta katuen kaikkia syntejäni ja tunnustaen ne Jumalalle. Aloin ahmia Raamattua, olin voimakkaassa Pyhän Hengen opetuksessa ja rukoilin yksinkertaisen rukouksen:
"Anna minun tietää totuus!"
Pian rukoukseni jälkeen koin jotain mitä en ollut osannut pyytää enkä odottaa. Jumala alkoi kaataa päälleni rakkauttaan viikosta toiseen yhä lisääntyvällä määrällä ja se valui minusta ylitse kaikkialle ympärilleni. Sen vaikutuksesta aloin tiedostaa että suhteeni syntiin oli saanut aivan uudenlaisen perspektiivin. Jeesus ei ainoastaan sovittanut entisiä syntejäni, vaan Hän antoi minulle voiman voittaa tulevat kiusaukset ja koetukset.
Kaikki kahleeni katkesivat niihin synteihin jotka olivat orjuuttaneet minua vuosien ajan, eikä minun ole tarvinnut enää kertaakaan alistua niille uudelleen. En tiennyt että voisin koskaan tulla niin vapaaksi kuin olin tullut.
Joh 8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
36 Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.
Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Gal. 5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
http://raamattusivut.fi/?cat=266
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaihteeksi vihan lietsonnan ohella oikeaa asiaakin.