Matkustetaan maasta toiseen varastamassa.
ryöstömatkailu
älkääantakomitään
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko lääkitystäsi heikennetty
On niitä paikallisiakin varkaita. Niitä kutsutaan ministereiksi.
ja kusitolpiksi ja virkaloisiksi. heitä vasta paljon on,suorastaan valtava määrä näin pienessä maassa.
ihmeessä nyt EU:sta,tätä on odotettu ja koko eu:n ajan roistoilu on hyvin toiminut,mutta mikään muu ei ole.
eu on järjettömin roistotemppu tässä ajassa,kusetus pahenee joka pvä eri tavoin ja pienet poljetaan alas kuten asiaan kuuluu.
NAUTTIKAA NYT ! ROISTOT HALLITSEE KAIKKEA ylhäältä alas asti !
EU:iin liittymisen puolesta äänestäneillä ei saisi olla valitusoikeutta mihinkään instanssiin.