"Lapsi"tähti olikin KOLMEKYMPPINEN!

MatunIKÄ.kusetus

17-vuotiaana esiintynyt koripallolahjakkuus pidätettiin, kun oikea ikä selvisi.

Sudanista kotoisin oleva Jonathan Nicola on raamikas pelaaja, pituutta 206 cm ja painoa 92 kiloa.

Hän oli lukionsa koripallojoukkueen ehdoton tähti.

Tiedossa ei ole, miten hän pääsi maahan ja onnistui läpäisemään lukuisia tarkastuksia.

Käry kävi aikaisemmin huhtikuussa, kun hän haki Yhdysvaltain viisumia pelatakseen koripallojoukkueensa kanssa turnauksessa USA:n puolella.

Yhdysvaltain viranomaiset huomasivat sormenjälkien perusteella, että sama henkilö oli jo kerran aikaisemmin hakenut USA:n viisumia.

Siinä hakemuksessa syntymäpäiväksi oli ilmoitettu 1.11.1986.

Eli se on todellisuudessa lähes 30 vuotias!

Matu tunnusti, että hän halusi saada hyvän ilmaisen koulutuksen

Kuulostaako tutulta?

Meidän pääministeriäkin kusetettii.

23

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr.Frang

      Onhan näitä "lapsia" Suomessakin. Ei taida olla kovin vaikeaa hämätä. 16-vuotiaillakin puolimetrinen parta, noh, sitähän se hiekka-aavikko teettää. Kasvu alueella on näemmä vakio.

    • Lapsiparka oli sekoittanut välittäjiltä saamansa Suomen ja USA:n maapaperit. Ei USA:ssa saa hyvää koulutusta ilmaiseksi. Siellä yliopistokoulutus maksaa vähintään 150.000 $.

      Vain idioottien hallitsemat maat tarjoavat koulutusta ilmaiseksi.

      • 65415

        Kyllä urheilustipendillä saa ilmaisen koulutuksen usassa.


      • Onko se mielestäsi ilmaista joka maksetaan stipendillä? Tuolla logiikalla vanhempienkin maksama koulutus olisi ilmaista.


      • VeronmalsajatMaksavat

        Samalla logiikalla ei Suomessakaan ole ilmaista koulutusta.


      • VeronmalsajatMaksavat kirjoitti:

        Samalla logiikalla ei Suomessakaan ole ilmaista koulutusta.

        Logiikkasi onnahtaa.


      • Timo_XL_

        Ja tais kuitenki yliopistokoulutus olla 20 - 40 000 (riippuu paljon kuinka huippuyliopistosta on kyse) per lukukausi, et melko kauan meinasit opiskella jos saat menemään 150 000!?



    • solisali

      Vai oli 17-vuotias todellisuudessa kolmekymppinen...mihin tämä maailma on menossa..!

    • oiaikojaoitapoja
      • Enuskoenäämihinkään

        Laskutaidon puutehan johtuu siitä, että eivät ole saaneet sitä ilmaista koulutusta, jonka Suomi nyt lopultakin tarjoaa.


    • suomessa_asiat_hyvin

      Onneksi meillä suomessa ei ole vielä käynyt noita virheitä, koska nergi ja orpo tietää kaikkien taustat.

    • ähläm_sähläm

      Kas kun oli koulutusta eikä asumisperustaista sosiaaliturvaa hakemassa.

    • y43yt4t

      Ohan meidän sipilälläkin oma parta lapsi se vai jopa todistaa olevansa alaikäinen partalapsi.

    • EiPakoloisia

      Pakoloiset käyttäytyy kuin naiset ja valehtelee ikänsä.

    • kusettajia
      • Timo_XL_

        *tsihihi*

        Toi oli "hauska" et ku Norjassa alettii testaamaan näitä sotalapaukaisia et kuinka vanhoja ne OIKEASTI on, niin paljastu et 9 kymmenestä testatusta oli yli 18 vuotiaita! :) :D Ja SILTI hurrit ei suostu edes testaamaan omiaan!?!

        On kyl jokseenkiin pelle kansa noi hurrit!? :/


      • Breben

    • ählämisählää
    • fvfrfrvfv

      Niinhän nuo teinipornotähdetkin tekee,sanotaan teiniksi ja ovat 25-30 v.

    • TuhannenYönSadut
    • wytywot

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      87
      1483
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      111
      832
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe