Tämä viikonlopun mäntsälän uutisten lukijalta palstalla Asko Eerola kok valtuutettu kirjoittaa kuntaan mahdollisesti otettavista tulokkaista."Tilanne ei ole uusi.Pakenihan Mänsäläänkin maailmansotien jälkimainigeissa itärajan muuttumisen takia siirtolaisia jotka joutuivat jattämään kotinsa.
Joustavuutta ja kykyä riitti vaikka taloudelinen tila oli todella huono."Kannattaisi Eerolan huolellisemmin tutustua tuonajan ja muuhunkin historiaa.Sillä mehän olimme ja olemme suomen omia kansalaisia jotka siirrettiin omien rajojen sisällä.Siis olimme evakkoja,siirtolaisia .Meillä ei ole mitään yhteistä kaukaa tulevien kanssa.Emmekä lähteneet eteläeurooppaa kuormittamaan.
Mäntsälään tuli siirtolaisia karjalankannakselta.mm Koivistolta ja Kirvusta.Näitä voi lukea kyläkirjojen ja muutoinkin historian sivuilta.
Täytyy muistaa,että suomen itäraja on pitkä ja väestöä siirrettiin Suomenlahden saarista aina Sallaa ja pohjoisempia alueita myöten lännemmäksi rajanvedossa.
Siis oman maan kansalaiset evakuoitiin oman maan sisällä.
Mäntsälässäkin perheitä asutettiin tiloille joissa ei suojaa ollut.He sotien rasittamat miehet ihmise rakensivat asumuksensa jotta lapsilla ,vanhuksilla perheillä,eläimillä olisi jonkillainen suoja.Lähes tyhjästä nämä ensimmäiset suojat rakensivat.
Koko kansa joutui ja oli talkoissa vaikka sopeutumista saattoi olla puolin ja toisin.
Osuvasti kertoo Evakon laulu-Millaisissa olosuhteissa joutuivat monetkin jättämään kotinsa.
Mielestäni asiaan täysin perehtymätön voi kompastua näissä käsitteissä.
Käsitteet sekaisin valtuuteulla.
evakko4
6
274
Vastaukset 6
- Aakenmopo
Aake Eerola on ollut poissa historiantunnilta.
- Vaihtokauppa
Ei kun se on kokoomuslainen, sen ei tarvitse ajatella.
- edelleen4
Asko Eerolasta on kyse.Mistä jo poistuneen nimi tänne pyörähti.Aake taas oli melkoinen paikkakuntalainen persoona.Ajeli mopolla jne..Tiedä oliko edes sukua jos tuolla nyt merkitystä olisi..
- VMV
Siirtolaisuus on vähän eri asia - miksei noita matuja majoiteta omaan maahansa toisaalle
- Nimismerkki
Eipä noi Mäntsälään kuulu, tosin Mäntsälän pojat osaa pitää noi kaverit kurissa.
- Politiikkojenominaisuus
A.E asuu paritalossa, sinne kyllä mahtuu kulttuurin rikastajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581676Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 138953
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90568- 46552
- 45498
- 47485