Israel kaavailee uutta maananastusta
SIMON ASSAF
Israel suunnittelee laajaa palestiinalaisalueiden anastusta Gazasta poistumisen varjolla, jonka maan pääministeri Ariel Sharon julisti.
Niin kutsuttu turvamuuri, joka nousee miehitettyjen alueiden ympärille, on osa laajempaa suunnitelmaa, joka käytännössä tarkoittaa, että yli 43% Länsirannasta anastetaan. Se muuttaa myös palestiinalaiskaupungit ja -kylät ghetoiksi.
Suunnitelmaa ovat kuitenkin kannattaneet George Bush ja Tony Blair askelina kohti Lähi-idän rauhaa.
Molemmat väittävät painostaneensa israelilaisia lopettamaan uusien siirtokuntien rakentamisen.
Souhail Natour, vasemmistolaisen Palestiinan vapautuksen demokraattisen rintaman Libanonissa toimiva jäsen, sanoo, että ”USA teeskentelee painostavansa Israelia pysäyttämään siirtokuntien laajentamisen. Käytännössä tuo on osoittautunut vain läjäksi valheita.”
Suunnitelman mukaan Israel vetäisi 8000 siirtokuntalaista Gazan vyöhykkeeltä. Se jättäisi kuitenkin edelleen 430 000 siirtokuntalaista jäljelle Länsirannalla.
Kyseessä on osa laajempaa suunnitelmaa asuttaa Länsiranta sen varjolla, että ollaan vetäytyvinään Gazan vyöhykkeeltä.
Israel on myös ilmoittanut suunnitelmista rakentaa 6482 uutta siirtokuntalaisasuntoa miehitetyille alueille tänä vuonna, ja rakentavansa uuden ”turva-aidan”, joka kulkisi Jordanlaakson läpi ja ympäröisi täysin palestiinalaisalueet.
Suunnitelma jättäisi palestiinalaisille alle 10 % historiallisesta alueestaan.
”Uusi Jordanlaakson aita, yhteistyössä Jordanian kanssa, on yritys eristää palestiinalaiset muista arabimaista”, sanoo Souhail.
”Samasta on kyse Philidelphitien suhteen, joka erottaa Gazan vyöhykkeen Egyptistä. Tämä on Sharonin suunnitelma, uusien ”maassa olevien faktojen” luominen, millä tarkoitetaan siirtokuntia, tukahduttamaan palestiinalaiset. Sharon haluaa eristää palestiinalaisalueet pala palalta, sitten karkottaa palestiinalaiset ja luoda uusi diaspora, pakolaissukupolvi.”
Israelilaisen Rauha nyt -painostusryhmän mukaan vuoden 1995 jälkeen on perustettu 96 uutta etuvartiota.
Israelin armeija on hyväksynyt 70 uutta etuvartiota, jotka tunnetaan karavaaneina, pelkästään vuoden 2004 alkupuolella. Tämä huolimatta lupauksista, että nämä laittomat siirtokunnat purettaisiin.
Ran Cohen, israelilainen kansanedustaja, sanoo, että ”laittomat etuvartiot, jotka ovat olleet paikoillaan yli kaksi vuotta, ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet kooltaan.”
Israelin hallitus on kiihdyttänyt siirtokuntarakentamista sen jälkeen, kun George Bush julisti ”tiekarttansa”, kansainvälisen suunnitelman, jonka piti antaa palestiinalaisille itsenäinen valtio.
Israelilaisen Yediot Aharonot lehden kokoamien tietojen mukaan israelilaissiirtokuntalaisille on tarjottu 2167 uutta ”kotia” vuoden 2004 ensimmäisellä puoliskolla, verrattuna lukuun 908 vuonna 2003 ja 647 vuonna 2002.
”Ennen Irakin sotaa meille sanottiin, että heti kun Saddam on kaadettu, kansainvälinen yhteisö toteuttaisi tiekartan,” Souhail sanoo. ”Tiesimme kuitenkin, ettei Irakin sodassa ollut kyse joukkotuhoaseista tai Saddamista, vaan öljyn kaappaamisesta ja arabien kuriin laittamisesta.”
Sadat palestiinalaisvangit ovat nälkälakossa Israelin vankiloiden hirvittäviä oloja vastaan.
Souhail sanoo, että ”palestiinalaiset jatkavat intifadaa, kansannousua. Kansainvälisen liikkeen tehtävä on luoda painetta hallituksiinsa, tukea kehotusta boikotoida israelilaistuotteita ja taata, että hiljan tehty kansainvälisen oikeuden päätös Israelin muurista pannaan täytäntöön.
On myös elintärkeätä, että kansainvälinen liike tukee laajaa Irakin vastarintaa, tuli se sitten uskonnollisista ryhmistä ja yhteisöistä, nationalisteista tai vasemmistosta.”
SIMON ASSAF
Israel suunnittelee laajaa palestiinalaisalueiden anastusta Gazasta poistumisen varjolla, jonka maan pääministeri Ariel Sharon julisti.
Niin kutsuttu turvamuuri, joka nousee miehitettyjen alueiden ympärille, on osa laajempaa suunnitelmaa, joka käytännössä tarkoittaa, että yli 43% Länsirannasta anastetaan. Se muuttaa myös palestiinalaiskaupungit ja -kylät ghetoiksi.
Suunnitelmaa ovat kuitenkin kannattaneet George Bush ja Tony Blair askelina kohti Lähi-idän rauhaa.
Molemmat väittävät painostaneensa israelilaisia lopettamaan uusien siirtokuntien rakentamisen.
Souhail Natour, vasemmistolaisen Palestiinan vapautuksen demokraattisen rintaman Libanonissa toimiva jäsen, sanoo, että ”USA teeskentelee painostavansa Israelia pysäyttämään siirtokuntien laajentamisen. Käytännössä tuo on osoittautunut vain läjäksi valheita.”
Suunnitelman mukaan Israel vetäisi 8000 siirtokuntalaista Gazan vyöhykkeeltä. Se jättäisi kuitenkin edelleen 430 000 siirtokuntalaista jäljelle Länsirannalla.
Kyseessä on osa laajempaa suunnitelmaa asuttaa Länsiranta sen varjolla, että ollaan vetäytyvinään Gazan vyöhykkeeltä.
Israel on myös ilmoittanut suunnitelmista rakentaa 6482 uutta siirtokuntalaisasuntoa miehitetyille alueille tänä vuonna, ja rakentavansa uuden ”turva-aidan”, joka kulkisi Jordanlaakson läpi ja ympäröisi täysin palestiinalaisalueet.
Suunnitelma jättäisi palestiinalaisille alle 10 % historiallisesta alueestaan.
”Uusi Jordanlaakson aita, yhteistyössä Jordanian kanssa, on yritys eristää palestiinalaiset muista arabimaista”, sanoo Souhail.
”Samasta on kyse Philidelphitien suhteen, joka erottaa Gazan vyöhykkeen Egyptistä. Tämä on Sharonin suunnitelma, uusien ”maassa olevien faktojen” luominen, millä tarkoitetaan siirtokuntia, tukahduttamaan palestiinalaiset. Sharon haluaa eristää palestiinalaisalueet pala palalta, sitten karkottaa palestiinalaiset ja luoda uusi diaspora, pakolaissukupolvi.”
Israelilaisen Rauha nyt -painostusryhmän mukaan vuoden 1995 jälkeen on perustettu 96 uutta etuvartiota.
Israelin armeija on hyväksynyt 70 uutta etuvartiota, jotka tunnetaan karavaaneina, pelkästään vuoden 2004 alkupuolella. Tämä huolimatta lupauksista, että nämä laittomat siirtokunnat purettaisiin.
Ran Cohen, israelilainen kansanedustaja, sanoo, että ”laittomat etuvartiot, jotka ovat olleet paikoillaan yli kaksi vuotta, ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet kooltaan.”
Israelin hallitus on kiihdyttänyt siirtokuntarakentamista sen jälkeen, kun George Bush julisti ”tiekarttansa”, kansainvälisen suunnitelman, jonka piti antaa palestiinalaisille itsenäinen valtio.
Israelilaisen Yediot Aharonot lehden kokoamien tietojen mukaan israelilaissiirtokuntalaisille on tarjottu 2167 uutta ”kotia” vuoden 2004 ensimmäisellä puoliskolla, verrattuna lukuun 908 vuonna 2003 ja 647 vuonna 2002.
”Ennen Irakin sotaa meille sanottiin, että heti kun Saddam on kaadettu, kansainvälinen yhteisö toteuttaisi tiekartan,” Souhail sanoo. ”Tiesimme kuitenkin, ettei Irakin sodassa ollut kyse joukkotuhoaseista tai Saddamista, vaan öljyn kaappaamisesta ja arabien kuriin laittamisesta.”
Sadat palestiinalaisvangit ovat nälkälakossa Israelin vankiloiden hirvittäviä oloja vastaan.
Souhail sanoo, että ”palestiinalaiset jatkavat intifadaa, kansannousua. Kansainvälisen liikkeen tehtävä on luoda painetta hallituksiinsa, tukea kehotusta boikotoida israelilaistuotteita ja taata, että hiljan tehty kansainvälisen oikeuden päätös Israelin muurista pannaan täytäntöön.
On myös elintärkeätä, että kansainvälinen liike tukee laajaa Irakin vastarintaa, tuli se sitten uskonnollisista ryhmistä ja yhteisöistä, nationalisteista tai vasemmistosta.”
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi ihmeessä Kristillisdemokraattisen puolueen on kannatettava mitään tuonkaltaista politiikkaa? Onko valta KD:ssä vielä Suomalaisilla vai tulevatko ns. linjanvedot jostakin ulkomailta? Kristillisdemokraatithan löytyy kaikista, ainakin euroopan maista, mutta missä ja kuka tällaiset "Israel asiat" lopulta päättää? Yhteistyötä tiettävästi tehdään, mutta missä määrin? Kun äänestää KD:tä, niin äänestääkö silloin Suomalaista mielipidettä vai jotakin muuta?
palauttamista!
KD ajaa Israelin oikeiden rajojen palauttamista eli vieraiden valtojen miehittämien alueisen palauttamista Israelin yhteyteen..
KD ajaa myös Suomen rajojen palauttamista eli Venäjän miehittämien alueiden palauttamista Suomen yhteyteen ja Suomen irrottamista vieraan valtakunnan otteesta eli itsenäisyyden palauttamista.
Tämä on selkeää ja parasta mahdollista niin kotimaista sisäpolitiikkaa kuin kansainvälistä ulkopolitiikkaa!
Näinhän KD:n täytyykin linjata, ainakin niinkauan kuin Raamattu ja Jumala ovat puolueen ja periaateohjelman perusta.
Raamattuhan kertoo selvästi itsenäisestä Israelin valtiosta, johon tälläkin hetkellä juutalaiset ympäri maailmaa palaavaat.
Israelin valtio ja kansa ovat myös kaikkien itsenäisten kansallisvaltioiden perustana, näinhän selkeästi sana opettaa.
Kansoille on jo historian hamassa annettu tietty asuma-alue eli tarkoin rajattu alue, jossa kukin kansa asuu.
Suomen valtion alue on nyt pienempi kuin sen alkuperäinen alue on ollut Neuvostoliitolle luovutettujen (miehitettyjen) alueiden vuoksi.
Nämä globaalit ja rajattomat touhut saattavat kansamme yhä suurempien uhkien eteen erilaisten katastrofien ja onnettomuuksian muodossa.
Erikoista on myös, että oman maan päättäjät syyllistyvät kansanmurhaan mm. viinan vapauttamisella sekä kymmenien tuhansien vielä syntymättömien kansalaisten eliminoimisella. Sitten ihmetellään kansamme huoltosuhteen ja ikääntymisen lisääntymistä, kun vuosien saatossa on tapettu yksi sukupolvi omien päätösten kautta!
"Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti."
"Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin."
"Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa."
"Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet."
Rajan kummallakin puolen on ihmisiä ns.luojan luomia.Toisella puolen on vaan Maailman valta ja tuhoaseet.OTA MALKA ENSIN OMASTA SILMÄSTÄSI.
"Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä."
"Valmista kahle, sillä maa on täynnä verivelkain tuomiota, ja kaupunki on täynnä väkivaltaa."
"Hänen Herransa on heittävä hänen verivelkansa hänen päällensä ja kääntävä hänen häpäisevän menonsa häneen itseensä."
"Ihmisen (kansan), jota verivelka painaa, on pakoiltava hamaan hautaan asti; älköön häntä suojeltako."
Nyt on hyvä linja, jos KD:kin tajuaa, että Karjalasta voi keskustella vain itsenäinen Suomi-siispä maamme irti EU-liittovaltion valheista ja kustannuksista, se kaatukoon hölmöyksiinsä ilman meitä ja muita. Mm. Ruotsissa merkittävä EU-vastustajien joukko, myös Europarlamentissakin jo ilmeisesti?
Israel ehti miehittää aluet, ennenkuin mukavat naapurit tuhosivat heidät olikohan v 1967!Nyt alueesta tulikin ongelma-sieltä tehdään terroristi hyökkäyksiä Israelin siviilikohteisiin, jotta Israel alkaisi hajota!Tavallinen palestiinalainenkin elää terrorissa, kun kiihko-islamistiset johtajat vaativat "verta pakkiin"-sota on Pyhä?
Ongelma on myös se, että vaikka hyvänä vaihtoehtona oleva Abbas tulisi Arafatin seuraajaksi, lopullinen tavoite on palestiinalaisten äärijohtajien taholta päästä juoksentelemaan ja huutaa hoilottamaan (ei millään pahalla)Jerusalemin kaupunkiin-ja ajaa vieläkin siis juutalaiset mereen!
Ajatus on mahdoton-eli sortuvatko palestiinalaiset itse mahdottomiin vaatimuksiinsa?
Israel olisi suostunut miltei kaikkeen, paitsi pääsdyn Jerusalemiin "huutolenkkeilyyn"?
Keski-Euroopan veljespuolueet,"kristillisdemokraatit" taitavat
olla yhtä jumalattomia kuin nykyisin hedonistista markkinavoima-jumalaa kumartava Kokoomuksemme. Tämän puolueen isänmaahan on EU-liittovaltio (jota taisivat Bjarne Kallis ja E-R Korhola ihailla ehkä), vaikka sen perustuslain ja Suomen perustuslain ristiriidassa kuvastuu pääministerimme allekirjoittama valtiopetos(?)-"perustuslailliseksi sopimuksesi" markkinoimansa EU:n oikeushenkilöksi tekevä ja yli jäsenmaiden vallitseva Eu-valtion perustuslaki,joka ei muka mitään muuta. Jos se ei mitään muuta, niin miksi allekirjoitti hän sen?
Muutenkin maksut nousussa EU:lle! Muuta ei tule kuin köyhille murusia ja "propagandaa" EU:n välttämättömyydestä-kuten välttämätön oli kommunismikin:-)!
Kansanedustaja Risto Kuisman /sd kirjallinen kysymys :
"Onko hallitus varautunut omalta osaltaan mahdolliseen Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden asioiden esille ottoon, onko hallituksella suunnitelmia siitä, miten mahdollinen Karjalan ja muiden alueiden palauttaminen Suomeen voidaan toteuttaa ja onko Venäjän halukkuus keskustella Karjalan kysymyksestä muuttunut vuodesta 1999?"
Ministeri Tuomiojan vastaus:
Suomen rajat Neuvostoliiton ja sen oikeudellisen seuraajan Venäjän federaation kanssa on määritelty kansainvälisoikeudellisesti Pariisin rauhansopimuksessa (SopS 19-29/1947) vuonna 1947. Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välillä suhteiden perusteista tehdyn sopimuksen (SopS 63/1992) mukaisesti sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen.
Hallituksen kanta on tältä osin muuttumaton, eikä Suomella ole aluevaatimuksia minkään maan suhteen. Näin ollen hallitus ei aio ottaa rauhansopimuksen perusteella Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden palauttamista esille eikä hallituksella myöskään ole suunnitelmia näiden alueiden palauttamisen suhteen. Parhaan lähtökohdan luovutettujenkin alueiden kehittämiselle molempia maita hyödyttäen luo hallituksen toteuttama lähialueyhteistyö.
ETYKin päätösasiakirjan mukaan rajoja voidaan muuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti rauhanomaisin keinoin ja sopimusteitse. Periaatteessa ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että Neuvostoliitolle luovutetuista alueista tai niiden käytöstä voitaisiin neuvotella uudelta pohjalta, jos Venäjällä on tähän valmius. Venäjän halukkuudessa keskustella rauhansopimuksessa määriteltyjen rajojensa muuttamisesta ei ole tapahtunut muutosta vuoden 1999 jälkeen.
+++
KETÄ ULKOMINISTERI TUOMIOJA EDUSTAA?
Kansanedustaja Risto Kuisma teki hallitukselle 08.12.2004 kirjallisen kyselyn Karjalan kysymyksestä. Ulkoministeri Tuomioja vastasi kysymykseen alla olevan lainauksen mukaisesti.
Vastauksen osalta jää ihmettelemään, onko vastaaja Neuvostoliiton vai Suomen ulkoministeri. Kenen asiaa Tuomioja ajaa kannanotollaan ja ketä hän oikein edustaa?
Varmasti lähes sata prosenttia suomalaisista kannattaa rauhanomaisia ratkaisuja ja hyviä naapuruussuhteita. Tällä hetkellä Venäjän (Neuvostoliiton seuraajavaltio) ja Suomen naapuruuden pohjalla on kuitenkin täydellisesti selvittämättömiä asioita: Neuvostoliitto aloitti sodat hyökkäämällä toistuvasti Suomeen, sodan uhrit kuolleina, haavoittuneina ja henkisesti silvottuina, sodan taloudelliset menetykset, Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten pakko-otto, sotakorvaukset, ns. saksalaisen omaisuuden palautusvaatimus, Lapin tuhot, Porkkalan hyväksikäyttö, kotimaan pakolaisten eli evakkojen kärsimykset.
Tämän lisäksi sotia seurasi ahdistava Pariisin pakkorauha, kylmän sodan kausi, ns. sotasyyllisten ja asekätkijöiden tuomitsemisen pakko, suojeluskuntien ja lottien toiminnan lopettaminen. Kaikki nämä asiat ovat edelleen täysin keskustelematta ja korjaamatta.
Tästä huolimatta ulkoministeri viittaa ETYK:n päätösasiakirjaan ja puhuu sen loukkaamattomuuden ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittamisesta. Missä on ihmisoikeuksien ja alueen koskemattomuuden loukkaamattomuuden oikeus Suomen osalta? Mistä johtuu, että Suomen ulkoministeri katsoo näitä oikeuksia vain Venäjän näkökulmasta?
Kaksi miljoonaa suomalaista haluaa palautusasian esille. Tällä näkymällä tämä määrä ylittää 50 % viimeistään tulevana syksynä. Kenen valtuutuksella ja oikeutuksella ulkoministeri puhuu kieltäessään jyrkästi näin suuren suomalaisjoukon oikeudet?
Ulkoministeri on markkinoinut itseään ihmisoikeusaktivistina ja ihmisyyden pitäisi olla hänelle siten tärkeä asia. Suomalaisen oikeusjärjestyksen mukaan yksikin vääryyttä kärsinyt on oikeutettu saamaan asiansa esille. Ulkoministerille ei parin miljoonan kansalaisen käsitys vääryyden kärsimisestä näytä merkitsevän mitään. Missä on ulkoministerin ihmisyys tässäkin asiassa?
Viittaus lähialueyhteistyön tiivistämiseen on kummallinen. Edellä kuvattujen Suomen kokemien menetysten jälkeen Suomi on viimeisen 10 vuoden aikana lahjoittanut Venäjälle yli 1 miljardi. euroa lähialuerahana. Pieni Suomi siten rahoittaa luonnonvaroiltaan maailman rikkainta valtiota.
Lyhyt kertaus siitä, mikä oli Suomen ja Neuvostoliiton välinen kokoerosuhde, antanee pohjaa sille, kumman valtion tulisi antaa aitoa tukea toiselle valtiolle.
Vuonna 1939 Neuvostoliiton väkiluku oli kokoluokkana 200 miljoonaa ja Suomen 3.67 miljoonaa eli Suomen väestö oli 1.8 % Neuvostoliiton väestöstä. Neuvostoliiton pinta-ala oli noin 22 402 200 km2 ja Suomen noin 337 000 km2 eli Suomi oli noin 1.5 % Neuvostoliiton pinta-alasta. Pakkoluovutetuilla alueilla asuu nyt noin 0.28 % Venäjän väestöstä. Valtaosa Karjalasta on romahtanutta yhteiskuntaa ja raunioituvia alueita. Noin 1 000 kylää on tyhjillään.
Ulkoministeri Tuomiojan loppukappale epätoivottavista (?) toiveunista Venäjän suhteen osoittaa sellaista passiivisuutta, Suomen edun halveksuntaa ja etukäteen antautumista, ettei sitä voisi odottaa EU:n jäsenvaltiolta ja asiansa ja sopimuksensa asiallisesti hoitaneen maan edustajalta. On pelottavaa, jos valtion ja sen kansalaisten etua hoidetaan tuijottamalla peruutuspeiliin ja antautumalla naapurimaan tahdon alle.
On hyvä muistuttaa ulkoministerille, että sekä ETYK:n päätösasiakirjan että ns. Naapuruussopimuksen perusteella myös Suomi voi olla aktiivinen ehdottajaosapuoli – myös silloin, kun kyseessä on Suomen etu.
Ulkoministeri Tuomiojan vastaus, joka ilmeisesti heijastaa istuvan hallituksen käsitystä asiasta, sopisi ehkä 1970-luvun liturgiaan, mutta ei enää 2000-luvun Suomeen. Olisiko jo tarpeen aikaansa muutos?
Ja kurittaa niitä syntisiä, sillä he ovat Aabrahamin huoripentujen jälkeläisiä vai vain serkkuja valituille !
Israelin valtio on perustettu "tyhjälle" palestiinan maa-alueelle varsin kyseenalaisissa olosuhteissa 1947. Israelin valtion perustamista tukeneille valtioille vakuteltiin Palestiinan olevan tyhjillään. Käytettiin: kansa ilman maata ja maa ilman kansaa valhetta! Juutalaiset saivat oikeuden ajaa alkuperäiskansan pakosalle, minkä he erittäin raa-asti ja verisesti tekivätkin. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Israel ei vieläkään ole päästänyt hengissä säilyneitä pakolaisia palaamaan koteihinsa!
Raamatussa Israelilla tarkoitetaan ns.henkistä yhteisöä eikä missään nimessä tätä 1947, viekkaudella ja vääryydellä varastettua maata. Myös siitä kuka on juutalainen on myös oma määrityksensä. Valtioiden rajat ovat jokatapauksessa maallinen eikä taivaallinen asia, eikä uskontoa sovi tässä yhteydessä sotkea epäreilulla ja kierolla tavalla politiikkaan! Palestiinan maa-alueet määrättiin jaettavaksi tasan juutalais ja arabiväestön kesken. Tätä sopimusta eivät Israelin juutalaiset ole suostuneet noudattamaan kansainvälisestä painostuksesta huolimatta, vaan sen sijaan he ovat ahneesti ja laittomasti miehittäneet uusia alueita itselleen ja tätä he sitten kutsuvat vähätellen "uusien siirtokuntien perustamiseksi?!? Claes Anderson komentoi tilanteen läheltä nähneenä, että suurin syy lähi-idän levottomuuksiin on nimenomaan Israelilaisten hyökkäys tai miehitys Palestiinaan.
Israelin kansan historia alkaa patriarkkojen ajasta (1. Moos. 12-50), joka sijoittuu vuoden 1800 e. Kr. vaiheille. Abraham, Iisak ja Jaakob asuivat paimentolaisina Kanaanin maassa, jossa kaupunkeja asuivat muut kansat. Joosefin johdolla Jaakobin suku siirtyi Egyptiin nälkää pakoon ja löysi sieltä mahdollisuuden kasvaa heimoksi ja kansaksi. Patriarkoista ei ole muuta lähteitä kuin Raamatun kertomukset ja siksi monet historioitsijat ovat pitäneet niitä pelkkinä legendoina. Ne kuitenkin voidaan sijoittaa arkeologisten löytöjen perusteella toisen vuosituhannen Lähi-Idän ympäristöön.
Raamatun mukaan Israelia suosinutta faraota seurasi aikanaan toinen, joka ei tiennyt Joosefista mitään, vaan tahtoi tappaa kansan sukupuuttoon. Jumala johti Mooseksen avulla kansan pois Egyptistä, antoi sille lain ja johdatti sitä 40 vuoden ajan erämaassa. Näitä tietoja ei voi varmentaa muista lähteistä. Niiden kanssa hyvin yhteen sopii kuitenkin se, että n. 1674-1567 e.Kr. Egyptissä eivät pitäneet valtaa egyptiläiset, vaan muualta tulleet valloittajat, hyksot, ja että egyptiläisten lähteiden mukaan 2. Moos. 1:11 mainitut Ramses ja Pitom rakennettiin 1200-luvulla. On ymmärrettävää, että toisaalta todennäköisesti itsekin erämaasta tulleet valloittajat suosivat kanssaan samanlaisia heimoja, ja toisaalta, että kansallisen reaktion jälkeen muukalaiset haluttiin panna koville. Kanaanin maa otettiin haltuun Joosuan johdolla aluksi epätäydellisesti eikä ole yksiselitteistä, tapahtuiko se rauhanomaisesti vai valloitussodin. Joka tapauksessa Israel muodosti tuohon aikaan hajanaisen heimoliiton, jota yhdisti yksi usko. Valtakunnan rajoja tai keskushallitusta ei ollut. Tuomarit, "karismaattiset sotilasjohtajat", kykenivät kokoamaan kansan tarvittaessa yhteistä vihollista vastaan. Merkittäviä tuomareita olivat mm. Gideon, Jefta, Debora, Simson ja Samuel.
Pian kävi selväksi, että Israel kaipasi vahvaa keskusvaltaa. Kuninkaaksi valitaan ensin benjaminilainen Saul, jonka valtakausi kesti 1. Sam. 13:1 mukaan vin kaksi vuotta ja merkitsi ylimenokautta tuomarien ajasta kuninkuuteen. Hänen jälkeensä kuninkaaksi valitaan Juudan Hebronista kotoisin oleva Daavid, joka hallitsee ensin Juudan heimoja 7 ja sitten koko Israelia 33 vuotta ja vahvistaa kuninkuuden. Hänelle Jumala antaa lupauksen iankaikkisesta valtaistuimesta (2. Sam. 7). Daavid valitsee pääkaupungiksi Jerusalemin, johon keskitetään myös kultti. Daavidin poika, Salomo, rakentaa Jerusalemin temppelin ja voimistaa keskusvaltaa. Kalliit rakennushankkeet saavat valtakunnan yhteyden natisemaan, ja hänen poikansa Rehabeam menettää lähes koko valtakuntansa ja hallitsee vain Juudan heimoa.
Seuraa aika, jolloin kaksi Valitun kansan kuningaskuntaa elävät rinnakkain. Pohjoisvaltion, Israelin, pääkaupunki on Samaria, siellä hallitsevat peräkkäin eri kuningassuvut ja uskonnollisesti seutu on varsin sekaista. Etelävaltion, Juudan, pääkaupunki on Jerusalem, siellä hallitsee Daavidin suku ja kultti keskitetään entistä enemmän temppeliin.
Israelin valtakunnan panee ensin veronalaiseksi ja sitten murskaa nouseva Assyyrian valtakunta v. 722-720. Juuda säilyttää itsenäisyytensä, mutta jää pikkuvaltioksi. Assyyrian joutuessa taistelemaan Babylonian kanssa Juuda nousee 600-luvulla ja erityisesti Joosian johdolla uuteen kukoistukseen. Sen päättää Babylonian nousu, joka saattaa Juudan veronalaiseksi v. 597. Juuda kapinoi, mutta kaupunki kukistuu v. 587/586. Jerusalemin temppeli tuhotaan, kuningas viedään vankina Baabeliin ja sen asukkaat viedään pakkosiirtolaisuuteen. Daavidin valtakunta on luhistunut.
Persian valtakunta murskasi kuitenkin Kyyroksen johdolla Babylonin, ja v. 538 Juudan asukkaat saavat palata omaan kaupunkiinsa. Temppeli otetaan uudelleen käyttöön v. 515. Hieman myöhemmin toteutetaan laajat uudelleenjärjestelyt Esran ja Nehemian johdolla.
Persialaisvallan jälkeen valtaa pitävät Palestiinassa Aleksanteri Suuri ja hänen perillisensä, ennen muuta Syyrian valtakunta. Sen työntää tieltään Rooman valtakunta, jonka asettamissa raameissa toimii ensin itsenäinen valtakunta. Lopulta Israelista tulee osa roomalaista Syyrian provinssia. Kapinaliike johtaa Jerusalemin hävittämiseen v. 70.
ISRAELIN KARKOTUS JA PALUU
Israelin karkotus ja paluu on Jumalan havainto-opetusta, jota maailma ei voi olla seuraamatta, eikä voi edes jäädä syrjästäkatsojaksi vaikka haluaisikin. Muun muassa YK:n kautta ottavat kansat osaa itse prosessiin asettamiensa edustajien välityksellä ja kantavat tekosistaan täyden vastuun Jumalan edessä.
Karkotus on osa Mooseksen lakia:
Jos et tarkoin noudata kaikkia tämän lain sanoja ... Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen ...,
Kts. 5.Moos 28:58-68.
Kuten tunnettua Israel ei lakia pitänyt ja tulokset ovat nähtävissä. Israelin kahdestatoista heimosta ensin 10 heimoa joutui lähtemään Assuriin vuonna 722 eKr. Heimot hävisivät, eikä niitä vielä ole löydetty. Geenitutkimukset selvittänevät asian lähiaikoina. Assurin kansa ei kuitenkaan ollut Israelia parempi ja he saivat pian maistaa omaa lääkettään.
Seuraavaksi veivät babylonialaiset jäljelle jääneet Juudan ja Benjaminin heimot "Babylonin vankeuteen". Paluumuutto alkoi seitsemänkymmenen vuoden kuluttua, sillä Babylonian valloittaneet persialaiset sallivat juutalaisten paluun omaan maahansa, mutta kansallisen riippumattomuutensa menettäneinä. Persialaishallitsijoita seurasivat Aleksanteri Suuri ja hänen vallanperijänsä. Lyhyeksi ajaksi juutalaisten onnistui vielä kerran hankkia maalleen itsenäisyys, mutta sitten tulivat roomalaiset.
Neljänkymmenen vuoden kuluttua Jeesuksen tappamisesta juutalaiset nousivat kapinaan, ja roomalaiset valloittivat ja hävittivät Jerusalemin. Vielä 132 nousivat juutalaiset aseelliseen vastarintaan rabbi Akiban ja väärän messiaan Bar Kochban johdolla, mutta kapina kukistettiin ja Jerusalem kynnettiin pelloksi. Rooman keisari Hadrianus (117-138) antoi Israelin maalle nimeksi Palestiina. Josefuksen kertoman mukaan miljoona juutalaista tapettiin ja 97 000 vietiin vangiksi Egyptiin. Juutalaisten maahan siirtyi arabeja.
Vuoden 135 jälkeen juutalaiset ovat olleet karkotettuina maailman kansojen seassa. Roomalaiset ja kreikkalaiset alamaisineen ovat syyttäneet, vainonneet ja halveksineet heitä Jeesuksen murhan takia huolimatta siitä, että he itse olivat osallisia Jeesuksen murhaan. Eivätkä nämä kansat ole osoittautuneet juutalaisia paremmiksi. Vuosisatojen ajan he ovat kohdelleet omiensa joukoista nousseita Jeesuksen seuraajia aivan samoin, kuin juutalaiset Jeesusta. Nyt kolmannen vuosituhannen alussa nämä kaikki yhdessä kiihottavat maailman kaikkia muitakin kansoja nousemaan Jeesusta ja hänen kansaansa vastaan.
Kun tiedämme, kuinka ankaria juutalaisten saamat rangaistukset ovat olleet, voimme hyvin arvata, millainen tulee olemaan kansojen tuomio Herran päivänä, sillä Jumalan laki on: "Sillä mitalla, jolla te mittaatte, teille mitataan", kts. Matt 7:2, Mark 4:2 ja Luuk 6:38.
Kansallissosialistisen Saksan suorittama 6 miljoonan juutalaisen murha ei ole ainut lajissaan. Jokainen valtakunta jossa on ollut juutalaisia, on ennen häviötään tehnyt samoin. Jeesuksen opetuslapset lukevat juutalaisten kohtelusta sen kuka häviää seuraavan sodan.
Juutalaisten vainoaminen on ollut erityisesti katolisen kirkon perinne. Luterilaisuuteen tämä perinne siirtyi täydessä laajuudessaan. Saksassa perinteet saavuttivat tämänhetkisen ennätyksensä, kun perinteeseen yhdistettiin kansallissosialistinen ideologia.
Kansallissosialistisen Saksan johtajalla Adolf Hitlerillä (1889-1945) oli paljon edeltäjiä. Kirkolliset juutalaisvainot alkoivat heti, kun kirkko oli perustettu. Propagandavaiheen jälkeen Länsi-Euroopan kirkollinen johtaja, Milanon piispa Ambrosius (339-397) painosti keisari Teodosiuksen hyväksymään synagogan polttamisen Roomassa, jonka jälkeen synagogien polttamiset levisivät koko valtakuntaan. Juudeassa poltettiin juutalaisten asumat kylätkin. Frankkien katolinen hallitsija Dagobert I karkotti juutalaiset valtakunnastaan v. 629. Espanja vainosi juutalaisia aina siihen saakka, kunnes muslimit valloittivat Espanjan v. 712. Bysantin keisari Leo Isauroksen aikana suuri joukko juutalaisia pakeni Konstantinopolista Asovan meren juutalaisseuduille. Bysantin keisarin Romanos I Lecapenoksen (929-944) järjestämistä vainoista selvinneet juutalaiset siirtyivät joukoin Hasaarien valtioon Volgalle. Hasaarien uskontona oli juutalaisuus, eikä maassa harjoitettu uskonnollista vainoa muitakaan kohtaan, koska hasaarit eivät olleet kirkollisia eikä muslimeja.
Kun Katolisen kirkon lietsomat ristiretket alkoivat, oli innostus niin suuri, eivät kaikki halukkaat päässet mukaan muslimeja ja juutalaisia tappamaan. Rannalle jääneet tappoivat niitä juutalaisia, jotka asuivat heidän kotikaupungeissaan. Kirkonmiehet kielsivät jopa keskustelemasta juutalaisten kanssa. Paavi Innocentius III johtama kirkolliskokous v. 1215 sääti, että jokaisen juutalaisen tuli kantaa vaatteissaan selvästi erottuvaa keltaista merkkiä, josta hänet voitiin heti tunnistaa juutalaiseksi. Englanti karkotti juutalaiset vuonna 1290. Ranska ajoi juutalaiset pois maasta 1306, salli heidän palata pian takaisin, ja karkotti uudelleen 1394. Vasta Englannin reformoidun vallankumouksen johtaja Oliver Cromwell salli juutalaisten palata Englantiin v. 1656.
Kun paiserutto eli musta surma vuonna 1348 tappoi kolmasosan Euroopan väestöstä, selitettiin sekin juutalaisten syyksi. Juutalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja piiloutumaan, kuka mitenkin osasi. Silti suuri määrä juutalaisia tapettiin. Espanja karkotti juutalaiset 2. elokuuta 1492, päivää ennen Columbuksen lähtöä matkalle Atlantin yli. Karkotuspäätöksen jälkeen päästettiin Espanjan inkvisitio valloilleen.
Paavi Paavali antoi 1555 käskykirjeen, bullan, jossa kaikki maailman juutalaiset määrättiin asumaan keskitysleireissä, jotka saivat nimen ghetto Venetsian kaupungissa vuonna 1516 tehdyn ennakkotapauksen mukaisesti. Ja jos muuta vainoa ei ollut meneillään, niin olihan toki inkvisitio. Ukrainassa ei ollut inkvisitiota, mutta kun Ukraina lyhyeksi aikaa itsenäistyi Puolaa vastaan käydyn itsenäisyystaistelun jälkeen, teurastettiin kapinavuonna 1648 juutalaiset, joilla ei ollut paikkaa mihin paeta. Tsaarin Venäjä aloitti juutalaisten vainot 1881, ja alia, juutalaisten "nousu" kohti Jerusalemia alkoi.
Kirkko ja sen terroristijärjestöt loivat sen henkisen ilmapiirin, jossa Hitlerin ajatusmaailma muovautui. Merkittävä osa Hitlerin ajatusmaailmasta on kotoisin Martin Lutherin kirjoitelmista, nimeltä "Pöytäpuheita" ja "Juutalaisia ja heidän valheitaan vastaan". Niissä Luther, paljon muun joukossa kirjoittaa: "Ainut Raamattu, johon juutalaisilla on oikeus, on se, joka on piilossa sian hännän alla. Niitä aakkosia, jotka sieltä tippuvat, saavat he kyllin syödä ja juoda".
Seurakunnan tarkoitus on toimia maan suolana, estää lihan pilaantuminen. Mitään muuta keinoa kuin seurakunta ei maailman saastaa vastaan ole. Maailman pilaantuminen on siten indikaattori seurakunnan tilasta. Euroopan henkinen tila 1900-luvun alkupuolella oli kaikkea muuta kuin kristillinen. Luterilaisessa kirkossa oli vallalla kaksi pääsuuntaa: Tunnustuskirkko, jossa mukamas uskottiin Jumalaan, ja liberaaliteologia, jossa Raamattua pidettiin myyttinä, eikä sen ilmoittamaan Jumalaan uskottu edes teoriassa. Liberaaliteologia edusti inhimillistä tiedettä, eikä sillä ollut hampaita, millä taistella inhimillistä pahuutta tai saatanallisia henkivaltoja vastaan. Pahempaa jälkeä kuin liberaaliteologia teki se "tunnustava" kirkko, joka jatkoi katolista ja luterilaista perinnettä väittäen, että Raamatun Israelia koskevat ennustukset toteutuvat seurakunnassa. Tässä teologiassa Israelilla ei ollut mitään sijaa. Kansallissosialismin syntyaikoina tämän opin huomattavin edustaja oli sveitsiläinen Karl Barth. Kun vainot Saksassa alkoivat, kirkot olivat hiljaa. Saksalaiset tuskin edes tiesivät, että he olivat hävittäneet kristityt maasta jo vuosisatoja sitten.
Suomessa valtiovalta tai kansa ei ottanut osaa toisen maailmansodan aikaisiin juutalaisvainoihin. Saksa oli 20.01.1942 tehnyt päätöksen tuhota kaikki Euroopan juutalaiset. Myös juutalaisten muutto Saksasta ja muista Saksan valvomista maista estettiin. Mutta saksalaisten lait eivät koskeneet Suomea. Kun Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim 04.06.1942 täytti 75 vuotta, tuli Hitler yllättäin tapaamaan Mannerheimia, mutta ei edes tämä käynti johtanut Suomen juutalaisten luovuttamiseen Saksalle. Seuraavassa kuussa, 27.07.1942 Saksan poliisilaitosten päällikkö Himmler tapasi presidentti Risto Rytin, mutta tämäkään painostusyritys ei tuottanut saksalaisille mieluista tulosta. Herätysliikkeiden vaikutuksesta yleinen mielipide Suomessa ei olisi hyväksynyt Suomen kansalaisten syrjintää rodun tai uskonnon puolesta, ja moraalisesti juutalaiset olivat mallikelpoisia ihmisiä.
Kun saksalaisille oli tehty selväksi, ettei Suomen juutalaisten luovutus Saksaan tullut kysymykseen, yrittivät saksalaiset päästä käsiksi niihin juutalaisiin, joilla ei ollut Suomen kansalaisuutta. Saksan vainojen takia Suomeen oli tullut parisataa juutalaista pakolaista lähinnä Itävallasta, Unkarista ja Saksasta sekä suuri määrä muita pakolaisia lähinnä Neuvostoliitosta. Muutamalla maahantulleista oli tilillään pienempiä rikkeitä, ja niihin vedoten Suomen valtiollisen poliisin päällikkö esitti sisäministerille pakolaisen karkottamista Saksaan, jonka kanssa Suomella oli rikollisten luovutussopimus. Luovutettavaksi määrättyjen joukossa oli noin kymmenen juutalaista.
Kun Valtiollinen poliisi oli pannut tapahtumat liikkeelle, puuttuivat poliitikot peliin. Kaikissa päättävissä elimissä tiedettiin, että Saksa ei ollut turvallinen maa varsinkaan juutalaisille pakolaisille. Sosialidemokraattisten ministerien Väinö Tannerin ja Karl August Fagerholmin ja muiden vaikutuksesta Valpon toimet joutuivat eduskunnan käsittelyyn 03.11.1942. Eduskunta ei katsonut voivansa puolustaa pakolaisia ja valtuutti sisäministerin hoitamaan luovutuksen, mutta ei antanut lupaa uusiin luovutuksiin ilman asian uudelleenharkintaa. Fagerholmia, joka oli kovimmin vastustanut luovutuksia, petettiin. Eduskunnan käsittelyn jälkeen Sisäministeri Horell antoi luvan karkotuksiin. Valtiollinen poliisi luovutti Saksan valtiolliselle poliisille 27 henkilöä 06.11.1942. Näistä kahdestakymmenestä seitsemästä henkilöstä kahdeksan oli juutalaisia. Nämä kahdeksan juutalaista olivat:
Elias Kopelowsky, Latvia
Hans Edward Szybilski, Saksa
Heinrich Huppert, Itävalta
Kurt Huppert, ed. poika Itävalta
Georg Kollmann, Itävalta
Janka Kollmann, ed. vaimo Itävalta
Franka Kollmann, ed. poika Itävalta
Hans Robert Martin Korn Itävalta
Hanke pakolaisten luovuttamisesta tuli kansan tietoon, eikä Suomesta enää luovutettu pakolaisia Saksaan. Saksan vaatimuksia vastaan valtio käytti viivytystaktiikkaa, eikä kansa ei sallinut salaisen poliisin työskennellä salassa. Ne kahdeksan pakolaista, jotka oli luovutettu, toimitettiin Auswitchin tuhoamisleirille, missä seitsemän heistä kuoli. Näiden kahdeksan juutalaisen pakolaisen muistoksi suomalaiset uskovat perustivat Israeliin kibbutsin Jad-ha-Shmona, "kahdeksan käsi". Kibbutsissa suomalaiset kädet ovat jo vuosikymmeniä tehneet palvelutyötä tuhottujen muistoa kunnioittaen, elävänä muistomerkkinä siitä, että suomalaiset uskovat eivät valtiovallan tekoa hyväksyneet.
Vasta sosialistien valtaanpääsyn jälkeen 1960-luvulla suomalaisten tiedotusvälineitten propaganda muuttui Israelin vastaiseksi. Valtiovalta ryhtyi laajamittaiseen mielipidemuokkaukseen juutalaisia vastaan. Omistamiensa joukkotiedotusvälineiden propagandatuen turvissa Suomen valtio on pyrkinyt murtamaan suomalaisten oikeuskäsityksiä ja moraalista selkärankaa. Vaikka juutalaiskysymys on tässä taistelussa ollut vain yksi monista kampanjoista, on sen merkitys suuri, sillä juutalaiskysymyksen turvin Saatana hakee "lopullista ratkaisua", (saksaksi: Endlösung). Saatanan lopullinen päämäärä on Herran Jeesuksen nimen pyyhkiminen pois ihmisten tietoisuudesta, eikä se voi päästä päämääräänsä ilman juutalaisten ja uskovien hävittämistä. Ensimmäinen hätkähdyttävä merkki selkärangan murtumisesta oli presidentti Kekkosen puhe Paasikivi-seurassa 19.12.1973. Kekkonen esiintyi ilman hävyn häivääkään arabien puolestapuhujana Israelia vastaan tilanteessa, jolloin arabit toistuvasti olivat yrittäneet sotimalla tuhota Israelin sekä arabimaissa asuvat juutalaiset. Puheita seurasivat teot, mikä aluksi näkyi siinä, että valtion vieraana aina sosialistipääministeri Sorsasta alkaen on käynyt palestiinalaista johtoa, mutta israelilaisia on kohdeltu kuin vierasta sikaa. Lokakuussa v. 2000 Suomen valtio otti osaa Israelin vastaiseen aktiin Yhdistyneissä kansakunnissa tuomiten Israelin itsepuolustuksen. Suomen valtio on jo siis eronnut jopa muiden pohjoismaiden oikeuskäsityksistä. Ironista kyllä, sosialismi on juutalaisten keksimä korvike kristinuskolle.
Vallitsevassa poliittisessa tilanteessa suuri osa kansaa on siirtynyt maan hiljaisiin, tai nukkuvien puolueeseen, jos niin halutaan sanoa. Valtiovaltaa kohtaan tunnetaan niin suurta epäluuloa ja inhoa, että suuri osa suomalaisista ei koe Suomen valtiota omakseen. Koska valtio on kuitenkin riippuvainen kansalaisten mielipiteestä ainakin osittain, pystytti valtion poliittinen johto Helsingin eteläsataman viereen Tähtitorninmäelle marraskuussa v. 2000 muistomerkin niiden kahdeksan juutalaispakolaisen muistolle, jotka edellisen sukupolven politiikantekijät luovuttivat saksalaisille. Teko on masentava yritys vierittää vastuuta nykyisen hallituksen juutalaisvihasta sille sukupolvelle, joka ei pystynyt puolustamaan kahdeksan pakolaisen oikeutta elämään Suomen sodanaikaisessa tilanteessa. Se sukupolvi luovutti takaisin Neuvostoliittoon myös kymmeniä tuhansia suomalaisia, jotka olivat paenneet Suomeen Neuvostoliitosta.
Jälkipyykkiä kansallissosialistisen Saksan tekemistä tuhoista on käyty nyt yli viisikymmentä vuotta. Paavi yritti puheessaan maaliskuussa vuonna 2000 vierittää koko syyn tapahtuneesta kansallissosialistisen puolueen niskoille ilmoittaen, että vain täysin jumalaton järjestelmä voi tehdä jotakin niin pahaa. Siten hän tuomitsi kirkon jumalattomaksi, sillä useimmat saksalaiset olivat joko katolisen tai luterilaisen kirkon jäseniä.
Saksalaiset ovat pyytäneet isiensä tekoja anteeksi monissa yhteyksissä, ja virallinen Israel on monesti todennut, että Saksa on muuttunut. Kaunaa ei enää kanneta, mutta henkilökohtaiset vammat eivät kaikki parannu koskaan. Saksa on myöskin pyrkinyt korvaamaan juutalaisten taloudellisia menetyksiä. Eräitä asioita on kuitenkin jäänyt tiedostamatta. Ensinnäkin, ihminen ei vastaa Jumalan edessä isiensä teoista. Nykyajan saksalaisen ei tarvitse vastata isiensä teoista eikä kantaa syyllisyyttä siitä, mitä isät tekivät. Toisaalta, juutalaisten omat isät ovat osasyyllisiä kansallissosialismin syntyyn. Sosialismi on pääosiltaan saksalais-juutalainen tuote. Siinä ei kannattaisi kummankaan kansan osoitella toisiaan sormilla. Kolmanneksi, nykyajan saksalaisten ja heidän yhteistyökumppaneilla on jäänyt tekemättä se, joka heidän olisi pitänyt tehdä: erota niistä järjestöistä, joiden myötävaikutuksella hirmutyöt tehtiin. Nämä järjestöt, kirkko ja puolueet, ovat pitkäikäisempiä kuin ihmiset. Ne eivät voi katua. Ne sopeutuvat tilanteeseen, mutta eivät muutu. Niinkauan kuin nykypäivän saksalainen, ranskalainen tai joku muu kuuluu katoliseen tai Saksan luterilaiseen kirkkoon tai mihin tahansa sosialistiseen puolueeseen, hän on syyllinen ei ainoastaan Hitlerin ajan hirmutöistä, vaan kaikkeen, mitä kirkot ovat pitkän historiansa aikana tehneet ja sosialistiset puolueet aikaansaaneet. Se, että ihminen inhoaa kirkkoa eikä ota osaa puolueen toimintaan, ei riitä. Herra Jeesus ei ole kutsunut meitä taistelemaan väärintekijää vastaan, mutta osasyylliseksi vääryyteen ei toki pidä ryhtyä.
Juutalaiset ovat aina halunneet palata takaisin. Heidän uudenvuodentervehdyksensä on vuosisatojen ajan ollut "ensi vuonna Jerusalemissa". Mutta järjestäytyneessä kirkkolaitoksessa selitettiin vielä viime vuosisadalla, ettei juutalaisten paluu tapahdu koskaan ja mahdolliset paluumuuttajat pyrittiin hävittämään maan pinnalta. Raamatun kirjoitukset selitettiin "hengellisesti", eikä ihme, sillä kirkkolaitos on antautunut seuraamaan valheen henkeä.
Kirkollisista selityksistä huolimatta Israelin paluumuutto alkoi 1870-luvulla. Maahan muutti etupäässä Itä-Euroopasta köyhiä pienryhmiä, jotka ostivat maata ja elivät yhteistaloudessa, kibbutseissa, jotka vieläkin muodostavat Israelin maatalouden rungon. Israel oli tähän aikaan Turkin hallinnassa. Ensimmäisessä maailmansodassa hallinto siirtyi Englannille. Toisen maailmansodan voittajavaltiot sopivat vuonna 1947 Englannin hallussa olevan Palestiinan jakamisesta juutalaisvaltioon ja arabivaltioon. Israelin valtio perustettiin toukokuun viidentenätoista päivänä 1948. Englantilaisten pari vuotta aikaisemmin perustama Transjordania yhdessä useiden muiden arabimaiden kanssa aloitti heti sodan juutalaisvaltiota vastaan. Israelin täysi tuhoaminen jäi kuitenkin haaveeksi, jonka toteutumista yritettiin uudelleen 1956, 1967, 1973 jne. Jerusalem tuli Israelin hallintaan vuonna 1967. Viikunapuu viheriöi jälleen, kts. Mark 11:20-23 ja Mark 13:28-32.
Myös muita keinoja juutalaiskysymyksen ratkaisemiseksi on yritetty. Englannilla oli suunnitelma kuljettaa juutalaiset Ugandaan. Neuvostoliitto tappoi juutalaisia Siperian pakkasessa. Diktaattori Stalin, entinen gruusialaisen pappiskoulun oppilas, piirsi v. 1933 "Juutalaisten autonomisen alueen" kartalle kauas Siperiaan ja kuljetutti sinne satojatuhansia juutalaisia. Autiolla arolla pakkanen oli tappava aivan yhtä hyvin kuin saksalaisten kemiallinen ase. Kun Saksan juutalaiset ennen toista maailmansotaa pyrkivät vainoja pakoon Englantiin, Amerikkaan ja Ranskaan, vain pieni osa halukkaista maahanmuuttajista sai maahantuloluvan. Yli sata Itävallan juutalaista pelastautui Suomeen.
Juutalaiset itse ovat koettaneet ratkaista pulmansa moneen kertaan mutta tuloksetta. Näistä ratkaisuista kertoo juutalaiskristitty Richardt Wurmbrand (1909-2001): "Juutalaiset ovat hyljänneet Jaakobin huoneen ja rakentaneet monta muuta huonetta, joissa he kuitenkaan eivät voi asua." Toiveikkaina loivat juutalaiset idealistit Hess, Marx, Engels, Zinovjev, Buharin, Kamenev, Trotski, Molotov, neljännesjuutalainen Uljanov ym. kommunistisen järjestelmän, mutta sekin on kääntynyt heitä vastaan. Tätä taustaa vasten on mahdollista, että juutalaiset vielä kerran valitsevat väärän messiaan.
Israelin valtio ei ole kristitty valtio eikä sen kansa ole kristitty kansa (tai paremminkin: he ovat itse ristillä, koska eivät ole hyväksyneet Jumalan sovitusuhria). Sen takia Jumala, vaikka ei annakaan Israelin hävitä kokonaan, ei estä sitä kohtaan tähdättyjä väkivallantekoja. Israelin viholliset ovat aina pitäneet tekojaan perusteltuina.
Toisen maailmansodan jälkeen ei juutalaisia läntisessä Euroopassa ole vainottu. Eurooppalaiset eivät silti ole muuttuneet, vaan syy on siinä henkisessä krapulassa, jossa läntinen Eurooppa sodan jälkeen elää. Niin kauan kuin murhaajat elävät, pitää heidän paha omatuntonsa heidät hiljaa ja he yrittävät kenties hyvittää tekojaan. On myös muistettava, että Saksa ei sodan jälkeen kokenut hengellistä murrosta - tapahtui vain rauhaanpakottaminen. Juutalaisviha, se sama joka esiintyi "uskonpuhdistaja" Lutherin kuuluisissa sanoissa tai syyrialaisessa sotapropagandassa, on edelleen olemassa. Jos alkeellisintakaan hengen uudistumista olisi tapahtunut, olisivat Euroopan kansat sanoutuneet irti Lutherista, paavista ja muista vastaavista oppi-isistä sekä sosialistisista puolueista.
Nyt on Euroopassa kasvamassa uusi sukupolvi, joka katsoo kykyjensä riittävän juutalaiskysymyksen ratkaisemiseen. Toisen maailmansodan loppunäytöksessä, Nürnbergin oikeudenkäynnissä (1946-1949) tuomittiin vain toinen niistä sopimusosapuolista, jotka sodan yhteistoimin Ribbentropin-Molotovin sopimuksella aloittivat. Toinen osapuoli, Venäjä, sai peitejärjestönsä Neuvostoliiton kautta kaikessa rauhassa jatkaa kansojen tuhoamista. Yksistään hebrean kielen opettamisesta saivat monet 3 vuotta vankeutta. Venäläisten juutalaisten tuhoamista varten Kiinan rajalle perustama juutalaisten tuhoamisleiri "Juutalaisten autonominen alue" on vieläkin olemassa, (eikä kukaan maailmalla valita sitä, että juutalaiset ovat saaneet mongolien maita). Venäläiset kiihottivat arabit Israelia vastaan ja myivät sitten valtavat määrät aseita Syyriaan, Irakiin, Egyptiin ja Libyaan, jotka juutalaisvastaisessa psykoosissa uhosivat ajavansa juutalaiset mereen. Neuvostoliiton asekauppaa rahoitettiin saksalaisilla lainoilla, joita saksalaiset sosialistit ovat kyvykkäästi "antaneet anteeksi", viimeksi 10.04.2002 sosialistijohtaja Scröderin toimesta. Euroopan sosialistit harjoittavat Israelin vastaista toimintaa myös Euroopan Unionin kautta tukemalla Israelin vihollisia monin eri tavoin. Palestiinalaisia Euroopan Unioni käyttää taistelussa Israelia vastaan kuin palkka-armeijaa ikään.
Sodan jälkeen Euroopan juutalaisvastaisuus vaihtoi nimeä: nyt sama juutalaisviha kantoi nimeä "antisionismi". Halukkaita omatekoisia tuomareita löytyi myös idästä, arabimaista puhumattakaan. Siksi Jumala on säätänyt, että ne, jotka pitävät perusteltuna sotia Israelia vastaan, kerääntyvät voimansa ja lähtevät sotaan Israelia vastaan. Nyt on menossa se vaihe, kun kansat valjastetaan yhteisen tehtävän suoritukseen. Harmageddonin taistelun valmistelut ovat alkaneet.
Antisionismi poliittisena liikkeenä kuoli, kun sen veturi, Neuvostoliitto ei pystynyt tuhoamaan Israelia. Uudeksi juutalaisvastaisuuden keskukseksi on noussut "Yhdistyneet kansakunnat" niminen valtioidenvälinen järjestö. (Yhdistyneistä kansoista ei siis ole kyse). Yhdistyneitten kansakuntien perustusasiakirjoissa on esitetty kunniallisia periaatteita, mutta järjestön perustajat eivät ole niitä noudattaneet alkuunkaan. Yhdistyneitten kansakuntien perustajajäsenistä erityisesti Venäjällä, Ukrainalla ja Valkovenäjällä on kammottava historia erityisesti uskovia kohtaan suunnattujen vainojen kiihottajina ja toimeenpanijoina. Maa joutui sulkemaan jopa rajansa, etteivät vuosina 1947-1990 toimeenpannut raakuudet olisi päässeet koko maailman tietoon. Samat valtiot ovat kunnostautuneet myös maantieteellisten rajojen sisälle jääneiden kansojen hävittämisessä ilman, että valtioiden liitto olisi tuominnut kansojen hävittämistä. Tsetseenien hävittäminen jatkuu yhä, ilman että YK olisi edes kieltänyt holocaustia. Rautaesirippukin on vielä tänäänkin jäljellä Tsetsenian ympärillä, että Yhdistyneiden kansakuntien perustajavaltio Venäjä saisi rauhassa hävittää tsetsenien kansakunnan.
Yhdistyneiden kansakuntien perustajavaltiot tunnustivat Israelin valtion, jonka jälkeen alkoi sen hävittäminen. Neuvostoliitto voimainsa päivinä tuki näitä pyrkimyksiä, mutta sille kävi niin kuin Israelin vihollisille on aina käynyt ja aina käy. Toistaiseksi Yhdistyneet Kansakunnat - sen yleiskokous ja turvallisuusneuvosto yhtä lailla - ovat enimmäkseen tehtailleet Israelin tuomitsevia päätöslauselmia. Jo nyt on käynyt selväksi, että Yhdistyneillä Kansakunnilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin kristikunnan ja Israelin tuhoaminen pois paholaisen maailmanvallan tieltä. Sillä on ollut rauhanturvaajiksi kutsuttuja sotilasjoukkoja mm. Siinailla, mutta mitään rauhanturvaajia ne eivät ole koskaan olleet. Kun Egypti halusi aloittaa sodan Israelia vastaan se vaati "rauhanturvaajia" poistumaan Egyptin ja Israelin väliseltä rajaseudulta yhden vuorokauden kuluessa. "Rauhanturvaajien" pyrkimys ei ollut turvata rauhaa Israelille, vaan taata voitto Israelin vihollisille. Kuuliaisesti "rauhanturvaajat" lähtivät pois, että sosialistien ja muslimien himoitsema sota voisi esteettä alkaa. Sodat ovat loppuneet vasta silloin, kun Israel on lyönyt hyökkääjän ja näin lopettanut sodan omin ehdoin. Yhtä hyvin se voisi jatkaa sotatoimia niitä hyökkääjiä vastaan, jotka eivät ole suostuneet rauhaan sen kanssa. Israelin armeliaisuus on tuleva sille kunniaksi sitten, kun oikeus koittaa.
Yhdistyneisiin kansakuntiin kuuluvien valtioiden hengellinen perintö on valtaosin kirkollinen, sosialistinen tai islamilainen. Kirkollisen, sosialistisen ja islamilaisen kulttuuriperinnön silmiinpistävin piirre on tästä perinnöstä yhä uudelleen sikiävät juutalaisten ja uskovien vainot. Sotilaallisesti merkittävistä maista ainoastaan Amerikan Yhdysvalloissa hengellinen perintö on erilainen. Amerikan Yhdysvaltojen perustuslain kirjoittivat kirkon vainoamat Euroopan kerettiläiset, mikä näkyy vieläkin Amerikan Yhdysvaltojen suhteissa Israeliin. Muut Yhdistyneiden Kansakuntien valtiot ovat yhä selvemmin sitoutuneet kirkon ja arabien yhteisrintamaan ja sen sotaan Israelia vastaan. Tämä ei koske Taiwanin saarta eikä turkkilaista Kyprosta, jotka eivät ole vastuussa Yhdistyneiden kansakuntien tekemisistä.
Pakanoiden kerääntyminen Jerusalemia vastaan on kauan ennustettu. Raamatunlukija odottaa Israelin kääntymistä, rukoilee sen puolesta, sillä pakanakansat tuhoavat ne, jotka eivät turvaa Herraan. Israelin uskottomien tuhoamisen jälkeen pakanakansojen sotajoukot tuhotaan Harmageddonin taistelussa. Jos Jumalalla olisi joku motto, se voisi hyvinkin olla "hävittäjät hävitetään". Raamatun lukijalle nyt käynnissä oleva prosessi on kun tutun elokuvakäsikirjoituksen katselemista valmiina elokuvana. Ihmetellen sitä silti katselemme. Samalla kun kansat valmistautuvat tuhoamaan Israelin juutalaisia, ovat arabikansat ja muut saaneet rauhassa vainota juutalaisia omissa maissaan, ilman että YK olisi pannut tikkua ristiin vainojen pysäyttämiseksi. Noin kuusisataatuhatta juutalaista on joutunut jättämään kotinsa muslimimaissa toisen maailmansodan jälkeen juutalaisvainojen takia. Sosialistien harjoittamaa juutalaisvainoa paenneitten juutalaisten määrä on vieläkin suurempi.
Eurooppa ei ole koskaan tunnustanut juutalaisvainojensa todellista syytä. Saksaakin on syytetty vain antisemitismistä, ikäänkuin kysymys olisi ollut rasismista. Juutalaisia on vainottu Jumalan nimen, ei suinkaan rodun vuoksi. Juutalaisten lisäksi maailmassa on monta muuta seemiläistä kansaa, joita ei ole vainottu. Rasismilla ei ole mitään tekemistä juutalaisten vainon kanssa.
Siitä, että Saatanan palvelijat niin kovasti yrittävät tuhota Israelin, voidaan päätellä, että Jumalan taloudenhoidossa on Israelille vielä varattu joku tärkeä tehtävä. Toistaiseksi Israel ei ole kypsä tehtävää vastaanottamaan, mutta kehitys on hyvä. Vielä muutama vuosikymmen sitten messiaanisia juutalaisia oli hyvin vähän. Nyt messiaanisia seurakuntia alkaa olla jo jokaisessa Israelin kaupungissa. Juutalaiset ovat myös kiinnostuneet Raamatusta. Varsinkin nuoret pystyvät Israelissa käymään asiallista keskustelua hengellisistä asioista. Räkäkulttuuri ei Israelissa ole muotia.
Israelin vaikeudet tulevaisuudessa ovat hyvin suuria, niin että heille tulee selväksi, ettei muuta pelastajaa ole kuin Jeshua-ha-Mashiah, Jumalan ristille naulittu ja ylösnoussut Karitsa. Ilman Jeesusta juutalainen tai israelilainen on turvaton joka paikassa, oli hän sitten Israelissa tai karkotuksessa. Henkilökohtainen arvioni kuitenkin on, että parempi kotona kuin vieraissa, mutta vain siksi, että Israelissa on nykyisin eläviä Messiaanisia seurakuntia, ja niiden kautta tapahtuu Israelin uudistus. Israel tulee uskoon Israelissa, kts. Hesekiel, luku 37. Väliaikainen hyvinvointi Amerikoissa tai puoluejohtajan virka Venäjällä voi päättyä odottamattomasti. Moraalittomuuden kasvaessa tulevat Jumalan tuomiot, ja niitä ennen jumalaton hyökkää uskovia ja juutalaisia vastaan.
Israelin kärsimystie on ollut pitkä. Seuraavat lauseet sanottiin jo 1970 vuotta sitten:
Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle. Mutta te ette ole tahtoneet, katso, teidän huoneenne on jäävä tyhjäksi. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennen kuin sanotte: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. (Matt 23:37-39)
Israelin karkotus ja paluu on todellisuutta myös hengellisellä tasolla. Jerusalem oli pakanain tallattavana vuoteen 1967 ja on sitä osittain vieläkin. Samoin kristillinen seurakunta on ollut kirkollisten pakanain tallattavana, väkivaltaisten käsissä, mutta valtionkirkkolaitoksen kukistumisen myötä puhdistuu myös seurakunta.
Israelin paluu on toivon merkki kaikille sorretuille kansoille. Maailmassa on noin viisi tuhatta kansaa, joita parisataa valtiota sortavat. Näille kansoille Raamattu sanoo:
Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä on lähellä. Samoin myös te, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan Valtakunta on lähellä. (Lk 21:29-31).
Kaikki viisi tuhatta kansaa elpyvät. Kahdensadan, kolmensadan pedon sijaan tulee Jumalan Valtakunta. Tosin muutaman vuoden ajan valta annetaan Jumalan vastustajan, Laittomuuden Ihmisen käsiin, koska ei-uskovat luulevat saatanan henkilökohtaista edustajaa Kristukseksi, Jumalan Valtakunnan tuojaksi. Petos paljastuu ja Pseudo tuhotaan ja sen kanssa kaikki, jotka ovat häneen liittyneet.
Pääministeri Ariel Sharon aikoo poistaa juutalaisen asutuksen Gazasta, joka tulee jäämään puhtaasti arabialaiseksi. Toimenpide on ihmiskunnan poliittisessa historiassa lähes ainutlaatuinen. Täysivaltaisia kansalaisia ei tietääkseni missään ole aiemmin poistettu laillisilta asuinalueiltaan oman hallituksensa päätöksellä sen vuoksi, että kyseiselle alueelle saataisiin etnisesti puhdas väestö.
Israel perustettiin Kansainliiton vuonna 1922 tekemään mandaattipäätökseen nojautuen Länsi-Palestiinaan keväällä 1948. Jo sitä ennen oli palestiinalaisille perustettu Itä-Palestiinaan oma valtio, Jordania. Kansainliiton seuraajaksi vuonna 1946 perustettu YK koetti muuttaa Palestiinan mandaatin sisältöä vuonna 1947 siten, että Länsi-Palestiina olisi jaettu juutalaisvaltioon ja arabivaltioon.
Jakoesitys sisällytettiin päätöslauselmaan nro 181. YK:n arabijäsenet eivät jakoesitystä hyväksyneet, vaan hyökkäsivät Israelin kimppuun ottaakseen koko Länsi-Palestiinan itselleen. Sodan lopputuloksena Israel joutui luopumaan osasta sille määrättyä mandaattialuetta, johon kuuluivat muun muassa Länsiranta ja Gaza. Israel siis saavutti samantyyppisen torjuntavoiton kuin Suomi vuonna 1944 - aluemenetyksiä tuli, mutta itsenäisyys säilyi.
Vuoden 1967 ns. Kuuden päivän sodassa Israel valtasi Gazan ja Länsirannan takaisin arabeilta ja alkoi miehittää niitä. Tämä miehitys perustuu ensinnäkin kansainväliseen oikeuteen, jonka mukaan puolustanut valtio saa pitää hallussaan puolustustaistelussa vallattuja alueita niin kauan, kunnes rauha sodan osapuolten välillä on tehty.
Toinen syy miehitykseen on luonnollisesti Palestiinan mandaatti, jonka mukaan alueet kuuluvat Israelille. Sodan jälkeen Israel alkoi myös asuttaa näitä alueita juutalaisella väestöllä, mutta ei liittänyt niitä valtioonsa.
YK on suositellut päätöslauselmansa nro 242 artikla 1 a:ssa Israelin sotilaallisen läsnäolon lopettamista erikseen sovittavilla miehitysalueilla. Vastavuoroisesti kuitenkin myös saman päätöslauselman artikla 1 b:n on toteuduttava.
Tämä artikla 1 b edellyttää "aluevaatimusten ja sotimisen lopettamista ja kaikkien alueen valtioitten suvereenisuuden ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittamista sekä niiden oikeutta elää rauhassa turvallisten ja tunnustettujen rajojen sisällä vapaana uhkista ja voiman käytöstä".
Arabimaista vain Egypti ja Jordania ovat täyttäneet artikla 1 b:n vaatimukset. Syyria ja Libanon ylläpitävät sotatilaa Israelia vastaan, eivätkä palestiinalaiset pakolaisarabitkaan ole lopettaneet aseellista taistelua. Israelin rajoja ei myöskään ole määritelty eikä tunnustettu, vaan vuoden 1967 aselepolinjat ovat edelleen voimassa.
Lisäksi on huomattava, että YK:n Pl 242 ei mainitse lainkaan juutalaisten siviiliasutusten poistamista mandaattialueilta. Ne ovat siellä täysin laillisesti, mitä ilmeisesti kovin moni Suomessakaan ei tiedä.
Rauhan hintana Israel on vetäytynyt Pl 242:n mukaisesti Siinailta, jonka se valtasi Egyptiltä vuonna 1967. Gazasta ja Länsirannalta se ei ole vetäytynyt, koska nämä alueet eivät ole koskaan kuuluneet minkään kansainvälisen sopimuksen perusteella arabeille.
Ainoa voimassa oleva sopimus on Kansainliiton vuoden 1922 mandaattipäätös. Sen mukaan mandaattialueet kuuluvat Israelille, sillä YK:n vuonna 1947 esittämää jakoa eivät arabivaltiot ole hyväksyneet.
Pääministeri Sharon on siis tehnyt yksipuolisen lahjoituksen palestiinalaisille pakolaisarabeille. Toivottavasti he eivät tällä kertaa kiitä pommein ja raketein.
tuollaista liirumlaarumia viitsikö jauhaa! Nyt eletään vuotta 2005 ja "kovalövyt" olisi pikkuhiljaa syytä päivittää tähän päivään, vai kuinka? Kyllä kansainvälisten lakien ja sopimusten pitäisi koskea myös juutalaisiakin, eikö? Jokainen ymmärtää että Israel rikkoo lakia ja tekee kammottavia Natsi-Saksaan verrattavia rikoksia, joita ei kenenkään luulisi hyväksyvän!
Raamatussa Jeesus puhuu vääristä juutalaisista - keitä he ovat meidän Suomen maassa - keitä he ovat Israelissa... moni Venäjältä Israeliin muuttanut ortodoksijuutalainen ei ole jäänyt maahan ?!