Peräytymisennätys?

Olisikohan Irakin armeija tehnyt peräytymisennätyksen, kun se peräytyi Suomeen saakka?
Kunhan kysyin, missään tapauksessa ei ole pakko vastata.
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No niin no. Tosin kertoivat että päiden irti leikkaajiakin oli rantautunut suomeen. Tunnistivat teloitusfilmeistä.
Nämä eivät tosin olleet Irakin sotilaita. Pahaksi on päässyt.

Äänestä

Suomen armeija joutui tekemään Kannaksen läpijuoksun viiksiniekan murskaavan ylivoiman takia jatkosodan loppuvaiheessa.
Puna-armeija olisi voinut jatkaa hyökkäystään Tornionjoelle asti. Sillä oli kuitenkin isompi saalis haarukassa, Berliinin valtaus.
Sori, tämä ei ole huuhaahenkeen sopiva kuten avaus oli. Siitäkin etttä palvelin sivarina

Äänestä
  • Olen ylentänyt sinut ansiokkaan kirjoituksesi johdosta peräsmieheksi.

    Äänestä

Peseytysennätykseni koin maaliskuussa kun auto jossa olin matkustajana kuskin vieressä suistui sulaan jokeen.
Virta alko viemään kotteroo nääs alavirtaan. Hyppäsimme jokeen. päästiin rantaan. En siitä edes lunssaa saanu kun nii pelästyin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Olisikohan Irakin armeija tehnyt peräytymisennätyksen, kun se peräytyi Suomeen saakka?
Kunhan kysyin, missään tapauksessa ei ole pakko vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu