Tuomas Enbuske Jeesus-marssijoille

LukijanHuomioita

Tässä Tuomas Enbusken terveisiä: Jeesus-marssijoille

"Hyvät Jeesus-marssijat

Filosofi dr. Phil on sanonut ”haluatko olla oikeassa, vai haluatko olla onnellinen”.Suosiota haluava puhuja – kuten pappi – selvittää etukäteen yleisönsä ennakkoluulot. Sen jälkeen hän parfymoi ja paketoi ne, ja kertoo ihmisille takaisin. Ihminen valehtelee tykkäävänsä provokaatiosta. Oikeasti pidämme vain provokaatiosta, jossa pilkataan vastustajiemme arvoja. Suurin rakkauden muoto on kuitenkin arvostaa puheen vastaanottajan älyä. Ja koska suurin on rakkaus, puhun nyt totta.

Vappu on suurten tarinoiden aikaa. Se tarkoittaa suomeksi, että vappu on suurten valheiden aikaa. Valitettavasti taitaa olla niin, ettei koko teidän Jeesustanne ole olemassa. Ei ole sattumaa, että vappuna marssivat sekä Jeesukseen että sosialismiin uskovat. Koska todellisuus on osoittanut molempien argumentit täysin kestämättömiksi, jäljellä on enää uhmakas huutaminen ja plakaattien heiluttaminen. Jäljellä on vain usko. Samasta syystä Jehovan todistajien jäsenmäärät kasvavat maailmanlopun ennusteiden epäonnistuttua. Kun todellisuus ei vastaa ennakko-odotuksia, alamme vihaisina koota palapeliä vasaralla.

Vaikka uskonto on epätotta, ilman sitä emme eläisi nykyisessä yltäkylläisyydessä. Kun aloimme asettua paikoillemme, jokaista viljavarasta oli enää mahdotonta valvoa. Syntyi loistava idea ajatuksia lukevasta yliluonnollisesta NSA:sta.

Uskontoa ei kuitenkaan enää tarvita. Sekä valtiot että maaseutu katoavat. Tulevaisuus on kaupunkien. Ja ne kaikki ovat anarkokapitalismia. Kaupungistuminen on paljon isompi muutos kuin uber, netti tai pesukone. Tuhat vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut, että miljoonat ihmiset voivat elää rauhanomaisesti vierekkäin, ilman samaa uskonnollista koodia. New Yorkissa ortodoksijuutalaiset, muslimit, ateistit ja homot elävät toisistaan välittämättä. Ei siksi, että he olisivat jaloja, vaan koska kaupunki jättää ihmisen rauhaan. Kun ihmisiä on liian paljon samassa paikassa, kukaan ei enää jaksa välittää. Myös Helsingistä on tullut tällainen paikka. Siksi kaupungeissa myös luovutaan uskosta. Helsingissä alle puolet lapsista kastetaan.

Ei ole olemassa mitään iankaikkista elämää, taivasta tai helvettiä. Onneksi. Sillä leijuminen ikuisessa hyvyydessä olisi kammottavaa. Elämästä tekee hienoa juuri sen rajallisuus. Tiede on paras keino ymmärtää sitä, mitä maailmankaikkeudessa tapahtuu. Toisin kuin jotkut väittävät, tiede ei ole uskonto. Hyvä tiedemies on aina onnellinen, kun huomaa olleensa eilen väärässä. Uskovainen ei iloitse eilisestä synnistään. Paitsi salaa.

Jos olet huonossa avioliitossa, eroa. Jos haluat homostella, homostele.

Päätän puheeni aforismiin, joka on kirjoitettu lapsuudenkotini viereisen Lämsänjärven seurakuntakodin pihakeinuuun: Juokaa ja naikaa, vielä on aikaa."

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1461904091285

28

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukijan.huomioita

      Jeesusteleva antivapari heitti tämän viestin jälkeen seitsemän toistovalheviestiä kolmessa minuutissa.

      • UskontoKriittinen

        Ei tykkää uskontokritiikistä.


    • Lukijan.kommentti

      Aika hyvää uskontokritiikkiä Enbuskelta.

    • Ei paha ollenkaan!

      Mutta rehellisyyden nimissä vielä hieman paremmin kuvitteellisen roolinsa hoiti perussuomalaisille puheen laatinut. Apusen teksti oli ehkä huonoin, mutta sekin aika hyvä. Kaikkiaan mainio idea Hesarilta!

      • BoikottiIdea

        HS ei ole piitkiin aikoihin tehnyt uutista Vapaa-ajattelijain tai eroakirkosta.fi-tiimin tiedotteista.


    • UpUo

      Antivapari työtelee kymmenillä ja taa kymmenillä viesteillään tätäkin ketjus alas

      • Hyhhyhhuijaaa

        Tämä rienausko saa foorumin antivaparin nostelemaan 20 erissä trollausketjujaan?

        Avaa nettiselaimensa 20 kertaa valmiuteen ja laittaa sitten saman "noston" tai pienellä muunnolla. sillä pääsee jopa neljän noston minuuttivauhtiin. Aina jos näkyy vapaa-ajatteluviesti...

        Sitä siten pyöritetään 6-7-10 kertaa vuorokaudessa... ettei vaan vapaa-ajatteluviestit pysy vapaa-ajattelu-foorumin alkusivuilla...


    • Xesus

      Enbuske on loistava!

    • korjausssarja

      Hyvä kirjoitus Enbuskelta. "ihmiset voivat elää rauhanomaisesti vierekkäin, ilman samaa uskonnollista koodia."
      Toisia pakollisen uskonnollisen koodiston katoaminen tarpeettomana ahdistaa.

      • KylmäFacta

        Ihmiset eläisivät paljon rauhanomaisemmin ilman Mäntysalon kaltaisia kiihkovapaa-ajattelijoita.


    • Lukijan.huomio

      Trolllivaroitus-ketju näyttää kadonneen. On ollut aiheellinen ketju.

      • JoriSeVaanOn

        Mäntysalon Jori se vaan trollailee - kaikkihan sen tietää ilman mitään varoituksia.


    • a.matsoni

      Olin eilen päivällä Helsingin keskustassa. Ensin kävelin Kampin Narinkkatorilla vastarannan kiiskenä kommareiden vappukulkuetta vastaan - ne tulivat torille, minä poistuin vastavirtaan.

      Menin läheiselle Kansalaistorille vastapäätä eduskuntataloa, Mannerheimintien toisella puolella. Söin kipollisen demareiden hernerokkaa, kuumaa oli, eikä herneidenkään tarvinnut uiskennella kaveria etsien, niin kuin Tuntemattomassa - herneitä riitti sopassa.

      Sitten lähdin Espalle, jossa vastaan tuli Jeesuskulkue, Kauppatorille ja siitä Senaatintorille, jossa oli Radio Dein järkkäämä Jeesustilaisuus.

      Espalla edessäni käveli kaksi jo hyvän aikaa eläkeiässä ollutta naista, ja kuulin toisen ihmettelevän toiselle, miksi nämä jeesusihmiset Vappuna marssivat. Kommentoin , että uskovaisethan aina solutautuvat kaikkialle missä on suuri joukko ihmisiä liikkeellä - jostain ihan muusta syystä kuin uskonto. Naiset vastasivat kommenttiini hyväksyvästi hyristen.

      Senaatintorilla oli Timo Soini jo ilmeisesti puheensa rukouksesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta pitänyt. Nurkan takana, Snellmanin patsaalla, Suomen pankin edessä, oli perussuomalaisten varsinainen poliittinen vapputilaisuus, josta olin autuaan tietämätön, vasta tv-uutisista sain selville, että sellainenkin oli ollut.

      Soini kommentoi, että puolue teki tietoisen jaon pitää politiikka ja uskonto erillään, Soini itse tänä vappuna vain uskonasioista, muut persut politiikasta toisissa tilaisuuksissa.

      Muutama hupaisa juttu Senaatintorin Jeesustapahtumassa. Siellä oli satuloitu ihka elävä aasi, jolla sai ratsastaa korvausta vastaan, "ohjevähittäishinta" 3e oli jo laskettu ale-tasolle 2e, mutta siitä huolimatta yhtään ratsastajaa en nähnyt.

      Siellä oli myös pieni teltta rukouksia varten. Kurkistin sisälle. Siellä istui nainen tuolilla ja hänen molemmilla puolillaan seisoi yksi nainen. Molemmat olivat laittaneet avoimet kämmenensä naisen pään päälle ja ympärille.

      Mitä ilmeisimmin oli siis kyse jonkinlaisesta rukouksella parantamisesta, jumalan ja/tai Jeesuksen "parantavan voiman" välittämisestä tuolilla istuvalle naiselle. Se ei tainnut sentään maksaa mitään.

      Yksi kummallisuus oli, että senaatintorilla oli paikalla myös Pukinmäen sirkuskoulun nuoret näyttämässä taitojaan ja temppujaan. Mikä lie sirkuskoulun kytkös Jeesus tapatumaan. Ja jos sellaista ei ole niin erikoinen juttu että siellä kuitenkin olivat, ja kenen aloitteesta.

      Luulisi että tori oli varattu Deille, ja sirkuskoulukin Dein luvan tarvitsi saadaksen siellä olla.

      Olisiko Dei vartavasten pyytänyt sirkuskoulua paikalle - ja jos niin miksi? Henkilösuhteita? Olihan se Jessekin toki tarujen mukaan aika taikuri. Ei tuolla kyllä taikureita silmiini sattunut, vaan voimistelutyyppistä sirkustelua.

      • HalleLujaaa

        Aasin huutoääni on jopa 120 desibeliä ja kuuluu 3 kilometrin päähän..


      • semmoinen-se
        HalleLujaaa kirjoitti:

        Aasin huutoääni on jopa 120 desibeliä ja kuuluu 3 kilometrin päähän..

        Semmoinen kovaääninen aasi se Jortsa on


      • dtyt

        Omituiset olympialaiset tosiaan.


    • gdhjdg

      Jeesus-MARISIJOILLE

    • marssijana

      Kun Jumala Hengellään puhuu ihmiselle jonkun sanojen kautta tai yksinäisyydessä yön hiljaisina tunteina, Hänen todellisuuttaan ei pysty kieltämään. Se on selittämätön ihme, mikä ei tarvitse manipulointia tai suggestioita. Antaessaan elämänsä Jumalalle, tunnustettuaan ja kaduttuaan syntinsä Hänelle, saa varmuuden, että Jeesuksen Kristuksen veri on puhdistanut sisimmän ja olet Jumalan lapsi, jota Hänen Henkensä johdattaa. Elämässä toteutuvat asiat, joita kuvataan Raamatussa ja jopa ihmeitä (Raamatusta tuttuja) voit nähdä omassa ja toisten uskovien elämässä tapahtuvan. Et pysty kieltämään Jumalan todellisuutta ja siksi siitä ei halua vaieta, koska haluaa toistenkin tämän kokevan. Minä eikä muutkaan uskovat voi järjellä vakuuttaa toiselle näiden asioiden todenperäisyyttä. Sen tekee Jumalan Pyhä Henki ja uskovien rukoukset (sydämestä lähtevät) saavat Jumalan toimimaan.
      Kyse ei ole inhimillisestä "ylpeydestä" olla oikeassa, vaan halusta jakaa nämä hienot asiat toisille ihmisille. Olen täysin vakuuttunut, että ketjun aloittaja voi olla jonakin päivänä elävässä uskossa (täysin selväjärkisenä). Siunausta toivottaen.

      • Varpusista

        Enbusken puheenvuoro kolahti.


      • >uskovien rukoukset (sydämestä lähtevät) saavat Jumalan toimimaan.
        Vähän epäuskottava jumala tällainen jota ihmiset voivat tietyin loitsuin komennella.


    • SanonpaVaan

      Hyvä puhe näin jälkikäteenkin luettuna.

      • MikäSiinä

        Eipä ole tullut debattia?


      • Olisihan tuossa keskustelun aiheita. Vapaa-ajattelijat lienevät pitkälti samaa mieltä Enbusken tekstin kanssa, mutta luulisi että vastustavalta suunnalta löytyisi jotain vasta-argumentteja.


      • jimmyogg kirjoitti:

        Olisihan tuossa keskustelun aiheita. Vapaa-ajattelijat lienevät pitkälti samaa mieltä Enbusken tekstin kanssa, mutta luulisi että vastustavalta suunnalta löytyisi jotain vasta-argumentteja.

        Toisaalta ovatko vapaa-ajattelijat samaa mieltä siitä, että "ilman sitä [uskontoa] emme eläisi nykyisessä yltäkylläisyydessä"?

        En minä oikein tuota argumenttia osta. Joko uskonto oli hyödyllinen moraalin kannalta ja on edelleen, tai sitten ei ollut eikä ole.


    • Sanon.jopa

      Hyvä puhe.

    • Vale-intellektuelli.TE

      Säälittävä ihmisraunio tämä toimittelija Tuomas Enbuske. Luulee vissiinniin kait peräti kerrassaan joku intellektuellikin olevansa...? Paskanjauhaja mikä paskanjauhaja. MOT.

      • Massapeitto

        Antivaparia harmittaa.


    • Lukijan.huomioita

      Nyt Tuomas Enbuskelta suorat sanat kirkon, arkkipiispa Kari Mäkisen ja Irja Askolan sekoilusta:

      "Verrataan kirkon ja yritysten ahneutta. Kirkon sanotaan tuovan ihmisille toivoa. Varmasti. Mutta ainoa lupaus paratiisista, jonka kirkko voi varmuudella lunastaa, on veroparatiisi. Sille itselleen."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062221777984_uu.shtml

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5023
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3474
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1836
    Aihe