Vanhempien seura ahdistaa/läheisriippuvuus

Eli tilanne on vähintäänkin vaikea. Olen 31-vuotias, mutta silti päivittäin tekemisissä vanhempien kanssa. Oma asunto on, mutta yksinolosta ei tule mitään, kun sosiaalisia suhteita ei ole. Onneksi kuitenkin on tämä oma asunto, koska muuten sekoaisin, jos olisin jatkuvasti vanhempieni kontrolloitavana. Ongelmana on vielä se, etten osaa pitää puoliani ja sanoa, että mä käyn tupakalla niin usein kuin haluan. Tupakoinnista saan helpotusta ongelmiini, vaikka pitäisi lopettaa koko sauhuttelu. Olen vielä sellaisesta perheestä, jossa kukaan ei myönnä tehneensä koskaan väärin ja mä olen vähän niin kuin syntipukki ja musta lammas.
5238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tupakoiminen tietenkään terveellinen tapa ole ja vie se paljon rahaakin, mutta kyllä se on ihan oma valinta 31-vuotiaalle. Kyllä pitää päästä omaan elämään ja uskaltaa päättää omista asioistaan.

Äänestä

Vähän samaansuuntaisia kokemuksia itsellä. Ikää hiukan enemmän kuin sinulla, mutta silti usein yhteydessä lapsuuden perheeseen. Asun myös yksin ja varsinkin äidin käytöksen koen tekemiseen olemiseen puuttumisena.

Äänestä

Tutulta kuulostaa. Voin samaistua täysin. Omassa äiti-lapsi suhteessani on jotain nyrjähtänyt kunnolla. Olen pari vuotta vanhempi kuin sinä, mutta eletty elämä on tenhyt minusta hauraan ja traumatisoituneen. Äitini kontrolloi tekemisiäni ja yrittää elää kauttani. En vaan jaksa enää. Käyn puhumassa ammattilaisille, jotka auttaa mua pääsemään omilleni. Jos ei nyt niin ei koskaan. Voimia !

Äänestä

Olen samanikäinen kuin sinä. Muutin toiseen kaupunkiin puolisoni saatua opiskelupaikan. Kontrolloivat vanhemmat jäivät melkein 200km päähän ikäänkuin bonuksena, vaikka puoliso yksistään olisi ollut riittävä syy muuttaa. Kyllä entisellä kotipaikkakunnalla käydessä vanhemmat kontrolloi aika paljon ja jos joutuu usein käymään niin vituttaa. (välillä on useita syitä käydä, on kiinteää omaisuutta siellä, mikä vaatii välillä huomiota ja kaikki kaverit ym. sukulaiset) Aiomme silti varmaan muuttaa takaisin tai ainakin lähemmäs, kun puoliso valmistuu. Ei kuitenkaan liian lähelle :D Täytyy muistaa käytännön syyt, joitakin asioita on pakko tehdä, lähinnä kyrsii se että joutuu tekemään niitä itselle epäsopivana ajanhetkenä tai se ettei saa hoitaa hommaa siten kuin itse haluaa. Teidän vanhemmat vanhenee ja niitten voimat vähenee, sanotte vaan rohkeesti että menkää perkele huru-ukot ja -akat nurkkaan ja olkaa hiljaa. Se voi alkuun ahdistaa, ainakin itsellä, mutta alan päästä jo niskan päälle. En nauti konflikteista ja koen että vaikka saankin tahtoni läpi niin ne kuluttavat silti aika paljon voimavaroja. Jos tuntuu, ettei jaksa niin muutaman viikon tauko helpottaa. Voimia kaikille itsemääräämisasioiden kanssa kamppaileville.

Äänestä

joo.mua alkoi sama meno vituttaa.pakkasin kamat ja muutin vittuun kulmilta.loppu se mun asioitten voivottelu.parin kolmen kuukauden välein puhelin soitto:miten menee?ihan hyvin.ei täs mitään.moimoi.sellain 400-500 kilsaa ihan sama mihin on loistava ratkasu ongelmaan.ei tuu yllätys visiittejä ja meno alkaa olla ihan normaalia kanssakäymistä ajastaan.tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaikeatilanne kirjoitti:

Eli tilanne on vähintäänkin vaikea. Olen 31-vuotias, mutta silti päivittäin tekemisissä vanhempien kanssa. Oma asunto on, mutta yksinolosta ei tule mitään, kun sosiaalisia suhteita ei ole. Onneksi kuitenkin on tämä oma asunto, koska muuten sekoaisin, jos olisin jatkuvasti vanhempieni kontrolloitavana. Ongelmana on vielä se, etten osaa pitää puoliani ja sanoa, että mä käyn tupakalla niin usein kuin haluan. Tupakoinnista saan helpotusta ongelmiini, vaikka pitäisi lopettaa koko sauhuttelu. Olen vielä sellaisesta perheestä, jossa kukaan ei myönnä tehneensä koskaan väärin ja mä olen vähän niin kuin syntipukki ja musta lammas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu