Vappupuheissa on vähän joka laidalta esitetty poliittisia tilannearvioita. Hallituspuolueilla on omansa ja oppositiolla omansa. Siksi onkin vielä tilaa yhdelle puoluepolitiikasta riippumattomalle arviolle.
Jyri Häkämies puki sen hienosti sanoiksi. Ay-liike lyötiin heti ensi erässä kanveesiin, mutta se toipui lyönneistä syksyn mittaan ja nousi mittelöön. Hallitus menetti etsikkoaikansa. Tähän Häkämiehen analyysiin on helppo yhtyä. Sipilän oikeistolaisella hallituksella oli tosiaankin selkeitä tavoitteita panna tuulemaan Thatcherilaiseen räväkkään tapaan. Kaikki konsensus oli aluksi tipitiessään. Tuli isompia leikkauksia kuin kuin luvattiin, uhattiin pakkolailla, lanseerattiin paikallinen sopiminen lakiperusteisena toimena ja haluttiin armahtaa veroparatiisirikolliset vapaiksi. Leikkauksia tehtiin, mutta muut asiakohdat väljähtyivät matkan varrella kovasti.
Yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat edelleen käynnissä ja tulos on enemmän kuin epävarma. Paikallisen sopimisen malliin ei olla laisinkaan tyytyväisiä yrittäjien keskuudessa ja veroparatiisikeskustelussa se oli hallitus, joka vuorostaan on ottanut lukua ja tullut ripitetyksi useampaankin kertaan.
Kokoomuksen oikea laita sekä suuri osa yrittäjistä on tyytymätön Kokoomuksen ja hallituksen aikaansaannoksiin ja sen myötä hyvin, hyvin vihainen Stubbille, jonka lähtölaskenta on nyt alkanut. On tietysti noloa, jos ja kun Kokoomuksen puoluejohtaja saa kenkää kesken hallituskauden. Hallituksen kova linja on vaihtumassa konsensushakuiseksi. Tätä haluavat ennen muuta Kepu ja persut, joilla alkaa olla pelko seuraavista vaaleista. Timo Soini ei ainakaan halua enää kuulla yhtäkään pakko-alkuista sanaa. Se sana tiputtaa helposti prosentin per viikko persujen kannatuksesta.
Hallitus on toimillaan kärjistänyt Suomen poliittisen tilanteen äärimmilleen. Epäluottamus on päivän sana ja epistola kuuluu sen mukaisesti. Jos kilpailukykysopimus kaatuu, hallitus on liemessä. Rätinkit menevät kokonaan uusiksi. Sipilän mukaan hallituksella ei ole sen varalta suunnitelmaa B, kun pakkolaieista luovuttiin. Syksyllä ja vuodenvaihteessa alkaisi mittava liittokierros, josta voi ennustaa todella vaikeaa. Jokainen liitto sopii silloin erikseen eikä yhteistä suurinta eikä edes pienintä nimittäjää ole. Kaikki on silloin auki ja levällään. Hallitus on siinä tilanteessa täysin työmarkkinaosapuolten armoilla.
Talous ei kummoisesti kasva, joten ei sieltäkään vauhtia löydy. Elvyttämisen varaa hallitus ei näe, koska lisävelkaa ei haluta edes miinusviitekorolla ottaa. Lainan ottamisesta siis nykypäivänä maksetaan. Omakin lainani meni juuri -0,13 prosenttiin eli pankki maksaa minulle vähäsen siitä, että olen ottanut lainaa. Käytännössä ei kuitenkaan ihan näin, koska pankki perii myös ns. marginaalikorkoa. Ei tässä silti passaa enää kovin paljon korkoja laskea, että raha alkaisi reaalisesti virrata toiseen suuntaan. Vasemmisto-oppositio teki Vappunakin ehdotuksia elvyttävästä politiikasta. Siellä oli ehdotuksia emu-puskurien käyttöönotosta, infrahankkeista, vientiyritysten energiaverotuksen pienentämisestä ja jopa päästökauppatappioiden kompensoimisesta, mitä ainakaan Vihreät tuskin kannattavat.
Vasemmisto on huolissaan hyvinvointivaltion alasajosta. Sen vuoksi se tarjoaa auttavaa kättään. Sipilän hallitus ei ole juuri kantanut huolta hyvinvointivaltion leikkauksista. Se kokee ne pakkona. Tai näin asia on syötetty persuille, jotka eivät tietysti olisi moista ominpäin osanneet keksiä. Hallitus on muka huolissaan samasta asiasta, mutta käyttää huoltaan lähinnä perusteena sille, että sen politiikka voitaisiin hyväksyä. Jotain ilmapiiristä kertoo se, että veljet vasemmalla moittivat varakkaita verojen kierrosta ja yrittäjä julkisesti haukkuu työnteijöitä laiskoiksi. Yritä siinä sitten sopia asioista.
Hallituksen aikaansaama suuri muutos ei ole ehkä ole kuitenkaan ollut taloudellinen vaan poliittinen. Se on toimillaan lopettanut konsensushakuisuuden. Samasta ilmiöstä kertoo EK:n päätös lopettaa tuposopimusten tekeminen. Kun konsensusta ei haluta, silloin päätetään asiat itse niin kuin halutaan. Tämän vuoksi poliittista valtaa tullaan jatkossa hamuamaan entistäkin enemmän. Politiikan arvostus tässä mielessä palaa, koska politiikalla on todellista merkitystä. Oppositiolta ei kysellä. Luulen, että nykyinen oppositio ottaa tästä opiksi eikä seuraavien vaalien jälkeen sekään kysele oppositiolta, jos pääsee valtaan.
Jyri Häkämies puki sen hienosti sanoiksi. Ay-liike lyötiin heti ensi erässä kanveesiin, mutta se toipui lyönneistä syksyn mittaan ja nousi mittelöön. Hallitus menetti etsikkoaikansa. Tähän Häkämiehen analyysiin on helppo yhtyä. Sipilän oikeistolaisella hallituksella oli tosiaankin selkeitä tavoitteita panna tuulemaan Thatcherilaiseen räväkkään tapaan. Kaikki konsensus oli aluksi tipitiessään. Tuli isompia leikkauksia kuin kuin luvattiin, uhattiin pakkolailla, lanseerattiin paikallinen sopiminen lakiperusteisena toimena ja haluttiin armahtaa veroparatiisirikolliset vapaiksi. Leikkauksia tehtiin, mutta muut asiakohdat väljähtyivät matkan varrella kovasti.
Yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat edelleen käynnissä ja tulos on enemmän kuin epävarma. Paikallisen sopimisen malliin ei olla laisinkaan tyytyväisiä yrittäjien keskuudessa ja veroparatiisikeskustelussa se oli hallitus, joka vuorostaan on ottanut lukua ja tullut ripitetyksi useampaankin kertaan.
Kokoomuksen oikea laita sekä suuri osa yrittäjistä on tyytymätön Kokoomuksen ja hallituksen aikaansaannoksiin ja sen myötä hyvin, hyvin vihainen Stubbille, jonka lähtölaskenta on nyt alkanut. On tietysti noloa, jos ja kun Kokoomuksen puoluejohtaja saa kenkää kesken hallituskauden. Hallituksen kova linja on vaihtumassa konsensushakuiseksi. Tätä haluavat ennen muuta Kepu ja persut, joilla alkaa olla pelko seuraavista vaaleista. Timo Soini ei ainakaan halua enää kuulla yhtäkään pakko-alkuista sanaa. Se sana tiputtaa helposti prosentin per viikko persujen kannatuksesta.
Hallitus on toimillaan kärjistänyt Suomen poliittisen tilanteen äärimmilleen. Epäluottamus on päivän sana ja epistola kuuluu sen mukaisesti. Jos kilpailukykysopimus kaatuu, hallitus on liemessä. Rätinkit menevät kokonaan uusiksi. Sipilän mukaan hallituksella ei ole sen varalta suunnitelmaa B, kun pakkolaieista luovuttiin. Syksyllä ja vuodenvaihteessa alkaisi mittava liittokierros, josta voi ennustaa todella vaikeaa. Jokainen liitto sopii silloin erikseen eikä yhteistä suurinta eikä edes pienintä nimittäjää ole. Kaikki on silloin auki ja levällään. Hallitus on siinä tilanteessa täysin työmarkkinaosapuolten armoilla.
Talous ei kummoisesti kasva, joten ei sieltäkään vauhtia löydy. Elvyttämisen varaa hallitus ei näe, koska lisävelkaa ei haluta edes miinusviitekorolla ottaa. Lainan ottamisesta siis nykypäivänä maksetaan. Omakin lainani meni juuri -0,13 prosenttiin eli pankki maksaa minulle vähäsen siitä, että olen ottanut lainaa. Käytännössä ei kuitenkaan ihan näin, koska pankki perii myös ns. marginaalikorkoa. Ei tässä silti passaa enää kovin paljon korkoja laskea, että raha alkaisi reaalisesti virrata toiseen suuntaan. Vasemmisto-oppositio teki Vappunakin ehdotuksia elvyttävästä politiikasta. Siellä oli ehdotuksia emu-puskurien käyttöönotosta, infrahankkeista, vientiyritysten energiaverotuksen pienentämisestä ja jopa päästökauppatappioiden kompensoimisesta, mitä ainakaan Vihreät tuskin kannattavat.
Vasemmisto on huolissaan hyvinvointivaltion alasajosta. Sen vuoksi se tarjoaa auttavaa kättään. Sipilän hallitus ei ole juuri kantanut huolta hyvinvointivaltion leikkauksista. Se kokee ne pakkona. Tai näin asia on syötetty persuille, jotka eivät tietysti olisi moista ominpäin osanneet keksiä. Hallitus on muka huolissaan samasta asiasta, mutta käyttää huoltaan lähinnä perusteena sille, että sen politiikka voitaisiin hyväksyä. Jotain ilmapiiristä kertoo se, että veljet vasemmalla moittivat varakkaita verojen kierrosta ja yrittäjä julkisesti haukkuu työnteijöitä laiskoiksi. Yritä siinä sitten sopia asioista.
Hallituksen aikaansaama suuri muutos ei ole ehkä ole kuitenkaan ollut taloudellinen vaan poliittinen. Se on toimillaan lopettanut konsensushakuisuuden. Samasta ilmiöstä kertoo EK:n päätös lopettaa tuposopimusten tekeminen. Kun konsensusta ei haluta, silloin päätetään asiat itse niin kuin halutaan. Tämän vuoksi poliittista valtaa tullaan jatkossa hamuamaan entistäkin enemmän. Politiikan arvostus tässä mielessä palaa, koska politiikalla on todellista merkitystä. Oppositiolta ei kysellä. Luulen, että nykyinen oppositio ottaa tästä opiksi eikä seuraavien vaalien jälkeen sekään kysele oppositiolta, jos pääsee valtaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.