Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vittu mikä roistovaltio!

PiperoKypäräPäässä

Katselin tuossa Nykin kolmen mökin räjäytyksiä YouTubesta jälleen kerran ja mieleni synkkeni. Aurinko paistaa, kevät tulee ja kuitenkin viha valtaa mielen.
USA tapattaa toisinajattelijoita ja jopa presidenttejään. On käynnistänyt ja ylläpitää kuuhuijausta. Yllämainitut tornien räjäytykset ja niiden "oikeuttamat" hyökkäysodat. Ohessa saatiin koko maailman kattavat vakoilujärjestelmät terrorismintorjuntakeinoina.
Onko myös totta että USA on 50 vuoden aikana hyökännyt 37:ään itsenäiseen valtioon viemään "vapautta" ja demokratiaa. Tavoitteita ei ole saavutettu yhdessäkään.
Nyt heillä on hieman luppoaikaa. Joutessaan ovat nyt paukuttelemassa henkseleitään Kalingradin merirajalla ja "ihmettelevät" kun neukut siihen reagoivat. Niinisalossa aloittivat nyt sotaharjoitukset omien joukkojemme kanssa. Kuka helkutti ne on tänne kutsunut?
Älkää sitten minua haukkuko. En ole millään tavalla vaikuttanut edellä luettelemiini asioihin.

13

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leiripäällikkö

      USA on varautunut kansannousuun ja rakentanut FEMA- leirejä tyhmille jotka eivät ole ymmärtäneet länsimaisen vapauden tuomaa ihanuutta. Leireillä oppivat sen ymmärtämään.

      • VarmaTieto

        Kuljetukset leireille alkaa jo keväällä vuonna 2008.

        Varma Tieto.

      • drr
        VarmaTieto kirjoitti:

        Kuljetukset leireille alkaa jo keväällä vuonna 2008.

        Varma Tieto.

        Niin, FEMA campit on vähän samantyyppinen nettilegenda kuin Nibiru, kerran-pari vuodessa jengi alkaa siitä vaahtoamaan ja sitten se kohu aina hiljenee. Näin on ollut jo 10-vuotta putkeen.

        Samat tarinat pyörii netissä, mutta päähenkilö aina vain vaihtuu, esim. George Bushista Obamaan.

      • RuumisarkkujaOn
        drr kirjoitti:

        Niin, FEMA campit on vähän samantyyppinen nettilegenda kuin Nibiru, kerran-pari vuodessa jengi alkaa siitä vaahtoamaan ja sitten se kohu aina hiljenee. Näin on ollut jo 10-vuotta putkeen.

        Samat tarinat pyörii netissä, mutta päähenkilö aina vain vaihtuu, esim. George Bushista Obamaan.

        Kyllä leireille tietty käyttötarkoitus on. Se epäilyttää että en ole selventäviä selityksiä nähnyt. Luonnonkatastrofeja varten ne eivät ole. Katariina- hurrikaanin uhrejakaan ei niihin otettu. Olisivatko nuo aitoja tarvinnetkaan?

      • FollowTheMoney
        RuumisarkkujaOn kirjoitti:

        Kyllä leireille tietty käyttötarkoitus on. Se epäilyttää että en ole selventäviä selityksiä nähnyt. Luonnonkatastrofeja varten ne eivät ole. Katariina- hurrikaanin uhrejakaan ei niihin otettu. Olisivatko nuo aitoja tarvinnetkaan?

        Se käyttötarkoitus oli rahastaa veronmaksajilta katastrofileirien rakentamiskustannukset. Rakentaessa tiedettiin että kyseessä on byrokraattinen paikka mitä koskaan ei tarvita.

        FEMAa syytettiin siitä ettei mitään ollut valmiina Katrinan iskiessä, jotenka asia korjattiin. Tietenkin sekin oli väärin että asia korjattiin.

        Hämärää ja rikos asiassa on; muttei sellainen mitä väitetään. Rahat valuu päättäjien tuttujen taskuihin.

        EU tekee samalla tapaa turhia laitoksia missä työskentelevät laskuttavat EU-kansalaisilta suunnattomat summat omaan fikkaan. Pakolaiskeskukset on yksi tuollainen, mutta FEMA leirit on astetta nerokkaampia, niistä raha tulee ilman vaivaa hyysäämisestä!

      • SelväJärkiSanoo
        FollowTheMoney kirjoitti:

        Sinulla on vielä salaliittoteorioitakin hullumpi teoria, mahtavaa. Kas kun eivät kaivaneet vain suurta kuoppaa tai rakentaneet pyramidia rahaa saadakseen. Voi itkujen kevät mikä väläys!

        Ovathan nuo FEMA- keskitysleirien käyttötarkoituksetkin olleet selvillä jo aikoja. Mellakoiden alettua sinne pistetään hallituksen viholliset.

      • FollowTheClues
        SelväJärkiSanoo kirjoitti:

        Sinulla on vielä salaliittoteorioitakin hullumpi teoria, mahtavaa. Kas kun eivät kaivaneet vain suurta kuoppaa tai rakentaneet pyramidia rahaa saadakseen. Voi itkujen kevät mikä väläys!

        Ovathan nuo FEMA- keskitysleirien käyttötarkoituksetkin olleet selvillä jo aikoja. Mellakoiden alettua sinne pistetään hallituksen viholliset.

        FEMA leirit on yhtä hyvä juttu kun se että yhdessä 9/11 koneessa oli NESARA salkku.

        Jos olet alaa seurannut 90 luvun puolelta tiedät mitä tarkoitan.

      • Joko ne 10 000 giljotiinia on ruostuneet ja viety metalliromukierrätykseen, vai voiko niitä jossain käydä katselemassa?

    • Jos-ninku-kiinnostaapi
    • glassSky

      Eikös suurin huijaus ole jo tämä, että taivaalla onkin lasikupu, eli taivaankansi (firmament) josta raamattukin puhuu, kun Jumala loi maan (myös Loimaan :).
      Eli ei sielä mitään avaruutta ole, eikä maa ole pyöreä. Uskon myös, että Jumala loi
      ihmis-silmän kuvaamaan maata. Aivan mahtavaa! Googlaa glass sky firmament

    • hjkbvggfftukmngff

      http://www.youtube.com/watch?v=kpiVv8tQdmY 9/11 The Toronto Hearings - 2011 (Full Length)

      http://www.youtube.com/watch?v=jA-e6ttP1jo&feature=autofb World Trade Center 1: räjäyttäminen syyskuun 11:ntenä 2001

      Juutalaiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa, sekä murhasivat (P h i l i p Zack, A n t h r a x) asiasta uutisoineita toimittajia ja poliitikkoja pernaruttobakteerilla.

      http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.

      http://www.youtube.com/watch?v=qZyujXfrvGA&feature=related 911 - Truck Full Of Explosives And Two Suspects In Custody (Rare WCBS).

      New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi israelilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Washingtonin sillan.

      Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin.

      Pidätetyt ovat Sivan and Paul Kurzberg, Oded Ellner, Omer Marmari, ja Yaron Shmuel.

      Tanssivat israelin juutalaiset, joiden "tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat"

      Kuka antoi heille tämän tehtävän?

      Heidän pakettiautostaan löytyi räjähteitä, porukka pidätettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen

      Luovutuksen syy oli Usan ja Israelin kahdenkeskeinen sopimus agenttien ja vakoojien vaihdosta.

      http://www.reddpill.com/news.php?page=article&id=167&title=The Five Israeli's Detained On 911 Had Mossad Connections

      PALOMIESTEN TODISTUKSET RÄJÄHTEISTÄ.

      http://www.youtube.com/watch?v=xx-k71UEBWE NYC Firefighters, 9/11

      -Me ehdimme ulos, ehkä korttelin päähän.
      -Me ehdimme ainakin kahden korttelin päähän.
      -Ja me näimme sen räjähtävän, kerros kerrokselta.
      -Se näytti ihan siltä, kuin he olisivat tarkoituksella räjäyttäneet rakennuksen.
      -BUMM....BUMM....BUMM....BUMMM
      -Kyllä...räjäyttäneet.
      -Räjäyttäneet koko matkan alas asti, minä katsoin ja juoksin....

      http://www.youtube.com/watch?v=_uc-MW0pQ58 911 fireman testimony either this guy

      -Mitä tapahtui?
      -Se oli räjähdys
      -Aulassa räjähti...kolmannen räjähdyksen jälkeen koko aula romahti
      -Millaista se oli?
      -Kauheaa....kauheaa
      -Kuin helvettiä
      -Sinä et halua tietää
      -Koko rakennus vain romahti kasaan...aulassa
      -Oliko siellä muita räjähdyksiä
      -Oli...oli, todellakin muita räjähdyksiä, olimme matkalla portaita ylöspäin kun koko paikka räjähti ja romahti kasaan aulassa
      -En tiedä ensimmäisestä, mutta toinen räjähdys oli kauhea, ja sitten tuli kolmas räjähdys sen jälkeen
      -Kolmas räjähdys?
      -Kyllä
      -Kaikki olivat aulassa valmiina menemään ylös ja sitten se tapahtui, se oli kamalaa
      -Siellä oli ainakin kolme räjähdystä sen jälkeen kun koneet olivat iskeytyneet taloihin.
      -Me tulimme paikalle kun rakennukset jo paloivat, olimme valmiina menemään yläkertaan sammuttamaan kun koko aula räjähti kasaan.

      http://www.youtube.com/watch?v=GpqYftxb1oc 9/11 Key Witness Murdered?

      http://www.youtube.com/watch?v=PfxkcBmZfK0 9/11 - firemen , police saying there are bomb's in the buildings

      • hissuksiin

        Ai, minä kun luulin että 400 metriä korkea rakennus sortuu ihan hiljaisesti

      • sneaky
        hissuksiin kirjoitti:

        Ai, minä kun luulin että 400 metriä korkea rakennus sortuu ihan hiljaisesti

        No hyvä että tiedät paremmin kuin ihmiset jotka oikeasti olivat paikalla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe