Vanhasen mielestä SDP listaa välikysymyksessä kaikki ennakkoluulonsa ja pelottelut. Toivon, että hallitus laskee vastaukseensa, paljonko sdp-hallitukset ovat myyneet eli "yksityistäneet" valtion omaisuutta ja verrattakoon sitä Sipilän hallituksen saldoon. Vastauksen voisi lopettaa siihen. SDP voisi havaita sen, että meillä on heidän kautensa jälkeen nyt uusi hallitus, joka saa aikaan päätöksiä, uudistaa ja tekee yhteistyötä Suomen ongelmien voittamiseksi, Vanhanen toivoo.
VÄLIKYSYMYS TUNGETTAVA DEMARIEN KURKKUUN !
16
185
Vastaukset
- puutaakka
VANHASEN LAUTAKASAT
kuka laski ja kirjasi??- Mitäniistä
kuka pitää kirjaa demarien veroparatiisi sijoituksista ?
Välikysymykset ovat mukavia. Kansanedustajat pääsevät rupattelemaan, kuten demokratiaan kuuluukin. Uusimman välikysymyksen aihe "Mikä on Suomen suunta" on lisäksi kaikkein viihdyttävimmästä päästä koskaan, kun hallitusta ei arvostella kovinkaan kovin sanoin, vaan sen sijaan eduskunnan filosofisimmat edustajat lasketaan panemaan parastaan.
Julkinen keskustelu asioista kuuluu demokratiaan kuten sanoit. Kaikesta sanotusta jää silloin muistiin dokumnetoitu jälki. Näitä sanomisia voidaan sitten verrata aiempiin sanomisiin kuten vaaleissa annettuihin lupauksiin ja siihen, mitä asiasta mahdollisesti myöhemmin sanotaan. Politiikan teon tulee olla läpinäkyvää ja julkista. On hyvä jos tälläkin keinoin voidaan vähentää kabinettipolitikointia ja puoluepolitikointia. Se toimii kansanvallan hyväksi.
- etsillee
Sampo Terho sanoi yhtä viisaasti kuin Mattikin, molemmat eduskunnan viisaammasta päästä, asiaosaamista molemmilla, demareissa sitä löydy.
- TahatontaKomiikkaa
Koominen ajatuskin, Terho ja Vanhanen eduskunnan viisaammasta päästä ;D
- Odottavan.aika.on.pitkä
Kunpa heilläkin asiaosaaminen (selittäminen) ja käytäntö (tekeminen) kohtaisivat, niin voisi ehkä syntyä jotain valmista. Aiemmin Vanhasen innovaatioita (mitä ne muuten olivat???) jopa kehuttiin ja nytkin on ollut kokonainen vuosi keksiä jotain hyödyllistä. Mitään ei kuitenkaan kuulu eikä varsinkaan näy.
- Innovoitu.kehitysmaaksi
laudat-pinoon kirjoitti:
Ekkö muista? Oikea läpilyönti.
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1404270443036Pari merkittävää poimintaa:
"Ja sitten tärkeä kysymys: olisiko Vanhasen hallitus voinut toimia toisin?
Kyllä. Maassa oli porvarihallitus, ja eduskunnassa oli vankka porvarienemmistö. Jos olisi toimittu klassisten porvarillisten talousoppien mukaisesti, hallituksen olisi pitänyt luopua veronkevennyksistä, leikata rutkasti valtion menoja ja pidättäytyä valtion velkapotin kasvattamisesta.
Näin olivat Vanhasen ja Kataisen edeltäjät, pääministeri Esko Aho (kesk) ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok), yrittäneet toimia 1990-luvun alussa. Tosin lama oli silloin niin syvä, että velkaa piti ottaa säästöistä ja veronkorotuksista huolimatta. Tuolloin valtionlaina oli suurimmillaan euroissa noin 60 miljardia.
Mitä olisi tapahtunut, jos Vanhanen ja Katainen olisivat yrittäneet samaa politiikkaa?
Suomesta ei olisi suinkaan tullut kehitysmaata".
Suomi, kehitysmaa. Siitä "suuret kiitokset" Vanhaselle, Kataiselle ja muille puoluejohtajien palavereissa istuneille.
"Nykyinen sukupolvi jättää lapsil-leen melkoisen taakan, sillä valtion ottama laina on aina velkaa tulevilta polvilta.
Onneksi maksajia on paljon, ja heitä tulee koko ajan lisää, sillä Suomen väkiluku kasvaa vinhaa vauhtia. Meitä suomalaisia on kohta 5,5 miljoonaa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin".
Kolumnin kirjoittaja vain unohti mainita, että Suomen väkiluku ei juurikaan suomalaisvoimin kasva. Väkilukua kasvattaa ulkomaalaiset ja useassa tapauksessa vieläpä sellaiset, jotka eivät luultavasti ikinä työllisty ja maksa veroja Suomeen. Heitä ei mitenkään voi sanoa velan maksajiksi.
- Nytolisi
aika demarienkin esittää jotain rakebtavaa, ainaisen repimisen ja ei meille sovi, sijaan..
- Värikästä
SDP teki välikysymyksen. En ole tainnut tällaista ennen nähdä, huomauttaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.
- Ennustuksia
SDP saa kunnolla korvilleen..
Mitäpä tuosta, yksi välikysymys kymmenten joukossa. Demarit saavat käyttää vappupuheensa uudelleen. Hallitus saa taas luottamuksen ja hallituksen toiminta jatkuu suunnitellusti.
Sampo Terho, varsinainen papattaja, ja Matti Vanhanen, näpertelijä, eivät nyt näe metsää puilta. Menossa ovat hirvittävän näköiset oikeistolaistamiskekkerit.
Kyllä yksityistämällä valtion menoja saadaan suitsituksi, mutta entä sitten? Porvari käärii voitot.- K.Tiilikainen3.4.2014
KESKUSTA paneutuu edelleen Suomen ongelmien ratkaisemiseen ja vaihtoehdon esittämiseen.
Suomen suurin uhka on paheneva työttömyys ja talouden huono kehitys. Noin 400 000 ihmistä on vailla työtä. Talous ei kasva. Jos työttömyyttä ei saada alas, palveluja ei voida turvata eikä velkaantumista lopettaa.
Tavallisiin ihmisiin kohdistuvat leikkaukset ja veronkorotukset jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Eriarvoisuus lisääntyy.
KESKUSTA ja muu oppositio jätti hallitukselle välikysymyksen työttömyystilanteesta aiemmin keväällä.
Eduskunnan välikysymyskeskustelussa teimme yli 20 esitystä työllisyyden parantamiseksi.
Hallitus ei puolestaan esittänyt yhtään uutta ratkaisua. Kokoomuksessa ja Sdp:ssä aika on mennyt jo pitkään ihan muihin kuin Suomen asioihin. - sanompavaan
Miten tuo vihreä puolue on noin lapsellinen?Näyttää,että he luulevat Suomessa olevan rahaa rajattomasti.Vaativat kaikkeen rahaa ja maahanmuuttajien suvut Suomeen.Rikas ei ymmärrä kyllä todellista tilannetta. Hassikin vihreänä on muuten varakkaista oloista lähtöisin ja entä Ville Niinistö ja moni muu.Ei hajuakaan puutteesta,kun eivät ole kokeneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1362143Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2031957Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil41556Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:91075Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no286975Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️164964- 75878
Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143260854Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska41833- 56806