Järvenpään kilpailuvaltit

1900luontojakulttuuri

Mitkä ovat Järvenpään kilpailuvaltit? Mikä on menestyvän ja viihtyisän kaupungin resepti? Rantatie ei ole Järvenpäätä, joten sitä ei voi kilpailuvaltiksi omia.

Pitkiä prosesseja ja luovia ratkaisuja, siitä on hyvä aloittaa.

15

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jäkemaister

      Kilpailuvaltteja ovat tietenkin sijainti ja junarata, Tuusulanjärvi, kulttuurikaupungin maine, elokuvateatteri, Puistoblues. Toivottavasti tulevaisuudessa myös aaltovoiman ja nyhtökauran tapaiset innovaatiot vetävät hyvää meininkiä tänne.

      Muutaman vuoden täällä asuneena kauhistelen miten Prisman ostoskeskuksella on onnistuttu tukkimaan Tuusulanjärven ja keskustan yhteys lähes täysin. Kiireesti pitäisi myös kävelykadun ympäristön viihtyisyyttä lisätä. Keskustan yleisfiilis on aika iso asia kokonaisuudessa.

      • ääretön

        Fiilis syntyy ihmisistä ja kulttuuria kulttuuria, kaikki lapset harrastamaan ja pois onnettomien polulta.


    • ElielS

      Toistaiseksi vähän matuja - tämä on kilpailuvaltti jo nykyään ja tämän valtin arvo kasvaa tulevaisuudessa

    • Raharikkaattervetuloa

      98 matua tulossa, kiitos hölmöjen päättäjien (2.8miljoona lasku 2018 Järvenpääläisille veronmaksajille). Tiestöön ei riitä rahaa, mutta kyllä neljään (4) ökypalkkaiseen kaupungin linjajohtajaan ja Kukkoseen (kulut yli 500 000e/per vuosi). On ihan oma kaavoitusdivisioona vaikka kylä on jo täyteen kaavoitettu. Yli 50 valtuutettua kaupungilla, joka pärjäisi mainiostu puolella näistä. Uudenmaan kallein ruoka, kun kilpailu ei toimi ja valtuutetuilla on ale-kortit keskon kauppoihin.

    • Hessex

      VMP 98 tulossa. Yhtään ei tarvittais

    • KunnonKilpailuvaltti

      Poliisit suojaavat keskustelua maahanmuutosta Järvenpäässä
      Maahanmuuttaja opettelee lukemaan ja kirjoittamaan

      Järvenpäässä yritetään jo toistamiseen järjestää suurta maahanmuuttoaiheista keskusteluiltaa. Kulttuuriyhdistys Silmun ensimmäinen yritys jouduttiin taannoin perumaan viime tingassa häiriköintiuhan takia.
      Helsinki

      Kulttuuriyhdistys Silmu järjestää tänä iltana Järvenpää-talossa avoimen keskustelutilaisuuden maahanmuutosta. Paikalla on kahdeksan panelistia puhumassa ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.

      Tilaisuus yritettiin jo kertaalleen järjestää, mutta siitä ei tullut mitään. Ilmassa oli sen verran kahinoinnin tuntua, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Yrjö Rantanen.

      – Kyllä se otti päähän, mutta se oli pakko perua. Siellä olisi voinut syntyä joukkotappelu.

      Puheenjohtajalle peruminen otti koville.

      – Pariin yöhön en nukkunut. Se riipaisi niin monella tavalla.

      Tänä iltana yritetään taas. Järvenpää-talossa on paikalla useita poliiseja turvaamassa järjestystä.

      Tilaisuuden avauspuheenvuoron pitäjäkin on poliisi, rikosylikomisario Kari Tolvanen, eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja.

    • Muuttajakon

      Hieno kilpailuvaltti. Edes keskustelu ilman poliiseja ei onnisti

    • Jekeläinen

      Ketä vastaan Jäke kilpailee

      • expatkävijä

        Ei ainakaan itäpasilaa?


    • Ervökki

      Anteliaat misut baareissa

    • Koloonilmankalvainta

      PeRsePeTeä, ette joka kylältä löydä. Kerta tähän näkyyn riittää jokaiselle, mutta tyhmempää saa ettiä...(ei löydy ees keravalta).

    • jaksaamaksaa

      No ainakin se, että Saunakalliossa ja Ainolassa pysähtyy juna kaksi kertaa tunnissa kun ensin sitä reilut 30 vuotta odotettiin VR:ltä. Asumisesta tuli mieleen nuo yleiset kiinteistöveroprosentit: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi ja Tuusula 0,80. Vantaalla 1,00 mutta Keravalla 1,32 ja yllätys Järvenpäässä 1,35!!! Niin, että persaukiset radanvarsikunnat kattavat kulujaan. Liikenteestä sanoisin, että äkkiä se alikulku Rantakadulle, kun koko paikka on sumppu. Jaa ne kilpailuvaltit, baareja riittää.

    • Matterra

      Rautatie

    • reiskatjalassa

      Voi olla, että R-juna muutos on joitakin auttanut, mutta klo 21 jälkeen Jäkestä ja Jäkeen ei pääse kuin kerran tunnissa. Ero on huima kun vertaa vaikkapa Keravaan. VR on muuten koko kesän säästänyt, kun ykkösraiteen reunassa kukkaruukut ovat kasvaneet pillikettä. No eihän sellaista ylellisyyttä kuin viihtyisyys voi junalla matkustaville sallia. Herrat pörrää työsuhdeautoillaan Tuusulantiellä, ei heitä asemien viihtyisyysasiat häiritse. Ja tuo Aalloppi! Miten sai arkkitehti pöydältään idean noin ruman rakennuksen tekemiseksi. Parhaalle paikalle tehtiin talo, joka jo uutena näytti vanhalta. Onkohan sama arkkitehti, joka piirsi kirkkobunkkerin? Entäs se parkkitalo siinä Melodia-korttelissa? Keskustaan rakennetaan korkeita rakennuksia kovalla tahdilla, mahtaako niihin riittää asukkaita? Mielestäni hyvä kilpailuvaltti ja satsaus tulevaisuuteen on Rantapuiston skeittauspaikka. Oli ehkä onni, että se Casinon liiteri kärähti 2010 elokuusssa, maisemaa rumentamasta. Rumasta maisemasta tulikin mieleen, että Järvenpäässä juhlitaan satavuotiasta Suomea tekemällä keskustaan syksyllä 2017 iso rakennustyömaa pressuineen ja aitoineen. Ehkä se symboloi uutta satavuotiskautta, joka muuten tällä maapallon lämpenemisvauhdilla voikin jäädä ihmiskunnan viimeiseksi, jos se metaani päästetään ikiroudasta purkaantumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      163
      10615
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      88
      7491
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      106
      7377
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7346
    5. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      22
      7321
    6. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      42
      7269
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      113
      6677
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      29
      6506
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      88
      5733
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      48
      5515
    Aihe