muutenkin kuin puhumalla. MV-lehti lopetetaan poliisin toimesta, Sanni Grahn-Laasosen loistava rasisminvastainen julistus käyttöön ja pakolaisia otetaan yhä enemmän mukaan kerhotoimintaan sekä muihin aktiviteetteihin, missä käy suomalaisia nuoria. Tästä se integroiminen lähtee viimeinkin pyörimään, kun rasismihaitta on ensin saatu raivattua tieltä!
Hyvä että rasismiin vihdoinkin ruvetaan puuttua
RasismiEradikoitava
11203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ruvetaan puuttua?
http://www.vastarinta.com/vastarintaliike/aktivoidu/
Aktivoidu
Suomi on historiansa käännekohdassa. Maamme ei ole koskaan kohdannut yhtä vakavia uhkia kuin 2000-luvulla. Kasvaneet tuloerot ovat pirstoneet kansan yhtenäisyyden sekä lisänneet pahoinvointia, syrjäytymistä ja ahneutta. Kulutuskapitalismin synnyttämät ympäristöhaitat hukuttavat tulevat sukupolvet myrkkyihin ja tuhoavat suomalaisuudelle elintärkeän kansallismaiseman. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka näkyy rikostilastoissa ja siinä, ettei Suomessa enää ole suomalaista kulttuuria. Kansojen sekoittuminen uhkaa myös tuhota eurooppalaisen geeniperimämme, jonka pohjalle kulttuurimme on rakennettu.
Koemme, että jokaisella suomalaisella on vastuu oman kansansa hyvinvoinnista. Olemme kaikki erilaisia, joten meistä kukin toimii omalla tavallaan yhteisen hyvän eteen. Tärkeintä on, että ylipäätään toimii. Välinpitämättömyys merkitsee kuolemaa.
Hakijan tietoturvan takeeksi ainut pakollinen kenttä on sähköpostiosoite, jotta voimme olla hakijaan yhteydessä. Muut kentät ovat vapaavalintaisia. Ilmoita hakemuksessasi jo etukäteen, millaisena näet roolisi Vastarintaliikkeessä – tavoitteletko aktivistin, jäsenen vai tukijäsenen paikkaa.
1. Aktivisti ottaa säännöllisesti osaa liikkeen propagandatyöhön ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Aktivisti on tavoitettavissa ja hän työskentelee aktiivisesti ja esimerkillisesti Vastarintaliikkeen kehityksen ja laajenemisen puolesta. Aktivistit muodostavat liikkeen taistelevan ytimen.
2. Jäseneltä ei vaadita yhtä näkyvää ja säännöllistä toimintaa kuin aktivistilta. Jos tahdot auttaa Vastarintaliikettä jollain muulla tavoin kuin säännöllisellä katutoiminnalla, voit hakea jäseneksi. Kerro erityistaidoistasi, joista voisi olla liikkeelle hyötyä!
3. Tukijäsen tukee Vastarintaliikettä esimerkiksi taloudellisesti. Tukijäsen voi myös halutessaan ottaa osaa yhteisiin tilaisuuksiin ja aktivismiin aktivistien ja jäsenten kanssa. Tukijäseneltä ei kuitenkaan vaadita konkreettista osallistumista. Tukijäseneksi voit liittyä tämän linkin kautta: Kadulle.com
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen: rekrytointi[at]vastarinta.com
Voit myös ottaa suoraan yhteyttä sinua lähimpänä sijaitsevaan aktivistiryhmään! Liikuta hiiri merkityn kaupungin päälle nähdäksesi ryhmän sähköpostiosoitteen. Ilmoita, mikäli tahdot GPG-salatun yhteyden!
Aktivistiryhmien osoitteet:
helsinki[at]vastarinta.com
lahti[at]vastarinta.com
turku[at]vastarinta.com
pirkanmaa[at]vastarinta.com
pori[at]vastarinta.com
jyvaskyla[at]vastarinta.com
oulu[at]vastarinta.com
Tykkäätkö skinipojista?
Nämä miehet ainakin tunnustavat, että pukeutuminen skinipelleksi kiihottaa heitä.
https://www.youtube.com/watch?v=qWh0LWeelvU
Liity siis mukaan meidän poikamaiseen meininkiin!
Minä olen aisankannataja suvakki ja minä tykkään kun kumihuulikäkkäräpää pamputtaa minun poikaystävää. Mihin minä voisin liityä?
Tässä linkissä Suomen vastarintaliikkeen logo:
http://2.bp.blogspot.com/-rxGhCET2fWM/UbF-K1KDcwI/AAAAAAAAMyE/G-vsgvFYA8k/s640/d49809d0146c7dbdcfbc5e25d90c63a7.jpg
Venäläiset yritti ihan samaa sortokausien aikaan.
Kesällä on luvassa paljon puskaintegraatiota. Toivottavasti joku uhreista on joku sinun läheisesi !
Eiku rasistista raiskausta suomineidoille.
Kuvitteletko tosiaan suomen viranomaisten voivan vaientaa internetissä vaikuttavan totuuspuheen?? Siinä tapauksessa elät edelleen jossain menneisyyden henkisessä neuvostoliitossa.
Tämähän on vasta alkua, ihmisten välisessä suorassa kommunikoinnissa, samalla kun menneisyyden mediat vielä epätoivoisesti yrittävät pitää kiinni yksinoikeudestaan sumuttaa ja kusettaa ihmisiä kulttuurimarxilaisilla valheillaan.
Suvakit ,menkää rakentamaan rauhaa islaminmaihin ja halakaa imamit hiljaiseksi,
ettei he väkisin tapa ja orjuuta kansaansa jumalaansa välikappaleena käyttäen,sen
jälkeen palautus allahinpojille kotimaiutansa rakentamaan,.Heidän kohdallaan
täällä loisiminen on Väliaikaista,sillä heidän uskontonsa ei sovi meidän keskuuteen ja he eivät ole uskostaan valmiit luopumaan.
Integroidaan suvakit lähi-itään. Se olisi parempi vaihtokauppa, jos me otetaan häiriintyneitä muslimeja niin ne ottaa seinähulluja suvakkeja.