Tänään ulkoilutin lapsenlapseni lapinkoirapentua,kaupan pihassa en pitänyt varaani ja se hyppäsi jonkun ,luultavasti arabin jalkaa vasten,samantien hän potkaisi koiraa erittäin lujaa niin ,että koiraan sattui ja se ontui pitkän aikaa.
Arabi mutisi jotain itsekseen ja teki kaulankatkaisu merkkejä ja osoitti koiraa,myönnän syyllisyyteni mutta olisi ennemmin potkaissut minua kuin viatonta koiraa.
Älkää päästäkö koirianne näitten lähelle,koska he vihaavat niitä ,näin kuulin myöhemmin. Olen aina ollut ihmisiä kunnioittava,nyt kyllä muuttui asenteeni heitä kohtaan.
Arabialaisen koiraviha
27
761
Vastaukset
- Nestingorg
Tämä on tiedossa tiedota myös muille koiraihmisill.
- Koirankummi
Koskahan meitä vanhempia ihmisiä aletaan potkimaan?
- menetettymaa
YOUTUBE : Jari Leino show.
- Opilut
Koira on saastainen eläin.
- Jjjjjjhhhhh
Ite oot
- Koiraon
Ehkäpä arabit on oikeassa koira on kuitenkin koira hienoa kuulla kun koirasta puhutaan ;hän'.
Pidetään koira koiran tasolla. - Koiruutta
Arabit eivät ole tietoisia koiran viisaudesta, eivätkä ole erilaisten palveluskoirien käytöstä selvillä. Koira laumanvartijana lammas ja vuohilaumojen paimentajana ei ole arabeille mahdollista uskomuksien ja huonon käsittelyn vuoksi.
- Cumhole
Nehän nai ite vuohia
- Huolestun
Ovatko Suomessa sokeain opaskoirat ja sokeat turvassa liikkuessaan. Tietämättömyys uskomustenja pahuuden kanssa voi vaarantaa liikkumista ulkona.
- Allahuakbarrr
Kannattaa potkasta arabia takas ja tehä kaulankatkasu merkkejä,niin olet rasisti ja joudut kuulusteluihin ja aseluvat viedään jos on ja saat sakot.
Että näin Suomessa bobrikovin aikana.....eiku....2016 arabi keväänä- suomi.irakilaisille
Suomi on luovutettu sotarikollisille.
- ÄhlämitUlosMaasta
Ählämi pimeeseen koppiin pitbullin kanssa niin loppuu potkiminen.
- hannemnfd
Rasisti
- Allahuakbaaraa
Eli oot sitä mieltä ,että potkikoon koiria. Seuraavaksi ne potkivat sinut
- Katkee
Ensimmäinenkin arabi koskee mun koiraan pää katkeaa siihen!!
- Sleepy
Ei kannata partalapsen potkia, voi ruveta nenä punoittamaan.
- Moniosaajaabdul
Ei saakeli visuveen sillalla yksi koneinsinööri oli eilen syönyt kasiaisen.
- Allahuakbaaar
Ne on tullut auttamaan meitä ,kun meillä on työvoimapula.
- Killinpoliijjh
Onhan täällä virroillakin työvoimapula .,yhteen avoimeen normaali työpaikkaan 70 hakijaa ja palkka 9e tunti.
- koirakuri
Koira EI saa hyppiä kenkään jaloille! Jos olisi tehnyt sen minulle, saman kohtalon olisi kokenut. Olen pesunkestävä suomalainen ja kantavirtolainen. Koiraa ei pidä ottaa, jos ei osaa käyttäytyä sen kanssa eikä kouluttaa koiraa niin, ettei muita ihmisiä häiritä.
- Ootsä
Homo
- rkjghiuoghp9e8h
Koirat on aika rasittavia elukoita kaikenkaikkiaan.
- Taidatolla
Homo
- Burana9mm
Niin, esim. tulliviranomaiset ja poliisi joutuvat laittaan huumekoirille tossut jalkaan ennenkuin voivat suorittaa etsinnän rakkaiden isis-taistelijoidemme ajoneuvoissa tai huoneistoissa.
- lukekaa.faktaa
Jep, GOOGLE : Murkut.org
- juudas-sipilä
lukekaa.faktaa kirjoitti:
Jep, GOOGLE : Murkut.org
YOUTUBE : Olavi Mäenpää.
- Allahuhuhhuh
Allahu akbaaaaaaaaaaar ja päitä ja käsiä poikki ja kurkut auki ja naiset kivitetään. Allahu astui paskaaaaaaaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1314665- 213460
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303393Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493230Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513015Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325- 92239
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135